Koti Blogi Sivu 1834

Tältä näyttää Scanian itseohjautuva kuorma-auto ilman ohjaamoa

Kuva: Dan Boman.

Scania AXL on täysin itseohjautuva kuorma-auto ilman ohjaamoa.

Scanian eri alojen asiantuntijoista koottu työryhmä on kehittänyt ohjaamottoman kuorma-auton, jonka suunnittelun perustana on yrityksen modulaarinen järjestelmä.

Kun eri aloilla pyritään sujuvoittamaan kuljetuksia ja tekemään niistä ekologisesti kestäviä, itseohjautuvat ajoneuvot ovat yhä useammin harkinnassa varteenotettavana vaihtoehtona.

Kaivokset ja suuret suljetut rakennustyömaat ovat hyviä esimerkkejä ympäristöistä, joihin itseohjautuvat ajoneuvot sopivat hyvin, koska ne ovat hyvin hallittuja ympäristöjä.

Itseohjautuvissa ajoneuvoissa ohjelmisto on monella tavalla tärkeämmässä osassa kuin laitteisto. Scania AXL -kuorma-autoa ohjaa ja valvoo älykäs hallintaympäristö. Esimerkiksi kaivoksissa itseohjautuvia toimintoja avustaa logistiikkajärjestelmä, joka antaa ajoneuvolle toimintaohjeita.

– Asiakkaillamme on jo käytössä itseohjautuvia kuorma-autoja. Tähän asti niissä on kuitenkin aina ollut tila kuljettajalle, joka voi tarvittaessa ottaa ohjauksen hallintaansa. Scania AXL:ssä ei ole ohjaamoa, ja tämä muuttaa koko tilanteen, kertoo Scanian tutkimus- ja kehitysjohtaja Claes Erixon.

Ajoneuvon voimanlähteenä toimiva polttomoottori on esimerkki perinteisen ja uuden teknologian yhdistämisestä. Se käyttää uusiutuvaa biopolttoainetta.

Uusi etumoduuli korvaa perinteisen ohjaamon.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Rovanperällä mahdollisuus varmistaa mestaruus jo viikonloppuna Walesissa

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen. Kuva: AKK.

Tulevana viikonloppuna ajetaan rallin MM-sarjan kauden kolmanneksi viimeisin osakilpailu Iso-Britanniassa. Walesissa keskuspaikkaansa pitävän perinteikkään rallin tunnetusti liukkaille sorateille lähtee yhteensä neljä suomalaista kuljettajaa.

M-Sport Fordin Teemu Suninen, Toyotan Jari-Matti Latvala ja Citroënin Esapekka Lappi pitävät yllä sinivalkoisia värejä WRC-kuninkuusluokassa. Viime kisassa Turkissa voitostakin taistellut Lappi mielii varmasti jatkoa Neste Rallista piritysruiskeen saaneelle kaudelleen.

WRC 2 Pro -luokassa Kalle Rovanperällä on mahdollisuus varmistaa luokan mestaruus Walesissa. Mestaruus varmistuu, mikäli juuri 19 vuotta täyttänyt Rovanperä sijoittuu britti Gus Greensmithin ja Norjan Mads Östbergin edelle. Mikäli Rovanperä ei puolestaan pääse viikonloppuna maaliin, on Greensmithin ja Östbergin sijoituttava kahden kärjen ulkopuolelle, jotta mestaruus tulee Suomeen.

R2-luokan Fordilla kilpailuun on ilmoittautunut myös Markus Manninen, mutta valitettavasti hän osallistuu vain kilpailun nuotitukseen puuttuneen kilpailubudjetin vuoksi.

WRC 2 -luokassa nähdään erittäin historiallinen hetki, kun vuoden 2003 maailmanmestari, norjalainen Petter Solberg ajaa uransa viimeisen MM-rallin. Historiallisuutta lisää sukupolvenvaihdos, sillä Petterin huippulupaava poika, 18-vuotias Oliver ajaa samalla uransa ensimmäisen MM-rallin. Tulevilla kausilla nuoremmasta Solbergista ja Rovanperästä povataan sarjan kovimpia kilpakumppaneita.

MM-pistekamppailu kuumeni Turkissa

Turkin osakilpailuun isossa pistejohdossa lähtenyt Viron Toyota-kuljettaja Ott Tänak lähtee pistejohdossa myös Iso-Britannian MM-rallin teille. Pistejohto ranskalaiseen hallitsevaan mestariin Sébastien Ogieriin on kuitenkin kaventunut vain 17 pisteeseen.

Belgiassa vaikeuksissa rämpinyt Belgian Thierry Neuville on kolmantena 30 pisteen erolla Tänakiin. Neuvillen on onnistuttava Walesissa pitääkseen mestaruushaaveet elossa.

M-Sportin Elfyn Evans tekee odotetun paluun ratin taakse kotirallissaan. Walesilainen Evans ei pystynyt osallistumaan kolmeen edelliseen MM-ralliin, johtuen Viron testikilpailussa saamastaan vammasta. Sunisen ja Evansin lisäksi M-Sportin riveissä nähdään jälleen ruotsalainen Pontus Tidemand.

Hyundailla espanjalainen Dani Sordo tekee tilaa irlantilaiselle Craig Breenille. Irlantilaisen lisäksi Hyundain ratissa on totutusti Thierry Neuville sekä Turkissa kolmanneksi ajanut Norjan Andreas Mikkelsen.

Suomalaisista Latvala on MM-pisteissä korkeimmalla, kun 84 pistettä oikeuttaa kuudenteen sijaan. Seuraavilla sijoilla perässä tulevat sekä Suninen että Lappi.

Valmistajien MM-taistossa Hyundai johtaa Toyotaa 19 pisteellä.

Kuljettajien MM-pisteet 11/14
1. Ott Tänak (EST) 210
2. Sebastien Ogier (FRA) 193
3. Thierry Neuville (BEL) 180
4. Andreas Mikkelsen (NOR) 94
5. Kris Meeke (GBR) 86
6. Jari-Matti Latvala (FIN) 84
7. Teemu Suninen (FIN) 83
8. Esapekka Lappi (FIN) 80
9. Elfyn Evans (GBR) 78
10. Dani Sordo (ESP) 72

Kuljettajien MM-pisteet, WRC 2 Pro 11/14:
1. Kalle Rovanperä (FIN) 166
2. Gus Greensmith (GBR) 110
3. Mads Östberg (NOR) 110
4. Jan Kopecky (CZE) 79
5. Lukasz Pieniazek (POL) 79

Valmistajien MM-pisteet 11/14:
1. Hyundai Shell Mobis WRT 314
2. Toyota Gazoo Racing WRT 295
3. Citroen Total WRT 259
4. M-Sport Ford WRT 184

Iso-Britannian MM-ralli 2019: Sumua ja mutaa kaikilla mausteilla

Jos Turkissa kärsittiin kuumuudesta ja auringonpaisteesta, niin Iso-Britannian MM-rallin haasteet ovat lähes päinvastaisia. Sumu, kosteus, sateet ja muta tekevät erikoiskokeista haastavia vaihtelevan pidon ja kovien nopeuksien takia.

Viime vuoden rallia dominoi Tänak, mutta virolaisen kisa sai kuitenkin dramaattisen lopun, kun Toyotan pohjapanssari ja jäähdytin rikkoutuivat. Kilpailun voittoon ajoi Ogier, silloin muuten Fordilla. Palkintopallin täydensivät toiseksi ajanut Latvala ja kolmanneksi sijoittunut Lappi.

Tulevan viikonlopun sääennusteet lupaavat Walesiin vaihtelevaa sadetta, joten olosuhteet voivat vaihdella paljon jopa päivittäin.

Tämän vuoden reittiin mahtuu 22 erikoiskoetta. Perjantain erikoiskokeista yksikään ei ole yli 20-kilometrinen.

Lauantaina puolestaan viimeistä kahden kilometrin erikoiskoetta lukuun ottamatta kaikki kuusi erikoiskoetta ovat yli 20-kilometrisiä. Erikoiskoekilometrejä rallissa kertyy yhteensä 309,76.

Reitin yhteismitta on peräti 1625 kilometriä, joten kuljettajilla on edessään paljon siirtymäosuuksia.

Kilpailu alkaa torstai-iltana 21.08 Suomen aikaa. Rallin päätöserikoiskoe ja samalla Power Stage alkaa sunnuntaina kello 14.18.

Erikoiskokeiden määrä: 22
Erikoiskoekilometrejä: 309,76 km
Kilpailun kokonaispituus: 1625,14 km

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Mika Häkkinen: Mercedeksen rengaspeli onnistui, jännitteet Ferrari-kuljettajien välillä on nähtävissä

Kuva: CvB.

Mika Häkkinen analysoi Unibetin kolumnissaan Venäjän osakilpailua, jossa Ferrarin lupaavalta vaikuttanut viikonloppu päättyi Mercedeksen juhliin.

Erilaisella rengastaktiikalla kisaan startanneet Mercedes-kuskit tarvitsivat voittoon turva-auton, jonka radalle toi ironisesti teknisestä viasta kärsinyt Ferrari-auto.

Sunnuntainen Venäjän osakilpailu oli Mercedeksen strategian ja tiimityön riemuvoitto. Talli päihitti Ferrarin, vaikka italialaistiimin autot olivat taas kerran nopeampia.

Voittoa avitti Sebastian Vettelin tekninen vika, joka johti siihen, että tallikaveri Charles Leclerc menetti asemansa ja ajoi lopulta kolmanneksi.

Oli selvää, että Mercedes paiskisi töitä palatakseen voittokantaan vaikean Singaporen viikonvaihteen jälkeen, jossa tallin strategia meni pahasti metsään.
Sotšissa oli harjoitusten perusteella selvää, että Ferrarit olivat paljon nopeampia, joten Mercedes otti riskin ja käytti aika-ajojen toisessa osiossa keskikovia renkaita.

Mercedes siis aloitti kilpailun keskikovilla renkailla, kun taas Ferrareiden alla olivat pehmeät kumit.

Mercedeksen rengasriski kannatti

Mercedeksen taktiikkana oli aloittaa kisa hitaammilla renkailla, ajaa niin pitkään kuin mahdollista ja toivoa turva-autoa tai virtuaalista turva-autoa, mikä pelaisi heidän pussiinsa.

Jos Venäjällä tekee varikkopysähdyksen turva-auton aikana, saa 10 sekunnin edun. Se on huima mahdollisuus.

Suunnitelma toimi täydellisesti. Ferrarin kannalta oli sääli, että juuri Vettelin auton hajoaminen antoi taktisen edun Mercedekselle, minkä seurauksena sekä Lewis Hamilton että Valtteri Bottas pääsivät kuittaamaan Charlesin.

Siinä vaiheessa tiimityö astui kuvaan. Valtterin tehtäväksi jäi puolustaa toista sijaa Charlesia vastaan, joka oli käynyt toistamiseen varikolla ja vaihtanut alleen pehmeät renkaat.

Valtteri suoriutui tehtävästä täydellisesti. Hän on hyvä ohittamaan, mutta osaa myös erinomaisesti pitää muut takanaan!

Valtterille Sotšin rata sopii loistavasti, ja hän on voittanut siellä vuonna 2017. Hän teki täydellistä työtä auttaessaan Lewisia ja tuodessaan Mercedekselle kaksoisvoiton.

Ferrarin jännitteet kasvavat

Neljättä kertaa peräkkäin paalupaikalta startanneella Charlesilla oli hyvä syy odottaa kisalta positiivista tulosta.

Kaikki alkoi kuitenkin mennä vikaan, kun hän antoi Sebastianille imuapua pitkällä suoralla, joka johtaa radan ensimmäiseen kunnolliseen mutkaan eli mutkaan kaksi.
Päästyään johtoon Sebastian saattoi kontrolloida kisaa, minkä hän tekikin täydellisesti.

Ferrari-kuskien välillä on jännitteitä, ja Charles on maksanut kovia oppirahoja. Hän on oppinut muun muassa sen, että Sebastian ei voittanut neljää maailmanmestaruutta olemalla heittopussi.

Mercedekseen verrattuna Ferrari-kuskien yhteistyö ei oikein toimi. Asia on saatava kuntoon, jos he haluavat voittaa säännöllisesti. Tallin sisäisestä taistelusta ei koskaan ole apua.

McLaren vahvistaa asemaansa keskikastin parhaana

Venäjällä nähtiin vahva suoritus McLarenilta etenkin kisan alussa, jolloin Carlos Sainz ja Lando Norris antoivat Mercedes-kuskeille painetta ensimmäisissä mutkissa.

He ajoivat aika-ajoissa kuudenneksi ja kahdeksanneksi ja tulivat maaliin samoilla sijoilla. McLaren vahvisti asemiaan valmistajien mestaruussarjan neljänneksi parhaana tallina Red Bullin jälkeen.

On hyvin tyydyttävää nähdä McLaren taas suhteellisen hyvissä asemissa. Tällä viikolla kerrottiin, että talli palaa käyttämään Mercedeksen moottoreita kaudesta 2021 eteenpäin, mikä on merkittävä uutinen.

Voitin molemmat maailmanmestaruuteni McLaren-Mercedeksellä, ja tällä viikolla on kulunut 18 vuotta kahdennestakymmenennestä ja viimeisestä McLaren-voitostani.
Kumppanuus on kantanut hedelmää aiemmin, ja tallipäällikkö Andreas Seidlin mielestä moottorintoimittajan vaihdos on tärkeä osa McLarenin voittokantaan palaamisen strategiaa.

Kausi 2019 ei ole vielä ohi, mutta laji kääntää jo katseensa vuoteen 2020 ja jopa 2021, jolloin uusien sääntöjen myötä useammalla tallilla pitäisi olla mahdollisuus kamppailla voitoista.

McLarenin päättäväisyys liittyä Mercedeksen, Ferrarin ja Red Bullin seuraan voittotaisteluun on tärkeää sekä tallille että koko F1-sarjalle.

Kuka pääsee niskan päälle Suzukassa?

Jäljellä on enää viisi osakilpailua. Seuraavaksi matkaamme Japaniin erääseen lempikisaani eräälle maailman parhaalle radalle, Suzukaan.

Siellä tiukka taistelu kolmen kärkitallin välillä jatkuu. Ferrarin vauhti ja kiihtyvyys antavat tallille luultavasti hiukan etumatkaa, mikä saattaa pakottaa Mercedeksen ja Red Bullin turvautumaan taas vaihtoehtoisiin strategioihin.

Myös Ferrarin sisäinen taistelu saattaa jatkua, mutta jos he saavat ratkaistua asian ja pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen, Mercedeksen on tehtävä hartiavoimin töitä voittaakseen. Eikä vain Japanissa vaan muissakin jäljellä olevissa kisoissa

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rekisteröinti: Mielenkiintoisia muutoksia merkkien suosiossa

Kuva: CvB

Toyota on selvässä johdossa alkuvuoden henkilöautojen rekisteröintikisassa. Toyota on ainoa merkki, joka on saanut rekisteriin yli 10 000 autoa, jopa reilusti ylikin.

Toyota-autoja on rekisteröity vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana 12 203 kappaletta.

Toisena oleva Škoda on päässyt nippa nappa yli 9000 autoa ja kolmantena oleva Volkswagen on aivan Skodan kannoilla.

Neljäntenä oleva Volvo on jo selvästi kärkikolmikkoa perässä (6 771 autoa).

Viidentenä oleva Ford on saanut rekisteriin 6 479 autoa.

Vertailu vuoden takaiseen tilanteeseen

Vertailu vuoden takaiseen tilanteeseen paljastaa muutamia mielenkiintoisia asioita.

Esimerkiksi Tesla oli viime vuonna tähän samaan aikaan sijalla 29, mutta on nyt 796:lla autolla sijalla 22.

Viime vuonna Tesloja oli saatu rekisteriin yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana vain 132 autoa. Nyt lukema on 796 autoa, ja syyskuussa peräti 156 autoa.

Kärjessä Škodan ja Volkswagenin keskinäinen järjestys on vaihtunut samoin kuin Volvon ja Fordin.

Kärkikymmenikössä Kia on noussut pari sijaa kuudenneksi ja MercedesBenz saman verran seitsemänneksi.

Opel on pudonnut sijan kahdeksanneksi ja Nissan kuudennesta sijasta yhdeksänneksi.

Nissan ei kuitenkaan ole vaarassa pudota kymmenen kärjen ulkopuolelle, koska kymmenentenä oleva Hyundai on vielä 1173 autoa perässä.

Hyundai on kuitenkin noussut pari sijaa viime vuoteen verrattuna.

Mitsubishi on noussut kuusi sijaa sijalle 16 ja Honda vastaavasti pudonnut neljä sijaa sijalle 20.

Muuten 30 kärjessä merkit ovat melkein samoilla paikoilla kuin viime vuonna. Tänä vuonna Alfa Romeo on jäänyt 30 suosituimman merkin joukosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nokian Renkaat juhlii Yhdysvaltain-tehtaansa avajaisia

Daytonin tehdas. Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaat juhlistaa keskiviikkona Pohjois-Amerikan tuotantolaitoksensa avajaisia Tennesseen Daytonissa. Tämä 77 000 neliön kompleksi on yksi rengasalan kehittyneimmistä tuotantolaitoksista.

Kun tehdas saavuttaa täyden kapasiteettinsa, siellä valmistetaan vuodessa noin neljä miljoonaa rengasta. Täydellä kapasiteetilla toimiessaan tehdas työllistää jopa 400 työntekijää. Tehdas on parhaillaan koetuotantovaiheessa, ja ensimmäiset renkaat myyntiin valmistetaan alkuvuodesta 2020.

Nokian Renkaat on asettanut tavoitteekseen kaksinkertaistaa myyntinsä Pohjois-Amerikassa viiden vuoden kuluessa.

Nokian Renkaat valmistaa renkaita Suomessa ja Venäjällä sijaitsevilla tuotantolaitoksillaan. Daytonin-tehtaalla yhtiö pyrkii vastaamaan Pohjois-Amerikan kasvavaan kysyntään ja tarttumaan all-season- ja all-weather -renkaiden markkinoilla avautuviin tilaisuuksiin.

Uusi Daytonin-tehdas on tulosta ympärivuorokautisesta yhteistyöstä, johon ovat osallistuneet niin yhtiön henkilöstö Pohjois-Amerikassa kuin Suomessa ja Venäjälläkin, sekä tehtaan rakentajat ja asentajat.

Uusi tehdas saa aurinkovoimaa

Nokian Renkaat minimoi jätteiden ja päästöjen synnyn noudattamalla tehtaalla tiukkoja vastuullisuusstandardeja. Pysäköintipaikalle asennetaan aurinkopaneelit, ja yhtiö kierrättää tuotannosta syntyvät materiaalijäämät.

Pysäköintipaikalla sijaitseva aurinkokennosto tuottaa 3 megawattia sähköä hyödynnettäväksi tehtaalla.

Uuden tehtaan myötä yhtiö voi toimittaa tuotteitaan pohjoisamerikkalaisille asiakkaille entistä tehokkaammin. Tehdas myös vapauttaa kapasiteettia muilta tehtailta muiden alueiden asiakkaiden palvelemiseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Sipoon omakotimurtautujien auto löytynyt — poliisi kiittää vihjeistä

Kuva: Poliisi.

Julkaisimme 16.9. poliisin tiedotteen, missä pyydettiin havaintoja Sipoossa omakotitaloon murtautuneista henkilöistä ja heidän käytössään olevasta autosta.

Poliisi sai tiedotteen johdosta paljon vihjeitä. Vihjeiden ja poliisin omien tutkintamenetelmien kautta saatujen havaintojen johdosta poliisi otti 23.9.2019 kiinni toinen asuntoon murtautunut mies.

Mies vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa 27.9.2019 epäiltynä törkeän varkauden yrityksestä. Kuulustelussa mies on tunnustanut murtautuneensa asuntoon.

Myös asuntomurtopaikalla havaittu auto on poliisin hallussa.

Itä-Uudenmaan poliisi kiittää asian johdosta tulleista vihjeistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autoliiton Helsingin seudun osasto: Keskustatunnelin suunnittelua on jatkettava

Kuva: CvB.

Helsingin maanalaisen kokoojakadun, ns. keskustatunnelin tarve hyvine ja huonoine puolineen pitää selvittää perusteellisesti. Suunnittelun keskeyttäminen olisi vakava virhe. Tunteeseen perustuva luopuminen hankkeesta ei ota huomioon maan etua puhumattakaan Helsingin omista ja koko pääkaupunkiseudun tarpeista, todetaan Autoliiton Helsingin seudun osaston tiedotteessa.

Julkisuudessa näkyneiden tietojen mukaan Helsingin kaupungin poliitikot olisivat keskeyttämässä maanalaisen kokoojakadun suunnittelun.

Hankkeen keskeyttäminen tässä vaiheessa, jolloin aiheesta on käytettävissä vain virkamiestyönä tehty alustava hahmotelma, olisi vähintäänkin outoa.

Kysymys ei ole tunnelin toteuttamispäätöksestä, vaan vaihtoehtojen etsimisestä ja suunnitelmien saattamisesta sellaiseen vaiheeseen, että asiasta voitaisiin käydä faktoihin pohjautuvaa keskustelua. Nyt ei olla siinä tilanteessa.

Ei pelkästään Helsingin asia

Lisäksi on huomattava, että Helsingin liikenteellinen toimivuus ei ole pelkästään Helsingin asia. Sillä ei ole merkitystä pelkästään kaupungin oman kilpailukyvyn kannalta. Vaikutus ulottuu koko maahan. Herää kysymys, onko Helsingillä edes oikeutusta päättää yksin näin olennaisesta asiasta.

Maanalaisen kokoojakadun viimeisin alustava suunnitelma tuli julkisuuteen vain muutama viikko sitten. On täysin ennenaikaista vetää hankeen tarpeellisuudesta lopullisia johtopäätöksiä. Se ei ole kenenkään etu. Mistä johtuu moinen kiire?

Halu suunnittelun keskeyttämiseen viittaa siihen, että hankkeen ideologiset vastustajat pelkäävät hyötyjen suhteessa kustannuksiin osoittautuvan yllättävän suuriksi. Vaatimukset suunnittelun lopettamiseen vaikuttavat tarkoitushakuisilta. Ei haluta ottaa riskiä jatkoselvitysten tuloksista.

Maanalaista katua suunnitellaan 2030-luvulle ja siitä eteenpäin. Sen tarpeellisuutta ei voida eikä pidä arvioida nykytilanteen mukaan. Tämä tuntuu nyt unohtuneen.

Kestämätön tilanne satamaliikenteelle

Yhtenä vastustamisperusteena on mainittu päästöjen lisääntyminen, koska hankkeen toteuttaminen lisäisi autoliikennettä. Arvio autoliikenteen lisääntymisestä lienee oikea, mutta päästöt tuskin tulevat lisääntymään tunnelissa. Sen sijaan tökkivä liikenne maan päällä lisäisi niitä.

Maanalaisen kokoojakadun mahdollisena käyttöönottoajankohtana liikenteen päästöt eivät ole nykyisellä tasollaan. Ne ovat autojen teknisen kehityksen myötä vähentyneet olennaisesti.

Sen sijaan ruuhkat – jos hanke jää toteuttamatta – eivät häviä mihinkään. Päinvastoin, sekä henkilö- paketti- että kuorma-autoliikenne mitä todennäköisimmin lisääntyvät ja ruuhkat niiden myötä.

Erityisesti satamaliikenne muodostuisi kestämättömäksi, eikä ole odotettavissa, että sen enempää satamien raskasta liikennettä kuin henkilöautoliikennettäkään siirrettäisiin muualle.

Autolauttaliikennettä ei voi taloudellisesti ylläpitää pelkällä henkilöliikenteellä ja toisaalta Länsisatamaan hiljattain tehdyt investoinnit osoittavat, että toimintaa on tarkoitus jatkaa pitkälle tulevaisuuteen.

Hernesaareen ja eräille paikoille muuallekin keskustaan on suunniteltu uutta asuinrakentamista. Näiden hankkeiden toteutuessa katuverkko ruuhkautuu entistä enemmän.

Halutaanko Helsingin keskusta siis täysin tukahduttaa maanpäälliseen liikenteeseen? Se tulee todennäköisesti tapahtumaan, jos keskustatunnelia ei rakenneta. Perusteellinen selvitystyö valaisisi asiaa enemmän.

Autoliikenne ei häviä mihinkään

Autoliikenne ei häviä mihinkään, vaikka näin haluttaisiinkin. Henkilöauto on monessa tilanteessa niin välttämätön, että ihmiset eivät voi kokonaan luopua sen käytöstä. Auto on arjen mahdollistaja, jota ilman mikään ei toimisi. Se olisi paras tiedostaa ja suunnitella kaupunkia tosiasioiden valossa.

Jos keskustan liikenteelle annetaan mahdollisuus liikkua sujuvasti maan alla, erityisesti raskaat kuorma-autot mutta myös kevyemmät moottoriajoneuvot vähenisivät kaduilta.

Se puolestaan antaisi erinomaiset edellytykset laajentaa kävelyalueita sekä edistäisi turvallista jalankulkua ja pyöräilyä. Tämä kaikki pitäisi tietysti selvittää tarkemmin, mutta tuntuu siltä, että hankkeen vastustajat ovat jättäneet tämän näkökohdan hyvin vähälle huomiolle.

Ennen päätöksen tekoa päättäjien olisi syytä tutustua esimerkiksi Tukholman ja Oslon kävelykeskustaratkaisuihin, jotka ovat mahdollisia ainoastaan liikennetunnelien avulla.
Helsingissäkin viihtyisä keskusta ilman ruuhkia lisäisi kansainvälistä liike-elämän kiinnostusta.

Keskustatunneli on hankkeena jättimäinen ja arvioidut kustannukset ovat sen mukaiset. On kuitenkin ennenaikaista vetää kustannusten suhteen lopullisia johtopäätöksiä.

Kannattaisi selvittää, kuinka laajana tunneli olisi viisasta toteuttaa ja olisiko hanke mahdollista tehdä vaiheittain aloittaen esimerkiksi satamien vaatimista maanalaisista liikennejärjestelyistä?

Tunnelia ei tehdä autoja vaan ihmisiä varten

Entä millaiset vaikutukset suuren tunnelityömaan aloittamisella olisi Helsingin ja koko maan elinkeinoelämälle? Sekin kaipaisi tarkempaa arviointia. Yhtä lailla tärkeää olisi arvioida, mitä Helsingin taloudelle seuraisi siitä, että hanketta ei toteuteta.

Selvittämättä myös lienee, olisiko hankkeelle saatavissa ulkopuolista rahoitusta. Ainakin valtion intressi asiassa on suuri.

Osaa rahoituksesta voitaisiin lisäksi anoa myös EU:lta. EU saattaisi osallistua kustannuksiin, koska sen suunnitelmissa on ulottaa Baltian maiden läpi Helsingin kautta mantereen pohjoisosiin kulkeva moottoritietasoinen yhteys osana Euroopan runkoverkkoa.
Suunnitelmassa edetään siitä riippumatta, hoidetaanko liikenne Helsingin ja Tallinnan välillä tunnelilla tai autolautoilla.

Helsingin sujuva läpiajo lienee suunnitelmassa melkoinen Suomen ratkaistavaksi jäävä ongelmakohta. Keskustatunneli satamiin ulottuvine yhteyksineen voi hyvinkin olla jopa ainoa toimiva ratkaisu ongelmaan.

Keskustatunnelin tarvetta on olennaista selvittää edelleen. Kyseessä on aivan olennainen asia paitsi Helsingin myös koko maan tulevaisuudelle. Olisi edesvastuutonta lopettaa työ nyt, kun se on vasta pääsemässä alkuun.

Jos haluamme toimivan, viihtyisän ja turvallisen pääkaupungin, jossa kaikki liikennemuodot pelaavat sujuvasti ja liike-elämällä on hyvät toimintaedellytykset, keskustatunnelin toteuttaminen jossain muodossaan on todennäköisesti jopa välttämätöntä.

Nyt viimeistään on aika selvittää asia perin juurin. Kannattaa myös muistaa, että tunnelia ei tehdä autoja vaan ihmisiä, kaikkia ihmisiä varten.

Väliotsikot toimituksen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kamuxin Göteborgiin kaavailtu myymälä siirtyy Sundsvalliin

Kuva: Kamux.

Käytettyjen autojen kauppaan erikoistunut Kamux avaa Ruotsissa uuden myymälän Sundsvalliin toisella vuosineljänneksellä 2020.

– Göteborgin kaupungin kaavoituksesta ja siihen liittyvistä rajoituksista johtuen olemme muuttaneet suunnitelmiamme ja avaamme uuden myymälän Sundsvalliin Göteborgin sijasta. Tämä oli valitettavaa, mutta onneksi onnistuimme löytämään kiinnostavan, korvaavan lokaation. Sundsvallin myymälä istuu suunnitelmiimme hyvin. Göteborg on meille mielenkiintoinen kaupunki, ja siksi ajatuksemme on palata mahdolliseen avaukseen myöhemmässä vaiheessa, Ruotsin maajohtaja Robin Toss kertoo.

Sundsvall sijaitsee noin 340 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen. Se on vilkas 100 000 asukkaan satamakaupunki.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Pitkän linjan Ford-mies Suomen BMW:n ruoriin

Kuva: BMW.

BMW Group Suomen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Janne Kämäräinen, 43. Kämäräinen aloittaa tehtävässään 4.11.2019.

Kämäräisellä on 20 vuoden kokemus autoalasta. Hän siirtyy BMW Group Suomen toimitusjohtajaksi Tanskan Ford-myyntiyhtiö Ford Motor Company A/S:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Oy Ford Ab:n markkinointijohtajana vastuullaan Suomi ja Baltian maat, myyntijohtajana sekä useissa markkinoinnin ja myynnin johtotehtävissä Fordin palveluksessa Suomessa ja Saksassa.

Suomen BMW:n entinen toimitusjohtaja Christer Stahl, 62, jäi eläkkeelle elokuun lopussa. Stahl aloitti BMW:n palveluksessa vuonna 2003 ja Suomen-toimintojen toimitusjohtajana vuonna 2017.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Moottoriurheilulegenda Sir Stirling Moss täytti 90 vuotta

Sir Stirling Moss ajaa edelleen näytösajoja . Kuva: Daimler.

Britti Stirling Moss kirjoitti historiaa 1.5.1955, kun hän 25-vuotiaana voitti legendaarisen Mille Miglia -kisan siihen mennessä parhaalla koskaan ajetulla ajalla ja tuloksella.

Mercedes-Benz 300 SLR:llä Moss ajoi 30.4. Bresciasta Roomaan ja takaisin keskimäärin 157,65 kilometrin tuntinopeudella yhdessä ajoparinsa Denis Jenkinsonin kanssa.

Seuraava tähtihetki osui jo samalle kesälle, kun Moss voitti F1-autollaan (W 196 R) ensimmäisenä brittinä Ison-Britannian GP-kisan Aintreessa 16. heinäkuuta – ennen tallitoveriaan Juan Manuel Fangiota.

Vielä vuoden 1955 aikana Moss kirjautti itselleen Tourist Trophy -kisan voiton Pohjois-Irlannissa sekä ykkössijan Targa Floriolla Sisiliassa.

Autona oli jälleen Mercedes-Benz 300 SLR (W 196 S) ja tuloksena urheiluautoluokan maailmanmestaruus samana vuonna.

Nuoren miehen kilpaura oli kuitenkin käynnistynyt jo 1948, jolloin hän osti Cooper 500 -kilpa-auton, otti sillä osaa 15 Formula 3 -luokan kisaan ja voitti niistä peräti 12.

Ritariksi aateloitu Sir Stirling Moss täytti 90 vuotta 17.9.2019.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //