Joulu taas tuli, oli ja meni, uutta vuotta puskee päälle, niin se vuosi vuoden jälkeen vierähtää.
Näillä Autonomistin kilometreillä kello ja kalenteri rientävätkin jo sellaista vauhtia, että elämä on yhtä joulukuusen hakemista, toki aina sen saman ja muovisen, allergiaoireille rukkaset, sano.
Autonomistille joulu on perinteisesti ollut rauhoittumisen aikaa sekä juhla, jota vietetään läheisten kanssa, perinteitä noudattaen, hartaudella saunoen, ja hyvää ruokaa syöden, liikaa tietysti.
Myös joululahjat ovat kuuluneet Autonomistin lähipiirissä tähän juhlaan siinä kuin laatikot ja kinkku, tosin jonkin aikaa mentiin koko lailla sordiino päällä, lapset kun olivat jo isoja ja vanhempien kesken ei olla turhuuksiin tuhlailtu, tarpeeseen toki.
Nyt kun lähipiirissä on taas noita pikkunappuloita, päästään jälleen siihen joulufiiliksen ytimeen, lasten juhlahan se, ja niihin turhuuksiin sekä tarpeisiin voi taas hyvällä omallatunnolla vähän vaarikin tuhlailla.
Suomi kun on sellainen kuin on, agraariyhteiskunnasta urbaaniksi puoliväkisin ja vauhdilla vääntäytynyt pitkä ja kapea suikero, on meillä käsissämme näiden isompien juhlien yhteydessä kaksi asiaa, joita ihan joka maassa ei koeta.
Nimittäin pariin kolmeen valtaväylään keskittyvät meno- ja paluuliikenne. Suomalaisten veri vetää näinä pitkinä pyhinä, pääsiäiset, juhannukset ja joulut, kaupunkien sykkeestä kohti niitä oman suvun synnyinseutuja sieltä agraariyhteiskunnan syövereistä.
Tai kohti sitä kesämökkiä, jossa voi ja pitää sitten rentoutua, vaikka väkisin ja hampaat irvessä.
Irvessä olevia hampaita ja sitä väkisin puristamista ikävä kyllä näkyy melkoisesti myös tuolla meno- ja paluuliikenteessä, ja se jos joku laittaa Autonomistin miettimään kanssa-autoilijoiden ajatuksenjuoksua ja mielenmalttia, tässä kohtaa kun se määränpää on matkaa tärkeämpi, vaikka muuta jossain yhteydessä väitetäänkin.
Osimoilleen jokaisena juhlapyhänä saa surukseen lukea mediasta kuinka holtittoman ohittelemisen tai keliin suhteutettuna aivan liian kovan tilannenopeuden vuoksi on aiheutunut surua ja murhetta itse kullekin säädylle, viattomille sivullisille ja kaiken tieteen, taiteen ja liikenteen sääntöjen mukaan tekeville, toiset huomioon ottaville ihmisille.
Ja aina kun tuolla liikenteessä kolahtaa tavalla tahi toisella, tuli sitten vain peltivaurioita tai jotain vakavampaa ruttua, linkittyy siihen tapahtumaan aina jos jonkinmoinen lauma muita sieluja ja mieliä, jokainen meistä kun on aina jonkun tytär tai poika, sisko tai veli, mies tai vaimo, isä tai äiti, mummo tai vaari, vähintäänkin nyt ystävä tai kylänmies.
Sitä ei vaan voi ymmärtää, että joku kanssa-autoilija päättää olevansa muita tiellä liikkujia tärkeämpi, hänen kiireensä muiden kiirettä kiireisempi, ja se hänen joulunsa tai juhannuksensa ajaa kaikkien muiden jouluista ja juhannuksista ohi tuhatta ja sataa, riskejä ottaen ja välillä suorastaan kuolemaa halveksuen.
Ja olettavat pahalaiset vielä, että meidän muiden velvollisuutemme heidän napansa ympärillä pyörivän maailmansa ulkopuolella on väistää ja antaa hymyillen tietä. Näin jos ei tapahdu niin jo torvet soivat, valot välkkyvät ja keskisormet heiluvat!
Toki jonkin sorttisen itsesuojeluvaiston omaavina me tietä annamme, sikäli kun se vaan mahdollista on.
Jos ei ole niin sitten kuullaan, kuinka meno- tai paluuliikenteessä on taas kolissut, liikenneradioiden juontajat varoittelevat tien olevan osittain suljettu siellä sekä täällä, liikenteen ruuhkaantuvan entisestään, ja syyttömien sivullisten aikataulujen heittävän häränpyllyä enemmän tai vähemmän, pahimmoillaan jonkun hartaasti odotetun jäävän iäksi saapumatta sinne määränpäähän.
Autonomistin mukulat ja muut matkassa mukana kulkeneet ovat kuulleet ratissa turhautuneen kuskin suusta, useammin kuin olisivat todennäköisesti halunneet, että ”tuossa sitä taas joku kuvittelee olevansa yksin tässä maailmassa”.
Ja sitähän se liikenteessä törttöily pääosin on, toisten kylmästi huomioon ottamatta jättämistä, puhdasta ja paljasta itsekkyyttä, ”minä minä ensin ja muut sitten vasta”.
Erinäisiä automerkkejäkin on liitetty tuollaiseen ajattelumalliin maailmansivu, Bemari-kuskit sitä, Volvo-kuskit tätä, Fordit ja Mazdat, Saabismista nyt puhumattakaan.
Allekirjoittaneen vahvaan kokemukseen perustuva näkemys tosin on, että melko vähän auton merkillä on loppupeleissä tekemistä sen kanssa mitä siellä ratin ja penkin välissä itsestä ja muista tiellä liikkujista ajatellaan.
Kyllä siinä on enemmän tekemistä koti- ja liikennekasvatuksella kuin ostovoimalla ja lompakon paksuudella, tai auton osamaksuhaitarin pituudella, fiksusti käyttäytyvät ihmiset kun käyttäytyvät yleensä fiksusti myös liikenteessä.
Ja mikä parasta, tilaa ja tietä toiselle antamalla, hiukan itse omasta kiireestään huokaisten ja sille kanssa-autoilijalle hymyn väläyttäen, saa itselleenkin yleensä hyvän mielen.
Tuskin kukaan meistä reissuun lähtiessään ajattelee tarkoituksella aiheuttavansa hämminkiä tai surua ja murhetta mummoille, vaareille, veljille tai siskoille, joten seuraavan kerran kun sinne tien päälle lähdetään, oli juhlaa tai ei, meno tai paluu, niin jospa valmistauduttaisiin hippusen, otettaisiin riittävästi aikaa ja mietittäisiin vähän etuveikkaan mitä siellä liikenteessä voi olla odotettavissa ja miten siihen pitäisi suhtautua?
Ja jos eteen tulee se hetki, jossa kierrokset nousevat muuallakin kuin moottorissa, niin annetaan itselle ja toisille se aina niin tarpeellinen ja ilmainen pääsiäis-, juhannus- tai joululahja, joka meillä kaikilla annettavissa milloin vaan on, ystävällinen ja huomaavainen suhtautuminen toisiimme.
Pidetään maassa rauha, ja liikenteessä hyvä tahto,
Terveisin, Autonomisti
“Autonomisti” on keski-ikäinen, autojen sisällä, alla ja ympärillä ikänsä viettänyt autoalan ammattilainen, aina autoista lapsellisen kiinnostunut, hiukan sarkastinen, ja aina oikeassa.
Katso myös nämä
Anonyymi Autonomisti: ”Keep your head up”
Anonyymi Autonomisti: Lasten suusta
Anonyymi Autonomisti: Jotain vikaa Norjanmaalla?
