Koti Blogi Sivu 1602

Koronatilanteen takia tehdyt raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikojen poikkeukset päättyvät

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Raskaassa liikenteessä palataan normaaleihin ajo- ja lepoaikoihin 1.6. alkaen, todetaan Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa.

Määräaikaiset poikkeukset tulivat voimaan 27.3.2020, ja niiden voimassaoloa jatkettiin pienin muutoksin 26.4.2020. Poikkeusasetus on voimassa 31.5.2020 saakka.

Poikkeuksiin vaaditaan EU:n komission suostumus. Komissio katsoo, ettei jäsenmaiden ajo- ja lepoaikapoikkeuksille ole kesäkuusta lähtien enää riittäviä perusteita.

Esimerkiksi tavaraliikenne on saatu sujumaan EU:n sisärajoilla. Komission mukaan poikkeusten jatkuminen lisäisi kuljettajien väsymistä ja johtaisi huomattavasti suurempaan liikenneturvallisuusriskiin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän linja-auto: Mercedes Benzin linja-autoa nostetaan pois laivasta 1937

Kuva: Museovirasto, Musketti, Aarne Pietinen.

1930-luvulla ei ollut minkäänlaisia autolauttoja, joilla olisi voinut ajaa bussin maihin.

Oheiset kuvat ovat vuodelta 1937, jolloin Mercedes-Benzin bussia nostettiin satamassa pois laivalta.

Katso tästä muut Päivän linja-autot.

Historiatiedoista ei selviä kenelle ja mihin tarkoitukseen linja-auto tuli Suomeen. Mallistakaan ei ole tarkkaa tietoa.

Kuvaaja on Aarne Pietinen ja kuvat ovat Museoviraston Musketin Pietisen kokoelmasta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Museovirasto, Musketti, Aarne Pietinen.

Virtuaalirallisarjoissa käy kuhina

Ari Könönen ja Tommi Mäkinen 1990 Lancia Delta HF Integralella. Kuva: Päivi Könönen.

Rallin nelinkertaisen maailmanmestarin täyskaima, pirkkalalainen Tommi Mäkinen väläytti bittiautourheilijan osaamistaan kun hän 26,09 sekunnin erolla nappasi yleiskilpailun voiton Jyväskylän Autovaruste eMinirallisarjan Kinkkurallista.

Mäkinen taituroi vaativan kuuden pikataipaleen ja 39,8 erikoiskoekilometrin mittaisen rallireitin A-ryhmäläisellä Lancia Delta HF Integrale autolla. Samanlaisella autolla 30-vuotta sitten nykyinen Toyotan rallitallin pomo Tommi Mäkinen saavutti menestystä muun muassa kartanlukija Ari Könösen kanssa.

Minirallisarjan johdossa on B-junioreiden Pasi Piesanen, joka on 10 pisteen karkumatkalla Rookies-luokan Petri Häkkiseen.

Yleisen luokan Tuukka Hallia on sarjatilanteessa kolmantena, josta niin Eetu Marjamäki kuin Reijo Ravantti ovat vain muutaman pisteen perässä.

Kiivas kilvanajo jatkuu myös tulevalla viikolla kun edessä on nopeatempoisen virtuaalirallisarjojen kaksi viimeistä osakilpailua.

– Yli 330 kilpailijaa on ilmoittautunut eMotorsport Finlandin virtuaalirallisarjoihi. Ilmaisia pisteitä ei ole missään neljässä luokassa tarjolla ja siten isoa virhettä ei tarvitse tehdä, että palkintokorokkeelta putoaa pois ja sarjatilanteessa tipahtaa palkintojen ulottumattomiin, virtuaalirallisarjoja vetävä Jani Kekoni toteaa.

Jyväskylän Autovaruste eMinirallisarjan kolmas osakilpailu on käynnistynyt ja siinä kilpailijoilla on edessään 47,1 kilometrin verran maksimaalisen kesäistä soraränniä. Lisäksi samanaikaisesti ajettava Plus Katsastus eRallisarjan kolmas ja samalla viimeinen osakilpailu starttaa maanantaina.

eMotorsport-virtuaalirallisarjoissa voi kilpailla kuka tahansa. Kilpailemiseen tarvitaan PC-tietokone, Playstation-konsoli tai XBox One -konsoli.

Jokainen kilpailija kerää tasonsa (Yleinen / A-juniorit / B-juniorit / Rookies) mukaisesti pisteitä ja siten myös aloittelijallakin on mahdollisuus menestyä.

Kesäkuussa ajetaan Marcus Grönholm GRX eRallisarjaa sekä Japan Motors eAsfalttisprintsarjaa.

Lue lisätietoja www.emotorsport.fi

Sarjatilanne Jyväskylän Autovaruste eMinirallisarja 2/4 osakilpailua, top-12:

1. Pasi Piesanen,      78 p (bjun)
2. Petri Häkkinen,    68 p (rook)
3. Tuukka Hallia,      62 p (yl)
4. Eetu Marjamäki,  59 p (yl)
5. Reijo Ravantti,    58 p (rook)
6. Topias Hartikka, 53 p (bjun)
7. Aleksi Hallia,     51 p (yl)
8. Aleksi Hirvilampi, 48 p (ajun)
9. Eetu Uusi-Äijö,   47 p (rook)
10. Tuomas Färlin, 46 p (ajun)
11. Tommi Mäkinen, 45 p (yl)
12. Mika Tyviö,        45 p (yl)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Oulun poliisin moporatsiassa tarkastettiin 56 mopoa — 19 menetti kilvet

Oulun poliisin talteen ottamia rekisterikilpiä. Kuva: Poliisi.

Oulun poliisi suoritti lauantaina iltapäivän ja alkuillan aikana tehostettua mopovalvontaa.

Poliisin tiedotteen mukaan valvonnassa mukana oli muun muassa moottoripyöräpoliiseja ja heillä tukena autopartioita.

Valvontatapahtuman aikana poliisi tarkasti yhteensä 56 mopoa.

Poliisi kirjoitti sakon tai rikesakon 21:lle kuljettajalle. Pääsyynä oli joko kuntopuutteet tai mopon rakennetta oli muutettu siten, että se poliisin koeajamana kulki yli sallitun.

Seitsemän kuljettajan kohdalla mopoja oli viritetty niin paljon, että niitä ei voinut enää pitää mopona vaan moottoripyörinä.

Poliisi määräsi nämä kuljettajat ajokieltoon. Näistä ajoneuvoista poistettiin rekisterikilvet ja poliisi määräsi ne valvontakatsastukseen. Lisäksi odotettavissa on muun muassa veroseuraamuksia Trafilta ajoneuvojen omistajille.

Lue tästä muita mopovalvontajuttuja.

Tämän lisäksi poliisi poisti kahdestatoista moposta rekisterikilvet ja määräsi ne valvontakatsastukseen muun muassa kuntopuutteiden ja viritysten takia.

– Valvontatapahtuman tarkoituksena oli ennalta estää ja olla näkyvillä silmällä pitäen illan mopomiittiä, toteaa ylikonstaapeli Jari Salmela Oulun poliisista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Hondan CR-Z-sporttihybridi maksaa alle 25 000 euroa

Kuva: Honda.

Honda CR-Z oli Hondan urhelulullinen hybrbridiauto. Mallia valmistettiin 2010 – 2016. Kymmenen vuotta sitten autoa hehkutettiin edulliseksi.

Hondan CR-Z-sporttihybridi maksaa alle 25 000 euroa

Hondan uusi CR-Z on aivan uudenlainen hybridi, jossa ajamisen tyylin voi valita mielialan ja tilanteen mukaan kolmesta vaihtoehdosta. Kaiken lisäksi uusi CR-Z on hämmästyttävän halpa, sillä sen hinnat alkavat 24 400 eurosta.

Hondan uusi CR-Z yhdistää ensimmäisen kerran hybrideissä kaksi maailmaa, urheilullisuuden ja taloudellisuuden. Uutuus on 2+2-paikkainen auto, joka kiihtyy nollasta sataan alle kymmenessä sekunnissa ja saavuttaa (siellä missä se on laillista) 200 km/h huippunopeuden. Toisaalta CR-Z:n yhdistetty keskikulutus on vain 5,0 l/100km ja CO2-päästöt 117 g/km.

Hyvin erilaiset tavoitteet saatiin yhdistettyä käyttämällä Hondan hybridiratkaisua, jossa 1,5-litrainen bensiinimoottori saa muun muassa kiihdytyksissä tukea 10 kilowatin (14 hv) tehoiselta ja 78 Nm:n lisäväännön tarjoavalta sähkömoottorilta. Urheilullisuutta voimalinjaan tuo kuusivaihteinen käsivalintainen vaihteisto, jossa kuljettajat toiveet välittyvät napakasti ja tarkasti toimivan lyhyen valitsimen kautta.

Kuljettaja voi valita mieleisensä säädöt kolmesta eri vaihtoehdosta. Hauskoilla mutkaisilla teillä voi päätyä nopeimman reagoinnin moottoriin ja ohjaukseen tuovaan Sport-asentoon. Tavallisessa liikennöinnissä luontevin on Norm-asetus ja äärimmäisen taloudellisesti ajettaessa käännetään katkaisin Econ-asentoon.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Kaikissa CR-Z-versioissa on kattava turvavarustus ja runsaasti muutakin, kuten automaatti-ilmastointi, ajotietokone, cd-soittimella varustettu audio johon voi liittää MP3-soittimen, LED-päivävalot ja takavalot, lämmitettävät ulkotaustapeilit ja mäkilähtöavustin.

Suomessa myynnin uskotaan keskittyvän GT-versioon, jonka varustelu on sanalla sanoen runsas. Siinä on vakiona muun muassa xenon-valot, etusumuvalot, tummennetut lasit, peruutustutka, tuulilasinpyyhkijöiden sadetunnistin, handsfree ja vakionopeussäädin.

Tilauksesta saatavan CR-Z S:n hinta on 24 399 euroa. Myynti keskittyy varmasti lähes täydellisesti varustettuun CR-Z GT-versioon, jonka hinta on 27 800 euroa.

Juttu oli Autotodayssa 24.5.2010.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tieliikennelaki 2020: Mikä ihmeen ennakointivelvoite?

Kuva: Liikenneturva / Nina Mönkkönen.

Uusi tieliikennelaki tulee voimaan 1.6.2020. Suurin osa arkisista liikennesäännöistä säilyy ennallaan, mutta joitain muutoksiakin tulee.

Sääntöjen lisäksi myös lain periaatteet päivitettiin. Uutena periaatteena lakiin on kirjattu ennakointivelvollisuus, todetaan Liikenneturvan tiedotteessa.

Liikenteessä ei jokaista mahdollista tilannetta pysty kontrolloimaan etukäteen asetetuilla säännöillä. Tieliikennelaissa onkin pykälien lisäksi periaatteita, jotka ohjaavat tienkäyttäjiä yleisemmällä tasolla.

Liikenneturva selvitti suomalaisten tietämystä liikennesäännöistä kyselyllä kevättalvella 2020*.

Kyselyssä kartoitettiin myös sitä, miten tärkeiksi tieliikennelain yleiset periaatteet koetaan.

Tärkeimpänä pidettiin velvollisuutta auttaa onnettomuustilanteessa sekä huolellisuus- ja varovaisuusvelvoitetta. Kolmanneksi tärkeimmäksi koettiin ennakointivelvollisuus.

Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen on iloinen siitä, että ennakointivelvoite on kirjattu lakiin.

– Ennakointi on vallitsevien olosuhteiden ja tilanteen huomioon ottamista, riskien tunnistamista ja niiden välttämistä omaa toimintaa muuttamalla. Ennakointivelvoite vie turvallisen liikkumisen askeleen pidemmälle: Itsensä lisäksi tienkäyttäjää velvoitetaan ottamaan myös muut liikkujat huomioon, Tarvainen toteaa.

Tienkäyttäjän on siis huomioitava laajasti niitä tekijöitä, joilla hän voi estää onnettomuuksia.

Myös toisen tekemään virheeseen tulee valmistautua. Esimerkiksi koulun lähellä pitää varautua lasten yllättäviinkin liikkeisiin.

Jos taas tienkäyttäjällä on esimerkiksi paikallistuntemusta liittyvää erityistietämystä, otetaan nämäkin seikat huomioon ennakointivelvollisuutta arvioitaessa.

Moni ennakoi jo nyt sujuvasti

Liikenneturvan kyselyyn vastanneet arvioivat ennakointivelvollisuuden ylivoimaisesti hankalimmaksi periaatteeksi noudattaa käytännössä.

Liikenneturvan kysely viime vuoden joulukuussa** kertoo, että kuljettajista moni ennakoi jo ihan sujuvasti.

Katso tästä kaikki jutut uudesta tieliikennelaista.

Yli kaksi kolmesta kokee, että liikenteessä itselle on helppoa luopua omista ”oikeuksista”, jos se sujuvoittaa muiden liikkumista.

– Ennakointi voi terminä kuulostaa joistain vähän vieraammalta. Liikennetilanteita ennakoidaan hyvin pitkälle ottamalla omassa kulussa huomioon olosuhteet ja toiset tienkäyttäjät sekä havainnoimalla aktiivisesti, Tarvainen tiivistää.

*Liikenneturva selvitti 15 vuotta täyttäneen väestön tietoisuutta liikennesäännöistä helmikuussa 2020. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1060 henkilöä, joista autoilevia oli 82 prosenttia.

**Liikenneturvan kyselyn joulukuussa 2019 toteutti Kantar TNS Oy. Vastanneita oli 1000 henkilöä, joista 795 oli autoilevia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Joensuussa oli eilen illalla vaarallinen takaa-ajo

Kuva: CvB.

Henkilöauto kolhi eilen illalla toista ajoneuvoa Joensuun ABC-Siihtalan pihalla. Auton kuljettaja käyttäytyi myös sekavasti.

Paikalle meni moottoripyöräpoliisi ja auto pysähtyi moottoripyörän viereen. Poliisin lähtiessä nousemaan moottoripyörän päältä, autonkuljettaja käynnisti auton ja kiihdytti erittäin voimakkaasti karkuun aivan moottoripyörän ja poliisin jalan vierestä.

Autonkuljettaja ajoi Utrantietä pitkin Rantakylän läpi Utraan.

Rantakylässä myös poliisin autopartio pääsi pakenevan auton perään.

Utrassa pakeneva ajoneuvo ajoi pyöräteiden läpi, useiden pihojen ja nurmialueiden läpi aina Utran asukasyhdistyksen pihamaalle.

Poliisin mukaan kuljettaja käytti ajon aikana kaksinkertaista nopeutta nopeusrajoituksiin nähden taajama-alueella. Samaan aikaan muu liikenne oli vilkasta.

Paon aikana auton ajolinjat heittelivät voimakkaasti ja ajo oli poliisin m ukaan erittäin holtitonta.

Poliisin mukaan ajoneuvo pysähtyi Utrantie 89 pihamaalle ja ajoneuvosta lähti kaksi nuorta miestä juoksemaan karkuun. Poliisit tavoittivat kuljettajan lähistöltä ja poliisikoirapartio jäljesti poliisikoiralla matkustajan noin 500 metrin päästä.

Poliisi tutkii tapahtumakokonaisuutta muun muassa törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Satoja autoja, moottoripyöriä, mopoja, mönkijöitä ja muita ajoneuvoja kokoontui Oulussa

Poliisi9
Kuva: CvB.

Oulun Kaakkuriin, tarkemmin Kaakkurinkulman pysäköintialueelle, kokoontui eilsen illan ja alkuyön aikana yhteensä satoja autoja, moottoripyöriä, mopoja, mönkijöitä ja muita ajoneuvoja.

Kokoontuneet olivat poliisin tiedotteen mukaan nuoria tai nuoria aikuisia, jotka pysyivät pääosin sisällä ajoneuvoissaan.

Poliisin mukaan alkuillasta kokoontuminen näytti pysyvän rauhallisena. Myöhemmin tilanne muuttui kuitenkin niin, että ajoneuvoilla rällättiin ympäri pysäköintialuetta, poltettiin kumia ja kiihdyteltiin aiheuttaen muun muassa useita kolareita niin, että osa kolarin osapuolista loukkaantui lievästi.

Poliisi tutkee tekoja muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisina ja yhtenä liikennerikkomuksena. Yhden ajoneuvon kuljettajaa poliisi epäilee myös rattijuopumuksesta.

Kävivät käsiksi poliisiautoihin

Poliisin mukaan rälläys häiritsi myös alueen asukkaita.

Poliisin hoitaessa paikalla kolareiden tutkintaa, osa alueelle kokoontuneista nuorista kävi käsiksi poliisiautoihin ja näin vaikeuttivat sekä häiritsivät samalla poliisin ja sairaankuljetuksen tehtäviä.

Tilanteen muuttuessa osallistujille ja sivullisille vaaralliseksi ja alueen asukkaille häiritseväksi, poliisi joutui tyhjentämään koko pysäköintialueen.

Poliisin mukaan kaikki paikalla olleet poistuivat paikalta kehotuksesta.

Poliisi valvoo jatkossakin tehostetusti liikennettä ja nuorten kokoontumisia, ja tulee puuttumaan häiritsevään ja turvallisuutta vaarantavaan toimintaan.

Poliisi vetoaa nyt vanhempiin ja nuoriin, että nuoret ja nuoret aikuiset eivät osallistuisi liikenneturvallisuutta vaarantaviin tai tarpeetonta muuta häiriötä aiheuttaviin tapahtumiin.

Kysymys ei ole pelkästään omasta turvallisuudesta vaan kaikkien turvallisuudesta ja oikeudesta viettää iltansa ja yönsä ilman häiritsevää meteliä, todetaan poliisin tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän linja-auto: Suomen Turistiauton Volvo Munkkivuoressa

Kuva: Museovirasto, Helsingin kaupunginmuseo, Jussi Palmio.

Oheinen linja-auto on kuvattu vuonna 1959 bussipysäkillä Helsingin Munkkivuoressa.

Bussi on Suomen Turistiauton Volvo Wiiman korilla.

Kuvan on ottanut Jussi Palmio ja kuva kuuluu Museoviraston Helsingin kaupunginmuseon kokoelmaan.

Katso tästä muut Päivän linja-autot.

Bussissa oli kaiketikin rahastaja, koska kyytiin noustiin taka-ovesta.

Kaupunginmuseon kuvatekstin mukaan bussiin ovat juuri nousemassa Lyyli Lammentausta, hänen takanaan Kaarina Lammentausta. Jonon viimeisenä vasemmalla on Lauri Lammentausta.

Takana on kerrostalo Ulvilantie 8. Tältä kyseinen talo näytti vuonna 2014.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Lukijoidemme mielestä Volvo tekee aivan oikein rajoittamalla uusien autojen huippunopeutta!

Kuva: CvB.

Volvo rajoittaa uusien autojen suurimmaksi nopeudeksi 180 km/h. Autotodayn sivustolla on kysely asiasta, johon nyt on jo tullut yli 80 vastausta.

Vastaajien mukaan Volvo tekee aivan oikein. Melkein 70 prosenttia vastaajista kannattaa Volvon ratkaisua.

Ainoastaan 25 prosenttia vastaajista vastustaa Volvon ratkaisua.

Ellei kysely näy tämän jutun oikealla puolella tai mobiililaitteessa jutun jälkeen, voit katsoa tulos ja äänestää tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //