Koti Blogi Sivu 1992

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Kolaritesti videolla: pikkuinen Toyota murskaa ison Volvon”

Kymmenen vuotta sitten julkaisimme mielenkiintoisen videon kolaritestistä. Vastakkain oli iso vanha Volvo ja pieni uusi Toyota.

Kolaritesti videolla: pikkuinen Toyota murskaa ison Volvon

Kuvitelma että iso auto aina on turvallisempi ei pidä paikkaansa. Tämä selviää hyvin ruotsalaisen Folksam-vakuutusyhtiön tekemässä testissä. Siinä uusi Toyota Yaris ajoi nokkakolarin 90-luvun Volvo 945 -mallin kanssa. Tulos yllätti.

Kokeen perusteella voidaan todeta, että pieni uusi auto voi olla turvallisempi kuin iso vanha.

Testiin valittiin vanha iso auto turvatyynyllä ja pieni uusi hyvin turvalliseksi havaittu automalli.

Valituiksi tulivat 90-luvun Volvo 945 ja uusi Toyota Yaris. Yaris on saanut EuroNCAP-testissä viisi tähteä. Volvo 945 arvioitiin aikoinaan erääksi turvallisimmaksi autoksi.

Testitilanteessa autot törmäsivät toisiinsa 64 kilometrin tuntinopeudella. Törmäysala oli noin 40 prosenttia autojen keuloista.

Folksamin edustaja toteaa, että tällaisessa kolarissa molemmat kuljettajat olisivat todennäköisesti selvinneet hengissä, mutta Volvon kuljettajalle olisi tullut erittäin vakavia vammoja molempiin jalkoihin ja lantioon. Volvon kuljettaja olisi todennäköisesti kuollut vastaavassa kolarissa, jos autossa ei olisi turvatyynyä.

– Testitulos osoittaa miten paljon pienten autojen turvallisuus on parantunut viimeisten vuosien aikana. Nykyään istutaan vähintään yhtä turvallisesti pienessä uudessa autossa kuin vanhassa isossa. Jos vanhasta autosta puuttuu turvatyynyt, on pikkuauto jopa turvallisempi, toteaa Anders Kullgren, joka Folksam-yhtiössä vastaa liikenneturvallisuustutkimuksesta.

Juttu oli Autotodayssa 23.3.2009.

 

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Historian havinaa: Nasta, kitka vaiko kettinki?

Klikkaa kuvaa hieman isommaksi.

Eteenpäinmeno pyörien avulla on aina perustunut ajoneuvon renkaiden pito-ominaisuuksiin.

Mitä kovempi vauhti, sitä parempi pito tarvitaan.

Autojen osalta tämä konkretisoitui meidän talvisissa olosuhteissamme jo 1920-luvulla.

Varsinaisia talvirenkaita ei vielä silloin tunnettu. Matkaan piti sonnustautua tavallisilla ”suvikumeilla” ja riski oli otettava.

Suomen Kuvalehti esittelee 1928 huhtikuun toisena päivänä ilmestyneessä numerossaan erikoislaatuisen ratkaisun.

Sen oli kehittänyt Hirsilän Kenkätehtaan johtaja, insinööri M Mikkola. Hänellä jos kellään oli hyvä kokemus kitkasta jalkineitten osalta. Tätä hän sovelsi tiettävästi ensi kertaa käytännössä autolla liikkumiseen talvikeleillä.

Ratkaisu oli hämmästyttävä. Etupyörien alle sijoitettiin lyhyet liukusukset, joiden avulla ohjattavuus säilyi.

Taka-akselille molempiin pyöriin liitetään paripyörät, joiden ympärille asennettiin lumiketjut.

Ratkaisu toimi, sillä keksijällä oli parivuotisen kokeilun perusteella hyvät kokemukset. Toteutus sai nimen ”Mikkolan järjestelmä.”

Näinä päivinä on vilkkaasti keskusteltu nyt jo yleistyneen kitkarenkaan sekä nastarenkaan paremmuudesta. Saas nähdä millaisilla renkailla lähivuosina ajellaan.

Tuskin sentään palataan kettinkeihin.

Teksti: Usko Sipilä.

Katso tästä muut Historian havinaa -jutut.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ny Teknik: Maissilla pellin naarmut pois

Kuva: INM.

Ny Teknik -lehti kertoo uudesta tavasta korjata auton pellin naarmuja.

Homma hoituu maissitärkkelyksellä, joka levitetään naarmun päälle ja sen jälkeen lämmitetään kohta sataan asteeseen minuutin ajaksi.

Maissitärkkelykseen on lisätty hieman silikonia ja ei-orgaanisia nanopartikkeleita.

Menetelmää tullaan esittelemään Hannoverin Messuilla huhtikuun alussa.

Tutkimusprojekti on saanut 1,1 miljoonaa euroa Saksan valtiolta.

Lue juttu tästä.

Lue lehdistötiedote tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”Kaunotar ja kulkuri.”

Kuva: CvB.

Vuonna 1989 mainostettiin Moottorissa näin näyttävästi Volkswagen Caravelle Coach -versiota.

Auto maksoi silloin alkaen 87 200 markkaa (nyt noin 24 000 €).

Mainoksen mukaan kauneus on makuasia, mutta ajettavuus ei.

”Volkswagen Transporterissa se on pakettiautoluokan paras. Sen todistavat mm. kaikki vertailutestit.

Ja uusi Caravelle Coach -erikoismalli näyttää, ettei tämän lähemmäksi henkilöautoa täysiverisen tavara-auton ole aihetta tullakaan.”

Mainoksen mukaan hyvä ajettavuus perustuu erillisjousitukseen.

”Coach-varustukseen kuuluu mm. ohjaustehostin, erikoispuskurit ja spoileri, leveät 205/70-renkaat, erikoiskapselit, takalasin pesin/pyyhin, tekstiilimatto tavaratilassa. Istuimia 1+2.”

Autoon sai 112-hevosvoimainen suihkutusmoottorin tai 70-hevosvoimainen turbodiesel.

Mainos oli Moottorissa 11/1989.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Video: Tässä Kuplassa on todella potkua

Volkswagen-harrastaja Adonis sattui näkemään Photoshopilla tehdyn kuvan Speedhunterin Kuplavolkkarista. Nähtyään kuvan, hän päätti rakentaa kuvan mukaisen auton.

Adoniksella oli jo ollut ennestään vuosimallia 1965 olevan Kuplan, mutta hän halusi nopeamman version.

Videolla nähdään lopputulos, ja se on aika vaikuttava.

Katso tästä muut videot.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Teknikens Värld: Ruotsissa ohikulkijat kuvasivat kuolonkolaria — poliisi epäilee kuutta henkilöä rikoksesta

Teknikens Värld -lehden mukaan kuorma-auton kuljettaja menehtyi torstaina ulosajossa Ruotsissa E4:llä. Kuorma-auto oli törmännyt sillan pilariin.

Liikenne ruuhkautui ja moni ohikulkija kuvasi onnettomuuspaikkaa. Kuvauksia tehtiin sekä ohiajavista autoista että kävellen.

Jutun mukaan poliisin piti kutsua lisävoimia paikalle häätämään turhan uteliaat katselijat pois paikalta.

Poliisi epäilee nyt kuutta kuvaajaa rikoksesta. Kolme kuvasivat autosta ja kolme rikkoivat lakia yksityisyyden suojasta.

Ruotsissa tuli viime vuoden alussa voimaan uusi laki, joka kieltää kuvaamisen onnettomuuspaikalla.

Poliisin mukaan he pystyivät puuttumaan vain osaan kuvaajista.

Yllä oleva saksalainen video näyttää esimerkillä, miksi kuvaaminen on tuomittavaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Talven jäljiltä auto kannattaa pestä ja puhdistaa kunnolla — tässä pieni vinkkilista kevättöistä

Kuva: Biltema.

Auton ulko- ja sisäpesu, vahaus, naarmujen korjaus ja monet muut huoltoaskareet onnistuvat kotioloissa oikeanlaisilla tarvikkeilla ja välineillä. Tässä Bilteman vinkit kevättöistä.

Huoltopäivän voi aloittaa ulkopesulla, auton alustan pesua unohtamatta. Auton peseminen kotona on mahdollista, mikäli se on luvallista piha-alueella.

Monilta paikkakunnilta löytyy myös huoltamoiden tarjoamia itsepalvelupesupaikkoja, joissa auton voi pestä itse. Autoa ei tule pestä suorassa auringonpaisteessa, sillä autoshampoo ja liuotinaine voivat kuivua pintaan kiinni.

Auton käsinpesu aloitetaan aina huuhtelemalla runsaalla vedellä. Tähän voi käyttää esimerkiksi puutarhaletkua tai painepesuria.

Tämän jälkeen auto pestään autolle tarkoitetulla pesuaineella tai autoshampoolla käyttäen esimerkiksi sientä tai harjaa.

Käsinpesun sijaan voi turvautua myös nopeampaan puhdistustapaan eli auton vaahdotukseen, joka tehdään painepesuriin kiinnitettävällä vaahdottimella.

Jos auto on kovin likainen, kannattaa ennen alkuhuuhtelua käyttää liuotinainetta, joka irrottaa tehokkaasti esimerkiksi maatiesuolan, tiepölyn, saven jne.

Kannattaa huomioida, että liuotinaine ja käsinpesu kuluttavat vähitellen myös vahapintaa, joten auto olisi hyvä vahata ainakin keväällä ja syksyllä, jotta vahapinta säilyisi suojaavana.

Lopuksi pesuaineet huuhdellaan kunnolla pois. Muista myös auton kuivaus, jotta pisaroiden jäljet eivät jämähdä autoon – kuivaamiseen voi käyttää esimerkiksi säämiskää tai mikrokuituliinaa.

Auton moottoritila kaipaa myös puhdistamista. Ennen moottoritilan pesua moottorin tulee olla kylmä! Sähkölaitteet, kuten virranjakaja ja laturi, tulee suojata, ja akkukengät irrottaa akun navoista.

Pesun jälkeen moottori kuivataan esimerkiksi vanhalla pyyhkeellä. Myös lyhyt ajomatka kuivattaa moottoria tehokkaasti. Jos olet epävarma sähkölaitteiden suojaamisesta, jätä moottoritilan pesu ammattilaiselle.

Auton kiillotus ja vahaus

Täydelliseen lopputulokseen kuuluu auton kiillotus ja vahaus. Kiillotuskone helpottaa auton maalipinnan hoitamista merkittävästi. Auton maalipinnan myllytys eli koneellinen kiillotus ei ainoastaan saa autoa kiiltämään, vaan se myös ehostaa maalipinnan kuntoa.

Auton vahaus suojaa maalipintaa kulumiselta, ilmansaasteilta ja UV-säteiltä. Vahauksen voi tehdä myös käsin levittämällä vahan ja kiillottamalla pinnan kiillotus- tai monikäyttöliinalla.

Ennen vahausta on varmistettava, että auton maalipinta on puhdas ja mahdollisimman naarmuton.

Auton konepellin pienten naarmujen korjaus onnistuu kotikonstein. Kiveniskemät ja pienet naarmut kannattaa maalata piiloon ennen kuin vaurio kasvaa isommaksi.

Auton sisäpesu

Auton sisäpesu on yhtä tärkeä tehtävä kuin ulkopesu! Aloita auton sisäpuhdistus viskaamalla matot pihalle ja tartu tämän jälkeen imuriin.

Auton imurointi onnistuu kätevästi esimerkiksi märkä-kuivaimurilla. Sähköt imurille voi vetää vaikkapa lämmitystolpasta.

Auton matot pesee nopeimmin painepesurilla, ja sisäpinnoilta saat lian pois sisäpesuaineella ja mikrokuituliinalla.

Auton penkkien pesu puolestaan hoituu tekstiilipesuaineella. Älä myöskään unohda puhdistaa tuulilasia ja muita auton ikkunoita sisäpuolelta!

Tuulilasinpyyhkijät ja auton nesteet

Tarkista, missä kunnossa auton tuulilasinpyyhkijät ovat ja vaihda ne tarvittaessa uusiin. Jos pyyhkijänsulka jättää lasiin raidan tai vetisen kalvon, kokeile puhdistaa se lasinpesunesteeseen kostutetulla rievulla. Jos puhdistaminen ei auta, pyyhkijänsulka kannattaa vaihtaa uuteen.

Samalla kun tarkistat pyyhkijänsulat, kurkkaa myös pissapoikaan ja lisää säiliöön tarvittaessa lasinpesunestettä.

Kesällä kannattaa suosia kesäkäyttöön tarkoitettua nestettä, joka poistaa tuulilasista helpommin myös hyönteiset, kun taas talvella kannattaa ottaa huomioon pakkaskestävyys.

Tuulilasinpesunesteen lisäksi kannattaa tarkistaa myös muiden nesteiden määrä ja lisätä tarvittaessa. Tarkista ainakin jarruneste, jäähdytysneste ja moottoriöljy.

Valojen toiminta

Auton valot kannattaa tarkistaa säännöllisesti. Voit pyytää avuksi kaveria tai käyttää hyödyksi vaikkapa kaupan ikkunoita, joista valot peilautuvat.

Jos jonkin polttimoista ei toimi, se tulee vaihtaa mahdollisimman nopeasti uuteen. Joihinkin autoihin polttimot voi vaihtaa itse, mutta etenkin nykyautojen polttimoiden vaihtaminen voi vaatia käyntiä autohuollossa.

Renkaiden urasyvyys ja rengaspaineet

Renkaiden paineet voi helposti tarkistaa itse rengaspainemittarilla. Sopivat rengaspaineet muun muassa säästävät polttoainetta, vähentävät jarrutusmatkaa ja parantavat auton hallittavuutta.

Auton ohjekirjasta löydät eri ohjearvot rengaspaineille autokuorman raskauden mukaan.

Renkaiden urasyvyys on hyvä tarkistaa renkaidenvaihdon yhteydessä: hyväkuntoiset renkaat parantavat ajoturvallisuutta.

Urasyvyyden voi tarkistaa helposti asettamalla kahden euron kolikon renkaan uraan.

Mikäli kolikon hopeanvärinen reunus jää näkyviin, urasyvyyttä on jäljellä alle 4 millimetriä. Lain mukaan kesärenkaiden minimiurasyvyys on 1,6 millimetriä ja talvirenkaiden 3 millimetriä.

Monet ammattilaiset suosittelevat, että kesärenkaissa urasyvyys olisi vähintään 4 millimetriä ja talvirenkaissa vähintään 6 millimetriä.

Mikko Eskelinen hakee Lamborghini Super Trofeo -sarjan Euroopanmestaruutta

Mikko Eskelinen. Kuva: Jani Kekoni.

Vuodesta 2008 lähtien jyväskyläläinen Mikko Eskelinen on määrätietoisesti kehittänyt kansainvälistä autourheilu-uraansa ja se työ on palkittu useilla kansainvälisillä autourheilumestaruuksilla sekä lukuisilla muilla palkintokoroke- ja mitalisijoituksilla.

Nyt toukokuun puolivälissä Englannin Silverstonesta käynnistyvällä kilpailukaudella Eskelinen hakee Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruutta brittiläisen Jake Rattenburyn kanssa, joka vuonna 2014 voitti sarjan maailmanmestaruuden.

Eskelinen ja Rattenbury kilpailevat EM-sarjan kuudessa osakilpailuviikonlopussa ja lokakuussa Espanjan Jerezissä ajettavissa MM-kilpailuissa saksalaisen Leipert Motorsport tiimin 620 hevosvoimaisella Lamborghini Super Trofeo EVO autolla.

Lamborghini Super Trofeo ratasarjan osakilpailuviikonloput pitävät sisällään kaksi tunnin mittaista harjoitusjaksoa, kahdet 15 minuutin mittaiset aika-ajot sekä kaksi 50 minuutin mittaista osakilpailua, joiden aikana on tehtävä pakollinen kuljettajan vaihto.

Autokunnat mittaavat paremmuuttaan Euroopan sarjan lisäksi niin Aasiassa kuin Amerikassa, jotka kaikki yhdistyvät lokakuun lopussa Espanjan Jerezissä ajettaviin MM-kilpailuihin.

http://www.mikkoeskelinen.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Katso tästä muita juttuja Mikko Eskelisestä.

Henkilöauto päin jalankulkijaa parkkipaikalla — jalankulkija loukkaantui vakavasti

Poliisi sai 23.3.2019 klo 02.26 aikaan hätäkeskuksesta tiedon, että Siltakatu 1 parkkipaikalla Joensuun Ilosaaressa oli henkilö jäänyt auton alle.

Poliisipartion mentyä paikalle ilmeni, että Joensuulainen vuonna 1995 syntynyt mies oli jäänyt parkkipaikalta poistuneen auton alle ja loukkaantunut vakavasti.

Auton kuljettaja oli tapahtumasta huolimatta jatkanut matkaansa ja poistunut paikalta.

Poliisi suoritti myöhemmin yöllä kiinniottoja ja tavoitti autoa kuljettaneen henkilön.

Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja liikennepaosta sekä vamman tuottamuksesta.

Poliisi pyytää silminnäkijöitä, jotka eivät vielä ole olleet yhteydessä poliisiin, ilmoittamaan havainnoistaan numeroon 029 545 6461.

Kilvanajo moottoritiellä — kolmas auto ajoi vapaaehtoisesti poliisin luo

Poliisin partio oli suorittamassa ajotapavalvontaa perjantaina kello 23 jälkeen Helsinki-Tampere moottoritiellä.

Partio havaitsi etelän suunnasta lähestyvän auton oikeanpuoleisella ajokaistalla, kun sitä lähti ohittamaan kolme autoa huomattavalla ylinopeudella. Partio mittasi tutkalla autojen nopeudeksi 180 km/h.

Partio sai pysäytettyä kaksi näistä autoista ja kolmaskin auto ajoi pysäytyspaikalle ja sen kuljettaja kertoi olevansa kolmas kilvanajaja.

Kaksi kuljettajista oli syntynyt vuonna 2000 ja kolmas kuljettaja oli syntynyt vuonna 2001.

Kuljettajat myönsivät poliisille ajaneensa kilpaa ja partion mittaamassa nopeudessakaan ei ollut kiistämistä.

Asiaa tutkitaan kolmikon osalta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja poliisi määräsi heidät kaikki väliaikaisiin ajokieltoihin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lue tästä muita kilvanajojuttuja.