Koti Blogi Sivu 1873

Tänä iltana keskustellaan Yle Puheessa rallista

Kuva: CvB.

Ylen Ralliradio on taas toiminnassa Suomen MM-rallin aikana.

Rallia pohjustetaan tänä iltana Ralli-illalla, jossa keskustellaan rallista ja vastaillaan kuuntelijoiden kysymyksiin.

Ohjelma alkaa tänä iltana Yle Puheessa kello 18 ja päättyy kello 20.

Voit osallistua Ralli-iltaan kommenteilla ja kysymyksillä joko soittamalla ohjelman aikana kello 18-20 numeroon 014-444 4993 tai sähköpostilla os. mm-ralli@yle.fi .

Ohjelman voi kuunnella myös Yle Areenassa https://areena.yle.fi/1-50187531

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Lapset kasasivat Ylivieskassa kiviä junaraiteille

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Poliisi on selvittänyt junaliikenteen häirintätapauksen Ylivieska – Iisalmi radalla yleisövihjeiden perusteella.

Kolme noin kymmenvuotiasta lasta oli käynyt heinäkuun puolessa välissä kahtena päivänä kasaamassa kiviä raiteille. Lapset ovat myöntäneet teot.
Poliisi on puhuttanut lapset ja tehnyt lastensuojeluilmoitukset.

Lapset eivät joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen teostaan, mutta heillä on vahingonkorvausvelvollisuus. Tässä tapauksessa poliisin tietojen mukaan vahingot ovat vähäiset.

Junaradan ylikäytävälle oli kasattu kiviä muutaman metrin matkalle Ylivieskan Raudaskylällä. Ylivieskan poliisiasemalle tuli ilmoituksia asiasta useana päivänä ja silminnäkijöiden mukaan tekijät olivat pieniä lapsia.

Poliisi pyysi havainnoista yleisövihjeitä ja saatujen havaintojen perusteella tapaus selvisi.

Kivien kasaaminen radalle voi aiheuttaa vaaratilanteen ja raiteet voivat vaurioitua, jos juna ylittää kyseisen paikan. Seurauksena on raiteiden uusiminen siltä osin rataa.

Poliisi kiittää yleisövihjeiden antajia, joiden vinkkien perusteella asia selvisi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Suomen MM-ralli tuo merkittäviä poikkeuksia Keski-Suomen liikennejärjestelyihin

Kuva: Clas von Bell.

Suomen MM-rallin osakilpailu ajetaan 1. – 4.8.2019 Jyväskylässä. Tapahtuma on Pohjoismaiden suurimpia vuosittaisia yleisötapahtumia, jonne odotetaan tänäkin vuonna yli 270 000 katsojaa.

Nelipäiväinen osakilpailu vaikuttaa myös alueen liikennejärjestelyihin, joihin kannattaa tutustua etukäteen.

Tutustu liikennejärjestelyihin jo etukäteen

Rallin tuloliikenne alkaa jo keskiviikkona 31.7., jolloin ajoittaista ruuhkautumista on luvassa etenkin Jyväskylän lähestymisteille.

Matkaan kannattaakin varata riittävästi aikaa ja samalla tutustua etukäteen myös kisajärjestäjän erikoiskoekohtaisiin lähestymis- ja ajo-ohjeisiin.

Ralli käynnistyy Harjun erikoiskokeella Jyväskylän ydinkeskustassa torstai-iltana 1.8.

Suurimmat liikenteelliset vaikutukset kohdistuvat keskustan, Mäki-Matin, Harjun ja Lutakon alueille. Jonoutumista on odotettavissa lisäksi tiellä 18/23 Jyväskylästä Keuruun suuntaan.

Perjantaiaamuna 2.8. on luvassa Oittilan erikoiskoe ja siitä eteenpäin Moksin, Urrian, Ässämäen ja Äänekosken osuudet.

Ajoittaista ruuhkautumista on odotettavissa Korpilahden, Petäjäveden, Äänekosken ja Laukaan seuduilla. Illalla uudelleen ajettava Harjun erikoiskoe aiheuttaa ajoittaista jonoutumista lisäksi Jyväskylässä.

Kolmas ajopäivä lauantaina 3.8. alkaa aamulla Pihlajakoskelta ja siirtyy siitä Päijälään, Kakaristoon ja Leustuun. Liikenteelle tällä on vaikutusta Jyväskylän, Korpilahden, Jämsän ja Kuhmoisten seuduilla.

Ralli päättyy sunnuntaina 4.8. kahteen kertaan ajettaviin Laukaan ja Ruuhimäen erikoiskokeisiin. Jonoutumista onkin odotettavissa Laukaan, Lievestuoreen ja Vaajakosken suuntaan sekä rallin päätösjuhlan myötä myös Jyväskylään, mukaan lukien poistumistiet.

Tarkemmat tiedot erikoiskokeiden liikennejärjestelyistä löytyvät osoitteesta https://www.nesterallyfinland.fi/reitti/ajo-ohjeet/ sekä kisaoppaasta.

Lisäksi kannattaa kuunnella Yle Jyväskylän Ralliradiota. Taajuudet 99,3 MHz / Jyväskylän alue ja 97,0 MHz pohjoinen Keski-Suomi, tai webradio: yle.fi/jyvaskyla

Erikoiskokeet sulkevat tieosuuksia – nämä tieosuudet ovat suljettu

Neste Rallin erikoiskokeet sulkevat alueella nelipäiväisen tapahtuman aikana tieosuuksia alla olevasti.

Torstai 1.8.

09.00 Testierikoiskoe Vesala (4,26 km): sulkuaika 06.00 – 14.00

19.00 EK 1 Harju 1 (2,31 km): sulkuaika to 1.8. klo 10.00 – pe 2.8. klo 23.59

Perjantai 2.8.

08.18 EK 2 Oittila (19,34 km): sulkuaika 05.15 – 11.30

09.21 EK 3 Moksi 1 (20,04 km): sulkuaika 06.15 – 18.30

10.24 EK 4 Urria 1 (12,28 km): sulkuaika 07.15 – 19.30

11.16 EK 5 Ässämäki 1 (12,33 km): sulkuaika 08.15 – 20.30

12.39 EK 6 Äänekoski 1 (7,80 km): sulkuaika 09.30 – 21.45

15.24 EK 7 Moksi 2 (20,04 km): sulkuaika 06.15 – 18.30

16.27 EK 8 Urria 2 (12,28 km): sulkuaika 07.15 – 19.30

17.19 EK 9 Ässämäki 2 (12,33 km): sulkuaika 08.15 – 20.30

18.42 EK 10 Äänekoski 2 (7,80 km): sulkuaika 09.30 – 21.45

20.00 EK 11 Harju 2 (2,31 km): sulkuaika to 1.8. klo 10.00 – pe 2.8. klo 23.59

Lauantai 3.8.

08.08 EK 12 Pihlajakoski 1 (14,42 km): sulkuaika 05.00 – 18.15

09.10 EK 13 Päijälä 1 (22,87 km): sulkuaika 06.00 – 19.15

10.08 EK 14 Kakaristo 1 (18,70 km): sulkuaika 07.00 – 20.15

11.34 EK 15 Leustu 1 (10,50 km): sulkuaika 08.30 – 21.45

15.08 EK 16 Pihlajakoski 2 (14,42 km): sulkuaika 05.00 – 18.15

16.10 EK 17 Päijälä 2 (22,87 km): sulkuaika 06.00 – 19.15

17.08 EK 18 Kakaristo 2 (18,70 km): sulkuaika 07.00 – 20.15

18.34 EK 19 Leustu 2 (10,50 km): sulkuaika 08.30 – 21.45

Sunnuntai 4.8.

08.38 EK 20 Laukaa 1 (11,75 km): sulkuaika 05.30 – 14.00

09.38 EK 21 Ruuhimäki 1 (11,12 km): sulkuaika 06.30 – 16.45

11.01 EK 22 Laukaa 2 (11,75 km): sulkuaika 05.30 – 14.00

13.18 EK 23 Ruuhimäki 2 (11,12 km) – Power Stage: sulkuaika 06.30 – 16.45

 

90-luvulla syntynyt mies kuoli Loimaan ulosajossa

Kuva: CvB.

Mies menehtyi aaumuyöllä Loimaalla ulosajossa.

Poliisin tiedotteen mukaan Loimaalla valtatiellä 9 kohti Turkua kulkenut henkilöauto oli tuntemattomasta syystä ajautunut tien oikealle puolelle ja auto oli pyörinyt katon kautta ympäri.

Poliisin mukaan auton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla. Kuljettaja oli 90-luvulla syntynyt paikkakuntalainen mies.

Poliisi jatkaa tapahtumien kulun selvittämistä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Porsche Sprint Challengen Pohjois-Euroopan sarjan kisa ajettiin Kemoran helteessä

Kuva: Ari Paronen PRCF.

Lämpöä oli luvassa Kemoran moottoriradalla, kun Porsche Sprint Challengen Pohjois-Euroopan kilpasarja saapui radalle viime viikonlopuksi.

Ulkolämpötilat eivät olleet niin kovin tyypillisiä suomalaiselle kesälle, kun viisi autoa asettautui lähtöruudukkoon kolmen lähdön ajaksi, aurinkoisessa +30 asteen lämpötilassa.

Ennustettu lämpöaalto oli myös karsinut muutaman kisatiimin joukosta heidän keskittyessä jo elokuussa ajettaviin sarjan finaaleihin.

Mutta Kemoran viikonloppuna kuljettajat, tiimit ja auto joutuivat todelliseen tulikokeeseen!

Tommi Haru ajoi aika-ajojen nopeimman ajan, mutta Junior Program-kuljettaja, vain 15-vuotias Luka Nurmi antoi tälle erinomaisen vastuksen.

Ensimmäinen lähtö ajettiin perjantai-iltana. Valitettavasti Nurmen kisa päättyi jo ennen aikojaan, ensimmäisellä kierroksella hartioiden kolisteluun sarjaa johtavan Tommi Harun kanssa.

Nurmen osalta korkein palkintopallisijoitus jäi haaveeksi ja jätti myös Harun pääjoukon perälle ajamaan kärkeä kiinni.

Ensimmäisen lähdön kirkkaimman pystin nappasikin itselleen Relaa Racingin tiimipäällikkö Raimo Niemi, jolle ruutulippu oli kauden ensimmäinen.

Toinen ja kolmas kisalähtö ajettiin lauantaina vielä kuumemmissa olosuhteissa.

Elohopea nousi +33 asteeseen, ja voi vain kuvitella millaisiin lukemiin Porsche 911 GT3 Cup–kilpurien sisälämpötilat nousivat.

Lähtövalojen sammuttua molemmat lauantain lähdöt seurasivat identtistä kaavaa.

Lahjakas, nuori Luka Nurmi otti kärkipaikan heti lähdössä ja piti sen helpon oloisesti ruutulipulle asti.

Hallitseva mestari Tommi Haru ei pystynyt vastaamaan 15-vuotiaan Junior Program –kuljettajan tahtiin ja joutui tyytymään toiseen sijaan, Raimo Niemen varmistaessa viikonlopulta erinomaisen pistesaaliin Relaa Racingille kahden palkintopallisijoituksen turvin.

Kolme lähtöä sisältävä kauden finaali ajetaan Alastaron moottoriradalla, Porsche Club Finland Festivaleilla 23.-24.8. 2019.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Checker Marathon -69

Kuva: CvB.

Tämä Checker-taksiauto oli esillä American Car Show -tapahtumassa Helsingin messukeskuksessa 2008.

Mielenkiintoista on ovessa oleva hinnasto.

Katso tästä muut Päivän taksiautot.

Tämä Checkerin taksimalli on ehkä Yhdysvaltojen tunnetuin taksiauto.

Alun perin kaikki Checker-autot olivat takseja, mutta vuonna 1959 yhtiö tuotti myös Checker-autoja yksityiskäyttöön.

Viimeinen Checker valmistui 1982.

Lue myös Suomen Checker-yhdistyksestä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kuva: CvB.
Kuva: CvB

Päivän automainos: Ford Escort Laser 89

Kuva: CvB.

Vuonna 1988 Ford toi markkinoille uuden version Escortista. Autoon sai ”Uuden lyömättömän varuste-edun”.

Laser-varusteluun kuului

  • keskuslukitus
  • sävylasit
  • matalaprofiilirenkaat
  • uusi sisusta
  • kierroslukumittari
  • kahdessa osassa alastaittuva takaistuimen selkänoja
  • digitaalikello

Ford Escort Laser -malliston hinta alkoi 76 500 markasta.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Tarjolla oli kolme moottoria: entistäkin voimakkaampi 1.3, pirteä 1.4 ja tehokas 1.6.

Varuste-edun arvo oli 4 880 markkaa.

Mainos oli Tuulilasissa 11/1988.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Poliisi lopetti miesten kilvanajon Viitostiellä Ristijärvellä

Kuva: CvB.

Vieremältä ja Ristijärveltä kotoisin olevat miehet ajoivat kilpaa henkilöautoilla Viitostiellä Ristijärvellä sunnuntaina puoli kahden aikaan iltapäivällä.

Vieremäläismies on syntynyt vuonna 1999 ja ristijärveläinen mies on kymmenen vuotta vanhempi.

Miesten epäonneksi Tuliharjun kohdalla vastaan ajoi liikenneryhmän poliisipartio, joka mittasi vieremäläismiehen auton nopeudeksi 158 km/h ja ristijärveläismiehen autolle 163 km/h.

Poliisi sai pysäytettyä molemmat autot.

Kilvanajosta seurasi ajokiellot molemmille kuljettajille ja poliisi kirjasi asiasta rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Alkoholilla ei poliisin mukaan ollut osuutta tapahtumassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Surkea tulos poliisin raskaan liikenteen tehovalvonnassa

Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Poliisi totesi viime viikon raskaan liikenteen tehovalvonnassa 177 ajo- ja lepoaikarikkomusta sekä 46 ajopiirturirikkomuksia. Lisäksi piirtureiden manipulointitapauksia paljastui neljä.

Epäkuntoisuuksien takia matka jouduttiin keskeyttämään kokonaan 16 tapauksessa ja seuraamuksia näistä rikkeistä kirjattiin 63 kappaletta.

Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa kuorman varmistamiseen (46), kuljettajan ja ajoneuvon asiapaperirikkomuksiin liittyen (18). Etsintäkuulutettuja tavattiin valvonnassa 7 ja rattijuoppoja yksi.

Valvonnassa tuli esille myös 15 tapausta, joissa kuljettaja käytti kännykkää tai muuta viestintälaitetta ajon aikana.

– Poliisin valvonnalle on näköjään tarvetta, kun rikkeitä löytyy tässä määrin, vaikka tälläkin kertaa valvonnasta tiedotettiin etukäteen, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo.

Lähtökohtaisestihan valvonnassa ei pitäisi löytää rikkomuksia lainkaan.

Poliisin viime viikolla 22.7 – 28.7 järjestämään valtakunnalliseen raskaan liikenteen tehovalvontaan osallistui myös Kaakkois-Suomen rajavartiosto valvomalla rajanylityspaikoilla.

Viikon aikana tarkastuksiin käytettiin noin 2 400 työtuntia ja tarkastettiin 1 411 raskasta ajoneuvoa. Tarkastetuista ajoneuvoista 1 158 oli kotimaisia ja 253 ulkomaalaisia. Mukana oli 40 linja-autoa.

Valvontaa kohdennettiin tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen ja ajoneuvojen kuntoon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Mies murtautui taloon ja varasti auton — pakomatka aiheutti useita vaaratilanteita

Poliisi9
Kuva: CvB.

Sunnuntai-illalla 18.30 aikoihin 31 vuotias Kemiläismies meni Kemin Pohjoisrantakadun apteekkiin ja yritti saada lääkkeitä toisen henkilön nimissä. Kun miehellä ei ollut esittää henkilöpapereita, niin pyydettyjä lääkkeitä ei hänelle myyty.

Mies keräsi muita reseptivapaita särkylääkkeitä pussiin ja yritti poistua maksamatta. Liikkeessä ollut vartija esteli miestä. Siinä vaiheessa mies uhkasi suusanallisesti vartijaa, mutta pudotti lääkepussin ja poistui kadulla olleeseen autoon.

Kolmea tuntia myöhemmin samainen mies oli mennyt Alhonkadulla Kemissä omakotitalon pihaan juuri kun talon isäntä saapui paikalle.

Isäntä oli pyytänyt vierasta poistumaan, mutta tämä oli käyttäytynyt uhkaavasti. Talon isäntä meni naapuriin pyytämään apua ja naapuri soitti hätäkeskukseen.

Isäntä palasi pihalleen parahiksi nähdäkseen kun luvaton vierailija otti rappurallin ja rikkoi talon ulko-oven lasin ja meni sisälle.

Sisältä palatessaan tunkeutuja oli ottanut sisältä talon isännän auton avaimet ja poistui paikalta anastamallaan autolla, joka oli punainen 500 sarjan BMW.

Puoli tuntia taloon murtautumisen ja auton anastuksen jälkeen poliisipartio tavoitti saman miehen autoilemassa varastamallaan autolla Kemissä Möylyntiellä.

Siitä alkoi parikymmentä minuuttia kestänyt takaa-ajo, jonka pakenija ajoi holtittomasti reilusti yli 100 km tuntinopeuksia mm. 40-50 km rajoitusalueilla ja rikkoi nopeusrajoituksia useassa kohtaa.

Ajo oli muuta liikennettä vaarantavaa ja sisälsi myös punaisia päin ajamisia ja vastakkaisella kaistalla ajamisia.

Matkalla pakoauto oli omalle kaistalle palatessaan mahdollisesti ottanut vielä kosketuksen johonkin toiseen autoon.

Takaa-ajo eteni Karjalahden alueelta Tervaharjulle ja siitä edelleen Ajokseen.

Kraaselin sillan kohdalla pakoauto ajoi poliisin asettamaan piikkimattoon ja kolme rengasta puhkesi.

Mies jatkoi sinnikästä pakoaan senkin jälkeen, mutta toki huomattavasti hitaammin. Edessä ajamalla poliisiauto hidasti edelleen pakenijan menoa. Pakenija päätti takaa-ajonsa törmäämällä poliisiauton perään.

Poliisi käskytti kuljettajan ja tämän vanhemman veljen ulos autosta.

Pakoepisodin jälkeen kuljettaja vietiin verikokeisiin sairaalaan ja sen jälkeen Kemin poliisivankilaan.

Poliisi tutkii miehen tekosia nimikkeillä ryöstön yritys, törkeä varkaus, moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.

Pakomatkan aikana vaaratilanteisiin joutuneita pyydetään ilmoittamaan yhteystietonsa Meri-Lapin tutkintaan sähköpostiin meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi tai soittamaan arkena klo 10-14 numeroon 029 546 6156.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //