Koti Blogi Sivu 2049

Perjantaina sinetöidään kevytautojen tulo Suomeen

Kuva: CvB.

Suomessa otetaan käyttöön uusi ajoneuvoryhmä, kevytauto, jonka nopeus on rajoitettu 60 kilometriin tunnissa.

Kevytautojen käyttöönoton tavoitteena on tarjota nuorille uusi turvallisempi liikkumisen muoto, todetaan Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.

Kevytauton kuljettaminen edellyttää 15-vuoden ikää ja vähintään mopoautokorttia (AM/121). Myös ajokortin suorittamista koskevat teoria- ja ajokoevaatimukset ovat samat kuin mopoautoille.

Kevytauton saa muuttaa henkilöautosta, joka on otettu käyttöön vuoden 2014 jälkeen ja on korkeintaan 10 vuoden ikäinen. Tällä varmistetaan, että kevytautoina on käytössä uudehkoja ja mahdollisimman turvallisia ajoneuvoja.

Perusteena on muun muassa se, että vuoden 2014 jälkeen henkilöautoihin on tullut pakolliseksi useita turvallisuusominaisuuksia joita ei ole mahdollista jälkiasentaa asianmukaisesti vanhempiin autoihin.

Kevytauton suurin sallittu omamassa saa olla 1 500 kg ja 1 800 kg, jos kysymyksessä on sähköauto.

Henkilöauton muutos kevytautoksi edellyttää muutoskatsastusta. Kevytautoja verotetaan kuten henkilöautoja.

Lain hyväksynnän yhteydessä eduskunta edellytti, että hallitus seuraa kevytautojen käytön turvallisuutta ja sääntelyn vaikutuksia erittäin tiiviisti ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin tarpeen vaatiessa.

Eduskunta myös edellytti, että hallitus raportoi tilanteesta liikenne- ja viestintävaliokunnalle viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä.

Hallitus esitti kevytautot mahdollistavan ajoneuvolain ja ajokorttilain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muutosten vahvistamista 17. tammikuuta 2019.

Mitä seuraavaksi?

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait 18. tammikuuta 2019.

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan lainmuutoksiin liittyviä valtioneuvoston asetuksia, kuten eduskunnan vastauksessaan velvoittama velvollisuus käyttää kevytautossa hitaan ajoneuvon kilpeä. Lausuntokierros asetusluonnoksista järjestetään erikseen.

Lakimuutosten ja valtioneuvoston asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1. marraskuuta 2019.

Nuori nainen menehtyi kolarissa Asikkalassa

Kuva: CvB.

Torstaina iltapäivällä Asikkalan Urajärvellä Vierumäeltä Vääksyyn johtavalla tiellä lähti noin 20-vuotiaan naisen ajama henkilöauto heittelehtimään.

Naisen auto törmäsi oikea kylki edellä vastaan tulleeseen henkilöautoon, jota ajoi noin 40-vuotias mies.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mies ei loukkaantunut vakavasti törmäyksessä, mutta hänet vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan tutkittavaksi.

20-vuotias nainen menehtyi onnettomuudessa.

Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat tapausta.

Hyundai Ioniq -mallit uusiutuvat kesän jälkeen

Kuva: Hyundai.

Kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla Hyundai lanseeraa uudistetut Ioniq hybridistä ja ladattavasta Ioniq plug-in hybridistä. Myös täyssähköinen Hyundai Ioniq electric uusitaan myöhemmin.

Uusitut mallit sisältävät Hyundai SmartSense -turvallisuus- ja kuljettajaa avustavat järjestelmät, eCall-hätäpuhelujärjestelmän, säädettävän hyötyjarrutuksen ja nykyaikaisen tieto-viihdejärjestelmän, joka on vakiovarusteena kaikissa korimalleissa. Myös ulkoasua ja sisustaa on uusittu.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Hyundai Ioniqia on myyty lanseerauksestaan, vuodesta 2016, lähtien yli 60 000 kappaletta.

Ioniq-malleissa on vakiovarusteena Hyundai SmartSense -järjestelmä. Edistyksellinen turvallisuuspaketti sisältää mm. törmäysvaroittimen, kaistavahdin sekä kuljettajan vireystilan valvonnan.

Ioniq saa uutta ilmettä ja mukavuutta sisätiloihinsa. Lisävarusteena tarjolla oleva 10,25 tuuman infotainment-järjestelmä on Hyundain mukaan luokassaan ensimmäinen.

Järjestelmä toistaa monipuolisesti hyödyllistä tietoa, toimii ääniohjauksella ja siinä on Android Auto ja Apple CarPlay -valmiudet sekä Hyundai Live -palvelu.

Kuva: Hyundai.

Ulkoisesti Ioniq saa uutta mm. uusituilla etu- ja takapuskureilla. Täysin uusitut lisävarusteena tarjolla on led-ajo- ja takavalot.

Ympäristöä huomioidaan jatkossa aiempaakin paremmin, sillä uusi Hyundai Ioniq on varustettu maailman ensimmäisellä ”Green-zone Drive” -ajotilalla (GDM), joka automaattisesti optimoi auton tietyissä olosuhteissa käyttämään enemmän energiaa sähkömoottorilta polttomoottorin sijaan.

Uudessa Ioniqissa on mm. mahdollisuus pysäyttää auto ohjauspyörän vasemmasta siivekkeestä, älykäs hyötyjarrutus sekä mahdollisuus käyttää auton toimintoja ‒ kuten esimerkiksi lämmitystä, sisätilan valaistusta ja radiota ‒ auton ollessa sammutettuna. Eco+-tila säästää jäljellä olevaa energiaa arvaamattomien hätätilanteiden varalle.

Uuden Hyundai Ioniq hybridin ja ladattavan plug-in-hybridin aikatauluja ja hintoja ei ole vielä vahvistettu.

Viime vuonna romutettiin Suomessa ennätysmäärä autoja

Arkistokuva. Kuva: Kuusakoski.

Vuonna 2018 Suomessa tehtiin uusi ennätys autojen romutuspoistojen määrässä. Autoja kierrätettiin yhteensä 88 362, joka tarkoittaa 22 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna.

– Kierrätysmäärän kasvu on pitkäjänteisen viestintä- ja valistustyön tulosta, mutta viime vuoden huima kasvu on pääasiassa romutuspalkkion ja alalla tapahtuneen digiloikan ansiota, kertoo Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Arto Silvennoinen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Siirtyminen sähköiseen romutuspoistoon on helpottanut kierrätysalan toimintaa, jolloin virallisen kierrätysjärjestelmän piiriin saadaan yhä suurempi osa romutusikäisistä ja -kuntoisista autoista. Silvennoisen mukaan viime vuonna hyvin onnistunut romutuspalkkiokampanja lisäsi kierrätykseen palautuneiden autojen määrää yli 6 000 autolla.

Romutuspoistojen määrä on ollut kasvussa viime vuosina. Vuonna 2017 romutuspoistoja tehtiin 72 710, ja vuonna 2016 jäätiin 59 427 auton kokonaismäärään.

Keskimääräinen romutusikä on kasvanut 2010-luvulla yli 20 vuoteen. Romutuspalkkiokampanja käänsi romutusiän viime vuonna hienoiseen laskuun.

Keskimäärin autot palautuivat kierrätykseen 20,6-vuotiaina, kun vuonna 2017 keski-ikä oli 20,7 vuotta. Suomessa romutusikä on huomattavasti korkeampi kuin Euroopassa, sillä EU-maissa autot palautuvat kierrätykseen keskimäärin 15-vuotiaina.

Vanhan auton kierrättäminen on ilmaista

Elinkaarensa päässä olevan auton voi Suomessa kierrättää ilmaiseksi. Vastaanottopisteiden sijainnin voi tarkistaa Suomen Autokierrätyksen nettisivulta.

Valtakunnallisesti kattavaan vastaanottopisteverkostoon kuuluu lähes 300 vastaanottopaikkaa. Kierrätysjärjestelmään kuuluvat vastaanottopisteet poistavat auton lopullisesti rekisteristä ja toimittavat auton omistajalle romutustodistuksen, mikä takaa omistajan velvollisuuksien ja maksujen päättymisen.

Kierrätys on tärkeää uusioraaka-aineiden ja käytettyjen varaosien saamiseksi

Kierrätysjärjestelmän ansiosta käyttöikänsä loppuun tulleiden autojen materiaalit ja osat voidaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla.

Romuauton keskimääräisestä materiaalisisällöstä 75 prosenttia on metallia, kuten terästä, rautaa, alumiinia ja kuparia.

Kierrätysmetalleja käyttämällä voidaan säästää huomattavia määriä energiaa ja vähentää hiilidioksidipäästöjä uuden materiaalin valmistukseen verrattuna. Kierrätysjärjestelmän ansiosta auton materiaaleista saadaan hyödynnettyä Suomessa jopa 97 prosenttia.

Viime vuosina esille noussut kiertotalous on ollut käytössä autoalalla jo vuosikymmeniä – esimerkiksi hyväkuntoisia käytettyjä autonosia voidaan myydä varaosiksi. Myös huonokuntoisia osia voidaan usein kunnostaa vaihto-osaperiaatteella lähes uudenveroisiksi varaosiksi.

Auto ”hypähti tiellä olleista urista”, törmäsi talon seinään!

Kuva: CvB.

Henkilöauto ajautui päin asuintalon seinää 16.1.2019 klo 21.25 Porin Hyveläntie 5 kohdalla.

Poliisin tiedotteen mukaan henkilöauto oli tulossa Hyveläntietä Porin keskustan suuntaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Auton kuljettaja, vuonna 1972 syntynyt mies kertoi menettäneensä henkilöauton hallinnan sen hypähtäessä tiellä olleista urista.
Auto törmäsi aitaan ja tien reunassa olleeseen asuinrakennukseen.

Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Päivän museoauto: Tämän auton mallinimi on Tiara, mutta mikähän on merkki?

Kuva: CvB.

Päivän museoautoksi on tänään tarjolla auto mallinimeltään Tiara. Auto on vuosimallia 1962, eikä autoja tuotu maahan kuin kaksi kappaletta.

Kyse on Toyotan varhaisesta Toyopet Tiara -nimisestä autosta. Suomen Toyota-maahantuoja toi kaksi Tiara-mallia Suomeen vuonna 1962 saadakseen kokemusta auton ominaisuuksista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

AutoWikin mukaan näitä autoja ei ollut tarkoitettu myyntiin, koska auton ulkonäkö oli 1950-luvulta.

Tiara rekisteröitiin Suomessa neljälle hengelle.

Tiarassa on nelisylinterinen 1,45 litran rivimoottori. Suurin teho on 65 hv.

Katso tästä muut Päivän museoautot.

Auton huippunopeus oli 136 km/h ja kokonaispaino 1410 kg.

Auto on esillä Toyota Auto Suomen yritysmuseossa.

Tekstin lähde: Näyttelyteksti ja AutoWiki.

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

Maastoautoilla Grönlannin etelärannikolta maan pohjoisimpaan kolkkaan

Kuva: Nokian Renkaat.

Seitsemän miestä, kolme autoa ja 5 000 kilometriä jäänpintaa. Islantilais-amerikkalainen retkiryhmä ajoi Grönlannin etelärannikolta maan pohjoisimpaan kolkkaan ja takaisin 20 päivässä.

Expeditions7 –nimeä kantanut tutkimusretki starttasi etelä-Grönlannin Isortoqista ja suuntasi maan keskiosan halki kohti pohjoisen Wulff Landia. Suurin osa ajomatkasta taittui maata halkovan, tuhansien kilometrien pituisen ja paikoin jopa kolme kilometriä paksun mannerjäätikön päällä.

Ajomatkan aikana retkeläiset kirjasivat säätietoja ja ottivat lumi- ja jäänäytteitä, jotka annettiin myöhemmin yliopistoille tutkimuskäyttöön. Lähes kolmen viikon reissu päättyi Grönlannin länsirannikolle Sisimiutin kylään. Kaikkiaan ajomatkaa kertyi 5 169 kilometriä.

Kuva: Nokian Renkaat.

Eteenpäin haasteista huolimatta

Grönlannin äärioloissa sekä kuljettajien että ajoneuvojen kestävyys venytetään äärimmilleen. Siitä saatiin esimakua jo lähtövalmisteluissa, kun yksi autoista upposi osittain ohuehkon jokijään läpi.

– Vaikeinta oli päästä matkaan ja löytää auton kantava turvallinen reitti rannikolta paksumman mannerjään päälle. Onni onnettomuudessa, ettei mitään pahempaa sattunut ja pääsimme matkaan, tosin kyllä muutaman päivän suunniteltua myöhemmin, kertoo matkalle osallistunut Arctic Trucksin perustajajäsen Emil Grimsson.

Matkalla hankaluuksia aiheuttivat myös vaihtelevat keliolot ja sankassa lumipyryssä olemattomaksi muuttunut näkyvyys. Ne tekivät matkanteosta paikoin tuskallisen hidasta. Hitaimmilla pätkillä ajoneuvot etenivät vain 10 kilometrin tuntinopeudella. Lämpötila painui alimmillaan -40 asteeseen.

Retkikunta sai silti nauttia myös Grönlannin parhaimmista puolista.

– Jäätikkö on upea näky, kun se levittäytyy eteen koko komeudessaan. Myös saapuminen päivien jäällä ajamisen jälkeen Wulff Landiin on jäänyt mieleen. Paikka oli vaikuttava, vähän epätodellinenkin. En tiedä, onko kukaan koskaan ajanut autolla yhtä pohjoiseen, Grimsson miettii.

Kuva: Nokian Renkaat.

Kaluston kestävyys testissä

Grönlannin karun kaunis, koskematon maasto ei ole helpoin reitti kokeneellekaan talvikuskille. Siksi retkelle haluttiin alansa huippua olevat luotettavat varusteet, joilla retkikunta selviäisi niin jäätiköstä kuin kivisestä maastosta ja pehmeistä lumitöyräistä.

Autoiksi valikoitui kolme islantilaisen Arctic Trucksin erikoisajoneuvoa, joita käytetään mm. Etelämantereen tutkimusmatkoilla.

Ajoneuvoista uusin varustettiin Nokian Hakkapeliitta 44 –renkailla. Renkaassa on erittäin kylmiin oloihin räätälöity kulutuspintasekoitus, joka antaa pitoa ja kestää.

Painoa yhdellä renkaalla on 70 kiloa, ja halkaisijan mitta on yli metrin. Järeä rengas syntyi pari vuotta sitten Nokian Renkaiden ja Arctic Trucksin pitkään jatkuneen yhteistyön tuloksena.

– Pehmeässä lumessa tarvitaan isot renkaat, joissa on riittävä ilmatila. Ilmanpainetta säätämällä voi vaikuttaa siihen, kuinka suureksi renkaan kosketuspinta alustaan muodostuu. Leveä rengas kantaa paremmin eikä uppoa yhtä syvälle kuin kapea rengas.

Riittääkö polttoaine?

Yksi tärkeimpiä etukäteen tehtäviä suunnitelmia oli polttoaineenkulutuksen tarkka laskenta. Jäätiköllä tankkauspisteitä on turha odottaa.

– Polttoainetta kului matkalla onneksi vähemmän kuin arvioimme.

Grönlannissa polttoaine kulki nyt ensimmäistä kertaa retkikunnan mukana autojen perässä vedettävissä ahkioissa. Retkikunnalla oli tekemistä, että säiliöt pysyivät ehjinä ja kiinni ahkioissa vaikeakulkuisessa maastossa.

Retkikuntaan kuuluivat Greg Miller (johtaja), Scott Brady, Clay Croft, Dr. Jon Solberg ja Kurt Williams Yhdysvalloista sekä Emil Grimsson (co-leader) ja Torfi Johannsson Islannista.

KymiRingin radalla ajetaan 2020 MotoGP-kisa — myös F1-kisan järjestämistä selvitetään

Kuva: CvB.

Iitin Tillolan alueelle on valmistumassa noin 180 hehtaarin alueelle FIM:n ja FIA:n korkeimmat vaatimukset täyttävä GP-rata. KymiRing on ainoa GP-rata Pohjois-Euroopassa.

Alueelle rakentuu ekosysteemi, jossa yhdistyvät liikenteenturvallisuuskoulutus sekä testaus, moottoriurheilu ja ympärivuotinen toiminta.

Hyvien liikenneyhteyksien varrella oleva KymiRing mahdollistaa suurtapahtumien – moottoriurheilukilpailujen lisäksi myös konserttien ja festivaalien – järjestämisen vuodesta 2020 eteenpäin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Radan pituus on 4,5 kilometriä ja korkeusero 23 metriä. Sen leveys on 12–20 metriä ja siinä on 18 kaarretta. Radan pääsuora on 1,2 km pitkä ja se on pisin GP-ratojen suora Euroopassa.

Rakentamisessa on huomioitu kestävän kehityksen periaatteet, ja KymiRing onkin ensimmäinen GP-rata, joka rakennetaan FIM:n ja FIA:n kestävän kehityksen ohjelmien mukaisesti. Ympäristöä koskevat selvitykset on tehty tiukimpien menettelyjen kautta, josta esimerkkinä on oma-aloitteinen YVA-menettely.

KymiRing Oy:n uusi toimitusjohtaja Markku Pietilä avaa rakennustöiden vaiheistusta.

– Elokuun lopussa Dorna Sports järjestää KymiRingillä MotoGP-luokan testiajon, jonka jälkeen saamme lopullisen aikataulun radan käyttöön ottamiselle. Sitä ennen rakennetaan sisääntulotie sekä saatetaan räjäytystyöt valmiiksi kuluvan talven aikana. Suoja-alueiden loppuosat rakennetaan kevään kuluessa. Rataprofiilin lopullisen muodon ja kallistusten tekeminen tapahtuu huhti- ja toukokuun aikana, ja asvaltoinnit toteutetaan touko–kesäkuun aikana, Pietilä toteaa.

Projektiin on alkuvaiheen selvitykset ja lupamenettely mukaan lukien käytetty noin 14 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on myönnettyjä ja käyttämättömiä valtion apuja 4,6 miljoonaa euroa, joista 4,1 miljoonaa euroa kohdistuu itse GP-rataan.

Yhtiöllä on noin 13 000 kerrosneliön rakennusoikeuksista esisopimus, jonka arvo on noin 6 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi rata-alueelle on kaavoitettu yli 100 000 kerrosneliötä.

MotoGP-osakilpailu järjestetään 2020

MotoGP-osakilpailun järjestämisestä on solmittu promoottorina toimivan Dornan kanssa sopimus, joka kattaa vuodet 2020–2024. Suomen osakilpailu järjestetään vuonna 2020, ja tarkka päivämäärä vahvistetaan sen jälkeen, kun MotoGP-testit ajetaan KymiRingillä elo–syyskuussa 2019. Kilpailun televisiosignaali lähetetään yli 200 maahan, ja katsojia sillä on arviolta 430 miljoonaa.

Suomen Moottoriliiton puheenjohtajan Tapio Nevalan mukaan MotoGP-kilpailu tuo KymiRingin vaikutusalueelle suuren taloudellisen panoksen.

– KymiRingin MotoGP:n katsojamäärän arvioidaan olevan 100 000–150 000 katsojaa. Esimerkiksi Valencian GP:n suora taloudellinen vaikutus on 38 miljoonaa euroa, Nevala vertaa.

Nevala avaa syitä sille, että MotoGP-osakilpailu saatiin Suomeen.

– Suomella on pitkä ja hieno moottoriurheilun traditio, ja suomalaiseen osaamiseen tapahtumajärjestäjänä ja moottoriurheilutoimijana luotetaan. Vaakakupissa painoi myös se, että tästä tulee ainoa osakilpailu Pohjois-Euroopassa ja kaiken lisäksi se järjestetään lähellä Venäjän rajaa.

– MotoGP-osakilpailulla on suuri merkitys Suomen moottoripyöräurheilulle, sillä lajien tunnettuus lisääntyy Suomessa ja toisaalta suomalaisten ajajien on helpompi päästä ajamaan kansainvälisiin sarjoihin.

AKK on aloittanut yhteistyön F1-selvityksestä

Myös suomalainen autourheilu saa KymiRingistä kansainvälisen areenan, joka mahdollistaa huipputason tapahtumien järjestämisen.

– Suomesta on puuttunut korkeimman tason autourheilun suorituspaikka, mikä tekee KymiRingin valmistumisesta äärettömän tärkeän asian Suomen koko lajikattaukselle. Ennen kaikkea KymiRing luo mahdollisuuksia: aiempaa laajempien kansainvälisten kilpailujen järjestämiselle, kansallisen toiminnan tason nostolle ja entistä laadukkaammalle valmennustoiminnalle. Nyt suomalainen autourheilu kokonaisuudessaan saadaan maailman näyttämölle, rallin lisäksi, toteaa AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallio.

AKK Sports Oy on sopinut Formula One Groupin kanssa Suomen ja KymiRingin soveltuvuuden selvittämisestä F1-osakilpailun järjestämiseen. Virallinen dokumentti on allekirjoitettu ja yhteistyö aloitettu kesällä 2018.

– Olemme hakeneet OKM:n avustusta osakilpailuhaun vaatimusten selvittämiseksi. Emme pakonomaisesti aja kisan saamista vaan selvitämme, onko Suomella intressiä, mahdollisuuksia ja perusteltua syytä hakea osakilpailua tulevaisuudessa. Selvää on se, että saamme paljon oppia itse selvitystyöstä ja siitä, mitä kaikkein korkeatasoisin moottoriurheilukilpailu todellisuudessa vaatii, Lehmuskallio toteaa.

Talven pahin lumimyräkkä edessä — torstaina kokemattomien kuljettajien kannattaa jättää auto kotiin

Kuva: CvB.

Ilmatieteen laitos ja Traficom varoittavat lähestyvästä lumimyräkästä.

Ensi yönä alkava lumisade haittaa aamuliikennettä maan eteläosassa. Lunta kertyy Turku–Lahti–Savonlinna-linjan eteläpuolella 10–20 senttimetriä, rannikon tuntumassa jopa enemmän.

Lumimyräkkä aiheuttaa haasteita juna- sekä tieliikenteelle erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Tieliikenteessä on edessä myös haasteita lumimyräkän vuoksi. Lumisade alkaa jo yöllä ja aamukahdeksaan mennessä lumikertymä on jo 10 cm.

Lunta pyryttää koko päivän, joten helpotusta ei ole liikenteeseen luvassa päivän aikana. Päivän aikana sade voi tulla vetenä tai lumiräntänä ja iltaliikenteen alkuun mennessä lumikertymä on noin 15-20 cm. Sade loppuu iltaan mennessä.

Matalapaineen jälkipuolella maan eteläosassa pohjoistuuli on puuskaista, ja tuuli puhaltaa ylimmillään 13–16 metriä sekunnissa.

– Huomenna mahdollisuuksien mukaan kannattaa pitää etäpäivä, sillä näillä näkymin myös joukkoliikenne tulee olemaan vaikeuksissa, kertoo ITM Finlandin yksikön päällikkö Mika Jaatinen.

BMW julkisti uuden entistä pidemmän 7-sarjan sedan-mallin

Kuva: BMW.

Uudesta BMW:n 7-sarjan Sedanista tulee markkinoille ennestään tutut normaaliakselivälin malli ja pitkän akselivälin Lang-versio.

Pidemmässä versiossa takapenkin matkustajien jalkatilaa ja koko auton mittaa on kasvatettu 14 senttimetriä, molemmat versiot ovat 22 millimetriä edeltäjiään pidempiä. Mallien leveys ja korkeus säilyy ennallaan.

Kuva: BMW.

Auton keula on 50 millimetriä edellismallia korkeammalla. Auton konepellin kohokuviot on viistetty terävämmin ja BMW:n merkki on aiempaa kookkaampi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Keskeinen muutos ilmeessä on myös 40 prosenttia aiempaa suurempi munuaisenmuotoinen jäähdyttimen säleikkö ja aiempaa matalammiksi muotoillut ajovalot.

Keulan ilmanottoaukkoihin on tuotu ohjaimet siirtämään ilmaa jarrujen ilmakanaviin ja Air Curtain -ilmakanaviin vähentämään ilman pyörteitä rengaskoteloissa.

Ilmavirtaa etupyörien ohi ohjaavat pystyasentoiset Air Breather -aukot ovat auton kyljessä 90 asteen kulmassa oven alalaitaan nähden. Auton takaosan helma seuraa keulan muotokieltä ja pakoputkien kromireunuksen kokoa on kasvatettu ja myös takavalot ovat edellismallia matalammat.

Yksilöllisempää autoa kaipaavalle vaihtoehtoina on muun muassa M Sport- tai Design Pure Excellence -varustelu, uusia värivaihtoehtoja sekä laaja valikoima näyttäviä vanteita ja ylellisiä BMW Individual –varusteita.

Kuva: BMW.

Laaja moottorivalikoima

Uusi BMW 7-sarja tulee myyntiin kuusi-, kahdeksan- ja kaksitoistasylinterisillä bensiini- ja dieselmoottoreilla sekä täysin uudella pistokehybridimoottorilla.

Malliston huipulla on BMW M760Li xDrive -mallin 6,6 litrainen V12-moottori (430 kW/585 hv) 12,5–12,4 litran yhdistetyllä kulutuksella/100 km*.

Yhdistetyt hiilidioksidipäästöt ovat 285–282 g/km* ja auton hiukkaspäästöjä vähennetään suodattimella.

Uusitulla 4,4-litraisella V8-moottorilla, jonka tehoa on kasvatettu 60 kw/80hv, on tarjolla BMW 750i xDrive-malli 9,5-9,5 litran yhdistetyllä kulutuksella /100 km*. Sen yhdistetyt hiilidioksidipäästöt ovat 217–217 g/km*

Kuva: BMW.

Pistokehybridimalliston ensisijaisena voimalähteenä toimii nyt, edeltäjän 4-sylinterisen sijaan, uusi bensiinimalleista lainattu 6-sylinterinen turboahdettu moottori.

Näin myös mallinimi muuttuu kuvaamaan kasvaneita voimavaroja. BMW 745e ja BMW 745 Le xDrive -mallien tehot ovat nyt 290 kW/394 hv, mutta kulutuslukemat vain 2,6–2,1 litran yhdistetyllä kulutuksella /100 km*.

Yhdistetyt hiilidioksidipäästöt ovat 59–48 g/km*. Mallien uudistettu ajoakusto tarjoaa 50-58 kilometrin täysin sähköisen toimintamatkan.

Dieselvalikoimaan kuuluu kolme kuusisylinteristä kolmilitraista dieselmoottoria.

Malliston huipulla on BMW 750d xDrive -malli (294 kW/400 hv) 6,0–5,8 litran yhdistetyllä kulutuksella /100 km*. Yhdistetyt hiilidioksidipäästöt ovat 157–152 g/km*.

Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi BMW 740d xDrive (6,0–5,6 l/100 km,158–149 g/km*) ja dieselmalliston matalimmat kulutuslukemat tarjoava BMW 730d xDrive (5,7–5,5 l/100 km,150–143 g/km*).

Kaikkien mallien alusta on toteutettu adaptiivisella jousituksella ja sähköisesti säädettävillä iskunvaimentimilla sekä kahden akselin automaattisesti itsetasaavalla ilmajousituksella. Valinnaisia varusteita ovat ohjausta helpottava Integral Active Steering sekä ennakoiva vakautusjärjestelmä Executive Drive Pro.

Kuva: BMW.

Sisätiloihin nappanahkaa ja tammea

Uutuusmallin sisätilojen valikoimaan on tuotu eksklusiivinen Nappa-nahka. Sisustukseen voi valita muun muassa American Oak Dark -tammipuun tai korkeakiiltoisen Poplar Grain Metallic Grey -poppelipuun.

Auton akustiikkaa on BMW:n mukaan parannettu takarenkaiden kotelojen, B-pilareiden ja turvavöiden aukkojen äänenvaimennusta lisäämällä. Lisäksi sivuikkunoiden ja takaikkunan lasi on aiempaa paksumpaa.

Ohjauspyörän muotoilua on uudistettu ja sen monitoimipainikkeet on järjestelty uudelleen. Vakiovarusteena tarjottava matkapuhelimen langaton latausalusta on sijoitettu mukitelineiden viereen.

Kuva: BMW.

Kuljettajan avustusjärjestelmät

Uusi BMW 7-sarja sisältää nyt valmistajan uusimmat kehitysversiot kuljettajan avustusjärjestelmistä.

Driving Assistant Professional -paketti sisältää kaistanvaihtoavustimen, kaistalla pysymisen avustimen, väistöavustimen ja risteävän liikenteen varoittimen. Vakiovarusteena oleva pysäköintiavustin sisältää peruutusavustimen.

BMW Live Cockpit Professional -näyttö sisältää 12,3 –tuumaisen mittariston lisäksi 10,25-tuumaisen keskusnäytön, joka toimii yksilöitävänä hallintapaneelina auton toimintojen ohjaamiseen.

Tuotannon aloitus ja hinnat

Mallin tuotanto alkaa maaliskuussa ja ennakkomyynti aloitetaan Suomessa helmikuun aikana. Uuden BMW 7-sarjan hinnat alkavat alustavasti 109 839 eurosta (745e A, WLTP CO2 46g).

Moottorivaihtoehdot

BMW M760Li XDrive
430 kW/585 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 12,5–12,4 l/100 km
CO2-päästöt*: 285–282 g/km

BMW M750i XDrive (BMW 750 Li XDrive)
390 kW/530 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 9,5–9,5 l/100 km
CO2-päästöt*: 217–217 g/km

BMW 745e (BMW 745Le)
290 kW/394 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 2,2–2,1 l/100 km (2,3–2,2 l/100 km)
CO2-päästöt*: 52–48 g/km (53–50 g/km)

BMW 745Le XDrive
290 kW/394 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 2,6–2,3 l/100 km
CO2-päästöt*: 59–52 g/km

BMW 750d XDrive (BMW 750Ld XDrive)
294 kW/400 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 6,0–5,8 l/100 km (6,1–5,8 l/100 km)
CO2-päästöt*: 157–152 g/km (160–155 g/km)

BMW 740d XDrive (BMW 740Ld XDrive)
235 kW/320 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 6,0–5,6 l/100 km (6,0–5,7 l/100 km)
CO2-päästöt*: 158–148 g/km (158–149 g/km)

BMW 730d XDrive (BMW 730Ld XDrive)
195 kW/265 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 5,7–5,5 l/100 km (5,8–5,6 l/100 km)
CO2-päästöt*: 150–143 g/km (152–147 g/km)

Polttoaineen kulutus, CO2-päästöt ja tehonkulutus on laskettu EU-asetuksen 715/2007 nykyisessä versiossa määritellyillä mittausmenetelmillä. Tiedot ovat autosta, jossa on saksalainen perusvarustelu. Vaihteluväleissä on otettu huomioon kokoerot valituissa pyörissä ja renkaissa sekä valinnaiset laitteet. Välit voivat muuttua auton kokoonpanoa valittaessa.

*Päästö- ja kulutuslukemat on laskettu uuden WLTP-testisyklin mukaan ja mukautettu NEDC:hen vertailtavuuden vuoksi. CO2-päästöihin perustuvien verojen ja muiden ajoneuvokohtaisten maksujen perustana voivat olla muut kuin tässä julkaistut luvut.