Markkinoille on tullut yhtiö, joka on erikoistunut korjaamaan ja tekemään uusia autonavaimia esimerkiksi kadonneiden tilalle.
Autonavaimet-yhtiön tiedotteen mukaan yhtiö pystyy tekemään uuden avaimen alle tunnissa ja korjaamaan vanhan puolessa tunnissa.
Autonavaimen katoaminen tai rikkoutuminen on perinteisesti tarkoittanut kallista ja pitkää prosessia. Autonavainten tekniikka on kuitenkin kehittynyt viime vuosina roimasti.
Periaatteessa kuka tahansa pystyy tekemään autonavaimia opettelemalla oikean tekniikan. Tarvittavat lisenssit hankitaan laitteisiin ja työvälineisiin, joilla uusia avaimia tehdään, todetaan Autonavaimet-yhtiön tiedotteessa.
Autonavaimet on perustettu vuonna 2014. Tällä hetkellä yrityksessä on Harbergin lisäksi kolme työntekijää. Yritys toimii Helsingin Herttoniemessä.