Koti Blogi Sivu 1846

Teiden reunoille ja pientareille eri syistä jääneet autot aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Tieliikennelaki velvoittaa käyttämään varoituskolmiota, kun ajoneuvo on pysähtynyt taajaman ulkopuolelle ajoradalle sellaiseen paikkaan, että se voi riittämättömän näkyvyyden vuoksi tai muusta syystä olla vaaraksi liikenteelle.

Lisäksi tarvittaessa on ryhdyttävä muihinkin toimenpiteisiin tienkäyttäjien varoittamiseksi.

– Vaikka laissa puhutaan ajoradasta, on varoituskolmiota syytä käyttää myös välittömästi ajoradan ulkopuolelle, kuten esimerkiksi pientareelle, pysähtyneen auton vuoksi, sanoo komisario Ilkka Kantola.

Huomioi nämä seikat varoituskolmion sijoittamisessa

Varoituskolmio tulee sijoittaa riittävän kauas. Riittävä etäisyys riippuu esimerkiksi tien profiilista, näkyvyydestä ja nopeusrajoituksesta. Käytännössä 100–300 metriä on usein sopiva etäisyys.

– Usein näkee, että varoituskolmio puuttuu kokonaan, se on asetettu esimerkiksi tavaratilan kannen päälle tai 5–10 metrin päähän. Tästä ei ole juurikaan hyötyä, Kantola harmittelee.

Jos autosta aiheutuu vaaraa varoituskolmion puuttumisen tai virheellisen sijainnin vuoksi, poliisi voi kirjoittaa päiväsakkoja kuljettajalle.

Varoituskolmion lisäksi tielle pysäytetyssä tai pysäköidyssä ajoneuvossa on käytettävä vähintään seisontavaloja pimeän ja hämärän aikana tai näkyvyyden ollessa sään tai muun syyn vuoksi huonontunut.

Jos ajoneuvo jätetään tien penkalle päiväsaikaan, mutta tiedetään, ettei sitä pystytä noutamaan ennen hämärää, tulee seisontavalot jättää päälle.

– Jos ajoneuvossa on kytkentä, joka mahdollistaa toisen puolen seisontavalojen käyttämisen, voidaan tien suuntaisesti pysäköidyssä autossa käyttää tien puoleista seisontavaloa. Tiehen luetaan kuuluvaksi myös pientareet, Kantola ohjeistaa.

Nouse autosta turvallisesti vilkkaan liikenteen keskellä

Jos ajoneuvo joudutaan esimerkiksi rikkoutumisen vuoksi pysäyttämään vilkkaalla tiellä, kannattaa heti sytyttää niin kutsutut varoitusvilkut.

Tarvittaessa autosta on hyvä nousta pientareen puolelta, koska ajokaistalle nouseminen aiheuttaa riskin jäädä takaa tulevan auton alle jopa päiväsaikaan, saati näkyvyyden ollessa rajoittunut.

– Kun ajoneuvo saadaan lopulta siirrettyä, kannattaa muistaa noukkia varoituskolmio mukaan. Näin se ei jää pyörimään tielle ja on seuraavalla kerralla matkassa mukana, Kantola muistuttaa.

Varoituskolmion lisäksi muutaman euron hintainen heijastinliivi voi pelastaa hengen. Kantola kannustaakin hankkimaan liivin ja ennen ajoneuvosta nousemista pukemaan sen päällensä.

Jos auto aiheuttaa haittaa tai vaaraa, ensisijaisesti se tulisi hinauttaa mahdollisimman pian pois paikalta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Alkuperäiskuntoinen Checker vuodelta 1948

Kuva: CvB.

Tämän Checker A2 vm. 1948 taksiauton alkuperäinen omistaja oli Eero Kilpeläinen Kiskon Aijalasta. Auto oli hänellä taksikäytössä vuodesta 1952 aina 1960-luvun alkupuolelle asti.

Kilpelä vaihtoi auton myöhemmin traktorin peräkärryyn, ja uudeksi omistajaksi tuli Pekka Vuori Salosta.

Hannu Kyttänen osti auton vuonna 2007 Vuoren perikunnalta, ja rekisteröi auton uudelleen.

Kuva: CvB.

Auto on kuvattu Classic Motorshow -tapahtumassa 2017.

Näyttelytekstin mukaan auton on tarkoitus säilyttää alkuperäiskuntoisena.

Katso myös tämä: Helsingin olympialaisiin tuotu näyttävä jenkki-taksi

Tekstin lähde: Näyttelyteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB

WRC: Kuka hallitsee parhaiten Saksan haastavat asfalttitiet?

Dani Sordo viime vuoden Saksan MM-rallissa. Kuva: Hyundai Motorsport.

Saksan MM-ralli on hieno, mutta samalla haastava sekoitus niin viinitarhojen tiukkoja kurveja, sotilasalueen jykevää jyskytystä kuin mahtavia maalaisteitä.

Saksan MM-rallin voitolla Viron Ott Tänak nousisi Sébastien Ogierin kanssa tasoihin kolmeen voittoon.

Saksan voittotilastoa johtaa rallin MM-sarjan kaikkien aikojen tilastoja dominoiva Sébastien Loeb, joka voitti rallin peräti yhdeksän kertaa.

Vuosien 2002 ja 2010 välillä hän voitti rallin kahdeksasti peräkkäin.

Voittoputken katkaisi Ogier vuonna 2011, mutta 2012 voittajaksi palasi Loeb. Tänä vuonna Loeb ei hyvästä menestyksestä huolimatta valikoitunut ajamaan Hyundailla Saksassa.

Tämän vuoden osallistujista Saksassa voittoon on Ogierin ja Tänakin lisäksi pystyneet Thierry Neuville ja Dani Sordo.

Sordo on voittonsa ohella sijoittunut palkintokorokkeelle Saksassa peräti seitsemän kertaa. Näistä viisi kertaa Sordo on ollut rallin toinen.

Saksassa ajetaan tänä vuonna 19 erikoiskoetta, joille kertyy mittaa 344,04 kilometriä. Koko rallin reitti on 1228,23 kilometriä. Ralli alkaa torstai-iltana kello 20.08.

Rallin päätöserikoiskoe, Power Stage, alkaa sunnuntaina kello 13.18.

Ott Tänak voittajasuosikki

Suomen MM-rallissa tärkeän voiton myötä hieman eroa takaa tuleviin repäissyt Tänak on ennakkosuosikki Saksan monivivahteisilla kestopäällysteteillä.

Jyväskylässä palkintokorokkeelle palanneet suomalaiskuljettajat, Toyotan Jari-Matti Latvala ja Citroënin Esapekka Lappi lähtevät hakemaan jatkoa piristyneille otteilleen.

Vaikean kotirallin läpikäynyt M-Sport Fordin Teemu Suninen pyrkii Saksassa saamaan kaudelleen pirteämmän käänteen Jyväskylän kahdeksannen sijan jälkeen.

WRC 2 Pro -luokassa Kalle Rovanperä pyrkii jatkamaan hyviä suorituksiaan. Nuori puuppolalainen on dominoinut luokkaansa ja voittanut nyt luokkansa neljä kertaa peräkkäin. Saksassa viidennen voiton tielle pyrkii asettumaan kivikova tallikaveri, Tsekin Jan Kopecky.

MM-sarjan kärkenä reitille lähtee siis Tänak, joka hakee kolmatta perättäistä Saksan MM-rallin voittoa. MM-sarjassa toista ja kolmatta sijaa pitävät Ogier ja Neuville tarvitsevat Saksasta kovasti onnistumisia, sillä Tänakin vire ja pistetahti ovat tällä hetkellä kovia.

MM-sarjan neljättä sijaa pitävä britti Elfyn Evans ei Virossa tapahtuneen loukkaantumisen takia pystynyt osallistumaan Suomen MM-ralliin, eikä häntä nähdä myöskään Saksassa. Evansin tilalla M-Sport Fordilla ajaa Jyväskylässäkin nähty maanmies Gus Greensmith.

Suomalaisista WRC-luokassa isoimmat pisteet ovat kuudentena olevalla Sunisella. Lappi on MM-pisteissä kahdeksas ja Latvala yhdeksäs.

Hyundain tiimissä Saksassa ajavat Neuvillen lisäksi norjalainen Andreas Mikkelsen ja Sardinian MM-rallin voittanut espanjalainen Dani Sordo.

Hyundai lähtee puolustamaan valmistajien pistejohtoa. Suomessa ison pistepotin saalistanut Toyota vaanii toisena ja Citroen kolmantena

Kuljettajien MM-pisteet 9/14 osakilpailun jälkeen

1. Ott Tänak (EST) 180
2. Sebastien Ogier (FRA) 158
3. Thierry Neuville (BEL) 155
4. Elfyn Evans (GBR) 78
5. Andreas Mikkelsen (NOR) 71
6. Teemu Suninen 66

8. Esapekka Lappi 58
9. Jari-Matti Latvala 56

Valmistajien MM-pisteet 9/14 osakilpailun jälkeen

1. Hyundai Shell Mobis WRT 262
2. Toyota GAZOO Racing WRT 238
3. Citroën Total WRT 198
4. M-Sport Ford World Rally Team 158

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla kolmeen pysäköitynä olleeseen autoon — katso kuva!

Kuva: Poliisi.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen partio sai eilen aamulla hätäkeskukselta kiireellisen tehtävän Vantaan Ruusukvartsinkadulle. Ilmoituksen mukaan päihtyneeksi epäilty kuljettaja oli törmännyt pakettiautolla useampaan pysäköitynä olleeseen henkilöautoon.

Tapahtumapaikalla partio tapasi pakettiautoa kuljettaneen vuonna 1994 syntyneen miehen. Mies oli silminnähden erittäin päihtynyt.
Kuljettajalle suoritettiin poliisin seulonta-alkometrikoe, kokeen tulos oli 0,0 mg/l.

Kuljettaja kertoi itse partiolle käyttäneensä edellisenä iltana useita eri lääkkeitä, huumausaineita sekä alkoholia.

Ambulanssi vei kuljettajan Peijaksen sairaalaan tarkastukseen, missä kuljettajalta otettiin myös tarvittavat verikokeet veressä olleiden lääke- ja huumausaineiden määrittämiseksi.

Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Pakettiauto oli törmännyt Ruusukvartsinkadulla kolmeen tienvarressa pysäköitynä olleeseen henkilöautoon siten, että kaikkiin ajoneuvoihin tuli huomattavia pelti- ja maalivaurioita.

Lisäksi jalkakäytävällä ollut puu ja sen suojana ollut metallikehys vaurioituivat pahoin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kansainvälisten formulatähtien lapset mukana viikonlopun kartingin harjoituskisassa

PowerParkin miljöö toimii jälleen maailman parhaiden kartingkuljettajien näyttämönä. Kuva: Hannu Rainamo/AKK.

Kartingin MM-huuma kasvaa Flying Finn Race -kotikisojen lähestyessä. Syyskuun 6.-8. päivä ajettavien MM-kilpailujen tunnelmaan virittäydytään jo tulevana viikonloppuna Kauhavan Alahärmässä, kun PowerParkin radalla mitellään Open National Race -harjoituskisa 22.-25.8. Mukana on yli 180 kuljettajaa 40 eri maasta.

Harjoituskilpailu on avoin kansallinen kartingkilpailu, mutta näin MM-kisojen alla PowerParkissa nähdään jo ennakkoon merkittävä määrä lajin huippukuljettajia ympäri maailmaa.

Flying Finn Race -kilpailun promoottori Sami Heiskanen on ilahtunut harjoituskisan saamasta huomiosta.

– Toki MM-kisat itsessään herättävät paljon kiinnostusta, mutta on ollut ilahduttavaa nähdä, kuinka myös tämä järjestämämme harjoituskilpailu on kerännyt todella reilusti osanottajia, Heiskanen kertoo.

Osallistujalistassa komeilee formuloistakin tuttuja sukunimiä

Harjoituskilpailun ja logististen järjestelyjen mahdollistamiseksi PowerParkissa on tehty erikoisjärjestelyjä tiimeille.

– Kuskit ja tiimit tulevat nyt harjoittelemaan Suomeen ja tarkoituksena on taata kaikille tasapuoliset mahdollisuudet ajaa niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi PowerPark on osoittanut kerrassaan hienoa joustavuutta, sillä tiimit saavat jättää varikkofasiliteettinsa tänne ja voivat käydä vielä ennen varsinaista MM-tapahtumaa kotonaan. Suuret kiitokset siitä heille. Tiimit ovat olleet erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun ja siihen, että heidän arvotavaransa jäävät turvalliseen valvontaan, Heiskanen kehuu.

OKj-luokassa tunnetuimmat nimet harjoituskilpailussa lienevät F1-sarjassa vuosina 1997-2011 ajaneen italialaisen Jarno Trullin poika Enzo sekä niin ikään italialaisen entisen F1-kuljettajan ja Ferrarin pitkäaikaisen testikuljettajan Luca Badoerin poika Brando.

Suomalaisista luokassa on mukana mm. koko tämän kauden SM-sarjan mitalikolmikko, kun ajamassa nähdään mestari Tuukka Taponen, hopeamitalisti Henri Sääskilahti sekä pronssimitalisti Samuli Mertsalmi. Taponen ja Mertsalmi kuuluvat myös AKK:n Flying Finn Academy -valmennusryhmään.

OK-luokan nimekkäin kuljettaja lienee vuoteen 2006 asti F1-sarjassa ajaneen kolumbialaisen Juan Pablo Montoyan poika Sebastian. Suomalaisista mukana ovat esimerkiksi tuore SM-kultamitalisti sekä vuoden 2017 kartingin MM-pronssimitalisti Juho Valtanen, tuore SM-hopeamitalisti Axel Saarniala sekä tuore SM-pronssimitalisti Nikolas Pirttilahti. SM-sarjan kärkikolmikko kuuluu myös AKK:n Flying Finn Academy -valmennusryhmään.

Aikataulu, Open National Race

To 22.8.
09.00-12.00 Vapaat harjoitukset
13.00-19.00 Vapaat harjoitukset

Pe 23.8.
09.00-12.00 Vapaat harjoitukset
13.00-19.00 Vapaat harjoitukset

La 24.8.
08.00-19.00 Ensimmäinen kilpailupäivä

Su 25.8.
08.00-17.00 Toinen kilpailupäivä

Sekä harjoituskilpailuun 22.-25.8. että itse Flying Finn Race -tapahtumaan 6.-8.9. on vapaa pääsy.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kiihdytysajo: Anita Mäkelä ajoi taas voittoon EM-sarjan kisassa

Anita Mäkelä ajoi taas voitoon. Kuva: Hanna Haapanen.

FIA Top Fuel -luokan kiihdytyskilpailujen EM-sarjan neljäs osakilpailu ajettiin Saksassa Hockenheimin radalla 16.-18. elokuuta.

Anita Mäkelä aloitti kisaviikonloppunsa vahvasti ajamalla heti ensimmäisellä lajittelukierroksella 3,89 sekuntia huimalla 507 km/h loppunopeudella hamuten Euroopan ennätysnopeutta 509 km/h.

Toisella lajittelukierroksella Norjalainen Maja Udtian toi oman haasteensa Mäkelän tiimille ajamalla 3,88 sekuntia. Mäkelä pystyi kuitenkin säilyttämään paalupaikkansa lajittelussa parantamalla aikaansa 3,87 sekuntiin.

Sunnuntaina pudotusajopäivänä Mäkelä pääsi suoraan semi-finaaliin, kun ensimmäisellä kierroksella Mäkelä sai ajaa soololähdön. Semifinaalissa Mäkelää vastassa oli Sveitsin Jndia Erbacher, jonka Mäkelä päihitti ajamalla 3,92 sekuntia, kun Erbacherin aika oli 4,31 sekuntia.

Finaalissa oli vastassa ensimmäistä Top Fuel -kauttaan ajava Udtian. Kisa maaliviivalle oli tiukka ja Mäkelän voitto tulikin vain 0,028 sekunnin erolla.

– Viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut ja tietenkin voitto palkitsi viikonlopun aikana tehdyn kovan työn. Ei voi muuta kuin kehua tätä tiimiä ja sitä taitoa, miten mekaanikot pystyvät reagoimaan muuttuvaan tilanteeseen, saamaan auton kasaan ja kulkemaan 3,8 sekunnin aikoja, Mäkelä kiitteli.

Mäkelällä on nyt 71 pisteen johto EM-sarjassa toisena olevaan Udtianiin. Seuraava ja samalla kauden toiseksi viimeinen osakilpailu käydään heti ensi viikonloppuna 23.-25. elokuuta Tierpissä, Ruotsissa, jossa Mäkelällä on mahdollisuus parantaa ennätysaikaansa 3,842 sekuntia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Tiistaina päästiin toden teolla testaamaan KymiRingin rataa

Michele Pirro oli päivän nopein. Kuva: Taneli Niinimäki.

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjan ensimmäinen testipäivä ajettiin sadekelissä maanantaina, mutta tiistaina kuljettajat pääsivät kiertämään KymiRingiä poutasäässä.

Uuden radan pito parani päivän mittaan jokaisella ajojaksolla, ja kuljettajat pääsivät paremmin sinuiksi suurten korkeuserojen rataan.

Iltapäivällä pisimmällä suoralla mitattiin testien huippunopeudeksi 340 kilometriä tunnissa, josta vastasi Ducatin Michele Pirro. Maanantain sadekelissä päästiin 320 kilometriin tunnissa.

– Päivän mittaan kuljettajien fiilikset radasta paranivat, koska radan pintaan tarttui enemmän kumia, mitä kautta pitoa tuli lisää. Eilen pitoa oli huomattavasti vähemmän märkien olojen ja uuden asfaltin takia, mutta tänään pääsimme testaamaan enemmän ja tehokkaammin, kuvaili MM-mitalisti ja nykyinen KTM-testikuljettaja Mika Kallio, joka kellotti huippunopeudekseen 335 km/h.

– Suurin osa radasta on tosi mukavaa ajettavaa. Muutamaa hidasta mutkaa meidän olisi pitänyt ajaa enemmän, jotta olisimme päässeet niihin paremmin sinuiksi. Niissä kohdissa ajolinjavaihtoehtoja ei ole hirveästi, koska ajetaan koko ajan puolelta toiselle kallellaan.

Tiistain testiajot päättyivät pari tuntia suunniteltua aiemmin rankkasateen iskettyä rata-alueelle. Vaihtelevista keliolosuhteista huolimatta kaksipäiväinen testi antoi erinomaisesti tietoa, minkälainen rata KymiRing on.

– Kierrokset jäivät maanantaina suunniteltua vähäisemmiksi sadekelin takia, mutta oli hyvä, että pääsimme testaamaan sekä märällä että kuivalla. Ajoin maanantaina reilut kymmenen kierrosta, mutta tänään jo 35, Kallio totesi.

MotoGP-sarjan promoottori Dorna Sportsin urheilutoimenjohtaja Carlos Ezpeleta oli mielissään testiajosta.

– Oli radan testaamisen ja kehittämisen kannalta tärkeää, että toinen ajopäivä oli kuiva. Sade puolestaan auttoi näkemään, miten vesi poistuu radalta, Ezpeleta muistutti.

– Radan perusprofiili on kunnossa, eikä suuria muutoksia tarvitse tehdä. KymiRing on selkeästi omanlaisensa rata.

MotoGP-sarjan ensi vuoden kilpailukalenterin pitäisi valmistua parin viikon sisällä, jolloin selviää myös Suomen ensimmäisen MM-osakilpailun järjestämisajankohta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän taksiauto: Myllykoskelainen taksiautoilija Toivo Patras autoineen

Kuva: Museovirasto Kansantaiteen kuvakokoelma, Pekka Lyytinen.

Vuonna 1952 taksiauto ja taksimies näyttivät tältä.

Kuvassa on Sippolan Myllykoskella toiminut taksiautoilija Toivo Patras.

Kuva kuuluu Museoviraston Kansantaiteen kuvakokoelmaan ja kuvaaja on Pekka Kyytinen.

Nykyään Sippola ja Myllykoski ovat osa Kouvolaa.

Päivitetty 22.8.

Olemme saaneet lukijoilta tietoa, että kyseessä on Dodge Sedan vuosimallia 1937. Lisäksi on tullut tietoon, että auton kantakortin mukaan auto ei olisikaan Myllykoskelta vaan Länsi-Suomen Pöytyältä. Kantakortin mukaan auton omistaja olisi ollut autoilija Pekka Veijalainen. (Nyt ei siis ole varmaa tietoa, onko kuvassa oleva henkilö Toivo Patras vai Pekka Veijalalinen.)

 

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”Volvo on nyt uusi sisältä ja päältä”

Kuva: CvB.

Volvolta mallisto uudistui mallivuodelle 1973. Otsikon teksti jatkui mainoksessa ”Se merkitsee Teille lisää turvallisuutta.”

”Volvo 73-malleissa on uusi urheilullinen etuosa. Jäähdyttimen säleikkö on uutta kestävää ja ruostumatonta materiaalia. Entistä suuremmat suuntavilkut näkyvät paremmin. Uudet tukevat etu- ja takapuskurit. Takaosan valot ovat niin ikään entistä tehokkaammat. Mallikilvet on uusittu.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Kojelauta on kokonaan uusi. Mittarit ovat pyöreät ja selvälukuiset. Uudessa entistä pienemmässä ohjauspyörässä on suuri pehmustettu keskiö. Ohjauspyörä on nivelletty akseliinsa siten, että se mahdollisissa etuosan törmäyksissä antaa periksi ja myötäilee kuljettajan vartaloa.

Volvon 73-mallien uusi lämmitys- ja tuuletusjärjestelmä, johon kuuluu 10 ilmansuutinta. jakaa lämmön tasaisesti autoon ja lisää monine säätömahdollisuuksineen ajomukavuutta. Lämmitettävä takaruutu.

Ovet ovat saaneet sisäänsä lujat teräsputkivahvikkeet, jotka suojaavat matkustajia mahdollisissa sivukolareissa. Ja uusi ruostesuojausmenetelmä parantaa Volvon kestävyyttä – Ruotsissa Volvoilla ajetaan keskimäärin 14,2 vuotta eli enemmän kuin millään muulla autolla.

Kuten huomaat, Volvo on muuttunut. Mutta ei muodin vuoksi, vaan täyttääkseen yhä ankarammat turvallisuus- ja kestävyysvaatimukset.”

Loppukaneettina on ”Turvallisesta autosta on vähemmän huolta.”

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benz esittelee Frankfurtissa täyssähköisen tila-auton

Kuva: Daimler.

Maailman ensimmäinen täyssähköinen premium-tila-auto EQV on Mercedes-Benzin EQ-sähköautoperheen uusin jäsen.

EQV:n valmistus integroidaan Pohjois-Espanjassa Vitoriassa sijaitsevan tehtaan tuotantoon, jossa valmistuvat myös V-sarjan autot ja Vito. Tällä tavoin valmistus nivoutuu joustavasti ja synergiaetuja hyödyntäen nykytuotantoon ja sitä voidaan sovittaa kysynnän mukaan mahdollisimman nopeasti.

Mercedes-Benz EQV:n sähköinen voimalinja (eATS) on sijoitettu etuakseliston yhteyteen. Tämän vuoksi latausliitäntä löytyy etupuskurista. Voimalinjan huipputeho on 150 kW.

Sähkömoottori, kiinteävälityksinen vaihteisto, moottorin ja akuston jäähdytysjärjestelmä sekä tehoelektroniikka muodostavat äärimmilleen integroidun kompaktin yksikön.

Energia otetaan litiumioniakusta, joka on sijoitettu auton lattiaan. Akun sijoittaminen matalalle ja keskelle autoa vaikuttaa lisäksi positiivisesti EQV:n ajo-ominaisuuksiin. Auton huippunopeus on rajoitettu nopeuteen 160 km/h, joten pidemmätkin matkat taittuvat ripeästi.

Mercedes-Benz EQV:ssä on vakiovarusteena 11 kW:n tehoinen vesijäähdytteinen integroitu latauslaite (On-Board-Charger; OBC).

Se soveltuu siten vaihtovirtalataamiseen (AC) kotitalouksissa ja julkisilla latausasemilla.

Akuston nimelliskapasiteetti on 100 kWh, josta hyödynnettävissä oleva 90 kWh:n kapasiteetti varmistaa NEDC-mittauksen mukaan 405 kilometrin toimintamatkan. WLPT-mittauksen mukainen toimintamatka ilmoitetaan myöhemmin. *)

Akun sijoittaminen auton lattiaan varmistaa sisätilojen ja tavaratilan täyden käytettävyyden.

Erillisistuimien tai istuinpenkkien joustavien mahdollisuuksien turvin EQV muuntuu myös 7- tai jopa 8-paikkaiseksi autoksi (kuljettajan lisäksi). Autoon on valittavissa kaksi erilaista akselivälivaihtoehtoa.

Kuva: Daimler.

MBUX-käyttöliittymä EQV:ssä

MBUX-käyttöliittymää on muokattu EQ-sähköauton tarpeisiin sopivaksi. Tarkkapiirtoisen 10 tuuman medianäytön päävalikossa on EQ-ruutukuvake, josta pääsee kätevästi kaikkiin sähköauton näyttöihin ja asetuksiin.

Näitä ovat esimerkiksi akun latausvirta, liikkeellelähtöaika, energiavirta ja kulutushistoria.

Medianäytön kautta käytetään myös navigointia ja Mercedes me Charge -lataustoimintoja sekä ajo-ohjelmia.

MBUX-käyttöliittymälle on ominaista älykäs puheohjaus, jossa on luonnonmukainen puheen ymmärrys, sekä aktivointi painikkeen ohella sanoilla ”Hey Mercedes” (toimii toistaiseksi englannin ja ruotsin kielillä ja 22 muulla kielellä).

Puheohjaus tukee monia tietoviihdetoimintoja (esimerkkeinä navigointikohteen syöttö, puhelut, musiikin valinta, viestien kirjoittaminen ja kuuntelu, sääennusteet) sekä lukuisia mukavuustoimintoja kuten ilmastointi, lämmitys ja valot. Auton toimintojen ohella MBUX näyttää vahvuutensa myös Mercedes me -sovelluksen yhteydessä: EQV-kuljettajat voivat kotisohvalta tai toimistosta käsin suunnitella ajoreittejä, syöttää liikkeellelähtöajan ja säätää auton sisälämpötilan haluamakseen.

Kuva: Daimler.

Reilu toimintamatka energian talteenoton ja erilaisten ajo-ohjelmien ansiosta

Mercedes-Benz EQV lataa akkujaan myös ajon aikana, jotta teknisesti maksimaalinen toimintamatka voidaan hyödyntää täysin.

Moottorijarrutuksessa tai jarrutettaessa ladataan korkeajänniteakkua.

Kuljettajalla on suuri merkitys energian talteenotossa: hän voi vaikuttaa talteenoton tehokkuuteen ohjauspyörän taakse sijoitetuilla vivuilla. Vasemmanpuoleisella vivulla energian talteenoton tehoa lisätään ja oikeanpuoleisella vähennetään.

Talteenoton heikoimmalla tasolla auto rullaa vapaasti. Voimakkaimmalla tasolla puolestaan autolla voidaan ajaa jopa vain yhtä poljinta käyttäen: tällöin energian talteenoton avulla tuotettu hidastuvuusvoima riittää useimmissa tilanteissa hidastamaan autoa tarpeeksi, jolloin jarrupolkimeen ei tarvitse koskea lainkaan.

EQV-auton älykkyys näyttäytyy parhaimmillaan energian talteenoton tasolla D Auto: siinä ECO-avustin kytkeytyy automaattisesti päälle ja auttaa kuljettajaa hyödyntämään auton tehokkuuden täysimääräisesti. ECO-avustin hyödyntää erilaisia verkotettuja tietoja, joita se saa navigointijärjestelmältä, liikennemerkkitunnistukselta ja älykkäiltä turvallisuusavustimilta (tutka ja stereokamera) sekä sovittaa energian talteenoton tason itsenäisesti.

Yhteistyössä EQ-autoon optimoidun navigointijärjestelmän kanssa aktiivinen toimintamatkan valvonta pitää huolen siitä, että kuljettaja pääsee määränpäähänsä, vaikka yksi latauspysähdys jäisi jossain välissä tekemättä. Tällaisessa tilanteessa apua tarjoaa lisäksi E+ ajo-ohjelma, joka sovittaa ajoneuvoparametrit pisimmän mahdollisen toimintamatkan mukaan.

Lukuisia latausmahdollisuuksia

EQ-teknologiamerkin oleellinen osa on kattava sähköautojen ekosysteemi, josta myös sähköautojen tuorein jäsen Mercedes-Benz EQV hyötyy.

Ekosysteemi sisältää kokonaisvaltaisen valikoiman neuvonta- ja huoltopalveluja ja se yltää sähköautojen toiminnoista kuten mukautetusta navigoinnista aina latausinfrastruktuuriin saakka.

Mercedes me Charge -palvelun myötä asiakkailla on mahdollisuus käyttää maailmanlaajuisesti suurinta latausverkostoa, johon kuuluu noin 300 000 latauspistettä ja yksistään Euroopassa yli 300 erilaista julkista latausasemien tarjoajaa (kaupungit, pysäköintialueet, moottoriteiden varret, ostoskeskukset jne.).

Palvelu sisältää myös maksutoiminnon ja kätevän laskutusjärjestelyn. Mercedes me Charge -palvelun avulla voi hyödyntää myös muun muassa eurooppalaisen pikalatausverkoston Ionityn latausasemia. Lyhyet latausajat takaavat etenkin pitkillä ajomatkoilla miellyttävän matkanteon.

Ionity tulee tarjoamaan Euroopan tärkeimmillä liikennealueilla vuoteen 2020 mennessä kaikkiaan noin 400 pikalatausasemaa. Ionity on marraskuussa 2017 perustettu yhteisyritys, jossa ovat mukana BMW Group, Daimler AG, Ford Motor Company sekä Volkswagen-konsernin Audi ja Porsche.

EQV-auton voi ladata kotitalouspistorasiaa selvästi nopeammin hankkimalla Mercedes-Benz Wallbox Home -seinälatauspisteen, jonka latausteho on 11 kW.

Vielä tätäkin nopeammin lataus sujuu tasavirtalatauksella (DC) ‒ EQV:ssä on tätä varten vakiovarusteena yhdistetty CCS-latausjärjestelmä (Combined Charging System).

Euroopassa EQV latautuu vastaavasti varustellulla latausasemalla jopa 110 kW:n teholla. Latausaika 10 – 80 prosenttiin varaustilasta (SoC) jää tällöin reilusti alle tuntiin.

Mercedes-Benz EQV näyttäytyy ensi kertaa julkisuudessa tämänvuotisessa Frankfurtin kansainvälisessä autonäyttelyssä IAA:ssa (12. – 22. syyskuuta).

Tekniset tiedot
CO2-päästöt                                 0 g/km
Energiankulutus yhdistetty NEDC    27,0 kWh/100 km
Toimintamatka NEDC                     405 km
Latausaika Wallbox-seinälatauspisteestä tai julkiselta latausasemalta (AC-lataaminen, 11 kW) < 10 h
Latausaika pikalatausasemalta (DC-lataaminen, 110 kW) 10-80 % SOC < 45 min
Vetotapa                                      Etuveto
Teho                                           150 kW (204 hv)
Suurin vääntö                              362 Nm
Huippunopeus                             160 km/h
Akku                                           Litiumioni
Akun energiasisältö (asennettuna) 100 kWh
Akun energiasisältö (hyödynnettävissä) 90 kWh
Tavaratila (varustelusta riippuen) max. 1 030 l

*) WLTP-mittaustavan toimintamatka on yleensä lyhyempi kuin NEDC-mittaustavan