Koti Blogi Sivu 1766

Henkilöauton kuljettaja menehtyi nokkakolarissa Pieksämäellä

Kuva: CvB.

Pieksämäellä, Juvantiellä tapahtui perjantaina noin kello 10.35 henkilöauton ja rekan välinen kolari, jossa menehtyi yksi henkilö.

Poliisin tutkimuksissa selvisi, että henkilöauto ajoi Juvantietä Pieksämäen suunnasta ja rekka ajoi vastakkaisesta suunnasta.

Tapahtumapaikalla henkilöauton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja auto ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi keula edellä rekan keulaan.

Tien pinta oli tapahtumapaikalla jäinen ja tien pinta liukas.

Henkilöautossa oli nastarenkaat.

Molemmissa autoissa oli vain kuljettajat, ei matkustajia.

Onnettomuudessa menehtyi henkilöauton kuljettaja, 44-vuotias jyväskyläläinen mies.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Suomen Autokoululiitto: Vastuuta ikäpoikkeuslupiin!

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Suomen Autokoululiitto ry on erittäin huolissaan nuorten liikenneturvallisuuden negatiivisesta kehityksestä. Erityisesti reilu vuosi sitten voimaan astuneen uuden ajokorttilain mukaiset ikäpoikkeusluvat lisäävät merkittävästi nuorten liikenneonnettomuusriskiä.

Tällä hetkellä ikäpoikkeusluvan saavat käytännössä kaikki hakijat, täysin riippumatta heidän taustastaan tai mistään aiemmin tehdyistä rikkeistä.

Useissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että 15-18 -vuotiaat nuoret ovat vielä kehittymättömiä toimimaan vastuullisesti kuljettajina.

Mikäli ikäpoikkeuslupaa halutaan jatkossakin soveltaa, tulisi sen saamisen edellytyksenä olla kattava, perusteellinen koulutus, jossa nuori saadaan ymmärtämään liikenteen riskit sekä toimimaan liikenteessä vastuullisesti, myös muut liikenteen käyttäjät huomioon ottaen.

Koulutuksen avulla nuorelle olisi mahdollista antaa konkreettisia keinoja liikennetilanteista selviämiseen ilman onnettomuuksia.

Mikäli nuori koulutuksesta huolimatta syyllistyisi vakaviin liikennerikkomuksiin ikäpoikkeusluvan aikana, tulisi hänelle määrätä automaattisesti ajokielto siihen saakka, kun hän täyttää 18 vuotta.

Mikä ikäpoikkeuslupa?

Ikäpoikkeusluvalla tarkoitetaan uuden ajokorttilainsäädännön mahdollistamaa oikeutta hakea perustellusta syystä (opiskelu, harrastukset, sosiaaliset syyt yms.) poliisilta lupaa hankkia B-ajokortti jo 17-vuotiaana, normaalin 18 vuoden alaikärajan asemesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Rekisteröinti: Vielä ei mennyt henkilöautojen osalta satatuhatta rikki

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Lokakuussa rekisteröitiin 9 366 uutta henkilöautoa. Määrä on 18,0 prosenttia suurempi kuin viime vuoden lokakuussa. Viime vuonna uusien autojen ensirekisteröintien kysyntä notkahti syksyllä pitkän kasvun jälkeen, kun uusi päästöjen ja kulutuksen mittaustapa otettiin käyttöön.

Henkilöautoja on alkuvuoden aikana ensirekisteröity 97 299, joka on 7,9 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2018 tammi-lokakuussa.

Pakettiautoja ensirekisteröitiin lokakuussa 1 123, joka on 16,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa.

Pakettiautojen rekisteröintien notkahduksen taustalla on sama kulutuksen ja päästöjen mittaustavan muutos, joka laajeni vasta kuluvan vuoden syyskuun alussa myös pakettiautoihin. Pakettiautoja on alkuvuoden aikana ensirekisteröity 12 554, joka on 4,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-syyskuussa.

Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin lokakuussa 370, joka on 2,2 prosenttia viime vuoden lokakuuta enemmän. Alkuvuoden aikana kuorma-autoja on ensirekisteröity 3 503, joka on 7,8 prosenttia viime vuoden alkua enemmän.

Raskaita yli 16 tonnin kuorma-autoja on tammi-lokakuussa ensirekisteröity 2 560. Määrä on 5,0 prosenttia viime vuotta suurempi. Alle 16 tonnin kuorma-autoja on alkuvuonna ensirekisteröity 943, joka on 16,3 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lokakuussa rekisteröitiin 66 uutta linja-autoa. Linja-autoja on tämän vuoden aikana ensirekisteröity 475, joka on 11,2 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Nämä 35 autoa kilpailevat Vuoden Auto Suomessa 2020 -tittelistä

Viisiovisen monikäyttöauton uunituore sukupolvi vai sittenkin vähän isompi, niin ikään kokonaan uusi katumaasturi? Vaiko kuitenkin ikonisen urheiluauton uusin versio?

Jännitystä riittää jälleen kerran, kun Auto- ja liikennetoimittajat ry jakaa Vuoden Auto Suomessa 2020 -palkinnon vuoden tärkeimmälle autouutuudelle.

Ensimmäisellä äänestyskierroksella tuomariston äänistä kilpailee kaikkiaan 35 uutuusmallia, joista kuusi eniten ääniä saanutta selviytyy toiselle ja ratkaisevalle kierrokselle.

Aikaisempien vuosien tapaan uutuuksien mallikirjo on erittäin laaja. Mukaan mahtuu kaikkea perinteisistä myyntihiteistä tämän hetken kuumimpiin täyssähköautoihin saakka.

Oleellista on, että ehdokkaaksi pääsevän auton täytyy olla äänestyksen ja koeajojen alkaessa myynnissä Suomessa ja tuomariston koeajettavissa.

Eri merkit ovat edustettuina seuraavasti: Audi (3 kpl), BMW (4), Citroën (1), DS (1), Hyundai (1), Kia (1), Lexus (2), Mazda (2), Mercedes-Benz (4), Peugeot (2), Porsche (1), Range Rover (1), Renault (1), Seat (1), Skoda (2), Subaru (1), Ssangyong (1), Tesla (1), Toyota (4), Volkswagen (1).

Ympäristöystävällisyys ja ajettavuus puntarissa

Mutta miten voittaja sitten valitaan? Auton uutuusarvon lisäksi tuomaristo arvioi auton rahalle tarjoamaa vastinetta sekä muita ominaisuuksia kuten ajettavuutta, tiloja, teknistä edistyksellisyyttä sekä ympäristöystävällisyyttä.

Finaaliin pääsevät kuusi autouutuutta julkistetaan 13.11. Tämän jälkeen tuomaristo pääsee tutustumaan vielä kertaalleen finalisteihin, joiden keskuudesta valitaan Vuoden Auto Suomessa 2020.

Valinnan taustalla Auto- ja liikennetoimittajat ry

Vuoden Auto Suomessa 2020 -palkinto on Auto- ja liikennetoimittajat ry:n tunnustus erinomaista vastinetta rahalle tarjoavalle autouutuudelle Suomessa.

Voittaja julkistetaan Auto- ja Liikennegaalassa torstaina 5.12. Helsingin Messukeskuksessa.

Gaalassa jaetaan Vuoden Auto Suomessa -tittelin ohella palkintoja ja tunnustuksia yhteensä kymmenessä eri kategoriassa.

Huomionosoitusten lomassa gaalavieraita ja tv-katsojia viihdyttävät suomipopin kirkkaimpiin tähtiin noussut Ellinoora sekä Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti esiintynyt viihdeorkesteri Dallapé.

Auto- ja Liikennegaalan juontavat kilpa-autoilija Emma Kimiläinen ja Huomenta Suomi -ohjelmasta tuttu Nina Rahkola.

Gaalan huippuhetket televisiossa

Juhlavan gaalan huippuhetket ovat nähtävissä MTV-kanavalla lähetettävässä vajaan tunnin koosteessa lauantaina 7.12. kello 15.05–16.00 ja vielä uusintana seuraavana päivänä.

Gaalatunnelmien ohella ohjelmaa täydentävät myös Vuoden Auto Suomessa 2020 -finalistien koeajot ja asiantuntijahaastattelut.

Auto- ja Liikennegaalan järjestelyistä vastaavat Autotuojat ja -teollisuus ry sekä Event Management Group Oy yhdessä Auto- ja liikennetoimittajat ry:n kanssa.

Lisätietoja Auto- ja Liikennegaalasta sekä mahdollisuuksista osallistua mukaan löytyy osoitteesta autojaliikennegaala.fi.

Vuoden Auto Suomessa 2020 -ehdokkaat:

Audi A1
Audi E-tron
Audi Q3
BMW 1-sarja
BMW 3-sarja
BMW X5
BMW X7
Citroën C5 Aircross
DS 3 Crossback
Hyundai Santa Fe
Kia XCeed
Lexus ES
Lexus UX
Mazda 3
Mazda CX-30
Mercedes-Benz B
Mercedes-Benz CLA
Mercedes-Benz EQC
Mercedes-Benz GLE
Peugeot 208
Peugeot 508
Porsche 911
Range Rover Evoque
Renault Clio
Seat Tarraco
Škoda Kamiq
Škoda Scala
Subaru Forester
SsangYong Korando
Tesla Model 3
Toyota Camry
Toyota Corolla
Toyota RAV4
Toyota GR Supra
Volkswagen T-Cross

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Classic Motorshow tarjoaa ensi keväänä aikamatkan vuoteen 1989

Mazda MX-5. Kuva: Mobilistin arkisto.

Ensi kevään Classic Motorshowssa esitellään uusi ajoneuvokokonaisuus nimeltä ”Museoiässä”. Osastolla esitellään kyseisenä vuonna museoiän saavuttaneita ajoneuvoja.

Suomessa ajoneuvo voidaan rekisteröidä museoajoneuvoksi, kun sen valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta. Ensi vuonna Museoiässä-osastalla on siten esillä vuonna 1989 markkinoille tulleita ajoneuvoja.

Ennen kuin museorekisteröinti voidaan suorittaa, tulee ajoneuvolle hankkia lausunto sen museoajoneuvokelpoisuudesta. Näitä lausuntoja antavat valtakunnallisesti rekisteröidyt museoajoneuvojärjestöt, kuten Suomen Ajoneuvohistoriallinen Keskusliitto-SAHK ry, FHRA ry, Classic Data Finland Oy tai Autohistoriallinen Seura ry.

Pelkästään ajoneuvon 30 vuoden ikä ei riitä täyttämään museorekisteröinnin kriteereitä – eniten vaakakupissa painaa ajoneuvon kunto. Ajoneuvon ei kuitenkaan tarvitse näyttää uudenkarhealta vaan sopivissa määrin sen historia saa näkyä. Museorekisteröitävän ajoneuvon kunnolle asetetut vaatimukset johtavatkin parhaimmillaan ajoneuvokulttuurin ja -historian säilymiseen.

Museorekisteröinti on osa klassikkoajoneuvoharrastamista. Se edesauttaa vanhojen ajoneuvojen ja niiden historian säilymistä myös tulevien sukupolvien ihasteltavaksi. Ihmisiä kiinnostavat ajoneuvot, jotka ovat heille itselleen merkittäviä, ja joihin heillä on muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta.

Toisinaan ajatus rakkaan sukuaarteen museorekisteröinnistä saattaa toimia kimmokkeena klassikkoajoneuvoharrastuksen aloittamiseen. Usein itselleen tärkeä ajoneuvo halutaankin saada museorekisteriin heti sen täytettyä 30 vuoden ikävaatimuksen.

30 vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja vuoden 1989 menopelit varmasti nostavat esiin muiston jos toisenkin. Classic Motorshown Museoiässä-osasto tarjoaa ensi keväällä aikamatkan vuoteen 1989!

Classic Motorshow järjestetään 2.-3.5.2020.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

 

Suomen tehokkain sähköautojen latausasema avattiin torstaina

Kuva: K-rymä.

Suomen nopein ja tehokkain sähköautojen latausasema on avattu torstaina Neste K Paimion pihalle.

Ionityn ja K-ryhmän avaama suurteholatausasema tarjoaa sähköautoilijoille jopa seitsemän kertaa tehokkaampaa latausta kuin nykyiset pikalatauspisteet.

Turku-Helsinki-moottoritiellä ja Varsinais-Suomessa liikkuvat sähköautoilijat voivat käydä lataamassa autoaan huippunopealla latausasemalla ympäri vuorokauden. Suomeen avataan yhteensä kolme huippunopeaa Ionity-latausasemaa.

Uudella tehokkaalla latausasemalla on latauspisteet kahdelle sähköautolle kerrallaan, ja latauspisteiden määrää voidaan kysynnän kasvaessa kasvattaa jopa kuuteen.

Markkinoiden nopeimmat Ionityn suurteholatausasemat tarjoavat jopa 350 kW:n lataustehon. Mikäli ladattava auto voi hyödyntää koko lataustehoa, 15 minuutissa voi ladata noin 300 kilometrin ajomatkan. Neste K Paimion suurteholatausasema kuuluu Ionityn eurooppalaiseen verkostoon, ja se täydentää Suomessa K-Latauksen valtakunnallista verkostoa.

www.ionity.eu
www.k-lataus.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

FCA ja PSA lyövät hynttyyt yhteen — uusi yhtiö maailman neljänneksi suurin autoyhtiö

Fiat Chrysler Automobiles ja PSA Group tiedottivat tänään aikovansa yhdistyä.

Yhdistymällä syntyisi maailman neljänneksi suurin autoyhtiö myynnin mukaan laskettuna. Molempien yhtiöiden kaikkien merkkien yhteenlaskettu myynti on nyt noin 8,7 miljoona autoa.

Tiedotteen mukaan säästöt tulevat olemaan 3,7 miljardia euroa. Yhtään tehdasta ei myöskään olisi tarkoitus sulkea.

FCA:n merkit ovat Fiat, Jeep, Alfa Romeo, Abarth, Dodge, Chrysler, Lancia, Maserati, Mopar, RAM ja SRT.

PSA:n merkit ovat Peugeot, Citroën, DS, ja Opel (Vauxhall).

Yhdistyminen toteutetaan niin, että perustetaan Hollantiin uusi yhtiö, jonka omistavat puoliksi PSA ja FCA. Uuden yhtiön pääjohtajaksi nousee PSA:n Carlos Tavares ja hallituksen puheenjohtajaksi FCA:n puheenjohtaja John Elkann.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

 

WRC: Ott Tänak siirtyy Toyotalta Hyundaille

Ott Tänak. Kuva: Hyundai Motorsport.

Hyundai Motorsportin WRC-talli tiedotti tänään tehneensä kaksivuotisen sopimuksen Ott Tänakin kanssa.

Tänä vuonna tämän vuoden maailmanmestari Ott Tänak on ajanut Toyotalla ja vielä on jäljellä yksi kisa.

Tänakin lisäksi Hyundain tallissa koko sarjan ajaa Thierry Neuville. Lisäksi Dani Sordo ja Sebastien Loeb ajavat molemmat osan ensi kauden kisoista.

Tallin tiedotteen mukaan he keskustelevat myös vielä mahdollisesta yhteistyöstä Andreas Mikkelsenin ja Craig Breenin kanssa.

Tämän jälkeen odotetaan mielenkiinnolla Toyotan ilmoitusta ensi vuoden ajajista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Uusi Jeep Wrangler epäonnistui täysin Teknikens Värld -lehden hirvenväistökokeessa

Kuvakaappaus videolta.

Teknikens Värld -lehti on kokeillut uutta Jeep Wrangler Sahara Unlimited 2,0T 4WD -mallia hirvenväistökokeessa, eikä ole lainkaan tyytyväinen tulokseen.

Yleensä hirvenväistökoe aloitetaan nopeudella 70 km/h, jonka jälkeen sitten nostetaan tai lasketaan nopeutta tarpeen mukaan.

Jeep Wranglerin aloitusnopeudeksi otettiin kuitenkin 65 km/h, koska auto oli heilahdellut jo melko voimakkaasti pienissä väistöliikkeissä.

Testaajat järkyttyivät Jeepin käytöksestä — auto ei kääntynyt takaisin väistön jälkeen, vaan olisi tositilanteessa ajautunut vastaan tulevan kaistan ojaan.

Auto oli testiä varten lastattu maksimipainoon ja jokaisella istuinpaikalla oli matkustaja. Rengaspaine oli säädetty valmistajan ohjeiden mukaan.

Jutun mukaan testaajat eivät ikinä aikaisemmin ole kokeneet vastaavaa toimintaa. Jeep Wrangler ei ehtinyt korjata suuntaansa, vaan jatkoi matkaansa vasemmalle pois radalta.

Testaajien mukaan ohjaus oli erittäin raskas ja auto reagoi hyvin tahmeasti.

Testiä kokeiltiin uudelleen nopeudella 58 km/h. Silloin auto ehtii mukaan ja väistö onnistuu.

Loppujen lopuksi Jeep Wrangler selvisi testistä nopeudella 62 km/h.

Teknikens Värld on myös testannut Dacia Duster- ja Suzuki Jimny -mallit. Molemmat selvisivät hirvenväistössä nopeudella 72 km/h.

Lue koko testi ja katso video tästä.

Katso myös tämä: Teknikens Värld -lehti: Toyota RAV4 on vaarallinen — ei selviä hirvenväistöstä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Poliisi: Liikenteen joka päivä on tipaton!

Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Oulun poliisilaitoksen partiot tekivät perinteistä puhallutusratsiavalvontaa Kainuussa, Koillismaalla, Jokilaaksojen alueella sekä Oulun seudulla.

Rattijuopumusvalvonta kohdistettiin aamusta erityisesti työmatkaliikenteeseen sekä työmatkaliikenteen jälkeen niille alueille, jotka poliisin tekemän analyysin avulla on kartoitettu keskeisimmiksi paikoiksi rattijuopumusvalvonnan suorittamiseen.

Oulun seudulla puhallutettiin yhteensä 1 256 ajoneuvon kuljettajaa. Kahta heistä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, yhtä rattijuopumuksesta sekä yhtä huumaantuneena ajamisesta. Seitsemällä jäi tulos alle rangaistavuuden.

Lisäksi kiinni jäi kolme etsintäkuulutettua, joilla kaikilla oli etsintäkuulutuksen perusteena ehdoton kiinniotto.

Koillismaalla puhallutettiin yhteensä 219 kuljettajaa, joista melkein kaikki puhalsivat puhtaan nollatuloksen.

Yhdellä kuljettajista ”viisari värähti” ja tulos jäi alle rangaistavuuden. Puhallutusten yhteydessä mitattiin kuljettajalle 81 km/h nopeus 40 km/h nopeusrajoitusalueella. Kyseessä oli vakava piittaamattomuus.

Jokilaaksojen alueella, jossa puhallutettiin 2 229 kuljettajaa, tulos oli nolla rattijuopumusepäilyä. Tosin 12 kuljettajalla tulos jäi alle rangaistavuuden.

Kainuussa puhallutettiin yhteensä 1 121 kuljettajaa. Yhdellä tulos jäi alle rangaistavuuden eli ”viisari värähti”. Lisäksi puhallutetuista löytyi yksi ajo-oikeudeton.

Autoilijat toimivat valvontapaikoilla kiitettävästi ja ymmärsivät valvonnan tarkoituksen hyvin.

Oulun poliisilaitos tiedotti ratsiasta heti valvonnan jälkeen sosiaalisessa mediassa, jossa tehty valvonta sai positiivista palautetta osakseen.

Näkyvällä rattijuopumusvalvonnalla haluttiin valvonnan lisäksi muistuttaa kuljettajia siitä, ettei ajoneuvolla tule lähteä liikkeelle päihteiden vaikutuksen alaisena.

Rattijuopumusvalvonnan osalta tulokset ovat hyvin samantyyppiset kuin aikaisempina vuosina tehdyissä aamuliikenteeseen kohdistuneissa valvontaiskuissa.

Hyvä niin ettei päihtyneenä ajoneuvoa kuljeteta. Oulun poliisilaitoksen konstaapelit puhalluttivat torstaiaamun (31.10.2019) aikana 4 825 ajoneuvon kuljettajaa. Näiden joukosta löytyi yhteensä neljä kuljettajaa, joita epäillään päihtyneenä ajamisesta.

Se tarkoittaa 0,08 % osuutta kuljettajista. Vuosittaisissa rattijuopumustutkimuksissa prosenttiosuus on ollut pienemmillään 0,11 % (vuonna 2012) ja suurimmillaan 0,25 % (vuonna 1990).

Rattijuoppojen määrässä on pientä vaihtelua eri vuosina, mutta se on vakiintunut 0,11 ja 0,14 välille viimeisen yhdeksän vuoden aikana. Rattijuopumustutkimukseen verrattuna tulosta voinee pitää hyvänä, toteaa liikenneyksikön johtaja, komisario Pasi Rissanen.

Erillisenä asiana huolestuttaa Oulun aamuliikenteestä tavattujen päihtyneiden kuljettajien määrä, joka oli 0,31 % puhallutettujen kuljettajien määrästä. Eikä hyvänä ilmiönä voi pitää Jokilaaksojen alueen 12 alle rangaistavuuden jäänyttä tulosta.

Poliisi järjestää edelleen puhallusratsioita Oulun poliisilaitoksen alueella. Poliisin tavoitteena on pyrkiä vaikuttamaan kuljettajien päätökseen olla liikenteessä selvänä ja ennalta estää riskejä, joita päihtyneenä ajaminen aiheuttaa.

Poliisin tiedotteen mukaan Liikenteessä jokainen päivä on tipaton!

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //