Koti Blogi Sivu 1995

Yhä useampi ajoi viime vuonna ajokortin opetusluvalla

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Heinäkuussa 2018 voimaan tullut kuljettajantutkintouudistus lisäsi opetuslupaopetuksen hyödyntämistä ajokorttia suorittavien parissa.

Opetusluvan lupakäytännön helpottuminen näkyy opetuslupien määrän kasvussa. Vuonna 2018 myönnettiin yhteensä noin 27 500 opetuslupaa, kun vastaava luku vuonna 2017 oli noin 16 000, todetaan Traficomin tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Opetuslupalaisten osuus hyväksytyistä henkilöauton eli B-luokan ajokokeista vuonna 2018 oli 22 %. Yhteensä opetusluvalla henkilöauton ajokortin ajokokeen suorittaneita oli 11 800, mikä oli 5 % enemmän kuin edeltävänä vuonna.

– Hienoa, että opetuslupaopetuksen hyödyntäminen on otettu näin aktiivisesti vastaan. Uudistuksen yhtenä tarkoituksena oli mahdollistaa erilaisia oppimispolkuja ajokortin hankkimiseksi ja uskommekin, että moni hyödyntää opetuslupaopetusta autokouluopetuksen rinnalla, sanoo osastopäällikkö Kimmo Pylväs.

– Lakimuutoksessa haettiin sitä, että uudet kuljettajat tulisivat entistä valmiimpina liikenteeseen. Uudessa kuljettajantutkinnossa painotetaan entistä enemmän kokonaisvaltaista ajotaidon hallintaa eikä yksittäisiin virheisiin enää kiinnitetä samalla tavalla huomiota kuin ennen. Eri opetusmallien yhdistäminen tukee tätä varmasti, jatkaa Pylväs.

Henkilöautokortteja suoritettiin aiempaa vähemmän, opetuslupalaiset useammin läpi ensimmäisellä yrityskerralla

Viime vuonna henkilöautokortin suorittamiseen tähtääviä ajokokeita suoritettiin vuonna 2018 hyväksytysti noin 56 700 kappaletta, mikä oli 6 % vähemmän kuin vuonna 2017.

Lasku painottui lakiuudistuksen jälkeiseen aikaan: heinä-joulukuussa henkilöauton ajokokeita suoritettiin hyväksytysti 13 % vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2017.

– Tilastoissa näkyy varmasti osaltaan ajokorttiuudistuksen odottelu ja moni halusikin suorittaa jo aloittamansa opetuksen loppuun vanhoilla säädöksillä kesäkuun aikana. Tämä näkyi myös ruuhkina tutkinnon vastaanottopisteillä kesäkuussa, kertoo asiantuntija Marjo Immonen.

Henkilöauton ajokokeen läpäisi vuonna 2018 ensimmäisellä yrityskerralla hyväksytysti 64 % kokeen suorittaneista. Edeltävinä vuosina autokouluissa opetuksen saaneet läpäisivät ajokokeen ensimmäisellä yrityskerralla opetusluvalla opetuksen saaneita useammin.

Lakimuutoksen jälkeen tilanne on muuttunut ja heinä-joulukuussa 2018 autokouluissa opetuksen saaneista 61 % läpäisi ajokokeen ensimmäisellä yrityskerralla, kun vastaava luku opetuslupalaisilla oli 70 %.

Teoriakokeen muutokset näkyvät myös kokeen läpipääsyprosenteissa. Teoriakokeen suoritti heinä-joulukuussa hyväksytysti 77 %, kun aikaisemmin kokeen suoritti hyväksytysti lähes 90 %. Opetusluvalla opetuksen saaneista vastaava luku oli 78 % ja autokouluissa 76 %.

– Teoriakokeen kehittämisen tarkoituksena oli testata liikennetilanteiden ymmärtämistä ja suoritettavan ajokorttiluokan riskien hahmottamista aikaisempaa tarkemmin. Kokeessa kysytään niin perusliikennesääntöjä, mutta myös luokkakohtaisesti tyypillisiä erityistilanteita, kertoo Immonen.

Moottoripyörän ja kuorma-auton ajokokeiden määrät kasvoivat, mopokokeiden laskivat

Hyväksyttyjen moottoripyörän ajokokeiden määrä kasvoi edeltävään vuoteen verrattuna 3 % ja kuorma-autokortin ajokokeiden määrä 8 %. Hyväksyttyjen mopon käsittelykokeiden määrä sen sijaan laski 12 %.

Mopon käsittelykokeen heinä-joulukuussa 2018 läpäisi ensimmäisellä yrityskerralla 88 %, kun vastaava luku tammi-kesäkuussa ja vuonna 2017 oli 97 %. Autokouluissa opetuksen saaneista 90 % läpäisi käsittelykokeen ensimmäisellä kerralla ja opetusluvilla opetuksen saaneista 75 %.

-Mopon käsittelykokeeseen tuotiin viime keväänä moottoripyöräkokeisiin uudistettu, aiempaa hiukan haastavampi kaarreajotehtävä, joka on vaikuttanut jonkin verran kokeiden läpäisyprosentteihin. Tehtävän läpäiseminen vaatii oikean kaarreajotekniikan osaamista. Tämä vaatii opettajaltakin erityisosaamista, joka varmasti näkyy autokoulujen läpipääsyprosenteissa, sanoo Immonen.

Kuorma-autojen teoriakokeen uudistukset näkyivät heinä-joulukuun luvuissa selvästi. Lakimuutoksen jälkeen C-koeluokan teoriakokeen läpäisi ensimmäisellä yrityskerralla 64 % kun aiemmin osuus on ollut yli 90 %.

– Raskaiden luokkien teoriakokeisiin tuotiin uutena elementtinä kevyemmistä luokista tutut kuvakysymykset, joissa testataan varsin tarkalla tasolla kyseiseen ajoneuvoluokkaan liittyvien erityispiirteiden, kuten liikennemerkkien merkityksen tarkkaa osaamista sekä alan nykypäivän tarpeita. Nämä kysymykset ovat osoittautuneet tarpeellisiksi, mutta samalla aikaisempaa haastavammiksi, summaa Immonen.

Mika Häkkinen: Red Bull mukana mestaruustaistossa — Honda näyttää kyntensä

Kuva: CvB.

F1-asiantuntija Mika Häkkisen mukaan on selvää, että Red Bull Honda on mukana tämän kauden mestaruuskamppailussa, ja kaksinkertainen F1-maailmanmestari kommentoi myös ennakkosuosikki Ferrarin pettymystä.

Myös Honda tietää, miten vaikeaa Formula ykkösissä on menestyä. He ovatkin varmaan todella tyytyväisiä saavutettuaan palkintopallisijoituksen ensimmäisenä viikonloppunaan Red Bullin kanssa.

Menestys vaati neljä vaikeaa kehitysvuotta, ja se, että Max Verstappen nousi palkintopallille ohittamalla Sebastian Vettelin Ferrarin, teki siitä vielä erityisempää. On selvää, että Red Bull Honda on mukana tämän kauden mestaruuskamppailussa.

Ferrari vaikutti dominoineen talvitestejä, mutta Australiassa tallin tulos oli pettymys. Barcelona on siitä ongelmallinen testipaikka, että siellä on ainutlaatuinen yhdistelmä nopeita, hitaita ja keskivauhtisia mutkia, mutta kaikki radat eivät ole samanlaisia. Melbournessa on useita hitaita 90 asteen mutkia, kuten mutkat 3, 13 ja 15. Ferrari tuskailikin pidon kanssa. Lisäksi radan pinta on hyvin erilainen verrattuna Barcelonaan.

Oli mielenkiintoista, että Charles Leclerc oli Sebastian Vetteliä nopeampi kisan loppupuolella ja olisi luultavasti ohittanutkin hänet ilman tallimääräyksiä. Leclercin odotettiin haastavan Vettel jossain vaiheessa kautta, mutta oli odottamatonta, että tallimääräykseen turvauduttiin jo ensimmäisessä kilpailussa. Sebastian tietää tilanteen paremmin kuin kukaan.

Keskikastissa tasaista

Keskikastin taistelu näyttää tasaväkiseltä, sillä Haas, Renault, Alfa Romeo, Racing Point ja Toro Rosso vaikuttavat kaikki vahvoilta.

Kevin Magnussenin kuudes sija oli erinomainen tulos Haasille. Ja vaikka Nico Hülkenberg ajoi vahvasti Renault’nsa seitsemänneksi, olen varma, että Daniel Ricciardo miettii jo, oliko viisas päätös lähteä Red Bullilta.

Kierros Ricciardon keskeytyksen jälkeen entinen tallikaveri Verstappen oli ohittamassa Vetteliä ja nousemassa kolmanneksi.

Oli hienoa nähdä Kimi Räikkösen saavan neljä pistettä ensimmäisessä kisassaan Alfa Romeolla. Talli vaikuttaa luottavaiselta sen suhteen, että lisää suorituskykyä on vielä hihassa. Kimin kokemus yhdistettynä tallin vahvaan tekniseen pakettiin tuottaa jo tuloksia.

Vielä pikainen maininta McLarenin Lando Norrisista, joka oli ensimmäisissä aika-ajoissaan kahdeksas. Se oli todella vahva suoritus nuorelta brittikuskilta ja tärkeä lisäpotku McLarenille.

Vaikka Lando putosi kisassa taaksepäin, viikonloppu osoitti, että McLaren on ottanut hyviä edistysaskeleita. Talli on mukana pistekamppailussa.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider.

Uusikin auto voi jättää tielle — usein ongelmana sähkövika

Kuva: Matti Sulanto

LähiTapiolan vahinkotilastojen mukaan auton hyytyminen kesken ajon on yksi tavallisimpia vahinkoja autoillessa. Moni tuudittautuu ajatukseen, että oma hyväkuntoinen auto ei jätä tien päälle.

Tekninen vika voi kuitenkin yllättää kenet tahansa. Vanhemmissa autoissa ongelmia aiheuttavat usein mekaaniset viat, kun taas uudemmissa autoissa sähkölaiteviat, todetaan LähiTapiolan tiedotteessa.

Auton ennakoiva ja säännöllinen huolto omatoimisesti tai asiantuntevassa huoltoliikkeessä pienentää teknisten vikojen riskiä niin uudessa kuin vanhemmassakin autossa.

Vaikka auto on useimmille pelkkä kulkuväline, kannattaa sitäkin aika ajoin kuunnella ja huomioida. Osa piilevistä vioista voi antaa merkkejä ääninä tai tärinöinä jo ennen kuin ne aiheuttavat matkan keskeytymisen, toteaa yhteyspäällikkö Timo Nummela Inter-Hinaus Oy:stä.

Vaikka autosta huolehtisi hyvin, kaikkia vikoja ei voi välttää. Moottori voi sammua yllättäen, jakohihna voi katketa tai laakerivika keskeyttää ajon. Kesällä jäähdytysjärjestelmä saattaa pettää, kun taas talvella auton akku voi aiheuttaa murheita.

– Jos ajaa paljon lyhyitä matkoja, purkautuu akku käynnistysten yhteydessä enemmän kuin se ehtii lyhyen ajon aikana latautua. Tämä korostuu erityisesti talvella pakkaskeleillä. Auton käynnistymistä kannattaa siksi tarkkailla ja ajaa välillä pidempi lenkki tai vaihtaa vanha akku ajoissa, jos käynnistysongelmia ilmenee, Nummela sanoo.

Akun kunto, jäähdytysnesteen, moottoriöljyn ja muiden nesteiden tasot sekä rengaspaineet on hyvä tarkistaa aina ennen pidempää automatkaa. Tarkistukset voi teettää vaikka huoltoliikkeessä.

Erityisesti syksyisin kannattaa huolehtia myös tuulilasinpyyhkimien kunnosta sekä lasinpesunesteen riittävyydestä.

Lisäksi kannattaa varmistaa, että autossa on helposti saatavilla varusteet yllättävien tilanteiden varalta. Erityisen tärkeää tämä on talvipakkasilla tai matkan suuntautuessa harvaan asutulle seudulle.

Huolehdi, että autossa on nämä varusteet

  • Varoituskolmio
  • Huomioliivi kuljettajalle ja matkustajille
  • Taskulamppu
  • Huopa tai riittävästi lämmintä vaatetta

Merkkivalo käskee pysähtymään

Auto kertoo merkkivaloilla mahdollisista ongelmista, joihin tulisi kiinnittää huomiota. Keltaisen valon syttyessä matkaa voi yleensä jatkaa esimerkiksi korjaamolle saakka, mutta silloinkin on otettava huomioon ongelman laatu. Sen sijaan punaisen valon syttyessä on syytä pysähtyä heti seuraavaan turvalliseen paikkaan, sillä tällöin on kyseessä jotain vakavampaa.

– Joskus voi olla houkutus ajaa kotiin saakka punaisenkin valon palaessa, jos matka ei ole pitkä. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa suuria lisävaurioita, joiden korjaaminen tulee kalliiksi. Hinausliikkeeltä voi kysyä neuvoja siitä, onko matkaa turvallista jatkaa.

Matkan voi keskeyttää sellainenkin ongelma, josta periaatteessa selviäisi itse – esimerkiksi rengasrikko. Vaikka autossa olisi vararengas ja kuljettaja osaisi vaihtaa sen, tämä ei aina ole viisasta.

– Renkaan vaihtaminen moottoritiellä on vaarallista etenkin, jos puhjennut rengas on ajokaistan puolella. Hinausliike voi paikasta riippuen tehdä työn kohteessa turvallisemmin kuin autoilija itse, tai siirtää auton turvallisempaan paikkaan renkaan vaihtamista varten.

Autopalveluvakuutus korvaa kuluja

LähiTapiolan autopalveluvakuutus kattaa matkan keskeytymisestä johtuvia kuluja, kuten hinauksen lähimmälle osaavalle korjaamolle.

LähiTapiolan asiakkaille sattui vuonna 2018 noin 50 000 tämän vakuutuksen kattamaa vahinkoa, joten kyseessä on yksi tavallisimmista vahingoista. Korvauksesta ei vähennetä omavastuuta eikä se alenna bonusta.

Autopalveluvakuutus sisältyy kaikkiin myynnissä oleviin yksityiskäyttöisiin henkilö- ja pakettiautojen kaskovakuutuksiin.

– Hinaus voidaan korvata, kun matka keskeytyy ajoneuvon vian tai vaurion vuoksi tai auton suistuttua tieltä. Tieltä suistumisen takia voidaan korvata pelkästään tielle nosto tai tarvittaessa myös hinaus korjaamolle, kertoo asiantuntija Johanna Määttä LähiTapiolasta.

– Apua saa myös ulkomailla sekä Euroopassa että vihreän kortin sopimusmaissa Euroopan ulkopuolella.

Hinauksen voi tilata suoraan LähiTapiolan hinausyhteistyökumppanilta. Lähimmän hinausliikkeen yhteystiedot löytyvät LähiTapiolan verkkosivuilta paikkakunnan nimen perusteella. Apua saa myös soittamalla LähiTapiolan korvauspalveluun tai hätäpalveluun.

– Hätäpalvelu auttaa joka päivä ympäri vuorokauden. Vähintään hätäpalvelun numero kannattaa siis tallettaa puhelimeen, Määttä vinkkaa.

Vakuutuksesta korvataan myös kuljettajan ja matkustajien kotimatkan ylimääräisiä kustannuksia edullisinta kulkuvälinettä käyttäen.

– Sopiva matkustustapa riippuu muun muassa seurueen koosta, vahinkopaikasta sekä julkisista liikenneyhteyksistä. LähiTapiolan Loistokaskovakuutus korvaa myös sijaisauton käytön 7 vuorokauden ajaksi Suomessa, Määttä kertoo.

Jos matkaa pitää jatkaa kiireesti esimerkiksi lentokentälle tai satamaan, hinausautoa ei tarvitse jäädä odottamaan, Nummela muistuttaa.

– Hinaus onnistuu, vaikka auton omistaja tai kuljettaja ei olisikaan paikalla. Ennen paikalta poistumista on kuitenkin hyvä sopia hinausliikkeen kanssa, mitä tällöin tulee huomioida. Hinausliike neuvoo myös sopivan korjaamon valinnassa.

Jos matka keskeytyy, toimi näin

  • Pysäytä auto mahdollisimman turvalliseen paikkaan tien pientareelle.
  • Laita seisontavalot ja tarvittaessa hätävilkut päälle.
  • Pue huomioliivi ennen kuin poistut autosta. Pimeällä on hyvä ottaa myös taskulamppu mukaan.
  • Vie hätäkolmio autosi tulosuuntaan varoittamaan muuta liikennettä. Sijoita se riittävän etäälle.
  • Soita korvaus- tai hätäpalveluun tai hinausliikkeeseen ja pyydä lisäohjeita.

Kolin-Vuonislahden -jäätie suljettu tältä keväältä

Tässä kyltissä lukee nyt KIINNI.

Lieksassa sijaitseva Kolin-Vuonislahden -jäätie on suljettu 20.3.2019 klo 12.00 eikä sitä enää avata liikenteelle tänä keväänä.

Syynä sulkemiseen on sohjoontuminen.

Kuluvana talvikautena jäätie avattiin 4.2.2019 klo 12.00.

Poliitikon puheenvuorossa otetaan kantaa heikkoon tienpitoon ja polttomoottoriautojen puolesta

Kuva: Matti Sulanto.

Eduskuntavaalit lähestyvät ja ehdokkailla alkaa kiireisimmät ajat.

Autotodayn palstalla Poliitikon puheenvuoro on viimeksi otettu kantaa muun muassa huonoon tienpitoon ja polttomoottoriautojen puolesta.

Seitsemän tähden liikkeen ehdokas Petri Partanen on huolissaan muun muassa maanteiden nykykunnosta.

– Maanteiden kunto on romahtanut vuoden 2000 jälkeen dramaattisesti koko maassa heti kun uudet yksityiset pääurakoitsijat tulivat markkinoille kaikissa tiepiireissä, Partanen toteaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

– Monet Tielaitoksenaikaiset monivuotiset urakoitsijat lopettivat tienhoitohommat jo 2000 luvun alkuvuosina, kun näkivät miten elinkelvottomaksi koko elinkeino muuttui nykyisen kilpailuttamisen takia ja raha ei liiku, eikä noiden töiden hinnoilla saa enää menoja katettua eikä pysty ostamaan uutta kalustoa, Partanen sanoo.

Sitoutumaton Liberaalipuolueen Petri Suuronen ei halua vielä tappotuomiota polttomoottoriautoille.

– Valitettavan usein ideologisista syistä halutaan tehdä nopeita ja rajuja päätöksiä niiden tehokkuutta ja seurauksia sen kummemmin ajattelematta, Suuronen sanoo.

– Hyvä esimerkki tällaisesta on viime aikoina voimakkaasti tapetilla ollut uusien polttomoottoriautojen myynnin kieltäminen ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi, Suuronen toteaa.

Suurosen mukaan sähköautoihin siirtyminen ei mene hetkessä.

– Sähköautoihin siirryttäessä tulee myös muistaa, että Suomen autokanta on Euroopan vanhimpia, eikä sen uudistuminen tai siirtymä sähköautoihin tapahdu vanhemmasta päästä pakottamalla, Suuronen muistuttaa.

Suuronen haluaa myös sallia nestekaasun käyttö liikennepolttoaineena.

– Lisäksi Suomessa tulisi ehdottomasti sallia bensiiniä puhtaammin palavan nestekaasun käyttö liikennepolttoaineena monien muiden Euroopan valtioiden tapaan. Tällä hetkellä sen käyttö on kiellettyä verotusperustein, Suuronen painottaa.

Lue kaikki Poliitikon puheenvuorot tästä.

Katso tästä ohjeet aineiston lähettäjille.

Seuraavan sukupolven Volvoihin tulee kameroita ja tunnistimia tarkkailemaan kuljettajaa

Kuva: Volvo.

Volvo on esitellyt uuden kehitysaskeleen tavoitteessaan ehkäistä päihtyneenä ajamisesta tai keskittymisen herpaantumisesta johtuvat kuolemantapaukset autoissaan.

Ylinopeuden lisäksi päihtyneenä ajaminen ja keskittymisen herpaantuminen ovat kaksi tärkeintä huolenaihetta liikenneturvallisuudessa. Yhdessä nämä kolme osatekijää muodostavat suurimmat ”aukot” Volvon visiossa, jonka mukaan tulevaisuudessa sen autoissa ei tapahdu yhtään liikennekuolemaa, todetaan Volvon tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tämä edellyttää keskittymistä ihmisen käyttäytymiseen normaalin turvallisuustyön ohella.

Yhdysvaltalaisen liikenneturvallisuusviraston, NHTSA:n, lukujen mukaan lähes 30 prosenttia kaikista liikennekuolemista Yhdysvalloissa vuonna 2017 johtui päihtyneistä kuljettajista.

Volvo pyrkii ehkäisemään päihtyneenä ajamista ja kuljettajan keskittymisen herpaantumista asentamalla autoihin kameroita ja muita tunnistimia, jotka tarkkailevat kuljettajaa ja antavat auton puuttua tilanteeseen, jos selkeästi päihtynyt tai huonosti keskittynyt kuljettaja ei reagoi varoitussignaaleihin ja on vaarassa aiheuttaa vakavaan loukkaantumiseen tai kuolemaan johtavan onnettomuuden.

Tällaisia toimenpiteitä voivat esimerkiksi olla auton nopeuden rajoittaminen, Volvo on Call -palvelulle ilmoittaminen ja lopullisena ratkaisuna auton hidastaminen ja turvallinen pysäköiminen.

Esimerkkejä tällaisesta käytöksestä ovat pidempikestoinen täydellinen ohjaamattomuus, pidempään kiinni olevat silmät tai maantiestä irti oleva katse sekä huomattava heilahtelu kaistoilla tai erityisen hitaat reaktioajat.

Katso tästä muut Volvo-jutut.

Yllä kuvattu kuljettajan tarkkailujärjestelmä on elementti, jonka avulla auto voi aktiivisesti tehdä päätöksiä välttääkseen onnettomuuksia, jotka voivat johtaa vakaviin vammoihin tai kuolemaan.

– Päihtyneet kuljettajat aiheuttavat monia onnettomuuksia. Jotkin ihmiset luulevat edelleen, että he voivat lähteä ajamaan juotuaan alkoholia eikä se vaikuta heidän ajamiseensa. Haluamme varmistaa, että ihmisiä ei joudu vaaraan päihteiden takia, sanoo Volvon kuljettajakäyttäytymistä tutkiva professori Trent Victor.

Kameroita otetaan käyttöön kaikissa Volvo -malleissa seuraavan sukupolven SPA2-alustaa käyttävissä autoissa 2020-luvun alkupuolelta lähtien.

Lisätietoja kameroiden määrästä ja niiden sijoittelusta matkustamossa annetaan myöhemmin.

Kesäajoneuvon käyttöönotossa oltava tarkkana

Kuva: Matti Sulanto.

Moni tekee moottoripyörille, mopoille ja muille kesäajoneuvoille liikennekäytöstäpoiston talven ajaksi. Ajokauden alkaessa on muistettava tehdä liikennekäyttöönotto jo ennen kuin ajoneuvolla ajaa.

Samalla tulee huolehtia, että ajoneuvon lakisääteinen liikennevakuutus on voimassa. Sanktiot velvollisuuksien laiminlyönnistä voivat yllättää.

– Kevätsäiden koittaessa varastoista otetaan ajoneuvoja esiin ja lähdetään innokkaana ajamaan. Silloin usein unohtuu, että ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä ja liikennevakuutuskin saattaa olla irtisanottu, muistuttaa perintäpäällikkö Vesa Korhonen Liikennevakuutuskeskuksesta.

Liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo on ajokiellossa. Käyttökielto koskee myös ajoneuvoa, jonka liikennevakuutus ei ole voimassa. Molemmissa tapauksissa poliisi poistaa ajokiellossa olevasta ajoneuvosta rekisterikilvet havaitessaan sen liikenteessä.

– Mopoa tai autoa esimerkiksi kesätöihin kulkemiseen tarvitsevalle nuorelle seuraukset voivat olla ikävät, koska ajoneuvo lähtee välittömästi käytöstä, Korhonen huomauttaa.

Velvollisuuksien laiminlyönti tulee kalliiksi myös takautuvasti maksettavien korotettujen vakuutusmaksujen ja mahdollisen ajoneuvoveron takia. Maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut liikennekäytöstäpoistettuna tai vakuuttamatta, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.

– Liikennevakuutuksen laiminlyönnistä seuraava vakuuttamattomuusmaksu voi olla jopa nelinkertainen tavalliseen vakuutusmaksuun nähden. Vakuuttamattomalla ajoneuvolla aiheutunut kolari saa summan kertautumaan nopeasti. Esimerkiksi isomman moottoripyörän maksut voivat olla vaikka 30 000 euron luokkaa, jos se on ollut vuoden vailla liikennevakuutusta, mutta sillä kuitenkin ajetaan ja aiheutuu kolari. Yleisimmin laiminlyöntitapauksissa puhutaan satojen tai tuhansien eurojen maksuista, ajoneuvosta ja laiminlyöntiajan pituudesta riippuen, Korhonen konkretisoi laiminlyönnin seurauksia.

Onnettomuuden sattuessa omista henkilövahingoista ei saa korvauksia, jos liikennevakuutus on hoitamatta.

Valvontateknologian kehittyminen on johtanut siihen, että liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ajamisesta jää yhä useammin kiinni. Vakuuttamattomia ajoneuvoja jää kiinni eri tavoin vuosittain noin 40 000.

Liikennekäyttöönotto ja liikennevakuuttaminen onnistuvat helposti ajasta ja paikasta riippumatta

Vakuutusyhtiöiden sähköisissä palveluissa sekä liikennekäyttöönoton että liikennevakuutuksen voi hoitaa kerralla kuntoon ajasta ja paikasta riippumatta.

Ajoneuvon ilmoittaminen liikennekäyttöön on verkossa maksutonta. Vakuutusyhtiöiden palveluiden lisäksi käyttöönotto ja vakuutus on mahdollista hoitaa myös katsastusasemilla.

Käyttöönoton voi hoitaa myös Traficomin palveluissa, mutta liikennevakuutus tulee tällöin olla otettuna vakuutusyhtiöstä erikseen.

Yritykset suosivat yhä enemmän vähäpäästöisiä autoja — myös kaasuautoilu lisääntyy

Kuva: Secto Automotive.

Ympäristöasiat otetaan yrityksissä huomioon entistä vakavammin.

Secto Automotiven toteuttamassa tutkimuksessa 59 prosenttia vastaajista ilmoitti pyrkivänsä aktiivisesti vähentämään yrityksensä päästöjä seuraavan neljän vuoden aikana, kun vuonna 2017 näin vastasi vain hieman alle puolet.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Vähäpäästöisten leasing-autojen valintaan panostetaan yhä enemmän. Sähkö- ja hybridiautojen määrä lisääntyy tasaisesti: nyt jo kolmannes vastaajista ilmoitti hankkivansa yrityskäyttöön sähköautoja, ja hieman alle puolet plug-in hybridejä.

Vaikka sähköautoista puhutaan tulevaisuuden ajoneuvoina ylivoimaisesti eniten, on rinnalle nousemassa myös toinen vaihtoehto, kaasuauto.

– Kun vuonna 2017 vain kuusi prosenttia yrityksistä uskoi hankkivansa kaasuautoja leasing-käyttöön, on luku nyt noussut jo 14 prosenttiin. Tämä on positiivinen kehitys, sillä pelkkien sähköautojen yleistyminen on liian hidasta autoilun päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Hybridiautot ovat avainasemassa tavoitteisiin pääsemisessä, mutta ilman merkittäviä muutoksia autoilun verotukseen ja tukea autokannan uusimiseen, jäämme kauas maalista, Secto Automotiven toimitusjohtaja Ville Alanen sanoo.

Viime syksynä toteutettu WLTP-päästötapamittausmuutos nosti autojen keskimääräisiä Co2-päästömääriä keskimäärin 22 %. Se ei kuitenkaan ole vaikuttanut siihen, minkälaisia autoja yritykset käyttöönsä valitsevat, sillä peräti 94 % vastaajista ilmoitti, ettei ole nostanut tai laskenut hankintapäästörajaa.

– Nähdäkseni tämäkin on merkki siitä, että yrityksissä halutaan panostaa autoilun ympäristövaikutusten minimointiin, Alanen toteaa.

Kuva: Secto Automotive.

Usko teknologiaan koetuksella

Vaikka tahto panostaa vähäpäästöiseen liikkumiseen on yrityksissä kova, ei monikaan usko saavansa asiaan apua teknologian kehityksestä.

Katso tästä muita juttuja Secto Automotivesta.

Vuonna 2017 tehdyssä kyselyssä 44 prosenttia ei uskonut teknologisen edistyksen mahdollistamien palveluiden – kuten liikennekaaren, jakotalouden, MaaS:n tai ajoneuvojen tekoälyn – vaikuttavan yrityksensä autoiluun. Nyt kaksi vuotta myöhemmin tällä kannalla jo yli puolet vastaajista.

– Kaksi vuotta sitten Bernerin liikennepalvelulaki ja sen mukanaan tuomat hyvinkin edistykselliset visiot rajapintojen avaamisesta, liikennemuotojen välisten raja-aitojen katoamisesta, uusista palvelukonsepteista ja digitalisaatiosta ovat toistaiseksi jääneet kritiikkiäkin kerännyttä taksiuudistusta lukuunottamatta toteutumatta. Tämä on varmasti vaikuttanut vastaajien näkemyksiin, Alanen pohtii.

Alanen kuitenkin uskoo liikenteen murroksen olevan aivan nurkan takana.

– Tämä vaatii kuitenkin tuloshakuisia päätöksiä lainsäätäjiltä ja liikenteen rajapintojen portinvartijoilta.

Secto Automotiven tutkimukseen vastasi 936 yritysautopäättäjää ja -käyttäjää 684 yhtiöstä. Yritysautopäättäjiä vastaajista oli 477 henkeä. Yhtiöt hallinnoivat yhteensä 11 230 Trafi-rekisteröidyn yritysauton- ja koneen kantaa. Vastanneiden yritysten autokannasta vähintään yksi kohde on Secton rahoittama tai hallinnoima. Tutkimus toteutettiin osoitteellisena sähköisellä lomakkeella.

Moottorikelkkaonnettomuus tutkinnassa — onko safariyritys syyllistynyt terveysrikokseen?

Arkistokuva. Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Liikenneturva.

Lapin poliisilaitoksessa on tutkittavana terveysrikos, johon moottorikelkkasafareja järjestävän safariyrityksen epäillään syyllistyneen.

Kyseisestä rikosasiasta suoritettava esitutkinta on Lapin poliisilaitoksessa laatuaan ensimmäinen, jossa selvitetään safariyrityksen vastuuta moottorikelkkaonnettomuudessa.

Poliisin tiedotteen mukaan onnettomuus tapahtui loppuvuonna 2018 Lapin tunturikeskuksessa. Kokemattoman noin 55-vuotiaan kuljettajan kyydissä ollut matkustaja loukkaantui vakavasti sillan ylityksessä tapahtuneessa moottorikelkan hallinnan menetyksessä.

Kuljettaja ja matkustaja olivat ulkomaalaisia Suomessa lomamatkalla käyneitä turisteja.

Poliisi epäilee kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapahtuma on tutkittavana myös onnettomuustutkintalautakunnalla.

Moottorikelkkasafarit ovat kuluttajaturvallisuuslain alaisia kuluttajapalveluja.

Poliisin mukaan kuluttajaturvallisuuslaki edellyttää, että toiminnanharjoittajan on olosuhteiden vaatiman huolellisuuden ja ammattitaidon edellyttämällä tavalla varmistauduttava siitä, että kuluttajapalvelusta ei aiheudu vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle.

Toiminnanharjoittajalla on oltava riittävät ja oikeat tiedot kuluttajapalvelusta, ja hänen on arvioitava niihin liittyvät riskit.

Lisäksi kyseisessä laissa edellytetään, että toiminnanharjoittajan on selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla annettava kuluttajille ja kuluttajiin rinnastettaville tarvittavat tiedot, jotta he pystyvät arvioimaan kuluttajapalveluihin liittyvät vaarat.

Terveysrikoksesta voidaan tuomita se, joka toimii vastoin kuluttajaturvallisuuslakia, poliisin tiedotteessa todetaan.

Poliisin esitutkinnassa selvitetään, onko moottorikelkkasafarilla toimittu kuluttajaturvallisuuslain vastaisesti viemällä moottorikelkkailusta kokemattomat kuljettajat matkustajineen sellaiseen paikkaan, ettei heillä ole ollut mahdollisuutta selviytyä siellä ilman vahinkoa ja vahingon vaaraa.

Esitutkinnassa selvitetään myös, onko safariyritys tehnyt kaiken voitavansa onnettomuuden estämiseksi ja välttämiseksi esimerkiksi valitsemalla käytetyt reitit mahdollisimman riskittömiksi.

Lisäksi selvitetään, onko kuluttajille kerrottu kuluttajapalveluun liittyvistä riskeistä ennen moottorikelkkasafarille lähtöä ja onko kuluttajapalvelun riskienhallinta kunnossa.

Esitutkinta on loppuvaiheessa ja odottaa vielä esitutkintamateriaalin käännöstyön valmistumista.

Esitutkinnassa on muun muassa kuulusteltu yrityksen omistaja, oppaana toiminut henkilö sekä moottorikelkkaa kuljettanut henkilö ja hänen kyydissään ollut matkustaja.

Syyttäjän näkemys sekä mahdollisen tuomioistuimen ratkaisu ovat merkittävät jatkoa ajatellen. Kuluttajaturvallisuuslain alaisilla ohjatuilla moottorikelkkasafareilla sattuu talvikauden aikana Lapissa suuri määrä loukkaantumisiin johtavia onnettomuuksia.

Autotoday tutustui: Toyota Corolla — paluun tekevä kansansuosikki

Toyota Corolla. Kuva: CvB.

Uusi Toyota Corolla on nyt täällä, ja Auris on enää muisto vain.

Pääsimme kokeilemaan uutta Corollaa Mallorcan mielenkiintoisilla ja mutkaisilla teillä.

Toyota odottaa Corollasta myyntimenestystä Suomessa, ja lyhyen tutustumisen jälkeen tuntuu, että se voi hyvinkin pitää paikkansa.

Vaikka Corolla ei ole mitenkään huiman sävähdyttävä auto, se ei myöskään ole enää aivan väritön ja mauton.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Uusi Corolla on rakennettu Toyotan TNGA-alustalle. Se tuo hieman matalamman painopisteen ja ajoasennon. Lisäksi korin vääntöjäykkyys on Toyotan mukaan kasvanut 60 prosenttia.

Kuva: CvB.

Mielenkiintoa autoon tuo muun muassa se, että tarjolla on kolme korivaihtoehtoa: Hatchback, Sedan ja Sports Tourer.

Jokaisella mallilla on oma kohderyhmänsä. Toyotan mukaan Sedan on tarkoitettu perinteistä isoa sedan-mallia kaipaavalle. Auton moottori on aina 1,8-litrainen.

Hatchback-malli on tarkoitettu pariskunnille, joilla ei vielä tai enää ole lapsia. Tähän malliin on tarjolla kolme moottoria, 1,2-litrainen, 1,8-litrainen ja 2,0-litrainen.

Sports Tourer -malli on Toyotan mukaan suunnattu lapsiperheille tai muuten tilaa tarvitseville. Tähän on tarjolla samat moottorit kuin Hatchback-malliin.

Toyota Suomen mukaan suurin ostajaryhmä hankkii farmarin eli Sports Tourerin. Toyotan maahantuojan mukaan farmareiden osuus Suomessa tulee liikkumaan 65 prosentin paikkeilla. Noin 20 prosenttia ostaisi Hatchback-mallin ja Sedanin osuus olisi vain 15 prosenttia.

Pienin moottori ei ole hybridi, ja sen osuudeksi Toyota arvioi vain 10 prosenttia. Se on kuitenkin mukana valikoimissa, koska maahantuojan mukaan sille on kysyntää.

Toyotan Suomen myynnin tavoitteena on myydä 5 500 uutta Corollaa tämän vuoden aikana.

Mallistoon on saatavilla neljännen sukupolven 1,8-litraiseen polttomoottoriin perustuva hybridi (kokonaisteho 122 hv), jonka lisäksi hatchback- ja Touring Sports -korimalleihin on saatavilla täysin uusi 2,0-litraiseen polttomoottoriin perustuva hybridivoimalinja (kokonaisteho 180 hv).

Kuva: CvB.

Lisää kokoa

Corollan koko kasvaa malliuudistuksen yhteydessä, ja esimerkiksi Touring Sports -farmarimallin akseliväli ja siten sisätilat ovat käytännössä samaa luokkaa viime vuonna poistuneen Toyota Avensiksen farmarimallin kanssa.

Corollan matkustamo on jopa hieman suurempi kuin Avensiksen, mutta tavaratila on 28 litraa pienempi.

Hachbackin akseliväli on hieman lyhyempi kuin Sedanin ja Sports Tourerin.

Varustetasoja on kaikissa kolmessa korimallissa neljä: Life, Active, Style ja Premium.

Varustetasoissa on pieniä eroja korimalleittain, mutta esimerkiksi Toyota Safety Sense -turvavarustelu ja mukautuva, älykäs vakionopeussäädin ovat vakiona koko mallistossa.

Suosituin varustetaso kaikissa korimalleissa tulee Toyotan mukaan olemaan Active, joka tuo varusteluun muun muassa 16 tuuman kevytmetallivanteet, led-ajovalot, lämmitetyn ohjauspyörän, mittariston seitsemän tuuman mukautettavan monitoiminäytön, mediakeskuksen kahdeksan tuuman kosketusnäytöllä ja peruutuskameran.

Style lisää varusteluun 17 tuuman kevytmetallivanteet, Bi-led -ajovalot ja erilaisia sisäverhoiluvaihtoehtoja.

Malliston huipulla oleva Premium sisältää korimallista riippuen muun muassa matriisityyppiset Multi-led -ajovalot, 18 tuuman kevytmetallivanteet, mukautuvan iskunvaimennuksen, nahkaverhoilun (hatchback ja Touring Sports) sekä tuulilasinäytön.

Kuva: CvB.

Ajossa yllätyksetön

Autoa on helppo ajaa. Se menee sinne minne kuljettaja haluaa, ja jousituskin on sopivan jämäkkä. Kuljettaja saa ajoasennon oikeaksi helposti, eivätkä istuimissa mitään moitittavaa löytynyt lyhyessä koeajossa.

Pääsimme kokeilemaan sekä 1,8-litraista että 2,0-litraista moottoria, ja molemmilla pärjää hyvin arkiajoissa.

Autoon saa automaattisen vakionopeussäätimen, joka seuraa edellä ajavan nopeutta ja pysäyttää auton tarvittaessa automaattisesti.

Automaattitilassa auton kiihtymisen kanssa oli toivomisen varaa, eli välillä piti itse painaa kaasua, ettei olisi jäänyt aivan muun liikenteen jalkoihin.

Auton kaistavahti toimi pääsääntöisesti hyvin. Välillä korjausliike oli tosin turhankin voimakas. Lisäksi kaistavahtia käytettäessä ohjaus oli aika raskas.

Rengasmelu ei ollut aivan hiljaisimmasta päästä. Vielä ei ole tiedossa, kuinka kovalta rengasmelu kuulostaa suomalaisilla teillä.

Rengasmelun lisäksi moottorin ääni kuuluu selvästi kovissa kiihdytyksissä, mutta se ei ole mitenkään häiritsevä ääni.

Katso tästä muut Autotodayn koeajot.

Koeajolenkeillä hybridi-Corollan kulutus putosi parhaimmillaan lähemmäs viittä litraa satasella.

Sisätiloiltaan uusi Corolla antaa laadukkaan vaikutelman. Navigaattorin näyttö on keskellä kojelautaa, mutta navigaattorin toiminnassa olisi hieman toivomisen varaa.

Ongelmia ilmeni lähinnä satunnaisena hitautena, eli muutamia kertoja ehdittiin risteyksen ohi ennen kuin navigaattori ehti mukaan.

Kuva: CvB.

Kenelle?

Toyota on itse määritellyt kohderyhmänsä Corollan eri versioille. Suomessa farmarimalli tulee olemaan pääosassa ja voi hyvin kuvitella, että nykyiset Toyota-asiakkaat mielellään päivittää Auriksen ja myös Avensiksen uuteen Corollaan.

Corollasta tulee varmaan ykköstuote Toyotan valikoimassa, ja etenkin farmarimalli tulee houkuttelemaan uusia asiakkaita kilpailijoilta.

Lisäksi Corollasta tulee varmasti merkittävä vaihtoehto myös yritysautokaupassa.

Corollan halvimmat versiot ovat 1,2-litraisella moottorilla varustetut Hatchback- ja Sports Tourer -mallit. Ne maksavat 22 994 euroa.

Sedanin halvin malli maksaa 26 994 euroa. Sedan-mallissa on aina 1,8-litran moottori.

Sports Tourer 1,8-litraisella moottorilla maksaa 27 498 euroa ja kahden litran moottorilla 31 566 euroa.

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.