Koti Blogi Sivu 1833

Syyskuussa klikattiin farmareita ja katumaastureita Kamuxin sivuilla

Kuva: Arto Marttinen / Kamux.

Kamux.fi-verkkosivuilla vierailleet suosivat korimalleista eniten farmaria, mutta myös katumaastureita selailtiin syyskuussa ahkerasti, todetaan Kamuxin tiedotteessa.

— Suosituimmilta merkeiltä löytyy runsaasti farmareita ja katumaastureita. Käyttövoimista eniten etsittiin bensiini- ja dieselautoja. Dieselin suosiota selittää se, että sen polttoaineen hyötysuhde on bensiiniä parempi. Etenkin isompimoottorisissa autoissa pienempi polttoaineen kulutus tarkoittaa myös vähemmän päästöjä. Kaasuautoja kohtaan oli myös runsaasti kiinnostusta, jopa enemmän kuin hybridejä kohtaan, joihin myös tutustuttiin. Tämä kertoo ympäristötietoisuudesta ja kiinnostuksesta vaihtoehtoisia voimanlähteitä kohtaan, toteaa Kamux maajohtaja Tommi Iiskonmäki.

Suosikkimerkit vetävät

Käytettyihin autoihin erikoistuneen Kamuxin verkkosivuilla viihdytään suomalaisten suosimien ja arvostamien merkkien parissa. Listaa johti suvereenisti Mercedes-Benz, ja merkkiä seurasivat autonmitan perässä melko tasavahvoina BMW, Volkswagen, Audi ja Volvo.

— Katsotuimpien kärkimerkkien kohdalla huomaa selvästi, että niiden kahta suositumpaa mallia vertailtiin keskenään sekä muiden suosittujen merkkien parivaljakoihin. Mercedes-Benzin kärjessä olivat C-ja E-sarjan menopelit ja Volkswagenilla taas Passat ja Golf. Volvojen kohdalla katseltiin V60- ja V70-malleja ja Audeista vetosivat A4- ja A6-mallit. Skoda Octavia on suosittu, mutta esimerkiksi Skoda Fabia ja Skoda Suberb eivät ole vielä yltäneet meillä katsotuimpien mallien kärkikymmenikköön, jatkaa Iiskonmäki.

Camaro-kuumetta ilmassa

Kamux.fi:n syyskuun katsotuimpien yksittäisten autojen lista antoi viitteitä Chevrolet Camaro -kuumeesta, sillä kymmenen klikatuimman auton listalla komeili peräti kaksi Camaroa.

— Muskelimainen ja kookas Camaro on näyttävän näköinen auto, ja varmasti kerää katseita sivuillamme ja myös liikenteessä. Jenkkisportti tarjoaa ajajalle auton täydeltä tunnelmaa V6- tai V8-moottorilla. Katsotuimpien yksittäisten autojen listalla on myös muita näyttäviä ja jykeviä autoja, kuten Mitsubishi L200 ja Land Rover Range Rover Sport, Iiskomäki luotaa listaa.

Kamux.fi:n syyskuun katsotuimmat automerkit 2019

1. Mercedes-Benz
2. BMW
3. Volkswagen
4. Audi
5. Volvo
6. Toyota
7. Ford
8. Skoda
9. Nissan
10. Opel

Kamux.fi:n syyskuun 2019 katsotuimmat automallit

1. Mercedes-Benz, C-sarja
2. Mercedes-Benz, E-sarja
3. Audi A4
4. Volkswagen Passat
5. Volkswagen Golf
6. Skoda Octavia
7. BMW 320
8. Volvo V60
9. Volvo V70
10. Audi A6

Kamux.fi:n syyskuun 2019 katsotuimmat yksittäiset autot

1. Chevrolet Camaro
2. BMW 335
3. Mercedes-Benz C63 AMG
4. BMW 650
5. Mitsubishi L200
6. Chevrolet Camaro
7. Land Rover Range Rover Sport
8. BMW 525
9. Mercedes-Benz C
10.Volkswagen Golf Variant

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ford tuo markkinoille uuden kahden tonnin Transitin

Arkistokuva. Kuva: Ford.

Yli 4 600 uudistetun osan sekä kehittyneen voimansiirron ja kuljettajaa avustavien teknologioiden ansiosta uuden Ford Transitin kantavuus on parempi, polttoaineenkulutus pienempi ja sitä on helpompi ajaa ja käyttää, todetaan Fordin tiedotteessa.

Fordin parannetun EcoBlue-dieselmoottorin kulutus on Fordin mukaan jopa 7 prosenttia pienempi, mikä auttaa pienentämään auton käyttökustannuksia. Transitin uusi, segmenttinsä ensimmäinen 48 voltin EcoBlue Hybrid –kevythybriditeknologia vähentää polttoaineenkulutusta jopa 8 prosentilla.

Uudessa Transitissa on laaja valikoima lentokoneteollisuudessa käytettävän CAD-ohjelman avulla toteutettuja toimenpiteitä auton painon vähentämiseksi. Tämän ansiosta auton kantavuus on parantunut jopa 80 kiloa.

Lisäksi käyttäjät voivat maksimoida auton tehokkuutta ja käyttöaikaa kehittyneiden yhteysominaisuuksien, kuten FordPass Connect ‑modeemiteknologian avulla.

Kehittyneet kuljettajaa avustavat teknologiat auttavat pysäköimään handsfree-toiminnolla, pysymään nopeusrajoitusten rajoissa ja välttämään törmäyksiä tai pienentämään niiden vaikutuksia kaupunkiajossa.

Uusi Ford Transit on nyt myynnissä Euroopassa.

Taloudellisuutta ja vaihtoehtoja

Fordin kahden litran EcoBlue-dieselmoottoria on optimoitu entisestään: polttoaineenkulutus on laskenut Fordin, WLTP-mittauksiin perustuvien, tietojen mukaan 7 prosenttia. Uuden kuusivaihteisen Ford Transitin WLTP-mittaustavan mukaiset CO2-päästöt ovat alkaen 200 g/km ja polttoainetehokkuus alkaen 7,6 l/100 km.

Polttoainetehokkuutta tukee parannettu polttoaineen ruiskutusjärjestelmä, joka nostaa huippupaineen 2 200 baariin, minkä ansiosta palaminen on tehokkaampaa. Uusissa teräsmännissä on ohuempi helma kuin aikaisemmissa alumiinimännissä, mikä pienentää moottorin kitkaa. Muuttuvavirtauksinen öljypumppu vähentää tehohäviöitä mukauttamalla öljyn määrän tarpeen mukaan.

Kaksitonnisen Transitin polttoainetaloudellisuutta parantaa myös mallissa nyt ensimmäistä kertaa oleva sähköisesti tehostettu ohjaus.

Lisäksi ajoneuvon painoa on vähennetty erilaisilla toimenpiteillä, joita ovat muun muassa alhaisen vierintävastuksen renkaat ja aerodynaamiset parannukset. Polttoaineen kulutusta pienentävä Auto-Start-Stop ‑järjestelmä on vakiovarusteena koko mallistossa.

Ensimmäistä kertaa hyötyajoneuvoon saatava uusi EcoGuide-teknologia tekee polttoaineen säästämisen vielä helpommaksi.

EcoGuide hyödyntää gps-paikannusta, joka ilmoittaa, milloin on hidastettava ja vaihdettava vaihdetta tulevien tilanteiden mukaan. Se ilmoittaa jopa tilanteista, jotka eivät vielä ole edes näkyvissä, kuten risteyksistä, nopeusrajoituksista ja mäistä.

Uuteen Transitiin on saatavilla 2,0 litran EcoBlue-dieselmoottorin tehovaihtoehtojen 105 hv, 130 hv ja 170 hv lisäksi uusi tehovaihtoehto 185 hv, jonka vääntö on 415 Nm. Kaikki moottorivaihtoehdot hyötyvät parannetusta turboahtimen muotoilusta, jonka avulla voidaan saavuttaa laajempi vääntöalue aikaisempaa laajemmalla kierroslukualueella.

Etuvetoisten mallien kuusivaihteisen automaattivaihteiston lisäksi takavetoisiin Transit-malleihin tulee keväällä 2020 saataville Fordin erittäin tehokas ja reagoiva 10-vaihteinen automaattivaihteisto. Automaattivaihteisto sisältää Adaptive Shift Scheduling ‑toiminnon, joka osaa optimoida vaihteenvalinnan ajoituksen yksilöllisen ajotavan mukaan.

Segmentin ensimmäinen EcoBlue Hybrid -kevythybriditeknologia

Etu- ja takavetoisiin Transit-malleihin on saatavana EcoBlue Hybrid 48 voltin dieselkevythybridivoimansiirto, joka on WLTP-mittauksen mukaan keskimäärin 3 prosenttia polttoainetaloudellisempi verrattuna vastaavaan 2,0 litran EcoBlue-dieselmalliin.

Jopa kahdeksan prosentin hyöty voidaan saavuttaa ajo-olosuhteiden mahdollistaessa maksimaalisen polttomoottorin käytön akun lataamisessa.

Transit EcoBlue Hybrid ‑kevythybridimallit on suunniteltu erityisesti polttoainetaloudellisuuden maksimoimiseksi.

Malleissa hihnakäyttöinen integroitu laturi korvaa tavallisen laturin, minkä ansiosta energiaa voidaan ottaa talteen ajoneuvon hidastaessa ja ladata 48 voltin litiumioni-ilmajäähdytteistä akustoa. Varastoitua energiaa käytetään moottorin väännön apuna tavallisen ajon ja kiihdytyksen yhteydessä ja ajoneuvon sähköisiä apulaitteita käytettäessä.

Vähemmän painoa, enemmän kantavuutta

Auton painoa vähentävien toimenpiteiden ansiosta uuden Ford Transitin kantavuus on entistä suurempi, mikä lisää tuottavuutta. Käyttäjät voivat myös edelleen hyötyä uusimmista turvallisuusominaisuuksista ja kuljettajaa avustavista teknologioista.

Painon vähentäminen on saavutettu käyttämällä ”marginaalisten säästöjen” menetelmää, jossa käytetyt osat on optimoitu painon, vahvuuden ja kestävyyden suhteen hyödyntämällä lentokoneteollisuuden CAD-ohjelmistoa.

Esimerkiksi uusi takavetoinen Transit 350 L3 H2 ‑malli on 80 kg kevyempi kuin vastaava poistuva sama malli. Etuvetoisena sama malli on 48 kg kevyempi. 3,5-tonnisten mallien nettokantavuus on jopa 1 418 kg.

Uuden Transitin kevyt alumiininen konepelti painaa 5,4 kg vähemmän kuin vastaava teräksinen konepelti vahvuudesta tinkimättä. Suurin 14,7 kg:n säästö on saavutettu muotoilemalla uudelleen takavetoisen mallin taka-akseli. Uusi erittäin luja ja kevyt komposiittiväliseinä on 4,4 kg kevyempi verrattuna vastaavaan teräksiseen väliseinään.

Uuden Transitin teräsvanteet on myös valmistettu hyödyntämällä pyöritystekniikkaa, jolla saavutetaan suurempi vahvuus vähemmällä materiaalilla. Tällä tavoin säästetään 5,5 kg Transitin viidessä vanteessa, mukaan lukien vararengas.

Pysy yhteydessä

Fordin strategia on laajentaa liitettävyys koko hyötyajoneuvomallistoon. Osana tätä strategiaa Ford tarjoaa uuteen Transitiin FordPass Connect –modeemiteknologian, jonka avulla ajoneuvon käyttöastetta on mahdollista parantaa ja optimoida käyttökustannuksia.

Tässä auttavat myös myöhemmin tänä vuonna lanseerattavat Ford Telematics- ja Ford Data Services –palvelut ja vähän aikaa sitten esitelty FordPass Pro –sovellus, joka on suunniteltu erityisesti pienille yrityksille ja yksityisyrittäjille tuottavuuden maksimointiin.

Kehittyneisiin yhdistettävyysteknologioihin kuuluu myös Fordin SYNC 3 ‑tietoviihdejärjestelmä, jota voidaan käyttää yksinkertaisilla puhekomennoilla tai kahdeksan tuuman värikosketusnäytön nipistys- ja pyyhkäisyliikkeillä.

Jälkikäteen tehdyt korimuutostyöt ja asennetut lisävarusteet pääsevät Transitin sähköjärjestelmien tietoihin uuden liitäntämoduulin kautta.

Kuljettajan avuksi

Transitin ajettavuutta on parannettu sähköisesti tehostetulla ohjauksella. Se säästää kuljettajan voimia auttamalla pysäköinnissä ja auton käsittelyssä ja tuo käyttöön kuljettajaa avustavia teknologioita, kuten aktiivisen pysäköintiavustimen ja kaistanpitoavustimen.

Transitin kuljettajat voivat nyt valita ensimmäistä kertaa olosuhteisiin sopivimman ajotilan. Kaikissa malleissa on tarjolla Normal- ja Eco-ajotila.

Lisäksi etu- ja takavetoisissa malleissa on Slippery-tila, joka lisää pitoa liukkailla alustoilla, kuten lumella ja jäällä. Nelivetoisissa malleissa on myös Mud/Rut-tila. Takavetoisiin automaattivaihteisiin malleihin on saatavilla Tow/Haul-tila, joka tuottaa tasaisen tehon vedettäessä suuria peräkärryjä.

Transitin vetokykyä on myös parannettu. Jopa 7 000 kg:n kokonaisbruttomassa mahdollistaa 3 500 kg:n vetokyvyn 170 ja 185 hevosvoimaisissa takavetoisissa malleissa, joissa perävälitys on 4,1:1.

Saatavilla on myös laaja valikoima edistyksellisiä kuljettajaa avustavia teknologioita, jotka auttavat vähentämään stressiä ja väsymystä sekä välttämään tai lieventämään törmäysten vaikutuksia, kuten:

  • perävaunun hinausjärjestelmään yhdistetty kuolleen kulman varoitusjärjestelmä, jonka tunnistusalue kattaa ajoneuvon ja perävaunun jopa 10 metrin pituudelta
  • älykäs aktiivinen vakionopeudensäädin, jonka liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä ja aktiivinen vakionopeudensäädin auttavat kuljettajia noudattamaan nopeusrajoituksia
  • edistynyt kaistavahtijärjestelmä
  • törmäyksenestoavustin jalankulkijoiden tunnistuksella, joka tunnistaa jalankulkijat nyt myös pimeällä heidän ollessa ajovalokeilassa.

Autoon on saatavilla uusia ominaisuuksia, jotka voivat auttaa vähentämään kuljettajan stressiä ja estämään törmäyksiä ajettaessa ja pysäköidessä vilkkaissa kaupunkiympäristöissä. Näitä ovat esimerkiksi:

  • etu- ja takakamera laajakulmanäytöllä; auttavat kuljettajia näkemään vastaantulevan liikenteen kapealla pysäköintipaikalla, ruuhkaisilla teillä tai peruutettaessa
  • ylös asennettu peruutuskamera, jonka sijainnin ansiosta kuljettajalla on parempi näkyvyys peruuttaessaan erityisesti takaovien ollessa auki
  • pysäköintiavustin, jota on parannettu sivutunnistimin
  • aktiivinen pysäköintiavustin, joka auttaa kuljettajia löytämään sopivan paikan ja pysäköimään handsfree-toiminnolla tasku- tai rinnakkaisparkkiin
  • ruudustapoistumisavustin, joka auttaa kuljettajia poistumaan taskuparkista handsfree-toimintona
  • risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä, joka varoittaa kuljettajia takana liikkuvista ajoneuvoista peruutettaessa pysäköintiruudusta

Lisäksi tehokas katonrajaan asennettu led-valo valaisee alaspäin ja mahdollistaa Transitin takana työskentelyn heikossa valaistuksessa, ja uusi sähkötoiminen keväällä 2020 saataville tuleva sivuliukuovi helpottaa kuorman lastaamista ja purkamista.

Fordin MyKey-järjestelmän avulla ajoneuvokannasta vastaavat voivat ohjelmoida avaimeen auton maksiminopeuden ja rajoittaa radion äänenvoimakkuutta sekä asettaa turvallisuusominaisuudet pysyvästi päälle.

Ulkoa helposti tunnistettava, sisältä täysin uusi

Paremman aerodynamiikan mahdollistavat auton uudelleen muotoillut helma ja puskuri. Paremmin varustelluissa malleissa on tehokkaat bi-xenon-ajovalot ja uudet Transit-mallistolle tyypilliset led-päivävalot.

Transit Customin tavoin uuden Transitin sisustus on täysin uusittu. Kojetaulussa on nyt useita käytännöllisiä ratkaisuja kuljettajille, jotka käyttävät ohjaamoa mobiilitoimistonaan.

Säilytystiloja on parannettu ja niihin sisältyy muun muassa kolme avointa säilytyslokeroa kojelaudan päällä. Perusmalleissa on teline matkapuhelinta tai tablettia varten.

Kovaa kulutusta kestävät uudet istuinverhoilut on testattu Fordin kaikkien aikojen vaativimmissa kulutustesteissä ja jokapäiväistä mukavuutta parantaa istuinten uusi muotoilu, joka tukee kuljettajaa optimaalisesti uusittujen pehmusteiden ansiosta.

Transit-asiakkaat voivat valita tarpeisiinsa sopivan mallin kattavasta yli 450 vaihtoehdon perusvalikoimasta, johon sisältyy etu-, taka- ja nelivetovaihtoehtoja, erilaisia korimalleja ja alusta- ja jatko-ohjaamoalustamalleja.

Saatavilla on myös uusi, huippuvarusteltu Limited-malli, jossa on korinvärinen etupuskuri ja 16 tuuman kevytmetallivanteet sekä manuaalinen ilmastointi, bi-xenon-ajovalot ja SYNC 3 ‑tietoviihdejärjestelmä 8 tuuman kosketusnäytöllä.

Katso tästä lisätietoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

WRC: Walesin ralli käynnistyi Meeken komennossa

Kris Meeke. Kuva: TGR.

Walesin MM-ralli käynnistyi torstai-iltana sateisessa säässä Oulton Parkin moottoriradalla.

Nopein oli Toyotan Kris Meeke ja toiseksi nopein Hyundain Thierry Neuville.

Kolmanneksi nopein oli vieraileva kuljettaja ja Fordilla ajava Petter Solberg.

Suomalaisista Citroënin Esapekka Lappi oli kuudes ja Toyotan Jari-Matti Latvala kahdeksas.

Škodan Kalle Rovanperä oli yhdeksäs.

Toyotan Ott Tänakin auto sammui erikoiskokeen aikana ja hän jäi sijalle 13. Eroa kärkeen on 8,8 sekuntia.

M-Sportin Teemu Suninen on sijalla 15. Hän jäi kärjestä 10,5 sekuntia.

Perjantaina ralli vasta alkaa kunnolla ja päivän aikana ajetaan kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta.

Walesin MM-rallin tilanne erikoiskoe 1 jälkeen

1. K. MEEKE       2:47.4 Ero kärk.
2. T. NEUVILLE      +2.1 +2.1
3. P. SOLBERG       +1.2 +3.3
4. S. OGIER           +0.5 +3.8
5. A. MIKKELSEN   +0.3 +4.1
6. E. LAPPI            +0.6 +4.7
7. M. EDWARDS     +0.7 +5.4
8. J. LATVALA         +0.3 +5.7
9. K. ROVANPERÄ    +0.1 +5.8
10. K. KAJETANOWICZ +0.3 +6.1

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

K-ryhmän latausverkostoon 50 kilowatin pikalatauspisteitä

Kuva: ABB.

ABB toimittaa yhteistyössä Onnisen kanssa Terra 54 High Voltage -pikalatauspisteitä K-ryhmän valtakunnalliseen sähköautojen latausverkostoon syksyn 2019 aikana.

Uudet pikalatauspisteet ovat valmiita uusien sähköautojen korkeisiin akkujännitteisiin. K-kauppojen yhteyteen tulevat 50 kW:n tehoiset pikalatauspisteet soveltuvat hyvin kaupassakäynnin aikana tapahtuvaan nopeaan lataukseen.

Uusien ABB Terra 54 -pikalatauspisteiden CCS-standardin maksimijännite on 920 volttia DC. Korkeampaa latausjännitettä tarvitaan tulevaisuudessa, sillä sähköajoneuvojen käyttämät akkujännitteet nousevat vuosi vuodelta. Ensimmäinen henkilöautomalli, joka hyötyy korkeasta latausjännitteestä, on Porschen ensimmäinen täyssähköautomalli Taycan.

– Korkeampi latausjännite on jo käytössä hyötyajoneuvoissa, kuten sähköbusseissa sekä kuorma- ja jakeluautoissa, tuotemarkkinointijohtaja Henri Kapp ABB:ltä kertoo.

Uudet laitteet tulevat osaksi K-Lataus-verkostoa ja niiden asentamisesta ja ylläpidosta vastaa K-Latauksen kumppani Plugit Finland Oy.

Sekä sähköautojen että niiden latauspisteiden määrä on kasvussa ympäri maailmaa. Latauspisteitä listaavan Open Charge Mapin tietokannassa on tällä hetkellä 150 000 latauspistettä 75 000 eri sijainnissa ympäri maailman.

K-Lataus-verkosto on K-ryhmän valtakunnallinen sähköautojen latausverkosto, johon kuuluu vuoden loppuun mennessä lähes 400 latauspistettä yli 70 K-kaupan yhteydessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Gasumin tuleva virolainen kilpailija lupaa matalampaa hintatasoa

Kuva: CvB.

Maakaasumarkkinat uudistuvat Suomessa ensi vuoden alusta. Ensi vuodesta lähtien Suomi siirtyy avoimeen maakaasumarkkinaan. Lisäksi rakenteilla oleva Baltic Connector -kaasuputki tulee yhdistämään Suomen osaksi Baltian maakaasumarkkinaa.

Virolainen energiayhtiö Elenger on pitkään ollut Baltian alueen johtavia maakaasun toimittajia. Nyt yhtiö pyrkii Suomen markkinoille vakavasti otettavana haastajana vahvan suomalaisedustuksen johdolla.

Uusi maakaasumarkkinalaki astui voimaan 1. tammikuuta 2018. Sen myötä Suomen maakaasumarkkinan jakeluverkko avautuu kilpailulle vuoden 2020 alusta.

Maakaasun maahantuonnista, siirrosta ja tukkumyynnistä Suomessa vastaa tällä hetkellä valtion monopoliyhtiö Gasum Oy ja putkikaasua toimittaa Suomeen vain venäläinen Gazprom.

Nesteytettyä maakaasua on aiemmin tuotu Suomeen laivakuljetuksilla, mutta muutoksen myötä uusilla toimijoilla on pääsy myös Suomen maakaasun jakeluverkkoihin.

Samalla kun maakaasumarkkina uudistuu, Suomen ja Viron välinen Balticconnector-putkiyhteys otetaan käyttöön. Elenger Oy:n suomalainen toimitusjohtaja Jarko Alanko odottaa innolla kotimaisen maakaasumarkkinan uudistumista.

– Elämme Suomen maakaasun lähes 50 vuotisen historian kenties mielenkiintoisinta aikaa. Toimijoiden määrän kasvaessa markkinalla kaasun hinnoittelumallit tulevat uudistumaan ja matalampi hintataso hyödyttää myös kaasun käyttäjiä. Baltic Connector -kaasuputken valmistuttua Suomi liittyy osaksi Baltian kaasumarkkinaa. Meillä on jo kokemusta markkinan avautumisesta Latviassa ja Virossa, mikä antaa meillä hyvät edellytykset onnistua myös Suomessa, Alanko kertoo.

Elenger on jo toimittanut Suomessa asiakkailleen monipuolisia maakaasuratkaisuja. Yhtiön toimesta muun muassa Tallink Siljan johtavaa matkustajalaiva Megastaria on tankattu nesteytetyllä maakaasulla (LNG) Helsingin satamassa jo yli 2000 kertaa. Elenger aloitti hiljattain myös rahtilaivojen LNG-tankkauksen Hangon satamassa.

Elengerillä on aikeissa vankistaa asemaansa Suomessa myös putkikaasupuolella markkinoiden vapautuessa.

Elengerin johdossa vahva suomalaisedustus

Elenger, joka tunnetaan kotimaassaan Virossa paremmin nimellä Eesti Gaas, on vahvistanut organisaatiotaan Suomen markkinoiden avautumista silmällä pitäen.

Yli 20 vuotta Gasumin palveluksessa toiminut Jarko Alanko siirtyi Elengeriin kesällä 2018 neuvonantajaksi ja tämän vuoden alusta Alanko on toiminut Elenger Oy:n toimitusjohtajana.

Yhtiön vahvaa suomalaisedustusta täydentää Tallink Siljan varatoimitusjohtajana toiminut Pasi Näkki, joka nimettiin Elengerin merikäytöstä vastaavan Elenger Marine OÜ:n toimitusjohtajaksi syyskuussa. Näkki istuu myös Elenger Oy:n hallituksessa.

Lisäksi yhtiöön on kiinnitetty myyntijohtajaksi energiayhtiön Linde Groupin puhtaan energian yksiköstä vastannut Pasi Moisio ja yhtiön hallituksessa istuu virolainen Kalev Reiljan, joka on toiminut Suomessa Soneran teknologiajohtajana ja Nokian myyntijohtajana.

Elenger, joka tunnetaan kotimaassaan Virossa paremmin nimellä Eesti Gaas on yksi Baltian alueen yksityisiä energiayhtiöitä, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1965. Elenger toimittaa asiakkailleen maakaasun putkia pitkin kaasuna tai vaihtoehtoisesti paineistetussa tai nestemäisessä muodossa. Maakaasun lisäksi Elenger myy sähköä ja on mukana kehittämässä aurinkopaneeliteknologiaa ja muita ympäristöystävällisiä energiaratkaisuja. Elengerillä on yli 50 000 asiakasta ja yhtiö työllistää 240 henkilöä. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Nyt brittihelmet ovat esillä Mobiliassa

Näyttelyssä Mobiliassa on nähtävillä mm. Daimler DS420 Limousine vm. 1971.. Kuva: Tommi Aromaa/Mobilia.

Mobilia avaa syysloman kynnyksellä erilaisia brittiautoja esittelevän Brittihelmiä-näyttelyn perjantaina 4.10.2019.

Kokonaisuudessa on toistakymmentä erilaista brittihelmeä 50-luvun MG TD-avoautosta 80-luvun alun Rover Vitesseen ja Lotus Exceliin.

Erikoisuuksina mainittakoon kuninkaallisten kulkuneuvona tutuksi tullut Daimler DS420 Limousine vuosimallia 1971 ja aikanaan Spede Pasasen omistuksessa ollut MGA-avoauto, joka on esiintynyt merkittävässä roolissa Speden ensimmäisessä elokuvassa X-paroni vuonna 1964.

Viikolla 41 joukkoon saadaan huippuharvinainen Bentley Continental Coupe vm. 1962, joita on valmistettu vain 207 kappaletta.

Näyttelyssä Mobiliassa on nähtävillä mm. Daimler DS420 Limousine vm. 1971.. Kuva: Tommi Aromaa/Mobilia.

Brittihelmiä-näyttely on nähtävillä Mobiliassa Kangasalla syksyyn 2020 saakka osana yli 40 ajoneuvon Mobilia klassikot -näyttelyä. Mobilia tuottaa Mobilia klassikot-näyttelyynsä vuosittain vaihtuvan kokonaisuuden, joka esittelee historiallisia ajoneuvoja jonkin teeman myötä.

Mobilian Autokylä on Kangasalla sijaitseva ajoneuvo- ja tieliikenteen erikoismuseo, jossa on tarjolla Brittihelmien lisäksi muita klassikoita, Rallimuseo sekä suuren suosion saavuttanut 70-luvun ilmiöitä esittelevä Leveillä lahkeilla -näyttely. Avoinna syyslomankin aikana joka päivä klo 10–16.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Näyttelyssä Mobiliassa on nähtävillä mm. Daimler DS420 Limousine vm. 1971.. Kuva: Tommi Aromaa/Mobilia.

Automaahantuontia mullistava kauppa: Fiatin, Alfa Romeon ja Jeepin maahantuoja vaihtuu

Kuva: Alfa Romeo.

Bergé Auto Group ja FCA Group ovat päässeet sopimukseen yrityskaupasta, jossa Fiat, Fiat Professional, Alfa Romeo, Jeep ja Abarth -merkkejä Suomessa maahantuova FCA Finland Oy siirtyy Bergé Auto Groupin omistukseen.

Bergé Auto Group on merkittävä kansainvälinen autoalan toimija. Yhtiön maailmanlaajuisen automyynnin ennuste vuodelle 2019 on noin 170 000 uutta autoa, joista yli 20 000 on FCA-konsernin merkkejä.

Bergé Auto Groupia Suomessa edustaa ennestään Kia ja Mitsubishi -merkkejä maahantuova Bergé Auto Nordics Oy.

FCA Finland Oy:n nimi muuttuu kaupan myötä Italmotor Finland Oy:ksi, joka tulee toimimaan Bergé Auto Nordics Oy:n sisaryhtiönä. Kaupan myötä FCA Finland Oy:n maahantuontiliiketoiminnan palveluksessa oleva nykyinen henkilöstö jatkaa Italmotor Finland Oy:n palveluksessa.

– Yrityskaupan ansiosta Bergé Auto Groupin liiketoiminta Suomessa laajentuu uusiin asiakassegmentteihin, esimerkiksi tavara-automarkkinoille. FCA-konserni on ilmoittanut julkaisevansa tulevien vuosien aikana useita uusia malleja, joista kaikista on tulossa myös sähkö- tai hybridiversio, Bergé Auto Nordics Oy:n toimitusjohtaja Miska Tammelin kertoo.

Yrityskaupan arvioidaan toteutuvan virallisesti marraskuun 2019 alkuun mennessä. Osapuolet eivät julkista tietoja kaupan taloudellisista yksityiskohdista.

Toimituksen kommentti: Johan oli aikakin. FCA:n henkilöautojen myynti on ollut aivan surkea jo pidemmän aikaa. FCA:n edustaja Suomessa on vaihtunut säännöllisin väliajoin, toivotaan tästä pidempää jaksoa.

Hurja tilanne: Neuvokas 8-vuotias hyppäsi pois pyörältä ja välttyi jäämästä bussin alle

Clas von Bell

Tiistaina 1.10. noin kello 14 maissa 8-vuotias koululainen lähti pyörällään kohti kotia Kankaanpään Kangasmetsän koulun pihasta.

Kangasmoisionkadun ja Niementien risteyksessä suojatiellä ollut pieni pyöräilijä huomasi linja-auton tulevan häntä kohti. Linja-auton kuljettaja ei huomannut pyöräilijää, vaan jatkoi kääntymistä vasemmalle kohti Niementietä.

Poliisin tiedotteen mukaan neuvokas pyöräilijä hyppäsi pois pyöränsä päältä ja välttyi itse jäämästä linja-auton pyörien alle. Pyörä jäi linja-auton pyörien alle ja vaurioitui korjauskelvottomaksi.

Koululainen palasi takaisin koululle ja kertoi asiasta koulun opettajalle, joka alkoi selvittämään asiaa ja soitti muun muassa hätäkeskukseen.

Kankaanpään poliisipartio sai vähän myöhemmin linja-autonkuljettajan puhelimitse kiinni, kuljettaja oli ennättänyt ajaa jo Poriin. Kuljettaja kertoi poliisille, että ei ollut huomannut tilannetta ollenkaan.

Kangasmetsän koulun rehtori järjesti seuraavana päivänä koululle tapaamisen, jossa kaikki läheltäpititilanteen osalliset olivat paikalla. Kankaanpään poliisi kiittää koulun rehtoria ja koulun henkilökuntaa erittäin hyvin hoidetusta jälkitilanteesta.

Poliisi muistuttaa kaikkia tienkäyttäjiä erityiseen varovaisuuteen ja tarkkaavaisuuteen koulujen läheisyydessä ja aina silloin, kun tien käyttäjä havaitsee lapsia, nuoria ja vanhuksia liikenteessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ladattavan Škoda Superb iV -mallin hinnat julkaistu

Kuva: Skoda.

Ladattava Superb iV -hybridi täydentää Škodan lippulaivamallin mallistoa. Tämän myötä Škoda aloittaa siirtymisen sähköllä ajamisen aikaan. Ennakkomyynti on alkanut ja asiakastoimitukset alkavat vuoden 2020 alussa.

Ladattavassa Superb iV -hybridissä on 1.4 TSI -bensiinimoottori ja sähkömoottori järjestelmäteholtaan 160 kW (218 hv). Kapasiteetiltaan 13 kWh:n akuston ansiosta pelkästään sähköllä ajettaessa WLTP-testisyklin mukainen maksimitoimintamatka on 56 kilometriä.

Sähkö- ja bensiinimoottorin yhteiskäytöllä toimintamatka kasvaa 930 kilometriin.

Škoda Superb iV täyttää Euro 6d Temp -päästöstandardin vaatimukset: auton CO2-päästö on selkeästi alle 40 g/km.

Akuston voi ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, seinälatauspisteestä, julkisesta latausasemasta tai hyödyntämällä ajon aikana bensiinimoottorin jarrutusenergian talteenottoa.

Uutuusmalli on saatavissa niin Liftback- kuin Combi-mallina. Tarjolla on sekä Ambition- että Style-varusteluversiot, kuten myös Superb Sportline- ja Superb L&K -mallit.

Uuden Superb iV-mallin varustelu on maahantuojan tiedotteen mukaan kattava.

Esimerkkinä jo Ambition-varustetasosta alkaen vakiona on mm. mukautuva alustansäätöjärjestelmä, mallikohtainen ajoasetuksen valinta (asetukset Sport, Hybrid ja E-Mode), kaksi latauskaapelia eri lataustyyppejä varten, Amundsen-navigointijärjestelmä 8 tuuman kosketusnäytöllä sekä langaton SmartLink+, joka luo yhteyden älypuhelimen ja auton integroidun tietoviihdejärjestelmän välille langattomasti Apple CarPlayn avulla.

Lisäksi Superb iV -mallissa on uusimman sukupolven tietoviihdejärjestelmä.

Superb iV -malliston hinnat alkavat 39 149 eurosta ja farmarimallisen Superb Combi iV -mallin 40 128 eurosta.

Hinnastot, varusteluettelo sekä lisätietoa SUPERB iV -mallista löytyy oheisilta sivuilta:

Superb iV: http://www.skoda.fi/mallisto/superb/superb-iv

Superb Combi iV: http://www.skoda.fi/mallisto/superb/superb-combi-iv

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kysely: Suomalaisautoilijat ovat selkeästi uusien liikennekameroiden kannalla

Kuva: Neste.

Suomalaisautoilijat kannattavat aiempaa tehokkaampia kameroita liikenneturvallisuuden valvonnassa, selviää Nesteen teettämästä kyselystä*.

Uusien liikennekameroiden ominaisuuksista kysyttäessä vastaajista jopa 68 % kertoo kannattavansa turvavöiden käytön valvontaa liikennekameroilla. Lähes saman verran (64 %) pitää hyvänä asiana, että myös kuljettajan puhelimen käyttöä valvotaan kameroilla.

– Kyselyyn vastanneet suomalaisautoilijat ovat selkeästi uusien liikennekameroiden kannalla. Erityisesti turvavöiden valvonta sai kannatusta, sillä niiden käyttö lisää turvallisuutta kaikille autossa matkustaville, kertoo Nesteen Suomen asemaverkoston myynnistä vastaava liiketoimintajohtaja Katri Taskinen.

Vastaajat suhtautuvat myönteisesti entistä monipuolisempaan nykyteknologian mahdollistamaan valvontaan.

Avoimissa vastauksissa korostui myös autoilijoiden huomaama liika puhelimen käyttö.

– Puhelinta ei saa käyttää ajon aikana ja sillä siisti. Jos kameran kohdallakin on luuri kädessä, saa sakottaa, eräs vastaaja sanoi.

Kyselyyn vastanneista autoilijoista 30 % ei kannata liikennekameroita, koska niiden ajatellaan muun muassa aiheuttavan jarrutuksia ja siten heikentävän liikenteen sujuvuutta.

Uusien liikennekameroiden avulla nopeuksia pystytään kuitenkin mittaamaan jopa 150 metrin päästä, jolloin äkkijarrutus kameran kohdalla ei enää kannata.

Positiivista suhtautumista moderneihin liikennekameroihin selittää osittain se, että suomalaisautoilijat ovat yleisesti ottaen erittäin kiinnostuneita tieturvallisuudesta: yli 70 % kyselyyn vastanneista autoilijoista kertoi pitävänsä aihetta erittäin tärkeänä, ja yli puolet vastaajista (52 %) puhuu turvallisuusaiheista lähipiirinsä kanssa usein tai hyvin usein.

*) Nesteen toteuttamaan kyselyyn vastasi 245 Nesteen autoilijapaneelin jäsentä (otos 1 990, vastausprosentti 12 %) 21.‒30.8.2019 välisenä aikana.’

Toimituksen kommentti: Tässä kyselyssä on todella muistettava, että kyselyyn vastasi vain 245 henkilöä. 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //