Koti Blogi Sivu 1981

Keskiyöllä alkaa poliisin 24 tunnin nopeusvalvontamaraton — kaikki kamerat käytössä

Kuva: CvB.

Vuorokauden mittainen nopeusvalvontamaraton järjestetään kaikissa poliisilaitoksissa keskiviikkona 3.4. kello 00.00-24.00.

Nopeuksia valvovien poliisipartioiden lisäksi valvonnassa käytetään automaattivalvontalaitteistoja. Kaikki kiinteiden valvontapisteiden noin 130 kameraa sekä valvonta-autot ovat tuolloin käytössä.

Nopeusvalvontaa kohdennetaan erityisesti taajamiin sellaisille alueille ja tieosuuksille, joissa on tapahtunut liikenneonnettomuuksia ja ajetaan ylinopeuksilla.

– Tavoitteenamme on, että valvonnalla ja siitä ennakkoon tiedottamisella ennalta estettäisiin liikenneonnettomuuksia. Toivottavaa on, että kuljettajat pohtisivat omaa ajokäyttäytymistään ja nopeusrajoitusten noudattamisen merkitystä niin oman kuin muidenkin tienkäyttäjien näkökulmasta, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.

Viime vuoden vastaavassa valvontatapahtumassa ylinopeuksista jäi kiinni 5 159 kuljettajaa, joista poliisipartiot pysäyttivät 1309 kuljettajaa ja automaattivalvonnalla todettiin 3 850 ylinopeutta.

Automaattivalvonnan kiinteisiin valvontapisteisiin ylinopeutta ajettiin tuolloin 2 104 kertaa ja valvonta-autojen havaitsemia rikkeitä todettiin puolestaan 1746 kappaletta.

Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) koordinoimaan valvontaoperaatioon osallistuu yli 20 Euroopan maata.

Euroopan liikenneturvallisuusneuvoston (ETSC) mukaan sopimaton nopeus on eniten liikennekuolemia aiheuttava tekijä Euroopan tieverkolla. EU-komission mukaan nopeus on vaikuttavana tekijänä noin 30 prosentissa kuolonkolareista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tälläistä robottiautoa Audi kaavailee megakaupunkeihin

Kuva: Audi.

Audi esittelee Shanghain autonäyttelyssä uuden konseptiauton nimeltään Audi AI:me.

Nyt Audi on julkaissut ensimmäiset piirrokset uudesta luomuksesta.

Konseptiauto esittelee näkemyksen kompaktin kokoluokan automatisoidusta autosta, joka on suunniteltu tulevaisuuden megakaupunkeihin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Audi.
Kuva: Audi.

Mercedes-Benz tuli mukaan autourheiluun jo 125 vuotta sitten

Sauber-Mercedes C-9 -kilpa-auto voittoisassa Le Mans -kilpailussa vuonna 1989. Kuva: Daimler.

Olkoon aika 24 tuntia tai matka tuhat mailia – erityisesti pitkän matkan kilpailut ovat erityisen haastavia autourheilussa.

Mercedes-Benz juhlii tänä vuonna 125 menestyksellistä vuottaan eri autourheiluluokissa, ja hyvästä syystä.

Yksi ensimmäisistä menestyshetkistä koettiin jo 11. –14. kesäkuuta 1895 Pariisi–Bordeaux–Pariisi -autokilpailussa, jolla oli mittaa 1192 kilometriä.

Kahdeksasta kisan selvittäneestä kärkiautosta kuudessa oli Daimler-lisenssillä valmistettu moottori, ja kaksi autosta oli Benzejä.

Tähtimerkin klassisen moottoriurheilun tähtihetkiin kuuluvat niin ikään Italian Mille Miglian voitot vuosina 1931 ja 1955 sekä Le Mansin 24 tunnin kisan kärkisijat 1952 (kaksoisvoitto) ja 1989.

1950-luvulta muistetaan myös Mercedes-Benzin ikoniset urheilumallit: Mille Miglian vuonna 1955 voittanut 300 SLR (W 196 S) sekä Le Mansissa ihastuttanut 300 SL.

Formula1-sarjassa Mercedes on voittanut valmistajien maailmanmestaruuden viisi kertaa (2014-2018), saavuttanut tähän mennessä 89 osakilpailuvoittoa ja 102 paalupaikkaa.

Mercedes-AMG Petronas Motorsportin kuljettajat Valtteri Bottas ja Lewis Hamilton ovat tällä hetkellä sarjan kaksoisjohdossa.

Katso myös nämä

Historian havinaa: Autourheilun alku – moottoriurheilukilpailu 1894

Historian havinaa: Panhard & Levassorin kehittämä konsepti ”System Panhard” nousee julkisuuteen

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliitikon puheenvuoro: Juhana Lähdesmäki, KD, Vaasa 124

Juhana Lähdesmäki

Puolue: Kristillisdemokraatit
Vaalipiiri: Vaasa
Ehdokasnumero: 124


Autoilun tulevaisuus

Näin eduskuntavaalien alla olemme kuulleet monenlaisia avauksia autoilun tulevaisuudesta. On selvää, että uusia ratkaisuja fossiilisten liikennepolttonesteiden korvaajaksi on löydettävä.

Jo pitkään on julkinen keskustelu kuulostanut siltä, että sähköautot olisivat ainoa vaihtoehto tulevaisuuden liikkumisvälineeksi.

On kuultu hurjia heittoja 700 000 uuden sähköauton rekisteröinnistä Suomeen vuoteen 2030 mennessä ja polttomoottoriautojen myynnin kieltämisestä.

Mielestäni nyt ei kuitenkaan ole oikea aika lukita poliittisilla päätöksillä ratkaisua vain yhteen teknologiaan, vaan on annettava markkinoiden toimia ja sitä kautta näemme, mikä teknologia lopulta on voittaja.

Yksi vaihtoehto tulevaisuuden polttoaineeksi saattaisi olla vety. Polttokennon on jo pitkään tiedetty olevan käyttökelpoinen vaihtoehto autojen voimanlähteeksi, mutta haasteena on ilmeisesti ollut vedyn tuotanto.

Hiljattain uutisoitiin kuitenkin eurooppalaisen tutkijaryhmän kehittäneen pientuotantolaitoksen, jolla voitaisiin aurinkopaneeleilla tuotelulla energialla tuottaa vetyä autojen polttoaineeksi ja tulokset ovat ollee lupaavia.

Sähköautoja jo noin 100 vuotta

Sähköautoja on enemmän ja vähemmän aktiivisesti kehitetty jo noin sadan vuoden ajan, eikä siitä huolimatta ole kyetty ratkaisemaan esimerkiksi riittäviin toimintamatkoihin ja latauksen nopeuteen liittyviä haasteita tai pakkasen vaikutusta akkujen kapasiteettiin.

Myös sähköauton ajon aikainen lämmittäminen talviaikaan lyhentää toimintamatkaa merkittävästi.

Tai jos sokean yksipuolisesti katsomme sähköautojen olevan päästöttömiä, ottamatta huomioon uuden sähköauton valmistamisesta syntyviä päästöjä, akkujen valmistamiseen tarvittavien koboltin ja litiumin louhimisesta ja rikastamisesta syntyviä valtavia ympäristökuormituksia ja verrataan niitä siihen, että jätettäisiin vaikkapa muutaman vuoden ikäinen käyttökelpoinen polttomoottoriauto vaihtamatta uuteen sähköautoon.

Jotkut tutkijat väittävät, että dieselautolla voi ajaa 200 000 km ennen kuin sen päästöt ylittävät pelkästään sähköauton valmistuksesta syntyvät päästöt.

Ratkaisematta on myös latausinfraan liittyvät kysymykset.

Vaikka sähköntuotantoamme saataisiin kasvatettua riittävästi suuren sähköautokannan lataustarpeisiin ja vaikka Finngrid ilmoittaakin kantaverkon kapasiteetin olevan riittävä, nousee kysymykseksi paikallisten sähköverkkojen kapasiteetti ja ennen kaikkea kerros- ja rivitaloyhtiöiden sähköjärjestelmien kapasiteetti.

Sähköautojen yleistyessä käytännössä kaikkien taloyhtiöiden sähköjärjestelmät vähintäänkin autopistokkeiden, maakaapelointien ja pääkeskusten osalta tulisivat uusittavaksi. Tähän ei ole tietääkseni keskustelussa juurikaan otettu kantaa.

Sähköntuotanto ei suinkaan ole päästötöntä

Kun lisäksi verrataan käytöstä aiheutuvia päästöjä, niin ei voida unohtaa, ettei sähköntuotanto suinkaan ole päästötöntä, edes Suomessa.

Meilläkin osa sähköstä tuotetaan fossiilisia polttoiaineita ja turvetta polttamalla ja vihreäksi energiaksi väitetty tuulivoimakin on jo ennen ensimmäisenkään megawatin tuottamista tuottanut valtavia päästöjä ja ympäristön pilaantumista, esimerkiksi turbiinin valmistamisessa tarvittavien harvinaisten maametallien (mm. neodyymi, dysprosium, praseodyymi ja terbium ) louhinnan ja rikastamisen seurauksena, metallisen tornin valmistusprosessissa, komposiitista valmistettujen lapojen ja konehuoneen valmistusprosessissa ja pitkien meri- ja maakuljetusten seurauksena, sekä voimala-alueiden raivauksessa ja valtavan betoniperustuksen rakentamisen johdosta.

Lisäksi on huomioitava, että voimaloiden suhteellisen lyhyen, noin 15 vuoden, toimintaiän jälkeen hyvin suuri osa voimalan materiaaleista on ongelmajätettä, esimerkiksi komposiittia, ja suuret määrät vaihteisto- ja hydrauliikkaöljyjä ja glygolia.

Saksassa, jossa poliittisilla päätöksillä on ydinvoimaa ajettu alas ja rakennettu suunnattomat määrät tuuli- ja aurinkovoimaloita, on sittemmin herätty siihen toisiasiaan, että nuo ”sattumasähköä” tuottavat laitokset tarvitsevat tuekseen säätövoimaa, jota sitten tuotetaan ruskohiiltä polttamalla ja näitä polttolaitoksia ollaan parasta aikaa rakentamassa lisää, vaikka pyrkimyksenä tulisi olla hiilen poltosta luopuminen.

Näistä syistä Suomen tulisi mielestäni keskittää lyhyellä aikajänteellä liikenteen päästövähennyksiin suunnattavat taloudelliset panostukset biopolttoaineiden kehittämiseen, jakeluverkon laajentamiseen ja niiden käytön edistämiseen verotuksellisin huojennuksin.

Esimerkiksi Nesteen ympäri maailmaa erittäin arvostetun MyDieselin on testeissä todistettu pienentävän päästöjä niin paljon, että jopa monet vanhat dieselmoottorit saavuttavat nykyisten päästönormien vaatimustason.

Lisäksi biodiesel ei tuota lainkaan nokipäästöjä.

Myös biokaasu on erittäin kiinnostava vaihtoehto, jonka yleistyminen liikennepolttoaineena vaatisi paljon investointeja infrastuktuuriin. Varsin kiinnostavia kokeiluja on kuultu maatiloille sijoittuvista biokaasulaitoksista.

Tetksti: Juhana Lähdesmäki

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Toyotan Proace-mallistoon tulee myös pikkupaku

Kuva: Toyota.

Toyota on tänään kertonut esittelevänsä uuden pakettiauton Englannin Birminghamissa 30.4.

Kyse on uudesta CDV-segmentin pakettiautosta nimeltään Toyota Proace City. Uusi malli tuotetaan olemassaolevaa yhteistyötä laajentaen Groupe PSA:n kanssa.

Oletettavaa on, että auto on Peugeot Partner- ja Citroën Berlingo -mallien sisarmalli.

Pakettiautojen CDV-segmentti muodostaa noin 35 % osuuden kaikista myydyistä kokonaismassaltaan alle 3,5 t:n hyötyajoneuvoista.

Yksityiskohdat uudesta Toyota Proace City –mallista mukaan lukien voimalinjat, korimallit, mitat sekä massat julkaistaan ennen ajoneuvon ensiesittelyä Birminghamissa myöhemmin tässä kuussa.

Katso myös tämä: Toyota ja PSA syventävät pitkäaikaista yhteistyötään Euroopassa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Volkswagen Amarok kasvanut kuorma-autoksi

Kuva: Volkswagen.

Uusimpana täydennyksenä Amarok-mallistoon on saapunut myös kuorma-autoversio.

Volkswagen Amarok valittiin vuoden 2018 avolavaksi maailmassa. Viime vuonna Amarok oli Suomen kolmanneksi suosituin avolavamalli, 277 kappaleen rekisteröinnillä.

Kuorma-autoversio on saatavilla Amarok V6 3,0 TDI:n molempiin tehoversioihin – 150 kW tai 190 kW. Amarokin kuorma-autoversion suurin sallittu kokonaispaino on 3 510 kg ja sen vetopaino on maksimissaan 3 300 – 3 500 kg.

Vaihteistoksi on valittavissa 6-vaihteinen manuaalivaihteisto alennusvaihteella ja kytkettävällä nelivedolla tai 8-vaihteinen automaattivaihteisto jatkuvatoimisella nelivedolla.

Kuorma-automuutosta varten Amarokiin tarvitaan muun muassa nopeudenrajoitin (89 km/h), kuorma-autojen valomääräysten mukaiset suuremmat sivuvilkut ja kaksi kappaletta lisää kuormasidontalenkkejä lavalle.

Lisäksi Amarokin kuorma-autoon asennetaan taka-akseliin lisäilmajouset vahvistettujen lehtijousien lisäksi. Ajopiirturivalmius on saatavana Amarokiin tehdasasennettuna.

Amarokin kuorma-autoversion ajoneuvoluokka on N2G kevyt maastokuorma-auto, ja tarvittava ajokorttiluokka on tällöin vähintään C1. Amarokin kuorma-autoversiossa on viisi istuinpaikkaa.

Amarokin kuorma-autoversio on saatavilla Comfortline-, Highline- tai Aventura-varustelutasoilla.

Vakiovarusteisiin kuuluvat muun muassa ajonvakausjärjestelmä Offroad-toiminnolla, ilmastointi, automaattitoiminen polttoainekäyttöinen lisälämmitin, vakionopeudensäädin, monitoiminäyttö, vetokoukkuvalmius, kolme 12V-pistorasiaa sekä molempien etuistuinten korkeudensäätö ja radio.

Amarokin kuorma-autoversion muutostyöt tehdään Suomessa yhteistyössä Truck Masters Finland Oy:n kanssa. Truck Masters tekee kaikki muutostoimenpiteisiin liittyvät testaukset ja huolehtii hyväksynnöistä. Amarokin kuorma-autojen myynnistä ja huollosta huolehtii Volkswagen-jälleenmyyjäverkosto.

Volkswagen Amarok kuorma-auton hinnat alkavat 50 300 eurosta (Volkswagen Amarok Comfortline 3,0 TDI, 150 kW, 4Motion, manuaalivaihteisto).

Volkswagen Amarok kuorma-autohinnasto.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Opetuspolkimen asennus tehtävä kunnolla — katsastusfirma tarkastaa asennuksen ilmaiseksi

Kuva: Matti Sulanto.

Liikenneturvallisuudesta huolestunut CityKatsastus lupaa tarkastaa opetuspolkimen toiminnan ja asennuksen veloituksetta.

-Pahimmillaan meillä vastaan tulleet tapaukset ovat olleet sellaisia, joissa opetuspoljin on asennettu autoon suoraan sanottuna aivan päin honkia. On esimerkiksi asennuksia, joissa poljinta ei ole ehkä säästösyistä esimerkiksi ruuvattu auton koriin kiinni lainkaan. Myös opetuspolkimen tuottama jarruvoima saattaa olla pahasti puutteellinen ja poljin kytketty niin, että auton jarruvalot jäävät esimerkiksi pysyvästi palamaan kun poljinta painaa, kertoo CityKatsastuksen toimitusjohtaja Mika Kukkonen.

Kukkosen huolen kohteena olevat opetuspolkimet ovat ajokorttiharjoittelussa pakollisia varusteita, jota ei kuitenkaan ole tarvinnut enää muutoskatsastaa kesän 2018 lakiuudistuksen jälkeen.

Opetuspolkimen saa asentaa myös itse, mikä ei Kukkosen mukaan ole minkäänlainen tae kunnolla tehdystä työstä.

-Osa asennuksista mitä näemme esimerkiksi vuosikatsastusten yhteydessä, on suoraan sanottuna hengenvaarallisia. Lainsäätäjä on kuitenkin näin halunnut ja sen mukaan tässä tietysti toimitaan. Traficomista kun tätä kysyy niin vastaus kuuluu, että poliisi valvoo tienvarsitarkastuksissa. Ihan maalaisjärjellä voi tietysti miettiä, mikä se todellisuus sitten tien päällä on kun jopa meille tänne Helsingin Kehä ykkösen vieressä sijaitsevalle asemalle tuodaan opetusautoja joilla ei missään tapauksessa pitäisi lähteä ajoharjoitteluun edes maaseudun pikkuteillä.

Lääkkeeksi opetuspoljinongelmaan CityKatsastuksen Kukkonen esittää yhteiskuntavastuuta.

-Minä itse olen huolestunut tästä asiasta niin paljon, että CityKatsastuksen kaikki asemat tarkastavat nykyään opetuspolkimen toiminnan ja asennuksen veloituksetta. Se on vähintä mitä voimme tehdä, kun uusi kuljettaja aloittaa ajoharjoittelun. Haluan, ettei näistä opetukseen käytettävistä autoista muodostu entistä suurempaa riskiä liikenteeseen. Ja eiköhän sillä ”pelkääjän paikalla” istuvallakin ole sitten turvallisempi olo, kun tietää että auto pysähtyy tarvittaessa täydellä jarruvoimalla, Kukkonen sanoo.

CityKatsastuksen asemilla havaittuja vaarallisia vikoja opetuspolkimissa:

  • Opetuspoljin ei ole mitenkään kiinni korissa (kolaritilanteessa todella vaarallinen)
  • Jarruvaikutus opetuspolkimesta on riittämätön (asennus virheellinen)
  • Jarruvalot palavat joko koko ajan tai jäävät palamaan opetuspoljinta käytettäessä
  • Opetuspolkimen vaijeri rispaantunut
  • Käyttö vaikeaa vääränlaisen sijoituksen vuoksi

Opetusauton poljinvaatimukset muuttuivat viime vuonna

Autokoulu ja opetuslupaopetus muuttui 1.7.2018 yksivaiheiseksi. Käytännössä esimerkiksi opetusmäärät pienenivät ja harjoitteluvaihe sekä syventävä vaihe poistuivat.

Niiden tilalle tuli riski­koulutus, joka on suoritettava ennen ajokoetta.
Samalla poistuivat opetuslupaopettajan teoriakoe sekä opetusauton muutoskatsastusvelvollisuus.

Itse opetuspoljin on kuitenkin yhä pakollinen varuste kuljettajaopetusta annettaessa kaikissa B-, C1- ja C-luokan ajoneuvoissa sekä kevyessä nelipyörässä ja traktorissa, joissa istuinpaikat ovat vierekkäin.

Lisäksi opetuspoljin on oltava moottoripyörässä sekä sellaisessa kevyessä nelipyörässä ja traktorissa, jossa istuinpaikat ovat peräkkäin, jos opettaja tai ajoharjoittelua ohjaava on mukana ajoneuvossa.

Linja-autossa opetuspoljin on oltava, jos oppilaalla ei ole C-luokan ajo-oikeutta.

Opetuspolkimen voi asentaa halutessaan itse. Lain mukaan asianmukaisesti asennettu ja toimiva opetuspoljin on ajokokeeseen pääsyn edellytys.

Polkimen toimivuus voidaan testata myös poliisin tienvarsitarkastuksissa.

Lisäpoljin ei saa häiritä ajoneuvon oman jarrupolkimen toimintaa millään tavalla.

www.citykatsastus.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tältä näytää Suomessa valmistettu maailman kallein autonavain

Kuva: Awain.

Suomalainen Awain tuo kansainvälisille markkinoille ylelliset ja arvokkaat luksusautojen avaimet.

Awain -tuotteet ovat kahden vuoden intensiivisen, uusinta tekniikkaa ja perinteisiä käsityötaitoja yhdistävän, tuotekehityksen tulos.

Jokainen tuote on uniikki taidonnäytteensä Suomen parhaimmilta jalometallisepiltä. Pelkästään tuotteen viimeistely vie satoja tunteja.

Kansainvälisille markkinoille heti alusta asti suuntaavan Awaimen lähtökohtana on hyödyntää parasta suomalaista käsityötaitoa, insinööriosaamista sekä luovaa suunnittelua.

Tuotesuunnittelussa ovat olleet mukana mm. kelloseppä Joakim Jokela, koruseppä Marko Osala, sekä tekninen suunnittelija Leevi Markkula ja Kim-Niklas Antin.

– Tuotteemme tehdään käsityönä, omistajilleen räätälöitynä, ja niiden valmistukseen käytetään ainoastaan parhaita materiaaleja ja osaamista, sanoo Jalmari Mattila, Awaimen toimitusjohtaja.

Lisäksi tuotteen jokainen työstövaihe tehdään Suomessa 3D-suunnittelusta ja jalometallin hionnasta aina jalokivi-istutuksiin ja puiseen tuotepakkaukseen asti.

Tuotteita on saatavilla hyvin rajoitetuissa erissä. Awain -mallistossa on tällä hetkellä kolme erilaista avaintyyppiä: Quantum -mallissa (hinta alk. 49 000 €) on yhteensä 354 timanttia; Serenity -mallissa on arvometallien lisäksi timantteja yli 20 karaatin arvosta (hinta alk. 89 000 €). Kolmatta, ja samalla maailman kalleinta ja ekslusiivisinta avainmallia Phantomia, valmistetaan vain yksi kappale ja sen hinta on 500 000 €.

Awain Oy on yksityisesti omistettu suomalainen yritys, jonka toimistot sijaitsevat Helsingissä ja Dubaissa. Yritys perustettiin vuonna 2018 ja toiminnan keskiössä on eksklusiivisten tuotteiden suunnittelu ja valmistus globaaleille markkinoille.

www.awainkey.com

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kuva: Awain.
Kuva: Awain

Rekisteröinti: Alkuvuosi on myönteinen vain viidellä automerkillä!

Henkilöautojen rekisteröintimääristä julkaistaan joka kuukausi 30 suosituimman merkin tiedot.

Tänä vuonna kolmen ensimmäisen kuukauden tulos ei ole kovin mairitteleva. Ainoastaan viidellä merkillä on mennyt paremmin kuin viime vuoden vastaavana aikana.

Kolmenkympin kärjestä peräti 25 merkillä on miinusmerkkinen kasvu tilastossa.

Kaikista parhaiten on pärjännyt Tesla, jonka rekisteröintimäärä on kasvanut peräti 266,7 prosenttia. Maaliskuussa rekisteröitiin kaikkiaan 153 uutta Tesla-autoa ja kolmen ensimmäisen kuukauden luku on 209.

Myös Mitsubishin kasvu on ollut melko hurja (+196,1 %).

Renaultin kasvuprosentti on paljon maltillisempi (+36,9 %) samoin kuin Jaguarin (+36,4 %).

Viides plusmerkkinen merkki on Volvo, jonka rekisteröintimäärä alkuvuoden osalta on kasvanut 3,6 prosenttia viime vuoden vastaavaan verrattuna.

Kaikki muut merkit ovat kärsineet rekisteröintimäärien pudotuksesta.

Porsche on kärsinyt kaikkein eniten alkuvuoden osalta (-71,4 %).

Fiatin rekisteröintimäärä on pudonnut puoleen viime vuoden vastaavasta ja Audin lukema on -47,8 %.

Toyota kärjessä

Toyota on edelleen suosituin merkki. Alkuvuonna Toyota-autoja on rekisteröity 3 685 autoa.

Toisena oleva Škoda on päässyt lukemaan 3 425 autoa ja kolmantena oleva Volkswagen juuri kolmen tuhannen päälle (3 010 autoa).

Seuraavina tulevat Volvo (2 617), Ford (2 335) ja Kia (1 737).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: ”Saabin valmistus siirtyy takaisin Uuteenkaupunkiin”

Kuva: CvB.

Kymmenen vuotta sitten Autotoday julkaisi aprillipäivänä oikein jymyuutisen, joka sai yllättävän paljon lukijoita. Kyse oli aprillipilasta, jonka mukaan Saabin koko tuotanto piti siirtyä Uuteenkaupunkiin.

Saabin valmistus siirtyy takaisin Uuteenkaupunkiin

MSN Auto on luotettavista lähteistä saanut tietoonsa, että tänään tullaan julkistamaan jymypaukku Uudessakaupungissa. Saabin valmistus on päätetty siirtää kokonaan Uuteenkaupunkiin.

MSN Auto on saanut tietoonsa huippusalaisen muistion. Siinä kerrotaan, että GM luopuu kokonaan Saabista ja uudet omistajat tulevat Suomesta. Valmet Automotive ostaa koko Saabin toiminnan ja tuotemerkin ja keskittää koko tuotannon Uuteenkaupunkiin.

Muistion mukaan Saabin mallisto tullaan järjestelemään täysin uusiksi. Tavoitteena on tehdä ensin yksi malli, joka myy kannattavasti. Tämä malli on luotettavien lähteiden mukaan uusi malli 96, joka on pieni, ekologinen kansanauto.

Onko se hybridi vai sähköauto, on vielä epäselvää, mutta toimituksessa kallistumme puhtaan sähköauton puoleen. Tähän viittaa tietysti se, että Uudenkaupungin tehtaassa tullaan valmistamaan myös Fisker Karma -sähköautoa.

Tänään on tarkoitus pitää asiasta tiedotustiilaisuus, mutta sen tarkkaa ajankohtaa ei vielä ole kerrottu.

Lähteidemme mukaan tilaisuus tullaan pitämään samaan aikaan sekä Uudessakaupungissa että Trollhättanissa. Se ajoittunee tänään myöhään iltapäivään, koska tilaisuus tullaan lähettämään suorana lähetyksenä Yhdysvaltojen televisioissa. Suomesta tullaan kutsumaan tilaisuuteen vain tärkeimmät tiedotusvälineet.

Suora web-lähetys tilaisuudesta näkynee luultavasti myös osoitteessa http://www.saab-automotive.apr/. Linkki ei kuitenkaan toimi ennen kuin tilaisuus alkaa.

Uudessakaupungissa on voimakkaita huhuja siitä, että tiedotustilaisuuteen osallistuvat myös Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ja Tarja Halonen. Heillä on aamupäivällä salainen tapaaminen Naantalissa ja tulevat yhdessä tiedotustilaisuuteen.

Salaisen tapaamisen aiheena on epävirallisten tietojen mukaan YK:n tuleva pääsihteerin tehtävä. Obama haluaa naisen YK:n johtoon, ja Halonen olisi hänen mukaansa siihen sopiva.

Obamalle piipahdus Suomessa onnistuu sopivasta, koska hän on jo tullut Lontooseen G20-maiden huippukokoukseen.

Julkistuspäiväksi valittiin juuri 1.4. koska Barack Obaman piti saada Yhdysvalloissa GM:n ja Chryslerin pelastusselvitykset käsiteltyä ennen Eurooppaan lähtöään.

Juttu julkaistiin Autotodayssa 1.4.2009.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //