Koti Blogi Sivu 1603

Katso tästä vinkit auton seisottamisesta ja uudelleen käyttöönotosta

Kuva: Ford.

Poikkeustilanteen aikana moni auto on ollut normaalia pidempään paikoillaan joko kotona tai työpaikan pihalla.

Jotta auton käyttö pitkän varastoinnin jälkeen on taas turvallista ja miellyttävää, kannattaa kiinnittää huomio muutamaan tärkeään seikkaan, todetaan Fordin toimittamassa tiedotteessa.

Fordin jälkimarkkinointijohtaja Matti S Koponen suosittelee tekemään autolle perusteellisen kuntokartoituksen ennen kuin se otetaan taas käyttöön. Lue alta Matin vinkit!

  • Tarkista, että auto on päällisin puolin kunnossa. Auto on hyvä pestä ja puhdistaa ennen käyttöä.
  • Tarkista rengaspaineet ja vaihda kesärenkaat autoon viimeistään tässä vaiheessa. Paikallaan pitkään seisseen auton renkaat ovat saattaneet painua, eivätkä oikene heti. Siksi kannattaa ajaa aluksi varovaisemmin ja odottaa, kunnes renkaat lämmetessään taas oikenevat pyöreiksi. Jos autoa varastoidaan tosi pitkään, esimerkiksi vuoden, se olisi hyvä nostaa pukkien päälle.
  • Tankkaa dieselauton tankki täyteen ennen pitkää varastointia. Tämä vähentää kondenssiveden tiivistymistä lämpötilan vaihdellessa. Jos sinulla on bensiiniauto, kannattaa ajaa tankki lähes tyhjäksi ja tankata auto vasta polttoaineen merkkivalon sytyttyä, jotta polttoaine saadaan vaihdettua tuoreeseen.
  • Tarkista, että moottoritila on puhdas, eikä siellä ole käynyt esimerkiksi eläimiä. Tarkista myös kaikki nesteet ja moottoriöljy. Puhdista roskat raitisilmaritilöiden päältä.
  • Jos auton akku on aivan tyhjä, keskuslukitus ei toimi eikä kauko-ohjaimella pääse autoon sisälle. Löydät ohjeet auton ovien avaamiseen mekaanisella avaimella ja konepellin avaamiseen omistajan käsikirjasta, joka kannattaa siis ottaa autosta ennen sen jättämistä seisomaan.
  • Akku voi tyhjentyä auton ollessa pitkään paikallaan, varsinkin jos sitä ei ladata välillä. Tällöin tarvitaan apukäynnistys tai akku on ladattava. Täysin tyhjäksi päässyt akku saattaa vaurioitua, jolloin sen uusiminen voi olla tarpeen. Yli kahden viikon varastoinnissa kannattaa irrottaa akun miinuskaapeli ja ladata akkua kolmen kuukauden välein.
  • Jätä ilmastointiventtiilit auki, jotta auto pääsee tuulettumaan. Jos sisäilma on ummehtunut, auto kannattaa tuulettaa, imuroida ja puhdistaa kunnolla. Tarvittaessa voi teettää auton sisätilojen otsonoinnin ja ilmastointilaitteen desinfioinnin. Raitisilmasuodatin kannattaa myös vaihdattaa huollossa. Kaikki epäpuhtaudet, hyönteiset yms. jäävät suodattimeen, ja puhtaan suodattimen läpi tulee raikasta ilmaa sisätiloihin. Saatavilla on myös tehokkaasti hajuja poistavat aktiivihiili-raitisilmasuodattimet sekä suodatin, joka suodattaa myös bakteerit ja virukset.
  • Käytä ilmastointilaitetta varastoinnin jälkeen, jotta nesteet pääsevät kiertämään ja voitelemaan järjestelmän. Ilmastointia tulee muutoinkin käyttää aika ajoin, jotta se pysyy paremmin toimintakunnossa.
  • Käsijarrun käyttö ei ole välttämätöntä. Mikäli auto on pysäköity tasaiselle pinnalle, sen voi pysäköidä vaihde päällä. Tällöin on hyvä käyttää turvallisuuden vuoksi renkaiden edessä kiiloja varmistamaan, että auto pysyy paikallaan. Jos auto pitää pysäköidä pitkäksi aikaa kaltevalle pinnalle käyttäen käsijarrua, se on täyden tehon varmistamiseksi hyvä vapauttaa ja kytkeä uudelleen parin viikon välein. Pitkäaikainen pysäköinti vaihtelevassa säässä käsijarru päällä voi aiheuttaa jarrukenkien liimautumisen kiinni jarrulevyyn. Tällöin saattaa liikkeelle lähdettäessä kuulua rysähtävä ääni, kun normaalitilanteessa käsijarrukengät irtoavat jarrulevystä liikkelle lähdettäessä huomaamatta. Testaa jarrujen toimivuus liikkeelle lähdettäessä.
  • Voit jättää lasinpyyhkijät pystyyn varastoinnin ajaksi. Pitkään tuulilasilla kiinni olevat pyyhkijänsulat voivat juuttua lasiin kiinni tai pyyhkijänsulan kumi painua.
  • Varastoinnin jälkeen on hyvä puhdistaa kaikki auton lasipinnat varastoinnin aikana kertyneestä pölystä. Erityisesti kannattaa huomioida tuulilasin sisäpinnan kunnollinen puhdistus.

– Mahdollisuuksien mukaan autolla olisi hyvä ajaa parinkymmenen minuutin lenkki muutaman viikon välein, jotta akku latautuu täyteen ja samalla koko auton tekniikka saa liikuntaa, toteaa Koponen.

– Autolla pitää ajaa kunnon lenkki niin, että moottori lämpenee täysin kuumaksi. Tällöin esimerkiksi pakoputkistoon palamisesta syntyvä vesi höyrystyy paremmin pois, sisätilat lämpenevät ja tuulettuvat sekä mahdollinen kosteus saadaan pois.

Pitkään kestäneessä varastoinnissa saatetaan vanhemmissa autoissa tarvita myös radion turvakoodi. Lisäksi auton muistissa mahdollisesti olevat kuljettajakohtaiset säädöt voivat hävitä.

Auton huolto-ohjelma kannattaa tarkistaa. Useimmiten huolto-ohjelmassa on ajettujen kilometrien lisäksi aikaraja, esimerkiksi vuosi, jonka sisällä huolto pitää viimeistään suorittaa, vaikka autolla ei olisi paljon ajettukaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Naiskuljettaja menehtyi pakettiauton ulosajossa Ilomantsissa

Kuva: CvB.

Hätäkeskus sai perjantaina kello 21.18 ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Ilomantsin Lehtovaarassa Hatuntiellä.

Ilmoitustietojen mukaan Hattuvaaran suunnasta tullut pakettiauto oli ajautunut ulos tieltä vasemmalle ja pyörinyt katon kautta ympäri. Ilmoittajana oli onnettomuuspaikalle tullut sivullinen henkilö.

Poliisin tiedotteen mukaan paikalle tulleet viranomaiset totesivat onnettomuusautoa kuljettaneen, 1980-luvulla syntyneen paikkakuntalaisen naisen menehtyneen onnettomuuspaikalla kolarissa saamiinsa vammoihin.

Poliisin mukaan tieosuudella on 60 km/h nopeusrajoitus ja onnettomuuspaikka on loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa.

Poliisi kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja tutkii tapausta yhteistoiminnassa liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan kanssa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Humalainen mies kaatui invamopolla Lahdessa

Kuva: Autotoday.

Poliisi epäilee miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Lahdessa Vesijärvenkadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä 22.5.2020 päivällä.

Poliisin tiedotteen mukaan pPoliisipartio sai tehtävän hätäkeskuksesta henkilöstä joka ajaa invamopolla päihtyneenä Lahden keskustassa jalkakäytävällä. Partio tavoitti henkilön.

Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,14 mg/l ja lisäksi on syytä epäillä henkilön käyttäneen huumausaineita.

Poliisin mukaan kuljettajalla ei ole ollut tarve käyttää kyseistä kulkuneuvoa.

Tiedotteen mukaan kuljettaja oli kuljettanut kulkuneuvoa päihtyneenä pitkin jalkakäytäviä sillä seurauksella, että jalankulkijat olivat joutuneen väistämään invamopoa kuljettajan päihtymyksen takia. Lisäksi kuljettaja oli kaatanut ajoneuvon Lahden keskustassa kesken ajelun.

Henkilö ei pystynyt kertomaan poliisille syytä tai saati sitä, mistä kyseisen kulkupelin oli saanut käsiinsä.

Poliisi otti henkilön kiinni ja toimitti hänet poliisin säilöön.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Länsi-Uudenmaan poliisi tarkasti noin 70 mopoa — kolme yritti karkuun

Kuvassa poliisiyksiköitä valvonnan yhteydessä tapahtuneen takaa-ajotilanteen jälkeen. Kuva: Poliisi.

Länsi-Uudenmaan liikennesektorin moottoripyöräpoliisit ja autopartiot suorittivat valvontaa Espoossa, Kirkkonummen Veikkolassa, Karkkilassa, Tammisaaressa sekä Vihdin Otalammella ja kirkonkylällä.

Useamman tunnin kestäneen valvontajakson aikana tarkastettiin noin 70 mopoa, todetaan poliisin tiedotteessa.

Karkuun yritti kolme kuljettajaa, joista

  • 60-luvulla syntyneellä Espoossa moottoripyörällä ajaneella kortittomalla miehellä oli hallussaan amfetamiinia.
  • 14-vuotiaalla teinillä oli Tammisaaressa rekisteröimätön ja vakuuttamaton moottoripyöräksi luokiteltava crossipyörä.
  • kolmannella oli Tammisaaressa moottoripyöräksi viritetty mopo.

Kaikki kolme saatiin kiinni ja tapauksia tutkitaan törkeäinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina. Huumausaineen hallussapitäjä saa lisäksi rikosnimikkeen huumausainerikos, minkä takia hänet myös otettiin kiinni.

Lisäksi

  • Seitsemän mopoa oli kehnojen jarrujen vuoksi liikennekelvottomassa kunnossa.
  • Ajokieltoon määrättiin kahdeksan kuljettajaa.
  • Rekisterikilpiä poistettiin 16 moposta.
  • Sakkoja ja rikesakkoja kirjoitettiin yhteensä 44 kpl.

Poliisi muistuttaakin, että vanhemmat, jotka esimerkiksi hankkivat jälkikasvulleen rekisteröimättömiä crossipyöriä, ovat velvollisia huolehtimaan siitä, ettei niillä ajella yleisillä teillä.

Lue tästä muita mopovalvontajuttuja.

Poliisin mukaan osalla viritettyjen mopojen haltijoiden vanhemmat ovat tukeneet niiden virittelyä. Poliisi joutuukin vielä muistamaan useita vanhempia sakolla.

Länsi-Uudenmaan poliisi tulee jatkamaan valvontaa tehostetusti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Helsingin Arabianrannan 1400 lämmitystolppaa toimivat nyt myös lataustolppina

Arabian Palvelu on päättänyt Arabianrannan taide- ja designluonteen mukaisesti tuoda taidetta omistamiinsa parkkialueiden sähkökaappeihin. Taiteen suunnittelusta vastaa Pentagon Design Oy. Kuva: Arabian Palvelu.

Helsingin Arabianrannan parkkipaikkojen sähkötolpat (noin 1400 paikkaa) on muutettu sähköautojen ja ladattavien hybridien lataukseen soveltuviksi.

Alueellinen palveluyhtiö Arabian Palvelu Oy on yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti sähköistänyt yhtiön parkkialueilla olevat autojen lämmitystolpat niin, että ne soveltuvat lämmityksen lisäksi sähkökäyttöisten autojen lataukseen.

Tiettävästi tämä on suurin alueellinen sähköautojen latauksen mahdollistava hanke Suomessa.

Tolppia voidaan edelleen käyttää totutusti autojen lämmitykseen. Tämän lisäksi autopaikan haltijalla on nyt mahdollisuus käyttää tolppaa myös auton tarvitseman sähkön lataukseen, jolloin hän maksaa käyttämänsä sähköenergian.

Lataus ja lämmitys voidaan kytkeä päälle mobiilisti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday tutustui: Audi A6 50 TFSI e quattro S tronic — sisätiloiltaan kuin A7

Kuva: Antti Järveläinen.

Uuteen A6-malliin istuessa, saattaa yllättyä miten sisätilat ovat yhtäläiset sporttisen isoveljen, A7:n, kanssa. Katse kiinnittyy kahteen suureen näyttöön kojelaudassa ja muuten hyvin suoraviivaiseen muotoiluun.

Muotokieli on yksinkertaista ja kulmikasta. Kiiltävät metalli- ja muovipinnat ovat tuttuja muista Audin malleista.

Kuva: Antti Järveläinen.

Iso sedan tarjoaa kelpo tilat

Sisätiloiltaan A6 on hyvänkokoinen. Ovet ovat kookkaat ja käytännöllisyys on etusijalla. Käytännöllisyys on mietitty loppuun etenkin tavaratilan muotoilussa.

Monilla merkeillä hybridimallien muotoilu tavaratilan osalta on toteutettu heikosti. Useimmiten kun akut on sijoitettu taka-akselin päälle, näkyy se tavaratilassa kummallisella muotoilulla. Tavaratilan lattia saattaa olla porrastettu, osittain kalteva tai muuten epäkäytännöllinen. Audi A6:ssa tavaratilan lattia on suora.

Tilavuutta tavaratilasta löytyy tässä pistokehybridimallissa 360 litraa. Tavaratila tuntuu selvästi litrojaan suuremmalta. Pelkällä polttomoottorilla varustetussa A6:ssa tavaratila on 530 litraa.

Kuva: Antti Järveläinen.

Ulkomuotoilultaan uusi A6 on erittäin tutuksi tullutta Audia. Samalla täytyy todeta A6:n miehistyneen, ja nyt muotokieli on taas entistä lähempänä isoveljeään A8-mallia – aavistuksen pienemmässä koossa.

Takarenkaiden lokasuoja on saanut ylimääräisen pokkauksen, joka tekee takaosasta voimakkaamman näköisen.

Ulko- ja sisämitoiltaan A6 on lähes identtinen A7:n kanssa. Ulkomitoissa A7 on suurempi, kun taas sisämitoiltaan A6 vie voiton. Suuruuserot pysyttelevät kuitenkin muutaman sentin sisällä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Kiitettävä toimintamatka sähköllä

A6 TFSI e -mallista löytyy kaksilitraisen bensiinimoottorin lisäksi 105 kW sähkömoottori. Sähkömoottori saa voimansa 14,1 kWh:n litiumioniakusta.

Ilmoitetuissa sähkönkulutuksissa on yleisesti havaittavissa samaa vikaa kuin ilmoitetuissa polttoainekulutuksissa. Testituloksiin on autoilla lähes mahdotonta päästä. Erojakin merkkien väliltä löytyy, kuinka paljon ilmoitetut luvut heittävät todellisuudesta.

Katso tästä  muita Audi-koeajoja.

Sähköajon toimintamatka oli A6:n kohdalla positiivinen yllätys. Audi lupaa WLTP-mittauksen mukaiseksi toimintamatkaksi 55 kilometriä.

Täyteen ladatulla akulla päästiin sekalaisessa ajossa peräti 43 kilometriä. Osuus sisälsi noin 15 kilometriä maantietä ja loput kaupunkiajoa. Sähkökulutus oli 22,5 kWh/100 kilometriä ja keskinopeus 37 km/t.

Kiitettävän kokoisella 55 litran polttoainesäiliöllä pääsee myös pitkän matkan lisää akkujen tyhjennyttyä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Ajettavuus on akilleen kantapää

Audilla tuntuu olevan vaikeuksia tehdä eroja mallien ajettavuuksien välille, kun vertaillaan perusmalleja. Mallit muistuttavat hyvin paljon toisiaan, ja eroja ajettavuudessa ja tuntumassa on valitettavan vähän.

A6:n kohdalla ajettavuudessa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta persoonallisuus jää uupumaan. Ohjaus- ja poljintuntuma on kevyttä, mikä tekee ajamisesta helppoa. Alustasta on tehty napakka, ja kun omamassa on peräti 2085 kiloa, on meno vakaata.

Kuva: Antti Järveläinen.

Yli kahden tuhannen kilon omamassasta huolimatta kulkupuoli on kunnossa, vaikka numerot eivät sitä suoraan näytä.

Bensiini- ja sähkömoottorin yhteisteho on 252 hevosvoimaa ja maksimi yhteisvääntö 370 Nm. Quattro-neliveto ja napakka alusta varmistavat tehon välittämisen suoraan tiehen.

Pakettina tämäkin malli houkuttelee varmasti niin yritys- kuin yksityisautoilijoita. Etuina löytyy hieman ylellisemmät ja tilavat sisätilat. Ulkoasu haastaa muotoilullaan ja ulkonäöllään isoveljeään A8:aa.

Kuva: Antti Järveläinen.

 

Audi A6 50 TFSI e quattro S tronic

  • Moottori: 1984 cm³, 4-sylinterinen
  • Polttomoottorin teho: 252 hv. @ 5000-6000 rpm.
  • Polttomoottorin vääntö: 370 Nm. @ 1600-4500 rpm.
  • Sähkömoottorin teho: 105 kW
  • Sähkömoottorin vääntö: 350 Nm.
  • Maksimiteho (bensiini + sähkö): 220 kW, 299 hv.
  • Maksimivääntö (bensiini + sähkö): 450 Nm.
  • Kiihtyvyys: 6,2 sek. (0-100 km/t)
  • Yhdistetty kulutus: 2,1-1,4 l/100km.
  • Ajoakun kapasiteetti: 14,1 kWh
  • CO2-päästöt: 47-32 g/km.
  • Omamassa: 2085 kg.
  • Vetotapa: Neliveto
  • Tavaratila: 360 l.
  • Vetokyky: 2000 kg. (jarrullinen)
  • Alkaen hinta: 64 900 euroa
  • Koeajoauton hinta: 72 217 euroa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Antti Järveläinen.

 

Škoda Student Car -projekti jatkuu koronaviruksen tauon jälkeen

Kuva: Skoda.

Škodan oman ammattikoulun 31 oppilasta on palannut työhönsä seitsemännen Student Car -konseptiauton parissa.

Projekti keskeytettiin tauolle maaliskuun puolivälissä samaan aikaan, kun Škoda Auto pysäytti tehtaansa ja Škoda Academyn kaiken opetustoiminnan koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi.

Lähes kaksi kuukautta kestäneen pakollisen tauon jälkeen opiskelijat opettajineen ovat nyt edes osittain päässeet Škoda Scalaan pohjautuvan spider-mallin tekemisen viimeisiin vaiheisiin teoriaopetuksen ja videopalaveroinnin muodossa.

Auton rakentamisen viimeisissä vaiheissa Student Car -tiimiläiset noudattavat erityisen tiukkoja hygieniamääräyksiä ja turvallisuusvarotoimia. Käytännön töiden vaiheeseen päästään 1. kesäkuuta alkaen, jolloin Tšekissä voimassa olevat koronavirusrajoitukset koulujen ja oppilaitosten osalta poistetaan.

Tällä hetkellä ei vielä ole tiedossa, milloin seitsemäs Student Car -konseptiauto esitellään. Alun perin esittelyn piti tapahtua kesäkuussa.

Škodan tuotantolaitosten henkilöstön lailla Škodan ammattikoulun oppilaiden on noudatettava yli 80 hygienia- ja turvallisuusmääräystä, jotka KOVO-ammattiliitto ja Škoda ovat yhteistyössä määrittäneet.

Määräykset sisältävät perusvarotoimia kuten turvaetäisyyden säilyttäminen, kättelyn välttäminen, käsien säännöllinen pesu tai desinfiointi sekä tapa aivastaa tai yskiä turvallisesti.

Škoda Auton tehtaiden tuotantolinjoilla työskentelevien henkilöiden tapaan konseptiautoprojektin jäsenten on työssään käytettävä suun ja nenän peittävää kirurgista kasvomaskia tai hengityssuojainta.

Katso myös tämä: Tästä esimakua seitsemännen Škoda Student Car -konseptiauton ulkonäöstä

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kyllä suomalainen autonostaja haluaa tinkiä!

Kuva: Kamux.

Kamuxin teettämässä Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksessa kysyttiin, kumpaa suositaan autokaupoilla: tinkimistä vai kiinteää hintaa.

65 prosenttia suomalaisista haluaa mahdollisuuden tinkiä autokaupoilla ja 20 prosenttia pitää kiinteää hintaa parempana. Loput 15 prosenttia ei ottanut kantaa aiheeseen. todetaan Kamuxin tiedotteessa.

Tulos tavallaan yllättää ja toisaalta taas ei. Autokaupassa on tinkiminen ollut perinteisesti osa kaupantekokulttuuria. Autokauppaan Suomessa liittyy usein myös vaihtoauto, joten on aika luontevaa, että asiakkaan kanssa käydään keskustelua hinnasta tai tarkemmin sanoen välirahan suuruudesta.

– Kaupan hierominen voi olla joillekin myös viihdyttävä tapahtuma, Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki kertoo.

Kaikki eivät jaksa tai halua käyttää aikaa hintakeskusteluihin.

– Aika paljon on julkisuudessa puhuttu esimerkiksi kiinteästä hinnasta tai kiinteästä kuukausikulusta, ja siihen peilaten tutkimustulos on hiukan yllättävä. Yllättävää oli myös se, että asiasta oltiin hyvin samaa mieltä eri ikäryhmien keskuudessa, Iiskonmäki jatkaa.

Naiset ja miehet samaa mieltä

Tutkimuksen mukaan naiset ja miehet ovat täysin yksimielisiä tinkimisestä, sillä kummassakin ryhmässä tinkimismahdollisuutta pitää hyvänä 65 prosenttia vastaajista.

Katso tästä muita juttuja Kamuxista.

Kaikista ikäluokista hiljattain ajokortin saaneet eli 18-24-vuotiaat ovat eniten tinkimismahdollisuuden kannalla.

– Jopa 75 prosenttia nuorimmasta autolijaikäpolvesta pitää tinkimismahdollisuutta hyvänä. Siihen varmasti vaikuttaa se, että ollaan hankkimassa ensimmäistä autoa ja käytössä on rajallinen määrä rahaa, Iiskonmäki pohtii.

Jos autoa ostaessasi saisit valita, kumman ottaisit: tinkimismahdollisuuden vai kiinteän hinnan, jossa ei ole neuvotteluvaraa? Kuva: Kamux.

Suomalaiset autokaupoilla -kyselytutkimus tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 28.1.-2.2.2020 Kamuxin toimeksiannosta. Online-tutkimukseen M3 Paneelissa vastasi 1 000 ajokortinomistajaa, jotka ovat iältään 18‒70-vuotiaita. Otos on kansallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän museoauto: Steyr-Puch 500 DL 1961

Kuva: CvB.

Päivän museoauto on Steyr-Puch 500 DL vuodelta 1961.

Kyseessä on Fiat 500 -mallin versiosta, joka valmistettiin Fiatin lisenssillä.

Moottori on kaksisylinterinen ja 493-kuutioinen. Tehoa on 16 hevosvoimaa.

Auton huippunopeus on 95 km/h.

Katso tästä muita Päivän museoautoja.

Auto kuuluu kääpiöautoluokkaan ja pituutta on 295 senttiä. Leveys on 132 senttiä ja painoa 520 kiloa.

Auto on kuvattu Helsingin kääpiöautomuseossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

Päivän automainos: Opel Ascona. Sinulle joka nautit ajamisesta.

Kuva: CvB.

Vuonna 1979 Opel Asconaa markkinoitiin hyvillä ajo-ominaisuuksilla.

”Asconassa on hyvät ajo-ominaisuudet onnistuneen alustaratkaisun ansiosta.
Aerodynaamisesti muotoiltuun turvakoriin on suunniteltu mukava sisätilat viidelle.
Asconasta löydät ne ominaisuudet, joita autoltasi odotat. Siksi Opel Ascona on auto Sinulle, joka nautit ajamisesta.

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Ascona 2.0 D-mallin dieselmoottorin suunnittelussa on käytetty uusinta teknistä tietoa tinkimättä Opel-dieselin tunnetusta luotettavuudesta. Moottorissa on mm nokka-akseli kannessa ja aivan uudentyyppinen jakajapumppu.

Asconan moottorivaihtoehdot:
1.3    (1297 cm3) 44 kW (60 hv) DIN
1.6 S (1584 cm3) 55 kW (75 hv) DIN
2.0 S (1979 cm3) 74 kW (100 hv) DIN
2.0 D (1998 cm3) 43 kW (58 hv) DIN”

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 7/1979.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //