Koti Blogi Sivu 1747

Autoliitto: Opetusluvalla tulee valmiimpia kuljettajia

Kuva: Matti Sulanto.

Uusi ajokorttilaki astui voimaan heinäkuussa 2018. Laki vähensi byrokratiaa ja kustannuksia muun muassa poistamalla opetuslupaopettajan teoriakokeen.

Ajokorttikoulutukssta tehtiin lisäksi yksivaiheinen eli läpäistyjen teoria- ja ajotutkintojen jälkeen oppilaan ei tarvitse enää käydä lisäkursseja, ellei omalla toiminnallaan aiheuta esimerkiksi ajo-oikeuden menetystä.

Osaaminen ratkaisee

Ajokorttilakiuudistus vähensi hieman ajokortin saamista edeltävää pakollista ajo-opetusta. Kun aiemmin opetusta piti antaa vähintään 18 ajotuntia, uudessa laissa minimiopetusmäärä on 14 ajotuntia (10 tuntia varsinaisen ajo-opetuksen ja 4 tuntia riskientunnistamiskoulutuksen yhteydessä).

– Kaikille minimimäärä opetusta ei riitä, kuten ei riittänyt ennenkään. Opettajan ammattitaitoon kuuluu saada oppilas omaksumaan tarvittavat tiedot ja taidot sekä kertoa oppilaalle, jos tämä tarvitsee lisää harjoittelua ennen ajokokeeseen osallistumista, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo.

Lakiuudistuksen myötä ajoharjoittelun voi aloittaa jo 16-vuotiaana. Tämä antaa mahdollisuuden ajaa opettajan valvonnassa kahden vuoden ajan ennen varsinaisen ajokortin saamista.

– Kahden vuoden ajoharjoittelu on erinomainen mahdollisuus erityisesti opetuslupaopetuksessa, jossa useimmiten jompikumpi vanhemmista opettaa lastaan. Harjoittelun aikana nuori pääsee ajamaan kaikkina vuodenaikoina, kaikissa olosuhteissa ja vaihtelevissa liikenneympäristöissä. Lopputuloksena liikenteeseen tulee entistä valmiimpia ja turvallisempia kuljettajia.”

Opetuslupaoppilaat pärjäävät parhaiten

Julkisuudessa on viime aikoina esitetty muun muassa väite siitä, että opetuslupaopettajan teoriakokeen poistaminen on tehnyt opetuslupaopettamisesta heikkotasoista. Väitteelle ei kuitenkaan löydy perusteita.

Ajokorttilain uudistuksen yhteydessä ajokokeesta tehtiin aiempaa vaativampi, mikä osaltaan näkyy ensimmäisellä kerralla ajokokeen läpäisseiden osuuden pienenemisenä.

Autokoulussa opetusta saaneista 59 % pääsee kerralla ajokokeesta läpi. Opetuslupaoppilaista 68 % onnistuu ensimmäisellä yrityksellä.

– Yhtenä huolena julkisuudessa on esitetty sitä, että niin moni reputtaa ajokokeen ensimmäisellä kerralla, ja että liikenteeseen tulee osaamattomia kuljettajia. Ajokoehan toimii silloin oikein, jos osaamattomat eivät sitä läpäise, Nieminen toteaa.

Uusi laki muutti myös teoriaopetusta tutkintopainotteiseksi. Kukin opettelee asiat itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla ja osaaminen mitataan kokeella.

Autokouluopetusta saaneista oppilaista 78 % läpäisi teoriakokeen ensimmäisellä yrityksellä tammi-lokakuun aikana. Opetuslupaopetuksessa olleista oppilaista 85 % meni ensimmäisellä kerralla kokeesta läpi.

– Vaikuttaa siltä, että vastuulliset vanhemmat haluavat huolehtia siitä, että heidän lapsensa hallitsevat asiat, ja että näistä tulee turvallisia kuljettajia. Kukapa ei haluaisi, että oma lapsi pysyy turvassa, Nieminen sanoo.

Koska uusi laki on ollut voimassa vasta vajaat puolitoista vuotta, mitään lopullisia johtopäätöksiä sen hyvistä ja huonoista puolista on liian aikaista vetää.

Esimerkiksi vasta ensi kesänä ajokokeeseen alkaa tulla oppilaita, jotka ovat saaneet ajo-opetusta koko kahden vuoden ajan. Odotettavissa on, että tällaisten oppilaiden osaaminen on erinomaisella tasolla.

– Olisi ilahduttavaa nähdä, että kaupalliset toimijatkin alkaisivat tarjota erilaisia opetuskokonaisuuksia eri lähtötason omaaville oppilaille halvimmilla minimiopetusmäärillä kilpailun sijaan, Nieminen sanoo.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Päivän automainos: Eläköön unelmat, jotka voivat toteutua. Uusi Mazda MX-3.

Kuva: CvB.

Syksyllä 1991 tuli Suomeen Mazdan uusi urheiluauto MX-3. Auto oli myynnissä Suomessa vain muutaman vuoden.

”Se säväyttää sinut jo kadunkulmassa. Punainen, leveä ja matala urheiluauto. Sulavalinjaisin, mitä pitkään aikaan olet nähnyt.

Korinlevikkeet edessä ja takana sekä takaspoileri. Leveät matalaprofiilirenkaat alumiinivanteilla. Suuri takaikkuna.

Katso tästä muut Päivän automainokset.

Se on Mazda MX-3, täysin uusi urheiluauto. Luotu toteuttamaan unelmia, jotka ovat tähän asti joutuneet odottamaan.

UUSI AINUTLAATUINEN V6-MOOTTORI on Mazda-teknologian viimeisin taidonnäyte. Siinä Mazdan suunnittelijat ovat päässeet toteuttamaan omia unelmiaan. Se on pienin ja kompaktein V6-moottori, mitä sarjavalmisteisissa V6-moottoreissa on koskaan nähty. Tilavuus 1845 cm³, 24 venttiiliä (4/sylinteri) ja 4 kannen yläpuolista nokka-akselia.

Tässä uuden sukupolven alumiinimoottorissa on Mazdan kehittämä imuilman värähtelyenergian hyväksikäyttöjärjestelmä VRIS III (Variable Resonance Induction System), joka optimoi sylinterin täytöksen ja näin myös moottorin tehon.

Uuden nokka-akselien välitysrakenteen ansiosta moottorin käynti on poikkeuksellisen hiljainen. Jos olet tottunut isojen V6-moottorien vähä-äänisyyteen, tule ja koekuuntele MX-3:n uusi moottori.

HÄIKÄISEVÄ AJONAUTINTO syntyY, kun yhdistetään Mazdan kuuluisa, patentoitu jousitusteknologia pitkään akseliväliin, nopeaan ja tarkkaan ohjaukseen sekä leveisiin matalaprofiilirenkaisiin.

MX-3 ohjautuu kaarteeseen kuin ajatus pitäen kaarrekallistuman erittäin pienenä. Ohjauksen palautuksessa auto on vakaa eikä mitään sivuttaisliikettä esiinny. Suuntavakavuus säilyy huippunopeuksille saakka.

Turvallisen pysähtymisen varmistavat edessä jäähdytetyt 14 tuuman levyjarrut ja myös takana levyjarrut sekä vakiona oleva uuden sukupolven ABS-jarrujärjestelmä.

UUSI URHEILUAUTOLUOKKA on syntynyt. Nyt ei enää tarvitse luopua mukavuudesta, sisätiloista eikä tavaratilasta urheilullisuuden kustannuksella.

Pitkä akselivälinsä ansiosta MX-3 voi kuljettaa kaksi aikuista tarpeen vaatiessa myös takapenkillä. Tavaratilaa on kohtuullisesti ja takaistuimen selkänoja on alaskäännettävissä.

Uusi MX-3 on tehty niille, joiden unelmat ovat vain odottaneet täyttymistään. Esimakua tästä saat heti, kun tulet ja ajat sen.”

Auton alla on tekniset tiedot ja hinnat:
Maailman pienin V6-moottori 1,8 l DOHC, 24 venttiiliä, kiihtyvyys 0-100 km/h 8,5 s, huippunopeus 202 km/h, kulutus 7,1/8,8/11,1 (litraa/100 km ECE 90 km/h, 120 km/h, kaupunki). Ovh. 154 900 mk. Syyskuussa Suomessa.

Mainos oli Tuulilasi-lehdessä 9/1991.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Ford Explorerin ladattavan hybridin (PHEV) ja Mustang Mach-E -täyssähköauton hinnat julkistettu

Ford Explorer PHEV. Kuva: Ford.

Ford on julkaissut ensi vuonna Suomeen tulevien täysin uusien sähköautojensa – Explorer ladattavan hybridin (PHEV) ja täyssähköisen Mustang Mach-E SUV:n hinnat.

Samalla käynnistyi Explorerin ennakkomyynti ja Mustang Mach-E -mallien ennakkovaraus Ford-jälleenmyyjäliikkeissä.

Ford Explorer ladattavaan hybridiin (PHEV) on saatavilla kaksi varustetasoa: urheilullinen ST-Line ja ylellinen Platinum. ST-Line-mallin hinta on alkaen 81 389 euroa ja Platinum-mallin 82 751 euroa.

Suomessa myytävät Explorerit ovat nelivetomalleja Fordin 10-vaihteisella automaattivaihteistolla.

Katso myös: Ford tuo Yhdysvalloissa suositun Explorer-mallin Eurooppaan

Explorerin vakiovarusteluun kuuluvat muun muassa matkustusmukavuutta lisäävät sähkötoimisesti 10-suuntaisesti säädettävät nahkaverhoillut etuistuimet hierontatoiminnolla, kaksiosainen panoraamalasikatto, B&O Audio -äänentoistojärjestelmä 14 kaiuttimella, Active Noise Control -vastamelujärjestelmä, 10,1 tuuman kosketusnäyttö, sähkötoiminen takaluukku ja FordPass Connect -modeemiteknologian tuomat liitettävyysratkaisut.

Vakiovarusteisiin kuljettajaa avustaviin teknologioihin kuuluvat esimerkiksi Ford Co-Pilot 360 -toiminnot 360 asteen kameralla, aktiivinen vakionopeudensäädin, stop & go -järjestelmä ja siihen sisältyvät ruuhka- ja ajolinja-avustimet, aktiivinen pysäköintiavustin sekä risteävän liikenteen varoitusjärjestelmä.

Sähköistetystä 3.0-litraisesta EcoBoost-bensiinimoottorista, sähkömoottorista ja akusta koostuva voimalinja tarjoaa tehoa yhteensä 457 hv, vääntöä 825 Nm ja kaupunkiajossa 44 km toimintamatkan puhtaasti sähköllä.

Explorer valmistetaan Chicagossa, Yhdysvalloissa, ja ensimmäiset autot saapuvat Suomeen touko-kesäkuun aikana.

Mustang Mach-E sähköistää Suomen sähköautomarkkinaa.

Myös maanantaina 18.11. julkistettu täysin uusi Mustang Mach-E on saanut Suomessa ensimmäiset ennakkohintansa.

Lue myös: Täyssähköinen Ford Mustang Mach-E on nyt julkistettu — markkinoille ensi vuoden lopussa

Ensimmäinen, rajoitettu erä Mustang Mach-E -malleja saadaan Suomeen jo vuoden 2020 loppuun mennessä. Vuoden 2020 toimituksiin saatavat mallit ovat nelivetoiset Mustang Mach-E AWD First Edition 98 kWh akustolla ja Mach-E AWD 75 kWh akustolla.

Näiden hinnat ovat:

Mustang Mach-E First Edition AWD 98 kWh, hinta alkaen 71 726 €.
Toimintamatka on jopa 540 km (WLTP), teho 248 kW/337 hv ja vääntö 565 Nm.

Mustang Mach-E AWD 75 kWh, hinta alkaen 57 872 €.
Toimintamatka jopa 420 km (WLTP), teho 190 kW/258 hv ja vääntö 565 Nm.

Takavetoiset mallit tulevat myyntiin vuoden 2020 aikana ja niiden toimitukset tapahtuvat vuonna 2021. Alustavat ennakkohinnat ovat näille malleille:

Mustang Mach-E RWD 98 kWh, alkaen 56 890 €.
Toimintamatka jopa 600 km, teho 210 kW/285 hv ja vääntö 415 Nm.

Mustang Mach-E RWD 75 kWh, alkaen 49 980 €.
Toimintamatka jopa 450 km, teho 190 kW/258 hv ja vääntö 415 Nm.

Ford Mustang Mach-E valmistetaan Cuautitlanissa Meksikossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Lauantaina autourheiluväki kokoontuu Lahteen

Kuva: Hanaa Expo.

Hanaa Expo, autourheilijoiden omat lajimessut, järjestetään tulevana lauantaina Lahden Messukeskuksessa.

Messuilla voi yhdessä paikassa tavata vuoden 2020 kilpailu- ja sarjajärjestäjiä, autourheilun lajiliitot ja kilpailijoita sekä saada selville alan kuumimmat puheenaiheet.

Autourheilun lajeista messuilla ovat edustettuina muun muassa ralli, rallisprint, rallicross, karting, jokamiehenluokka, rata-autoilu ja drifting.

Samana iltana on myös autourheilukauden päätösbileet Möysän Musaklubilla Lahdessa.

Autourheilijoille suunnattua ohjelmaa pitkin päivää

Monipuolisten osastojen lisäksi Hanaa Expossa on pitkin päivää autourheiluun liittyviä haastatteluja ja keskusteluja. Ohjelmaa isännöi juontajalegenda Timo Pulkkinen.

Keskustelujen ja haastattelujen lomassa Hanaa Expon esiintymislavalla palkitaan tänä syksynä ensimmäistä kertaa Hanaa-lehden lukijoiden äänestämät Vuoden lajikasvot jokamiehenluokassa, kartingissa, rallissa, rallicrossissa, rallisprintissä ja radalla.

Ohjelma
9.00 Hanaa Expo aukeaa
10.00 Hanaa Expon avaus ja Hanaa-lehden suunnitelmat
10.45 Rallisprint-keskustelu
11.30 Rata-autoilukeskustelu
12.15 Rallicross-keskustelu
13.00 Hanaa-lehden Vuoden lajikasvojen palkitseminen
13.45 AKK:n tuleva puheenjohtaja Jarmo Mahonen
14.30 Karting-keskustelu
15.15 Rallikeskustelu
17.00 Hanaa Expo sulkeutuu

Hanaa Expo

Paikka:
Lahden Urheilu- ja messukeskus
Salpausselänkatu 7
15110 Lahti

Aukioloaika:
Lauantai 30.11.2019 klo 9-17

Liput:
14 €
Alle 10-vuotiaat veloituksetta aikuisen seurassa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

WRC: Toyotan uusi kuljettajakolmikko on nyt julkistettu virallisesti: Ogier, Evans ja Rovanperä

Elfyn Evans, Sebastien Ogier, Tommi Mäkinen, Kalle Rovanperä. Kuva: TGR.

Toyota julkisti tänään virallisesti ensi vuoden Rallin MM-sarjan kuljettajansa.

Ykköskuskina ajaa kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier. Toisena kuljettajana on Elfyn Evans ja kolmantena Kalle Rovanperä.

Ogierin kartanlukijana jatkaa Julien Ingrassia ja Evansin vierellä istuu Scott Martin. Rovanperän kartanlukijana on Jonne Halttunen.

Ogierin sopimus koskee vain ensi kautta, mutta Evansilla ja Rovanperällä on kahden vuoden sopimus.

Tällä kaudella Toyotalla ajanut Jari-Matti Latvala on nyt ilman tallipaikkaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

 

Kokeilu Saksassa: Mercedes-Benzin autot ilmoittavat automaattisesti liukkaudesta teiden kunnossapitoviranomaisille

Mercedes-Benz aloittaa tammikuussa 2020 käytännön ajoneuvotestit teiden talvihoidon kehittämiseksi. Testit toteutetaan Saksan Baijerissa yhdessä Zollernalbin alueen liikenneinfrastruktuurista vastaavien kunnossapitoviranomaisten kanssa. Kokeilussa hyödynnetään Mercedes-Benzien vakiovarustukseen kuuluvaa Car-to-X-kommunikaatioteknologiaa, joka mahdollistaa reaaliaikaisen tiedon ja informaation välittämisen ajoneuvon ja liikenneinfran välillä. Kuva: Daimler.

Mercedes-Benz aloittaa tammikuussa 2020 käytännön ajoneuvotestit teiden talvihoidon kehittämiseksi. Testit toteutetaan Saksan Baijerissa yhdessä Zollernalbin alueen liikenneinfrastruktuurista vastaavien kunnossapitoviranomaisten kanssa.

Kokeilussa hyödynnetään Mercedes-Benzien vakiovarustukseen kuuluvaa Car-to-X-kommunikaatioteknologiaa, joka mahdollistaa reaaliaikaisen tiedon ja informaation välittämisen ajoneuvon ja liikenneinfran välillä.

Kun Mercedes-Benzin ESP- ja ABS-sensorit havaitsevat tiellä liukkaan paikan, tieto tästä lähetetään välittömästi auton navigoinnista saatujen GPS-koordinaattien muodossa Daimler Vehicle Backend -tietokantaan.

Lue myös tämä: Postin jakeluautot keräävät tietoa liukkaudesta – alueen asukkaat saavat varoituksen tekstiviestillä

Anonyymisti kerätty informaatio välitetään Zollernalbin alueen kahteen kunnossapitotukikohtaan. Jatkossa näin kerätty tieto mahdollistaa talvikunnossapidon nopeamman kohdentamisen sekä tiesuolan tehokkaamman käytön.

Seuraavassa vaiheessa kokeiluun voidaan ottaa mukaan myös viranomaisajoneuvot kuten poliisiautot sekä yritysten ajoneuvokalustot.

Car-to-X laajentaa merkittävästi ajoneuvosensorien kuten tutka- ja kamerajärjestelmien käyttöalaa, koska sen avulla yksittäisten ajoneuvojen sensorit linkitetään yhteen.

Näin auto kykenee katsomaan ”kulman taakse” ja hyötymään muiden keräämästä datasta. Tällä voi olla merkittävä vaikutus liikenneturvallisuuden parantamisessa. Myös ympäristö hyötyy, kun esimerkiksi tiesuolan käyttö voidaan optimoida ja kohdentaa aikaisempaa tarkemmin.

Historia: Car-to-X vakiovarusteeksi Mercedes-Benzeihin 2016

Car-to-X-teknologia esiteltiin S-sarjassa vuonna 2013, ja vuodesta 2016 lähtien se on kuulunut tehdasasenteisella navigaattorilla varustettujen Mercedes-mallien vakiovarustukseen. Auton keräämä data välitetään nimettömänä Daimlerin omaan tietokantaan, josta se on sopimusten mukaisesti myös kolmansien osapuolten käytettävissä.

Liukkaan kelin pilottitestit käynnistyvät tammikuussa 2020 ja kestävät talven ajan. Zollernalbin alue eteläisessä Baijerissa on kokeiluun erityisen sopiva, sillä maasto on hyvin mäkinen.

Vuonna 2018 alueella rekisteröitiin 82 pakkas- ja 13 jääkelipäivää. Talvihoidon piirissä on 150 kilometriä valtateitä, 210 kilometriä muita pääteitä ja 270 kilometriä seututeitä.

Car-to-X-testit käynnistyivät kesäkuussa 2019 yhteistyössä Daimlerin, BMW:n, Fordin, HEREn, TomTomin ja kuuden Euroopan maan liikenneviranomaisten kesken. Pilottivaiheessa toimijat selvittävät yhdessä, miten teknologia voi estää ja lievittää liikenteen akuutteja vaaratilanteita. Testivaihe käynnistyi Hollannista ja kestää 12 kuukautta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Suomalaisten autonostajien ykkösvaihtoehto on bensiiniauto

Kuva: CvB

Vaikka sähköautojen määrä Suomen teillä kasvaa, on suomalaisten selvä ykkösvaihtoehto autokaupoilla bensiiniauto. Moni kertoo kuitenkin olevansa valmis harkitsemaan ladattavaa hybridisähköautoa.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista (47 %) harkitsisi ensisijaisesti bensiinimoottorilla varustettua autoa, jos olisi nyt hankkimassa autoa.

Lue myös tämä: Kysely: Yli puolet vastaajista haluaa vähentää autoilunsa päästöjä

Myös ladattava hybridisähköauto voisi tulla melko monelle (38 %) kyseeseen. Dieselautoa harkitsisi harvempi kuin joka viides.

Sähköautot (täyssähköauto) voisivat tulla kyseeseen 14 prosentille. Ei-ladattavaa hybridisähköautoa valitsisi 17 prosenttia. Kaasuauto kiinnostaisi runsasta kymmenesosaa (12 %).

– Kasvava kiinnostus sähköautoihin näkyy kyselytutkimuksessa selvästi. Melko alhainen kiinnostus dieselautoja kohtaan on hiukan yllättävää, sillä ne edustavat edelleen varsin merkittävää osaa Suomen autokannasta. Kiinnostus antaa osviittaa, mutta toki harkinnasta on vielä matkaa varsinaiseen ostopäätökseen, toteaa kehityspäällikkö Henna Saarelainen LähiTapiolasta.

– Huomionarvoista on, että kaasuautoa voisi harkita lähes yhtä moni kuin täyssähköautoa, vaikka kaasuautot ovat olleet huomattavasti näitä vähemmän esillä julkisessa keskustelussa, sanoo Saarelainen.

Nuoremmat kiinnostuneet sähköautoista

Tutkimustulosten mukaan täyssähköautot kiinnostavat erityisesti nuorempia, 25-44-vuotiaita. Silti heilläkin bensiinimoottorilla varustettu tai ladattava hybridisähköauto olisivat selvästi todennäköisimmät vaihtoehdot.

LähiTapiolan käytössä olevien tietojen mukaan liikennekäyttöön rekisteröityjen autojen määrät

  • Täyssähköautojen määrä oli lokakuun 2019 lopussa noin 4 100.
  • Ladattavia hybridiautoja oli rekisteröity liikenteeseen yli 21 500.
  • Ei-ladattavia hybridejä oli rekisteröity liikenteeseen noin 53 000.
  • Kaasukäyttöisten henkilöautojen määrä per 30.9.2019: 8 106.  (Korjattu klo 15.42.)
  • Dieselautoja oli rekisteröity liikenteeseen 750 000 ja bensiiniautoja 1 850 000.

Täyssähköautojen määrä on karkeasti kaksinkertaistunut vuosittain.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyn toteutettiin Kantar TNS 19-26.9.2019. Kyselyyn vastasi 1 034 Suomessa asuvaa henkilöä, jotka olivat iältään 15-74 -vuotiaita. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin +/- 3,1 prosenttiyksikköä.

Helsinkiläinen katsastusasema lupaa: ”Meillä Suomen halvin katsastus”

Kuva Citykatsastus.

Tulevan perjantain Black Friday -alennuspäivän myötä Citykatsastuksen Kehä 1 -katsastusasemalla alkaa kampanja, jossa asema lupaa olevansa Suomen halvin.

Käytännössä Citykatsastus Kehä 1 lupaa siis katsastukselle hintatakuun.

– Rahoistaan tarkan asiakkaan ei tarvitse enää seurata katsastushintoja netistä, koska me annamme halvimman hinnan aina automaattisesti, Citykatsastuksen toimitusjohtaja Mika Kukkonen kertoo.

Kukkonen sanoo seuraavansa katsastuksen hintatasoa aktiivisesti ja hinnoittelevansa jatkossa Kehä 1 -aseman palvelut aina halvemmaksi kuin halvimmalla löytämällään kilpailijalla.

-Ja toki Black Friday on se päivä, kun Citykatsastus Kehä 1 on absoluuttisesti Suomen halvin paikka katsastaa auto, Kukkonen jatkaa.

-Liiketoiminnankin kannalta tämä on ihan järkevää, sillä aseman käyttöaste saadaan näin huippuunsa.

Keskiviikkona Citykatsastuksen ajanvaraussivuston mukaan hinta on 35 euroa, riippumatta päivästä. Päästömittauksen hinta on 34 euroa, eli yhteensä 69 euroa.

Mitkä toimenpiteet on suoritettava määräaikaiskatsastuksessa?

  • Tekninen tarkastus (useita tarkastuskohteita mm. alusta, iskunvaimennus, valot, jarrut, turvalaitteet, renkaat jne.)
  • Päästömittaus

CityKatsastus Kehä 1 -toimipiste toimii osoitteessa Isonpellontie 7-9, 00720 Helsinki (Kehä 1, Oulunkylän liittymä).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Mitsubishin uuden ASX-mallin hinnat on nyt julkaistu

Kuva: Mitsubishi.

Vuodesta 2009 alkaen Mitsubishi ASX:ää on myyty maailmanlaajuisesti jo 1,32 miljoonaa kappaletta. ASX on Mitsubishi Motorsin kolmanneksi eniten myyty malli, ja on tärkeässä roolissa Mitsubishin globaalissa strategiassa.

ASX on suosittu malli myös Suomessa ja on onnistunut kasvattamaan myyntiään viime vuoteen verrattuna (tammi-lokakuu) peräti 211 prosenttia 781 kappaleeseen.

Kuva: Mitsubishi.

Uusi Mitsubishi ASX

Mitsubishi ASX on varustettu 2.0 litran bensiinimoottorilla, joka on liitetty joko viisivaihteiseen manuaalivaihteistoon tai CVT-automaattivaihteistoon, jossa on myös 6-vaihteinen Sport-ajotila. Uusi ASX on saatavilla sekä etu- että nelivetoisena.

ASX tarjoaa myös uusimpia passiivisen ja aktiivisen turvallisuuden ominaisuuksia, kuten iskunkestävän korirakenteen, sekä hätäjarrujärjestelmän.

Uuden Mitsubishi ASX:n tunnusomaisin piirre takaosan muotoilussa on led-takavalojen terävä ja koko takaosan leveyden mittainen dynaaminen muoto.

Kuva: Mitsubishi.

Multimedia ja älypuhelinliitettävyys

Uuden Mitsubishi ASX:n multimedianäytön koko on kasvanut seitsemästä tuumasta kahdeksaan tuumaan.

Korkeimpien varustetasojen mallit on varustettu Tom Tom -navigointijärjestelmällä, johon voidaan yhdistää esimerkiksi reaaliaikaiset liikennetiedot oman älypuhelimen kautta.

Uuden Mitsubishi ASX:n alkaen-hinnat ovat:

Invite MT (manuaali alkaen) 21 990 €
Invite CVT (automaatti alkaen) 23 990 €

Uusi ASX on tilattavissa Mitsubishi-jälleenmyyjillä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Päivän huoltoasema: Shellin huoltoasema Helsingin Salomonkadulla 1936

Kuva Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo, Foto Saurén.

Oheinen paikka näyttää tänä päivän hyvinkin erilaiselta. Kuvan huoltoasema on aivan nykyisen Narinkkatorin vierellä.

Tässä kuvakatsauksessa on mukana kaikkiaan kuusi kuvaa.

Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo, J. Hart.

Yhdessä kuvassa nähdään huoltoasema Mannerheimintien suunnasta. Vasemmassa reunassa nähdään vieläkin paikalla olevan Lasipalatsin Bio Rexin rakennus.

Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo, Foto Saurén.

Yhden kuvan taustalla on Olavinkatu 1-3.

Katso tästä muut Päivän huoltoasema -kuvat.

Asema valmistui kaiketikin 1936, koska mukana on myös yksi rakennuskuva, joka on otettu nimenomaan 1936. Muutkin vanhat kuvat on otettu 1936 tai 1930-luvun lopulla.

Yksi kuva on otettu 1973, ja siinä kuvassa aseman purkutyöt ovat käynnissä.

Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo, tuntematon.

Kuvat kuuluvat Museoviraston Helsingin kaupunginmuseon kokoelmaan.

Parissa kuvassa näkyy myös useita linja-autoja, koska huoltoaseman välittömässä läheisyydessä oli Helsingin linja-autoasema.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo, tuntematon.

 

Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo, Nasakuva.