Koti Blogi Sivu 1847

Nokian Renkaiden Yhdysvaltojen tehtaan hallintorakennukseen myös sauna

Daytonin tehdas. Kuva: Nokian renkaat.

Nokian Renkaat on aloittanut hallintorakennuksen rakennustyöt tulevalla Yhdysvaltojen tehtaallaan, joka on yhtiön ensimmäinen tuotantolaitos Pohjois-Amerikassa.

Nokian Renkaat toteuttaa laitoksen yhteistyössä EMJ Constructionin kanssa, ja töiden on määrä valmistua vuoden 2020 puolivälissä. Tehtaalla renkaiden koevalmistus alkoi heinäkuun alussa, ja kaupallinen tuotanto alkaa ensi vuoden alussa.

Hallintorakennuksen avokonttoritila on mitoitettu noin 100 työntekijälle. Kaksikerroksisen laitoksen kerrosala on 2 460 m², ja siihen kuuluu toimisto- ja kokoustilojen lisäksi muun muassa kuntosali sekä sauna – yhtiön suomalaisten juurien kunniaksi.

Tehtaalle tulee myös useita luontoelementtejä. Yksi niistä on ulkotilojen viheralue: parkkipaikan ja sisäänkäynnin välinen puutarha, johon kuuluu lampi, puita, penkkejä ja kävelypolku. Rakennuksen ulkotiloja täydentävät useat patiot.

Daytonin-tehdas on merkittävä osa Nokian Renkaiden kasvustrategiaa, jolla yhtiö pyrkii kaksinkertaistamaan myyntinsä Pohjois-Amerikassa vuoteen 2023 mennessä.

Kun laitos on saavuttanut 4 miljoonan renkaan vuosituotantokapasiteetin, se työllistää jopa 400 henkeä: tuotantohenkilöstöä, insinöörejä, johtajia sekä asiantuntijoita monilla keskeisillä liiketoiminta-alueilla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Audin SUV-perhe kasvaa kompaktilla coupé-mallilla

Kuva: Audi.

Audi kasvattaa mallivalikoimaansa kompaktilla SUV-coupé:lla – Audi Q3 Sportbackilla.

Audi Q3 Sportback -mallissa on vakiovarusteena progressiivinen ohjaus, jonka vaste muuttuu yhä suoremmaksi ohjauskulman kasvaessa. Suomessa on lisäksi mahdollista valita urheilualusta ilman lisähintaa, asiakkaan niin halutessa.

Lisävarusteena on saatavana sähköisesti säädettävä iskunvaimennus, joka lisää auton ajodynamiikkaa ja mukavuutta. Kuljettaja voi ajotilanteen, tieolosuhteiden ja henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan muuttaa auton ajo-ominaisuuksia dynaamisen Audi drive select -hallintajärjestelmän avulla. Valittavana on kuusi ajoprofiilia, mukaan lukien offroad-ajoprofiili.

Moottorin ja voimansiirron lisäksi järjestelmä vaikuttaa myös sähköisesti säädettäviin iskunvaimentimiin sekä ohjauksen ja vaihteiston ominaisuuksiin. Lisävarusteena on saatavana myös alamäkiavustin, joka pitää kuljettajan valitseman nopeuden vakiona tien kaltevuuden ylittäessä 6 %.

Kuva: Audi.

TFSI, TDI, S tronic, quattro

Audi Q3 Sportback -malli on lanseeraushetkellä saatavilla sekä yhdellä bensiini- että yhdellä dieselmoottorilla varustettuna. Lanseerausmoottorit ovat 169 kW:n (230 hv) 2,0 TFSI (Audi Q3 Sportback 45 TFSI quattro S tronic) sekä 2,0 TDI 110 kW (150 hv) (Audi Q3 Sportback 35 TDI S tronic). Nämä moottoriversiot eivät kuulu Suomen tuontiohjelmaan.

Suomessa myynti alkaa hieman myöhemmin syksyllä 1,5 TFSI S tronic 110 kW (150 hv) -moottoriversiolla (Q3 Sportback 35 TFSI S tronic), joka on varustettu 48 V:n kevythybridijärjestelmällä.

Tämä kevythybridijärjestelmä voi todellisessa ajossa säästää, jopa 0,4 litraa polttoainetta sadalla kilometrillä. Myöhemmin loppuvuonna tulee saataville myös Suomessa tehokkaampi dieselmoottori, joka on varustettu quattro-nelivetojärjestelmällä.

Audi Q3 Sportbackin quattro-nelivetojärjestelmän keskeinen komponentti on taka-akselin elektronisesti hallittu hydraulinen monilevykytkin, joka auttaa yhdistämään erinomaisen vakauden, tehokkaan voimansiirron ja ajomukavuuden.

Kun auton suorituskyvystä halutaan ottaa kaikki irti, quattro-neliveto toimii yhdessä pyöräkohtaisen voimanhallinnan kanssa.

Kuva: Audi.

Muunneltavat sisätilat

Audi Q3 Sportbackin sisätilat ovat muunneltavat: auto on 4,50 m pitkä, 1,84 m leveä, 1,56 m korkea ja sen akseliväli on 2,68 m.
Takaistuimet tarjoavat tilaa kolmelle henkilölle. Takaistuimia voidaan siirtää pituussuunnassa 130 mm (vakio), niiden selkänojat on jaettu kolmeen osaan ja kaltevuutta voi säätää seitsemään eri asentoon.

Lisävarusteena urheilulliset etuistuimet on tilattavissa myös sähköisesti säädettävinä.

Tavaratilan koko on 530 litraa ja säädettävän tavaratilan lattian voi asettaa kahteen eri tasoon. Suomessa vakiona on myös sähkötoiminen takaluukku.

Kojelaudan ja käsinojat saa tilattua lisävarusteena Alcantara-verhouksella päällystettynä. Lisävarusteena on saatavilla myös laajennettu led-sisävalopaketti, jossa on 30 eriväristä valaistusvaihtoehtoa.

Kuva: Audi

Digimittaristo

Audi Q3 Sportbackissä on vakiona digitaalinen mittaristo 10,25-tuumaisella näytöllä. Lisävarusteena on saatavilla 10,25-tuumainen Audi virtuaalimittaristo, joka tarjoaa monenlaisia lisätoimintoja verrattuna vakiovarusteiseen digitaaliseen mittaristoon.

Kojelaudan keskelle on sijoitettu 10,1-tuumainen kosketusnäyttö. Isompien Audi-mallien tapaan kosketusnäyttöä ympäröi kiiltävän musta reunus. Kosketusnäyttö ja ilmastointilaitteen hallintayksikkö on käännetty ergonomisesti 10 asteen kulmassa kohti kuljettajaa.

Lisävarusteena tilattavissa oleva MMI Navigointi plus -järjestelmä toimii vapaalla tekstinsyötöllä. Järjestelmä tunnistaa suosituimmat kohteet aiempien matkojen perusteella ja tekee näiden mukaan sopivia ehdotuksia huomioiden liikennemäärät ja ajankohdan.

Kuva: Audi.

Kattavasti verkossa

MMI Navigointi plus -järjestelmän yhteydessä Audi connect -palvelut ovat saatavilla LTE Advanced -nopeudella. Näihin kuuluvat mm. online-liikennetiedot sekä kohdetiedot, jotka täydentävät reittiohjetta valokuvilla, aukioloajoilla ja käyttäjäarvioilla.

Parviälyn ansiosta Q3 Sportback saa ja jakaa tietoja muiden vastaavasti varusteltujen autojen kanssa, mm. pysäköintipaikoista katujen varsilla, vaara-alueista sekä nopeusrajoituksista, jotka havaitaan auton kameralla ja sensoreilla.

Liikennevalotiedot ovat Car-to-X-palvelun uusi ominaisuus: Audi vastaanottaa tietoja kaupungin liikennevalojärjestelmästä ja kuljettaja saa tiedot liikennevalojen vaihtumisista virtuaalimittaristoon. Näin kuljettaja voi säätää nopeuden sopivaksi ennakkoon, mikä lisää taloudellisuutta ja sujuvoittaa liikennevirtaa. Tämä toiminto on saatavilla jo osassa Euroopan kaupungeista ja se laajenee asteittain.

Lisävarusteena saatava Audi connect infotainment plus -lisäosa sisältää myös muita innovatiivisia palveluita, kuten Google Earth -navigoinnin.

Korkearesoluutioiset satelliittikuvat tekevät näkymästä todenmukaisemman, mikä helpottaa kohteiden löytämistä. Sama pätee myös uusiin yksityiskohtaisiin 3D-kuviin useista suurista Euroopan kaupungeista.

Lisäosa sisältää myös hybridiradion. Aseman signaalin voimakkuudesta riippuen se vaihtaa automaattisesti FM radion ja online-suoratoiston välillä varmistaakseen aina optimaalisen vastaanoton.

Maksuton myAudi-sovellus ja lisävarusteinen Audi smartphone interface -järjestelmä varmistavat yhteyden auton ja älypuhelimen välillä.

Ne yhdistävät Android- ja iOS-älypuhelimet auton infotainment-järjestelmään. Älypuhelimen tiedot näkyvät auton MMI-näytössä Apple CarPlay- tai Android Auto -sovellusten kautta.

Lisävarusteena tilattavissa olevat Audi phone box -latausjärjestelmä ja Bang & Olufsen Premium Sound System virtuaalisella 3D-äänentoistolla takaavat huippuluokan käyttömukavuuden.

Kuljettajaa avustavat järjestelmät

Audi Q3 Sportbackissa on erittäin kattavat turvallisuusjärjestelmät vakiona. Audi Pre sense eteen -järjestelmä varoittaa kuljettajaa visuaalisesti, äänellä sekä haptisesti, silloin kun vaaratilanne uhkaa jalankulkijaa, pyöräilijää tai muita ajoneuvoja.

Järjestelmä jopa aloittaa hätäjarrutuksen automaattisesti, mikäli tarpeellista. Audi Pre sense basic -järjestelmä puolestaan kiristää automaattisesti turvavöitä kolaritilanteen uhatessa ja sulkee ikkunat ja kattoluukun.

Lisäksi Audi Q3 Sportbackissä on vakiona kaistalta poistumisvaroitin ja kaistanvaihtovaroitin. Näistä ensimmäinen auttaa kuljettajaa pysymään omalla kaistallaan ja jälkimmäinen huomioi kriittiset tilanteet kaistaa vaihdettaessa, esimerkiksi kuolleessa kulmassa olevat ajoneuvot, ja varoittaa kuljettajaa tilanteesta.

Saatavana loppuvuodesta

Audi Q3 Sportback -mallin hinnastot julkaistaan Suomessa syksyllä ja ensimmäiset autot saapuvat Audi-jälleenmyyjille loppuvuodesta 2019.

Kaksi henkilöä menehtyi rekan ja henkilöauton nokkakolarissa

Kuva: Clas von Bell

Rekka ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa tänään Raaseporissa noin kello 11.20.

Poliisin tiedotteen mukaan rekka ajoi tietä 51 Karjaan suunnasta ja henkilöauto tuli Inkoon suunnasta, kun henkilöauto ajautui väärälle kaistalle ja törmäsi rekkaan lähellä tien 25 liittymää.

Törmäyksessä menehtyi henkilöautossa olleet kaksi henkilöä. Rekan kuljettaja selvisi törmäyksestä vahingoittumattomana.

Kolarissa oli osallisena myös henkilöauton perässä ajanut toinen henkilöauto. Tämän auton matkustajat eivät loukkaantuneet tilanteessa ja pystyivät jatkamaan matkaa hieman onnettomuuden jälkeen.

Onnettomuuspaikan raivaus jatkuu edelleen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

KHO antoi reilut sakot bussikartellista — yhteensä noin 9 miljoonaa euroa

Arkistokuva.

Korkein hallinto-oikeus on määrännyt noin 9 miljoonan euron seuraamusmaksut bussikartelliasiassa, todetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedotteessa.

KHO:n mukaan osapuolet ovat suunnitelmallisesti estäneet bussimarkkinoiden avautumista kilpailulle ja kartellista on aiheutunut haittaa kuluttajille.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on tyytyväinen päätökseen, mutta pitää tärkeänä, että Suomeen saadaan sakkosuuntaviivat.

KKV teki tammikuussa 2016 markkinaoikeudelle esityksen yhteensä yli 30 miljoonan euron seuraamusmaksun määräämiseksi linja-autoyhtiöille, Linja-autoliitolle ja Matkahuollolle.

KKV:n mukaan yritykset pyrkivät yhteisymmärryksessä estämään markkinoiden avautumista ja uusien kilpailijoiden markkinoille pääsyä. Kartellin osapuolet sulkivat uudet reittiliikennelupavuorot Matkahuollon aikataulu- ja lipunmyyntipalvelujen sekä pakettien kuljetuspalvelujen ulkopuolelle.

Markkinaoikeus katsoi joulukuussa 2017 antamassaan päätöksessä, että linja-autoyhtiöt, Linja-autoliitto ja Matkahuolto olivat syyllistyneet kartelliin ja määräsi kunkin niistä maksamaan seuraamusmaksuna 100 000 euroa kielletystä kilpailun rajoittamisesta. KKV ei pitänyt seuraamusmaksuja riittävinä ja valitti päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus toteaa tänään 20.8.2019 antamassaan päätöksessä, että kilpailunrikkomuksella on suunnitelmallisesti estetty ja viivästytetty bussimarkkinoiden avautumista kilpailulle. KHO:n mukaan menettelyä voidaan pitää erityisen haitallisena ja vakavana rikkomuksena. Kartelli on aiheuttanut haittaa kuluttajille heikentyneenä hinta- ja laatukilpailuna.

Korkein hallinto-oikeus määräsi seuraamusmaksuja yhteensä 8,9 miljoonaa euroa, jotka jakautuivat seuraavasti:

Matkahuolto            4 300 000 euroa
Länsilinjat                   100 000 euroa
Pohjolan Matka            300 000 euroa
Pohjolan Liikenne/VR    300 000 euroa
Koiviston Auto           2 300 000 euroa
Vainion Liikenne           500 000 euroa
Savonlinja-yhtiöt          400 000 euroa,
Väinö Paunu                600 000 euroa
Linja-autoliitto              100 000 euroa

– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että korkein hallinto-oikeus on korottanut seuraamusmaksuja ja todennut vakavan, pitkäkestoisen kilpailunrajoituksen. Päätös osoittaa kuitenkin myös, että lainsäädäntö ei vielä tällä hetkellä mahdollista riittävän korkeaa seuraamusmaksutasoa suhteessa kartellien vahingollisuuteen eikä se ehkäise kartelleja riittävästi. Suomeen olisi syytä saada komissiollakin käytössä olevat sakkosuuntaviivat, jotka asettaisivat seuraamusmaksutason riittävän korkealle tasolle. Kartellit ovat aina erittäin vahingollisia kuluttajille ja kansantaloudelle. Kiinnijäämisriskin ja sakkotason on oltava niin korkeita, että kartellitoimintaan ei kannata ryhtyä, sanoo KKV:n pääjohtaja Kirsi Leivo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Keskiviikkona poliisi käyttää ahkerasti kamera-autoja

Kuva: Poliisi

Keskiviikkona 21.8.2019 aamulla kello 6 alkaen poliisi toteuttaa 24 tunnin mittaisen automaattivalvonnan erityisesti kamera-autoja tehokkaasti käyttämällä.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalaisen mukaan valvonnassa huomioidaan aamun työmatkaliikenne sekä koulujen ja päiväkotien läheisyydessä oleva liikennöinti.

– Työmatkaliikenteessä nopeudet nousevat, kun on totuttu ajamaan kiireellä töihin eikä valvontaa tuohon aikaan kovinkaan paljoa näy. Teemavalvonnalla vaikutetaan tähän liikenteeseen, Ihalainen sanoo.

Toisena tärkeänä teemana on pitää yllä nopeusrajoitusten huomioimista siellä, missä koululaiset ovat liikkeellä.

Poliisilaitokset tekevät valvontaa myös perinteisellä liikennevalvonnalla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Hyundain i30 N -mallista tarjolla 600 kappaleen erikoisversio

Kuva: Hyundai.

Hyundai julkistaa Frankfurtin autonäyttelyssä uuden i30 N Project C -nimen saaneen version i30 N -mallista.

Erikoismallia on viritetty vielä moottoriradalle syntynyttä i30 N 275 hv -malliakin pidemmälle.

Erikoismalli on saanut innoituksensa Hyundain Namyangin tutkimus- ja kehityskeskuksessa Koreassa. C-kirjain juontaa juurensa Area C -nimiselle testiradalle, jossa malli on kehitetty ja testattu.

Ensimmäiset maistiaiskuvat tästä rajoitetun erän autosta nähdään naamioituna ‒ ensi-iltansa i30 N Project C saa Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä IAA:ssa syyskuussa.

Hyundai i30 N Project C -mallia on saatavilla rajoitettu 600 kappaleen erä, joka tulee tarjolle valituille markkina-alueille Euroopassa myöhemmin tämän vuoden aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Heinäkuussa hieman parempi suunta liikennekuolemien osalta

Arkistokuva. Kuva: Autotoday.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui heinäkuussa 389 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 21 ja loukkaantui 513 ihmistä.

Kuolleita oli 4 vähemmän ja loukkaantuneita 76 vähemmän kuin vuoden 2018 heinäkuussa.

Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

Kuolleista 9 oli liikkeellä henkilöautolla, 2 pakettiautolla, 1 mopolla ja 4 moottoripyörällä.
Jalankulkijoita kuoli 2 ja polkupyöräilijöitä 3.

Surmansa saaneista oli miehiä 18 ja naisia 3.

Tammi-heinäkuussa tapahtui kaikkiaan 2 160 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta.

Onnettomuuksissa kuoli 122 ja loukkaantui 2 775 ihmistä.

Kuolleita oli 8 enemmän ja loukkaantuneita 253 vähemmän kuin vuoden 2018 vastaavana aikana.

Surmansa saaneista oli liikkeellä henkilöautolla 72, 6 pakettiautolla, 3 mopolla, 14 moottoripyörällä ja 3 kuorma-autolla.

Jalankulkijoita kuoli 8 ja polkupyöräilijöitä 13.

Lisäksi kuoli 3 muuta tienkäyttäjää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän levynkansi: On the Road

Kuva: CvB.

Aikoinaan oli olemassa kuljetusyhtiö nimeltään T.I.E International Transport Ltd. Yhtiöllä oli toimintaa ainakin Suomessa.

Yhtiö tuotti markkinointitarkoitukseen LP-levyn, joka pitää sisällään 12 musiikkikappaletta.

Katso tästä aikaisemmat Päivän levynkannet.

Levyllä esiintyvät muun muassa Doris Day, Tammy Wynette, Gigliola Cinquetti ja Liza Minelli.

Levyn kannessa on kuva maantiestä ja takakannessa on T.I.E -yhtiön rekan kuva.

Kuva: CvB.

Rekan vetoauto on suomalainen ja ovessa on nimi M. Keto, Helsinki.

Levy on tehty vuonna 1982.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”turvallinen, tyylikäs, mukava, suojaava, kestävä”

Kua: CvB.

Vuonna 1972 oli vielä paljon tuotteita, joita ostettiin autoon erikseen.

Esimerkiksi Suonenjoella toiminut Ajo-Tex-niminen yhtiö valmisti niskatukia, istuinsuojia, lämpöistuimia, autopeittoja ja kattotelinepusseja.

Katso tästä aikaisemmat Päivän automainokset.

Otsikossa mainitut sanat selitettiin mainoksen tekstissä.

”Laatusana paikallaan. Turvallinen päätuki. Tyylikäs istuinsuojasarja. Mukava lämpöistuin. Suojaava autopeitto. Suojaava kattotelinepussi. Kaikki Ajo-Tex-tuotteita. Kestäviä. Kysykää auto- ja autotarvikeliikkeistä, huoltoasemilta ja tavarataloista.”

Toimituksen kommentti: Tällaisten tuotteiden myynti on kokonaan loppunut tai vähentynyt dramaattisesti. Ei kukaan enää osta irrallista penkin selkänojaan laitettavaa niskatukea, tai istuinlämmitintä. Eipä pitkään aikaan myöskään ole näkynyt auton katolla kattotelinepussia!

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 19/1972.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Ford mukaan e-urheiluun

Kuva: Ford.

Ford hyödyntää oikean elämän moottoriurheiluperinteitään ja perustaa virtuaalisen kilpa-ajamisen korkeimmalle tasolle historiansa ensimmäiset e-urheilujoukkueet.

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa istuvat päivittäin virtuaalisen Fordin ratin taakse ja nauttivat kilpailemisesta ystäviään vastaan ja osana verkkoyhteisöjä. Nyt yhtiö etsii parhaita pelikilpakuskeja muodostaakseen historiansa ensimmäiset e-urheilujoukkueet.

Ford käynnistää kansallisten Fordzilla-joukkueiden rekrytoinnin Gamescomissa, joka on Euroopan johtava digitaalisten pelien messutapahtuma.

Fordzilla-joukkueet perustetaan Ranskaan, Saksaan, Italiaan, Espanjaan ja Isoon-Britanniaan. Lisäksi kunkin kansallisen joukkueen tähtipelaajista muodostetaan Euroopan joukkue.

Pelimaailma voi auttaa hahmottamaan tulevaisuuden liikkumistapoja

Fordia kiehtovat yhä enemmän synergiat pelimaailman ja liikkumisen välillä, ja se miten ne voivat auttaa hahmottamaan tapoja, joilla me liikumme tulevaisuudessa – työmatkalla julkisessa liikenteessä, matkustajina autonomisissa ajoneuvoissa tai yksinkertaisesti nauttien auton suorituskyvystä.

– Oikean ja virtuaalisen mailman ero hämärtyy. Pelaaminen on nyt osa valtavirtakulttuuria. Parhaimmat pelaajat haastavat ammattikilpakuskit oikeassa elämässä, ja monet päivittäisistä toiminnoistamme on “pelillistetty”, alkaen fitness-sovelluksista kanta-asiakasohjelmien pisteiden keräämiseen, toteaa Amko Leenarts, Director, Design, Ford of Europe.

Fordin e-urheilujoukkue kilpailee Forza Motorsport 7 -pelissä

Fordista tuli vuonna 2017 ensimmäinen autonvalmistaja, jolla oli osasto Gamescomissa. Tapahtumassa on yli 1 000 näytteilleasettajaa ja satoja tuhansia kävijöitä vuosittain.

Fordzilla kilpailee muun muassa palkintoja voittaneessa Forza Motorsport 7 –pelissä, jonka on kehittänyt Microsoft Game Studiosin Turn 10 Studios.

Forza on tämän konsolisukupolven myydyin kilpailutoimilupa ja sillä on yksi maailman suurimmista kilpailijayhteisöistä.

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa pelaavat Forzan pelejä joka kuukausi. Pelaajista noin miljoona valitsee Fordin ajoneuvon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //