Ajokiellon päättymisen jälkeen ajo-oikeus alkaa uudelleen vasta silloin, kun poliisi palauttaa ajokortin haltijalleen, antaa hänelle väliaikaisen ajokortin tai palauttaa ajo-oikeuden kuljettajan esittäessä haltuunsa jääneen ajokortin poliisin lupapalveluissa.
Vaikka ajokortti olisi ollut ajokiellon ajan haltijallaan tallessa, ajo-oikeuden palauttaminen edellyttää poliisissa asioimista, todetaan poliisin tiedotteessa.
Ajo-oikeus ei siis palaudu automaattisesti ajokiellon päättymisin jälkeen. Sama koskee väliaikaista ajokieltoa.
Mikäli lähdet kuljettamaan ajoneuvoa ajokieltosi jälkeen ennen kuin poliisi on palauttanut ajo-oikeutesi, saatat poliisin mukaan syyllistyä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Muistathan siis käydä asioimassa poliisiasemalla ajokieltosi päättymisen jälkeen, ennen kuin hyppäät takaisin rattiin, poliisi muistuttaa.
Michelin varustaa vuodesta 2023 alkaen kaikki henkilöautonrenkaansa RFID-sirulla, todetaan yhtiön tiedotteessa.
Jo tänä vuonna Michelin toimittaa autonvalmistajille 1,5 miljoonaa RFID-yhteydellä varustettua rengasta autonvalmistajille.
Renkaat ovat auton tärkein turvavaruste. Onkin yhä tärkeämpää, että autoon asennetaan oikeat renkaat ja että auton tietokone tunnistaa ne RFID-sirun ansiosta ja liittää niiden tiedot auton ajo-ominaisuuksiin.
Samalla RFID-sirulla varustetut renkaat avaavat rengashuollolle uusia palvelumuotoja, kun niiden kuntoa pystytään seuraamaan ja ennakoimaan.
Liikenneturvallisuuden kannalta on valtava edistysaskel, kun Michelin toimittaa vuodesta 2023 alkaen kaikki henkilöautonrenkaansa RFID-sirulla varustettuina. RFID-siru vulkanoidaan renkaaseen valmistusvaiheessa.
RFID-siru on keskellä antennien välissä. Kuva: Michelin.
– Teemme määrätietoista yhteistyötä autonvalmistajien kanssa ja kehitämme yhteistyössä algoritmeja, jotka muuntavat RFID-sirun välittämät tiedot autoilijalle personoiduksi informaatioksi jokaisen renkaan kunnosta. Kun lähitulevaisuudessa varustamme kaikki renkaamme RFID-sirulla, kuljettaja saa auton jokaisesta renkaasta tärkeät tiedot kojelaudan näyttöön samaan tapaan, kuin tiedot polttoaineen määrästä ja ulkolämpötilasta, sanoo tiedotteessa Michael Ewert, VP Global Sales Original Equipment, Micheliniltä.
Michelin uskoo, että mahdollisuus RFID-tekniikkaan perustuvaan renkaiden kunnon seurantaan on olennainen tekijä tulevaisuuden robottiautojen turvallisuudessa. Michelin käytännössä liittää renkaat tietoverkkoon, mikä merkitsee, että renkaat ovat jatkuvassa yhteydessä auton aktiiviseen turvajärjestelmään.
– Siinä vaiheessa, kun auton tietokone voi olla suorassa yhteydessä rengashuoltoon, avautuu RFID-sirullisten renkaidemme kautta tie uuteen maailmaan. Huolto näkee omasta tietokoneestaan kunkin renkaan tilanteen, ja voi algoritmien perusteella ennakoida, milloin renkaiden kunto on syytä tarkastaa. Huolto voi tarvittaessa varautua renkaanvaihtoon asiakkaan seuraavan käynnin yhteydessä, sanoo tiedotteessa Anders Svensson, Senior Commercial Manager OE, Michelin Nordicilta.
Siru asennetaan renkaan kylkeen. Kuva: Michelin.
Vaikutus myös esimerkiksi ajonvakautukseen
RFID-tekniikka renkaissa tarjoaa tulevaisuudessa alustan uudenlaiselle liiketoiminnalle. Vielä tärkeämpää on, että tekniikan ansiosta liikenneturvallisuus paranee.
Autojen ajonvakautustoiminta toimii tulevaisuudessa RFID-sirun kanssa, jolloin se pystyy sovittamaan toimintansa renkaiden kunnon mukaiseksi. Järjestelmä tietää, onko autossa uudet vai kuluneet kesä- tai talvirenkaat, todetaan Mihelinin tiedotteessa.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun luistonestojärjestelmä aktivoituu hätäjarrutuksissa tai kun on olemassa luiston riski, se huomioi renkaiden kunnon ja toimii sen mukaisesti. Kuljettajan on tällöin helpompi hallita autonsa käytöstä.
Tulevaisuudessa robottiautojen kehittyessä niiden RFID-tekniikalla varustetut renkaat yhdistetään auton turvajärjestelmään, joka säädetään huomioimaan RFID-sirujen tiedot renkaista.
RFID-sirun käyttö henkilöautonrenkaissa perustuu kuljetusalalla tapahtuneeseen kehitykseen. Logistiikkatoiminnoissa RFID-tekniikka on osoittautunut erinomaiseksi työkaluksi tavaravirtojen hallinnoinnissa sekä renkaiden käsittelyssä. Jo nyt 90 prosenttia Michelinin toimittamista raskaan kaluston renkaista on varustettu transpondereilla, ja vuoteen 2023 mennessä kaikki raskaan kaluston renkaat varustetaan RFID-sirulla.
RFID-verkosta
Yksi mainittava etu RFID-tekniikasta rengashuollossa on asennusvirheiden ennaltaehkäisy. Koska renkaan RFID-siru on taltioinut täsmällisen sijaintinsa suhteessa pyörän akseliin, pystyy mekaanikko heti skannatessaan sirun tiedot arvioimaan, onko rengas asennettu oikein.
RFID-tekniikka estää myös renkaiden vaihtumisen keskenään asennuksessa, sillä jokaisessa sirussa on oma tunnistenumeronsa.
Kaikki oleellinen tieto renkaasta on luettavissa ja aikaa säästyy, kun rengasta ei tarvitse tarkastaa silmämääräisesti ja käsin tunnustelemalla. Myös renkaiden varastoinnissa RFID-sirusta on hyötyä, sillä sen avulla varastomäärät voidaan optimoida.
Kysymyksiä & Vastauksia
K: Mistä sanoista lyhenne RFID tulee?
V: RFID tulee sanoista ”Radio Frequency Identification”. Lyhenne tarkoittaa itsenäistä sirua, jonka tiedot voidaan lukea kirjoitus- ja lukukelpoisesta muistista.
K: Koska RFID-sirulla varustetut henkilöautonrenkaat tulevat markkinoille?
V: Niitä toimitetaan jo nyt ensiasennusmarkkinoille. Vuodesta 2023 alkaen kaikki Michelinin renkaat varustetaan RFID-sirulla.
K: Nostaako RFID renkaan hintaa?
V: RFID-tekniikka on kustannustehokas ratkaisu varmistaa renkaan oikea tunnistus logistiikka-alalla. Ne logistiset hyödyt, jotka asiakkaat, rengasmyyjät ja -valmistajat saavat RFID-tekniikan käytöstä, kompensoivat RFID-tekniikan lisähinnan renkaassa.
K: Mitä hyötyä RFID:stä on kierrätyksen ja kiertotalouden kannalta?
V: RFID-siru sisältää tietoa renkaan käyttöiästä ja sen valmistuksessa käytetyistä raaka-aineista. Näiden tietojen avulla on helpompaa lajitella loppuunkuluneet renkaat oikeaan kierrätyskäyttöön.
K: Mikä tulee olemaan tietoverkkoon yhdistettyjen renkaiden taloudellinen merkitys teollisuudelle?
V: Cf. Acumen Research and Consultings -laitos arvioi raportissaan tämän vuoden helmikuulta, että tietoverkkoon yhdistettyjen renkaiden maailmanmarkkinat nousevat lähes 350 miljoonaan euroon vuonna 2026. Se vastaisi tällä sektorilla 70 prosentin vuotuista kasvua. Tietoverkkoon yhdistetyt renkaat mahdollistavat tulevaisuudessa useita uusia liiketoimintamalleja.
Polestar laajentaa markkina-aluettaan Euroopassa. Automerkki toimii tällä hetkellä seitsemällä Euroopan markkinalla, ja vuonna 2021 mukaan liittyvät Suomi, Tanska ja Itävalta.
– Monet ovat kysyneet meiltä, milloin Polestar 2 tulee saataville useammassa maassa. Emme luonnollisesta pysty kaikkeen kerralla, mutta ilokseni voin todeta, että laajennamme markkina-aluettamme seuraavaksi Suomeen, Tanskaan ja Itävaltaan, kertoo Polestarin pääjohtaja Thomas Ingenlath.
Merkin toiminnan on määrä käynnistyä näillä markkinoilla vuoden 2021 toisella neljänneksellä, ja tilauskirjat avataan kesän jälkeen. Ensimmäiset toimitukset ajoittuvat vuoden viimeisen neljänneksen alkuun.
– Tuotteiden tarkka lanseerausaikataulu on jo pitkällä suunnitteluvaiheessa, ja avainhenkilöiden rekrytointi on alkanut uusien Polestar-organisaatioiden perustamiseksi näissä maissa, toteaa Polestarin kansainvälinen myyntijohtaja Mike Whittington.
Tarkat malli- ja hintatiedot vahvistetaan lähempänä lanseerausta.
Polestar liittyy tiiviisti Volvoon
Polestar on Volvo Carsin ja ja Geely Holdingin perustama itsenäinen urheilullisten sähköautojen merkki. Polestar hyötyy teknisistä synergioista Volvo Carsin kanssa ja merkittävistä mittakaavaeduista Volvo -yhteytensä ansiosta. Nämä synergiat antavat Polestarille mahdollisuuden suunnitella, kehittää ja valmistaa omia tehokkaita urheilullisia sähköautoja.
Polestar aloitti toimintansa vuonna 2017 pienen volyymin Polestar 1 -mallilla. Polestar 1 on urheilullinen GT-sähköhybridi, joka kehittää 609 hevosvoimaa tehoa ja 1 000 Nm vääntöä. Toimintamatka pelkällä sähköllä ajettaessa on 124 kilometriä (WLTP), mikä on enemmän kuin millään muulla hybridiautolla. Vuonna 2019 yhtiö julkisti Polestar 2 -mallin, joka on suuremman volyymin premium-täyssähköauto. Vuoden 2020 puolivälissä markkinoille tullut nelivetoinen ensimmäisen tuotantovuoden Polestar 2 kehittää 300 kW tehoa ja 660 Nm vääntöä. Siinä on 78 kWh:n akusto, joka tuottaa toimintamatkaksi 470 kilometriä (WLTP).
Polestar julkisti vuonna 2020 Precept-konseptin, joka esittelee merkin tulevaa visiota, johon kuuluvat kiinteänä osana kestävä kehitys, digitaalinen teknologia ja edistynyt muotoilu. Tulevaisuudessa mallistoon liittyy Polestar 3, joka on tehokas täyssähkökatumaasturi.
Asenteet hybridi- ja sähköautojen hankkimista kohtaan ovat muuttuneet viimeisen kahden vuoden aikana, kertoo Kamuxin teettämä Suomalaiset autokaupoilla -tutkimus.
Ajatus uudemman autoteknologian käyttöönotosta on kasvattanut suosiotaan etenkin naisten, 25–34-vuotiaiden aikuisten ja vanhimpien vastaajaryhmien keskuudessa, todetaan Kamuxin tiedotteessa.
Kaksi vuotta sitten vain 4 prosenttia kaikista vastaajista totesi erittäin todennäköisesti päätyvänsä hybridi- tai sähköautoon, mikäli olisi hankkimassa tai vaihtamassa autoa samana vuonna.
Tänä vuonna osuus on kaksinkertaistunut 8 prosenttiin. Myös melkoisella todennäköisyydellä uudempaan teknologiaan vaihtajien osuus on kasvanut.
Hybridi- ja sähköautoteknologia on kasvattanut suosiotaan etenkin naisten keskuudessa, sillä erittäin todennäköisesti -vastausvaihtoehdon suosio on heillä kolminkertaistunut kahdessa vuodessa.
Vieläkin suurempi absoluuttinen kasvu on havaittavissa 25–34-vuotiaiden aikuisten ryhmässä. Kaksi vuotta sitten vain 22 prosenttia ikäryhmän vastaajista kertoi päätyvänsä hybridi- tai sähköautoon vähintäänkin melkoisella todennäköisyydellä, kun taas tuoreimmassa tutkimuksessa prosenttiosuus on peräti 41.
– 25–34-vuotiailla, joilla auton hankinta-aikeita on kaikkein eniten, hybridi- tai sähköauto nousee aiempaa vahvemmin harkinnan kohteeksi, kun auton ostamista mietitään. Toisaalta myös vanhemmissa vastaajaryhmissä on havaittavissa kasvavaa viehättymistä hybridi- ja sähköautoista, sanoo Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki.
– Hybridi- ja sähköautoa harkitsevan kannattaa pohtia omia ajotarpeitaan. Sähköautoa pohtivan on hyvä kartoittaa latausmahdollisuudet omilla vakioreiteillään. Hybrideiden päästöt ovat alhaisimmillaan silloin, kun iso osa ajoista taittuu latauksen voimin. Pitkissä ajoissa iso polttoaineen kulutus saattaa syödä päästöhyödyt varsin nopeasti, Iiskonmäki kertoo.
– Harkinta on totta kai eri asia kuin ostopäätös. Sähköautojen kohdalla hintataso saattaa leikata kiinnostukselta siivet, jolloin valinta sitten lopulta onkin vaikkapa pienikulutuksinen bensiiniauto. Vaihtoehtoisista käyttövoimista kiinnostuneita palvelemme hyvällä valikoimalla sähkö- kaasu- ja hybridiautoja, joita löytyy kaikista liikkeistämme, mutta kattavin valikoima Kamux Green -myymälöistämme. Tänä vuonna maahan tuomistamme autoista 28 prosenttia on ollut nimenomaan näitä ekologisia autoja, Iiskonmäki jatkaa.
Vähäpäästöisyydellä eniten merkitystä kolmekymppisille
Auton vähäpäästöisyys on tutkimuksen mukaan tärkeää etenkin nuoremmille ikäpolville. Jälleen esiin nousee 25–34-vuotiaiden ikäryhmä, jonka vastaajista 54 prosenttia kokee vähäpäästöisyyden ohjaavan autovalintaa jo nyt tai tulevaisuudessa.
– Nuoremmalle sukupolvelle keskustelu autoilun päästöistä ja ympäristövaikutuksista on luontevaa, koska he ovat kasvaneet aikaan, jossa vaihtoehtoja autotarjontaan on tullut markkinoille lisää ja ympäristöasiat ovat olleet esillä muutenkin, Iiskonmäki toteaa.
Suomalaiset autokaupoilla -tutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 28.1.–2.2.2020. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset, jotka omistavat ajokortin, joiden taloudessa on auto ja jotka vastaavat autohankinnoista. Tutkimuksen lopulliseen kohderyhmään kuului 1009 vastaajaa, ja otanta on kansallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Škodan sähköauton Enyaq iV on tällä viikolla käväisemässä Suomessa. Varsinaiset asiakasautot tuleva Suomen asiakkaille loppukeväästä.
Suomeen tuli kaksi esisarjan autoa näytille ja tällä viikolla ne ovat näytillä Helsingissä, Hyvinkäällä, Turussa, Lappeenrannassa, Tampereella, Espoossa ja Vantaalla.
Syyskuusta alkaen auto on ollut ennakkovarattavissa ja joulukuun alusta ennakkovarauksen tehneet pääsivät jo vahvistamaan tilauksensa.
Ensi viikolla tilaaminen avataan virallisesti kaikille.
Kuva: CvB.
Enyaq iV tarjoilee alkuun kaksi akku- ja tehovaihtoehtoa: 60 ja 80. Molemmat vaihtoehdot ovat tarjolla Launch Edition ja 125 Edition -malleina. Vakiona on nyt takaveto, mutta nelivetoiset ja muut malliversiot tulevat tarjolle vielä myöhemmin ensi vuoden aikana.
Enyaq 60 iV:ssä on bruttokapasiteetiltaan 62 kWh:n (netto 58 kWh) akku. Sähkömoottorin teho on 132 kW (180 hv) ja vääntö 310 Nm. Huippunopeus on 160 kilometriä tunnissa ja kiihdytys nollasta sataan 8,7 sekuntia.
Kuva: CvB.
Enyaq 80 iV -malli on varustettu bruttokapasiteetiltaan 82 kWh:n (netto 77 kWh) akulla. Sähkömoottorin teho on 150 kW (204 hv) ja vääntö 310 Nm. Malliversio kiihtyy nollasta sataan 8,5 sekunnissa ja huippunopeus on 160 kilometriä tunnissa.
Enyaq iV -mallin toimintamatka on WLTP:n ennakkotietojen mukaan parhaimmillaan 531 kilometriä.
Mielenkiintoista on nähdä, tuleeko tästä autosta pitkässä juoksussa samanlainen menestystarina kuin Octaviasta on tullut. Ensivaikutelman mukaan ainakin ainekset kunnon perheautolle ovat olemassa. Tilaa on sekä matkustajille että tavaroille.
Kuva: CvB.
Kojelautaa hallitsee iso näyttö ja vastaavasti mittaristo on tavallista pienempi. Mittaristo voi olla pienempi, kuin sähköautossa ei tarvita kierroslukumittaria.
Maahantuojan mukaan ainakin odotukset ovat korkealla. Ennakkotilaajia on nyt jo maahantuojan mukaan useita satoja.
Liikenteen CO2-päästöjä pyritään tulevina vuosikymmeninä hillitsemään kansainvälisillä ja kansallisilla päästötavoitteilla. Kansallisella tasolla Suomi on sitoutunut pienentämään liikenteen päästöjä vuoden 2005 tasoon verrattuna puoleen vuoteen 2030 mennessä.
Liikenne- ja viestintäministeriön johtama liikenteen ilmastopolitiikan asiantuntijaryhmä on koostanut ehdotuksen, jolla kotimaan liikenteestä CO2-päästöt poistettaisiin kokonaan vuoteen 2045 mennessä ja liikenne olisi tällöin hiilineutraalia.
Päästötavoitteiden saavuttamiseksi kuljetusalalta vaaditaan laajoja ja konkreettisia toimia. Kuorma-autojen valmistajilta odotetaan sopivia ratkaisuja kuljetusyrittäjille ja investointipäätöksiä yrittäjiltä. Yhtenä keinona on fossiilisia polttoaineita korvaavien käyttövoimien, kuten kaasun ja sähkön hyödyntäminen käyttövoimana aikaisempaa tehokkaammin.
Valtio myöntää hankintatukea kaasukuorma-auton ostajalle tai leasing-käyttöön ottajalle
Valtio on päättänyt myöntää hankintatukea uuden yli 16 tonnisen kaasukäyttöisen kuorma-auton ostoon tai vähintään kolmen vuoden pitkäaikaiseen leasingkäyttöön ottamiseen.
Hankintatuella pyritään vauhdittamaan raskaan kaluston vähäpäästöisyyttä ja edistämään kaasun käyttöä raskaassa liikenteessä. Tuki koskee LNG- (nesteytetty maakaasu) ja CNG- (paineistettu maakaasu) kuorma-autoja. Hankintatukea aletaan myöntää joulukuun 2020 alusta alkaen.
Hankintatuen suuruus on LNG-kuorma-auton osalta 12 000 euroa ja CNG-käyttöiselle ajoneuvolle 5000 euroa. Kuorma-auton ostaja tai pitkäaikaisvuokraaja hakee tuen Traficomilta. Tuki maksetaan auton ostajalle tai pitkäaikaisvuokraajalle. Volvo Finland on tarvittaessa mukana tukemassa ja neuvomassa asiakasta tuen hakuprosessissa.
Vuoden huollot kaupan päälle
Volvo Finland haluaa olla mukana raskaan liikenteen päästönvähennystalkoissa ja tarjoaa valtion hankintatuen lisäksi vuoden huollot valtuutetuilla Volvo-korjaamoilla.
Kampanja koskee kaikkia joulukuun alusta alkaen hankittuja uusia kaasukäyttöisiä Volvo ja Renault Trucks -kuorma-autoja.
Volvo Finlandin maahantuomasta kuorma-autovalikoimasta on saatavilla laaja valikoima vaihtoehtoisilla polttoaineilla liikkuvia kuorma-autoja: Volvo Trucksilta löytyy sekä LNG- että CNG-auto ja ensi vuoden alusta alkaen Euroopan markkinoille tulee myös kattava valikoima sähkökuorma-autoja.
Renault Trucksin tuotevalikoimaan kuuluu D Wide CNG sekä sähköautopuolelta D ja D Wide ja Renault Master -pakettiauto.
Volvo Trucksin LNG-kuorma-auto on ympäristöystävällinen valinta pienemmillä polttoainekuluilla: LNG-kuorma-autossa hiilidioksidipäästöt ovat 20 prosenttia pienemmät vastaavaan diesel-ajoneuvoon nähden, polttoainekustannukset puolestaan 30 prosenttia pienemmät.
Suorituskyvyssä ei tarvitse tehdä kompromisseja LNG:n tai dieselauton välillä, sillä moottoriteknologian ansiosta LNG-moottori on teholtaan dieselin veroinen ja sopii jopa 68 tonnin yhdistelmämassoille.
Volvon LNG-moottori toimii dieselmoottorin työkierrolla, joka puolestaan takaa erinomaisen moottorin hyötysuhteen. Huoltoväleiltään kaasu- ja dieselkäyttöisten kuorma-autojen välillä ei ole eroa.
Renault Trucksin kaasuautovalikoimaan kuuluu D Wide CNG kuorma-auto, josta on saatavilla 4×2 ja 6×2 -variaatiot ja kolme eri ohjaamovaihtoehtoa. Mallista riippuen auton toimintasäteeksi saadaan jopa 800 kilometriä.
D- ja D Wide – kuorma-autoista löytyy myös sähköversiot. Niiden myynti on jo alkanut Suomessa ja toimituksia saadaan maahan ennen kesää 2021.
Renault Master -pakettiautosta on tarjolla täyssähköversio sekä peltiumpiautona että ohjaamoalustana. Näihin on mahdollista rakentaa erilaisia päällirakenteita monia käyttötarkoituksia varten. Ensimmäisen täyssähkö Renault Master –pakettiauton pitäisi saapua Suomeen vielä tämän vuoden puolella.
Kuluva vuosi on ollut mobiilimaksamisen lopullinen läpimurto maailmassa. Syy kiihdytykseen on koronapandemia, joka on ohjannut ihmiset kiinnittämään yhä enemmän huomiota hygieniaan ja suosimaan tapoja välttää kontakteja.
Muutos näkyy mobiilipysäköinnin palveluja tarjoavan EasyParkin datassa. Vaikka pandemiasta johtuen ihmiset ovat liikkuneet tänä vuonna tavanomaista vähemmän, parkkisovellusta on käytetty Suomessa saman verran kuin viime vuonnakin. Globaalisti EasyParkin sovelluksen käyttö on lisääntynyt 11 prosenttia viime vuodesta.
40 prosenttia maailman väestöstä välttää tai saattaa välttää koronapandemian takia joukkoliikennettä vielä ainakin seuraavien 6–12 kuukauden ajan.
Drive-in-palvelujen käyttäminen, esimerkiksi ravintoloissa, terveydenhoidossa ja elokuvanäytöksissä, on tänä vuonna moninkertaistunut aiemmista vuosista maailmassa. Tiedot selviävät Googlen maailmanlaajuisesta Trends data -tutkimuksesta (Lähteet tarkemmin lopussa).
Kansainvälisen tutkimusyhtiö Ipsosin tutkimus kertoo, että Kiinassa, joka on koronan leviämisen suhteen myönteisesti Suomea edellä, joka toinen kokee, ettei joukkoliikenteessä ole turvallista.
77 prosenttia auton äskettäin hankkineista sanoo syyksi sen, että yksityisautoilu vähentää tartuntariskiä. Heistä, joilla ei ole autoa, 66 prosenttia sanoo, että haluaisi ostaa auton seuraavan puolen vuoden aikana.
– 72 prosenttia kiinalaisista näkee, että korona voimistaa halua ostaa auto. Se on luonnollisesti ymmärrettävä näkemys. Samansuuntaista tutkimustietoa ja analyysiä on julkaistu Suomessa. Yleinen mielipide on poispäin joukkoliikenteestä, yksityisautoilua kohti, EasyPark Suomen maajohtaja Aleksi Kolehmainen sanoo.
– Toki on huomioitava, ettei autoilu riipu vain mielihalusta, vaan esimerkiksi taloustilanne vaikuttaa. Korona on iskenyt talouteen äärimmäisen ankarasti. Siksi näillä mielipidetutkimuksilla kannattaa ennen kaikkea luodata tulevaa. Korona vaikuttaa väistämättä tiettyihin asioihin elämäntavassamme, ja liikenne näyttää olevan yksi muuttuja, Kolehmainen jatkaa.
38 prosenttia on muuttanut maksamistaan
Korona on kasvattanut kotona vietettävän ajan määrää merkittävästi. Taloustutkimuksen huhtikuun puolivälissä julkaiseman tutkimuksen mukaan 88 prosenttia suomalaisista oli maalis–huhtikuun vaihteeseen mennessä vähentänyt vierailuja sukulaistensa ja ystäviensä luona. Kotoilun yleistyminen ja hygienian korostaminen ovat nostaneet mobiilimaksamisen merkitystä.
– Yksi maailman suurimmista informaatioteknologian palveluntarjoajista Capgemini kertoi lokakuussa huhtikuisen tutkimuksensa perusteella, että maailmanlaajuisesti 38 prosenttia ihmisistä on liikkumisrajoitusten aikana alkanut käyttää uudenlaisia maksutapoja. Tarkoittaen käytännössä kaikkea muuta kuin käteistä ja kortin höyläämistä. Tämä johtaa kulutuskulttuurissa erittäin todennäköisesti pysyvään muutokseen. Siitä näkyy viitteitä EasyParkinkin datassa, Kolehmainen kertoo.
Suomessakin mobiilimaksaminen lisääntyy
Koronan vauhdittama kulttuurinmuutos näkyy EasyParkin datassa. EasyParkin päätuote eli mobiilisovellus on nimenomaan vaihtoehto yleisessä näppäilykäytössä oleville automaateille.
– Parkkisovellusta on käytetty Suomessa tänä vuonna saman verran kuin viime vuonnakin. Se kertoo kulttuurinmuutoksen kiihtymisestä, sillä on selvää, että tänä vuonna on autoiltu tavanomaista selkeästi vähemmän. Parkkeerauksia on vähemmän, mutta mobiilimaksamisen osuus niistä on suurempi, Kolehmainen toteaa.
Ruotsin verrattain löyhä suhtautuminen koronapandemiaan on puhututtanut paljon Suomessa ja näkyy myös parkkisovelluksen käyttämisaktiivisuudessa. EasyParkin sovellusta on käytetty tänä vuonna Ruotsissa 22 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Siellä sovelluksen käyttö ei tauonnut keväälläkään.
Vaikka pandemia on luonnollisesti hidastanut kasvua, EasyParkin vuosi on ollut globaalisti hyvä. Parkkisovelluksen käyttökertojen määrä on kasvanut viime vuodesta 11 prosenttia. Suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa verrattain aktiivisia käyttämään sekä mobiilipysäköintiä että mobiilipalveluja ylipäätään. Siksi nykyään sekä lataamismäärät että käyttökerrat kasvavat globaalisti huomattavasti nopeammin kuin Suomessa.
Lähteet: (1) Google Trends Data, Worldwide, January – July 21 2020 vs 2019, 2018, “Drive-in” (2) Google / C Space qualitative survey activity, July 14 – July 15 2020, US, UK, MX, BR, DE, FR, IN, n = 587 (3) Ipsos, Impact of Coronavirus to new car purchase in China, March 12, 2020.
GT3-sarjan kilpakuljettaja Maro Engel kiihdytti Mercedes-AMG GT Black Series -auton uusiin ennätyksiin legendaarisella Nürburgring-Nordschleifen radalla.
Autolle kellotettiin ajat 6.43,616 minuuttia (20,6 km) ja 6.48,047 minuuttia (20,832 km), joihin ei aikaisemmin ole yltänyt yksikään auto katukäyttöön tehtyjen urheiluautojen eikä vakiomallisten, rakentelemattomien autojen sarjassa.
Ennätysautossa on 4-litrainen V8-tuplaturbomoottori. Moottorissa on tehoa 537 kW (730 hv) ja vääntöä 800 Nm.
Ratakierroksissa hyödynnettiin muun muassa muunneltavia alusta-asetuksia sekä esimerkiksi etuilmanohjaimen Race-asetusta.
– Ajokokemus oli todella vakuuttava. Mercedes-AMG GT Black Series on huomattavasti nopeampi kuin oma GT3-autoni, sillä nopeus nousi 270 kilometriin tunnissa ja jopa yli 300 kilometrin pitkällä Döttingerin suoralla, Engel kommentoi ennätysvetonsa jälkeen.
Koirien ulkoiluttajat varmistavat lemmikkinsä näkymisen pimeällä useammin kuin oman näkymisensä.
Liikenneturvan kyselyyn vastanneiden havaintojen perusteella koiran ulkoiluttajista hieman yli puolet ja koirista lähes kaksi kolmesta on varustettu heijastimella, heijastavalla tuotteella tai led-valolla pimeän aikaan.
Liikenneturva kannustaa turvaamaan lemmikin heijastavalla tuotteella ja led-valoin pimeällä, samoin kuin koiran ulkoiluttajankin.
Heijastin sekä itselle että koiralle
Lähes jokainen Liikenneturvan kyselyyn vastannut piti koirien huomioliivejä ja valoja tärkeänä asiana. Kyselyyn vastanneet kertoivat, että omalla asuinalueella koirista lähes kaksi kolmasosaa on varustettu heijastavalla tuotteella mutta koiran ulkoiluttajista vain hieman yli puolet.
– Tummakarvaista koiraa voi olla erittäin vaikea havaita pimeässä. Omat lemmikit halutaan turvata ja siksi heijastavien tuotteiden käyttö kannattaa. Pimeästä erottuva koira auttaa myös omistajaansa näkymään, mutta kyllä ulkoiluttajankin kannattaa laittaa heijastin hihansuuhun ja takinliepeeseen roikkumaan, valaisee Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen.
Heijastava tuote, led vai molemmat?
Valintaa tehdessä tulisi huomioida, että heijastavaa pintaa on mahdollisimman paljon ja että koira erottuu kaikista suunnista.
Huomioliivi on usein turvallisin vaihtoehto. Jos talutushihnassa on heijastavaa materiaalia, auttaa se erityisesti pyöräilijöitä huomioimaan hihnan.
Kyselystä kävi ilmi, että yli kaksi kolmasosaa vastaajista kertoo säikähtäneensä joskus pimeässä yllättäen vastaan tulevia koiria.
– Jos kuljetaan valottomilla teillä, pantaan tai valjaisiin kiinnitettävä led-valo auttaa näkymään kauas pimeälläkin. Tuotevalikoima on todella iso ja valikoimasta voi valita sellaiset varusteet, jotka sopivat omalle koiralle parhaiten. Vilkkuvaa led-valoa en suosittele, vaan yhtenäinen valo on koirallekin mukavin vaihtoehto, Liikenneturvan Laura Loikkanen kertaa.
Tuotteiden takaisinheijastavuus on tärkeä kriteeri valinnassa.
Jalankulkijan heijastimille on olemassa tiukka standardi, mutta eläinten varusteille ei ole mitään laatuvaatimuksia.
Laadukas, tarpeeksi heijastava materiaali riittävän suurena ja yhtenäisenä pintana tarkoittaa koirienkin tuotteissa yleensä hyvää takaisinheijastavuutta.
Tuotteen laatu ja takaisinheijastavuus kannattaa itse varmistaa osoittamalla sitä taskulampulla noin 10 metrin päästä niin, että taskulamppu on silmän korkeudella.
Hyvä heijastava tuote palauttaa valon ja loistaa kirkkaasti lampun valossa.
*Liikenneturva selvitti suomalaisten kokemuksia ja mielipiteitä koiran kanssa kulkemisesta liikenteessä vuodenvaihteessa 2019-20. Verkkokyselyyn vastasi 1322 henkilöä. Vastaajista 96 prosentilla oli joko itsellä tai perheessä koira.
Ensimmäiset Volvo XC40 Recharge -täyssähköautot ovat saapuneet Suomeen. Kyseessä on yhtiön ensimmäinen täyssähköauto uudessa Recharge-mallistossa.
XC40 Recharge -sähköauto perustuu XC40-malliin, ja se on ensimmäinen Volvon täyssähköauto. Se on Volvolle todellinen merkkipaalu, joka sisältää myös täysin uuden Android-pohjaisen tieto- ja viihdejärjestelmän.
Alkuperäinen XC40 on voittanut arvostetun Vuoden auto Euroopassa -palkinnon. Kuten mallin muut versiot, myös XC40 Recharge on rakennettu kompaktille CMA-moduulialustalle, joka on kehitetty yhdessä Geely Groupin kanssa.
Nelivetoinen XC40 Recharge tarjoaa toimintamatkaksi 418 km (WLTP) yhdellä latauksella ja 408 hevosvoimaa tehoa. Akku latautuu 80 %:n kapasiteettiin 40 minuutissa pikalatausjärjestelmällä (150 kW).
Uusi Android-pohjainen tieto- ja viihdejärjestelmä tarjoaa asiakkaille parempia yksilöintimahdollisuuksia, helppokäyttöisyyttä ja Googlen teknologioita ja palveluja, kuten Google Assistant, Google Maps ja Google Play Kauppa. XC40 Recharge vastaanottaa suuremmat ohjelmisto- ja käyttöjärjestelmäpäivitykset langattomasti over the air -päivityksinä.
XC40 Recharge -auton turvallisuusominaisuudet perustuvat Volvon korkeille standardeille. Akkua suojaa turvakehikko, joka on upotettu auton korirakenteen keskiosaan. Auton alustarakenteeseen sijoitettu akku madaltaa painopistettä, mikä suojaa paremmin ympäripyörähdykseltä.
Sisätiloissa ratkaisut tarjoavat runsaasti säilytystilaa esimerkiksi ovissa, istuinten alla ja tavaratilassa. Polttomottorin tilalla edessä on säilytyslokero.
Volvo julkistaa seuraavan viiden vuoden aikana täyssähköauton joka vuosi ja tavoittelee täyssähköautoille 50 prosentin osuutta kokonaismyynnistä vuoteen 2025 mennessä lopun koostuessa hybrideistä. Recharge on kattotermi kaikille ladattaville Volvoille: täyssähköautoille ja lataushybrideille.
Uuden Volvo XC40 Recharge AWD R-Design -sähköauton hinta on alkaen 62 593 €. Auton ennakkomyynti aloitettiin tämän vuoden alussa.