Koti Blogi Sivu 1417

Poliisi valvoo tehostetusti turvalaitteiden käyttöä

Poliisi9
Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Poliisi valvoo ensi viikolla 8. – 14. maaliskuuta erityisesti turvalaitteiden käyttöä sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä aiheuttavia tekijöitä koko maassa

Tarkkaamattomuusvalvonnassa valvotaan sellaista toimintaa ja seikkoja, jotka vaikuttavat kuljettajan ajamiseen keskittymiseen tai muun liikenteen havainnointiin.

– Tyypillisesti tarkkaamattomuus liikenteessä johtuu puhelimen käytöstä ajon aikana. Riski joutua liikenneonnettomuuteen kasvaa moninkertaiseksi, mikäli puhelimella soitetaan tai kirjoitetaan tekstiviestiä ajamisen aikana, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta toteaa.

Euroopan komission arvion mukaan tarkkaamattomuus on riskitekijänä 10–30 prosentissa liikenneonnettomuuksista.

Turvavyöt käyttöön myös takapenkillä

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) julkaiseman vuosiraportin (2019) mukaan liikenneonnettomuuksissa menehtyneistä henkilö- tai pakettiautossa matkustaneista lähes puolet (45 prosenttia) ei käyttänyt turvavyötä. Heistä joka kolmas (21 prosenttia) olisi tutkijalautakuntien arvion mukaan voinut selvitä onnettomuudesta hengissä, jos turvavyö olisi ollut käytössä.

– Liikenneturvan seurantatutkimuksen mukaan henkilöauton etupenkillä turvavyön käyttöaste on varsin hyvällä mallilla. Sen sijaan henkilöautojen takapenkeillä ja pakettiautoissa turvavyö jää liian usein kiinnittämättä. Poliisin tavoitteena onkin saada turvavyön käyttö kattavaksi ja turvavyön käyttöön liittyvä turvallisuuspotentiaali täysimääräisesti hyödynnetyksi, Ajaste sanoo.

Lapselle turvallisin paikka turvaistuin takapenkillä

Ajaste muistuttaa, että lasten turvalliseen kuljettamiseen ajoneuvossa on kiinnitettävä erityistä huomiota.

– Lapselle turvallisin paikka autossa on takaistuin. Tieliikennelain mukaan alle 135 senttimetriä pitkän lapsen kuljettamiseen henkilö-, paketti- ja kuorma-autossa on käytettävä lasten turvalaitetta. Lapsen mukana matkustava huoltaja on vastuussa siitä, että lasta kuljetetaan asianmukaista turvalaitetta käyttäen. Ellei huoltaja ole lapsen mukana, vastuu on ajoneuvon kuljettajalla, Ajaste sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Mikko Heikkilä ajoi ensimmäiseen voittoonsa rallin SM1-luokassa

Kouvolan SM-rallin voittajat 2021. Topi Luhtinen ja Mikko Heikkilä. Kuva: Taneli Niinimäki, AKK.

Ralli SM-sarjan toinen osakilpailu kaudella 2021 ajettiin lauantaina Kouvolassa. Mikko Heikkilä hallitsi parhaiten haasteelliset keliolosuhteet,  ja ajoi lopulta kahden viimeisen erikoiskokeen dominoinnin jälkeen täysin ylivoimaiseen voittoon.

Iltapäivän kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle yltynyt lumisade sekoitti etenkin SM1-luokan pakan totaalisesti ja ensimmäisenä reitillä ajaneet Teemu Asunmaa ja Emil Lindholm kärsivät aura-auton roolista.

Heikkilä ajoi voittoon lopulta yli minuutin erolla toiseksi tulleeseen Juha Saloon. Kolmanneksi ajoi toista SM1-luokan kilpailuaan Hyundain R5-autolla ajanut Riku Tahko.

– Kauan tätä on odotettu ja nyt se voitto tuli. Viimeisen pätkän ajoin aika hiljaa. Toiseksi viimeinen pätkä oli kauheimpia mitä olen ajanut, mutta samalla parhaimpia kun pystyin kuitenkin ajamaan pohjat. Hyödyttiin aika paljon lähtopaikasta, mutta pysyttiin kuitenkin tiellä vaikka olosuhteet olivatkin haastavat. Rengastaktiikkakin toimi moitteetta. Oikein hyvä fiilis kaiken kaikkiaan, Heikkilä tunnelmoi maalissa.

SM2-luokassa Kouvolan vahvin oli Ville Hautamäki. Toiseksi ajoi 21,6 sekunnin erolla Anssi Rytkönen, ennen kolmatta Mitsubishi-kuljettajaa Jussi Lindbergiä.

Rallissa nähtiin myös M-Sport Polandin rakentaman Ford Fiesta Rally3-auton kilpailullinen maailmanensi-ilta, jota käskytti virolainen Ken Torn.

Lähinnä SM2-luokan autoja vastaan ajanut Torn ylsi yleiskilpailussa sijalle 11. SM2-luokassa suoritus olisi riittänyt sijalle 2. Ville Hautamäen jälkeen.

Pajari täysin pitelemätön SM3-luokassa – Heikkiselle toinen voitto putkeen SM4-luokassa

Sami Pajari oli täysin ylivoimainen SM3-luokassa ja johti luokkaa alusta loppuun. Junior WRC-sarjaan tällä kaudella keskittyvä Pajari kellotti maalissa 45,9 sekuntia nopeamman kokonaisajan kuin toiseksi tullut Tuukka Hallia, joka jatkaa luokan kärjessä kevättauolle siirryttäessä. Luokassa kolmanneksi ajoi Lauri Joona.

V1600-autoilla ajettavassa SM4-luokassa parhaiten Kouvolan erikoiskokeet hallitsi Rovaniemelläkin luokan voittanut Oskari Heikkinen. Luokan kolmen parhaimmiston täydensivät toiseksi ajanut Miko Kiminki ja kolmanneksi tullut Jere Pensas.

Ralli SM -sarja jatkuu kevättauon jälkeen toukokuun lopussa Liedossa

SM O.K. Auto -ralli

Yleiskilpailu
1. Mikko Heikkilä 57:23,1
2. Juha Salo +1:11,1
3. Riku Tahko +1:17,7
4. Emil Lindholm +1:21,6
5. Aleksi Röyhkiö +1:22,2
6. Juuso Metsälä +1:25,5
7. Teemu Asunmaa +1:41,2
….
11. Ken Torn +3:01,9

SM1-luokka
1. Mikko Heikkilä 57:23,1
2. Juha Salo +1:11,1
3. Riku Tahko +1:17,7

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki
2. Anssi Rytkönen +21,6
3. Jussi Lindberg +1:04,4

SM3-luokka
1. Sami Pajari
2. Tuukka Hallia +45,9
3. Lauri Joona +52,2

SM4-luokka
1. Oskari Heikkinen 1:06:32,1
2. Miko Kiminki +48,3
3. Jere Pensas +1:10,8

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Autotodayn lukijoiden mukaan seuraavan auton käyttövoiman ykkösvaihtoehto on vielä diesel!

Kuva: Clas von Bell

Autotodayn sivuilla on jo muutaman viikon aikana ollut kysely seuraavan auton käyttövoimasta. Kun kyselyyn on vastannut yli 2230 lukijaa, alkaa tulos näyttää aika selvältä.

Autotodayn kyselyyn vastanneiden selvä suosikki on diesel. Sitä kannattaa 26 prosenttia vastaajista.

Toiseksi suosituin käyttövoima on bensiini (20 %) ja kolmannella sijalla on sähkö (15 %).

Seuraavina tulevat itselataava hybridi ja lataushybridi. Molempien kannatus on 10 prosenttia.

Kaasun kannatus on vain 6 prosenttia ja etanolin pari prosenttia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Päivän huoltoasema: Shellin Vuosaaren huoltamo

Kuva;: Esko Toivari. Helsingin kaupunginmuseo.

Oheiset kuvat ovat Shellin Helsingin Vuosaaren huoltoasemasta vuodelta 2001.

Kuvat on ottanut 25.7.2001 Esko Toivari ja kuvat kuuluvat Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin.

Huoltoasema on Rastilantie ja Kallvikintien risteyksessä

Katso tästä muita Päivän huoltoasemia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva;: Esko Toivari. Helsingin kaupunginmuseo.

Autotalli.com ja Nettiauto.com saman katon alle

Kuva: Nettiauto.

Alma Media tiedotti perjantaina ostavansa Nettiauto.com-markkinapaikan emoyhtiön Nettix Oy:n Otava-konsernilta.

Kaupan hinta on 170 miljoonaa euroa.

Alma Medialla on ennestään jo Autotalli.com-markkinapaikka.

Nettix Oy:n liiketoiminta käsittää moottorialan markkinapaikat, kuten Nettiauton, Nettikoneen ja Nettimoton, ja ne tavoittavat viikoittain 2,5 miljoonaa suomalaista. Vuonna 2020 markkinapaikat muodostivat Nettix Oy:n liikevaihdosta 81 prosenttia.

Nettix Oy:öön kuuluvat lisäksi kone- ja kuljetusalan johtava ammattimedia Konepörssi sekä uutispalvelu Ampparit.

Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2021 maalis–huhtikuun vaihteessa.

Nettix Oy:n liiketoiminta koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: digitaalisista liikkumisen markkinapaikoista, koneiden ammattimediasta ja uutispalvelusta.

Markkinapaikkojen brändejä ovat Nettiauto, Nettimoto, Nettikaravaani, Nettikone, Nettimarkkina, Nettimökki, Nettivaraosa, Nettivene ja Nettivuokraus.

Liikkumisen ja moottoritoimialan kauppapaikkojen kautta kuluttaja- tai yritysasiakas voi ostaa, myydä tai vuokrata tarvitsemansa. Tällä hetkellä ilmoituksia palveluissa on noin 770 000.

Nettix-palvelussa vaihtoi vuonna 2020 omistajaa yli 800 000 autoa, venettä, konetta, moottoripyörää ja asuntovaunua. Nettix:iin kuuluu myös liikkumisen OmaNettix-palvelu.

Ammattijulkaisuista Konepörssi on työkoneiden ja kuljetusalan erikoisjulkaisu. Uutispalveluiden ydintuote on Ampparit.

Alma Media arvioi, että yrityskaupasta syntyy noin 1,5 miljoonan euron vuotuiset synergiaedut vuoteen 2022 mennessä ja ne liittyvät pääasiassa mediamyyntiin, tukitoimintoihin, tiloihin ja tietojärjestelmiin sekä IT-kehitykseen.

Kaupan toteutumisen myötä Alma Medialle siirtyy yhteensä 39 Nettix Oy:n työntekijää (kokopäiväiseksi muutettuna).

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: Lada palveluksessanne

Kuva: CvB.

Vuonna 1972 Lada oli vielä tuore automerkki ja silloin sitä markkinoitiin tällaisella mainoksella.

”PALVELUKSESSANNE

Lada on uusi eurooppalainen auto. Se on maailman nykyaikaisimman autotehtaan kehittämä perheauto, joka edustaa viihtyisäksi viimeisteltyä turvallisuutta — siksi se on muutamassa kuukaudessa pureutunut vankasti suomalaisille markkinoille.

Lada on tehty mahdollisimman turvalliseksi sekä pitkillä, nopeilla taipaleilla että kaupunkiliikenteen odottamattomissa tilanteissa. Ladan jarrujärjestelmässä on kaksi erillistä jarrupiiriä, edessä automaattisäätöiset levyt, takana rummut, ja taka-akselin kuormituksen mukaan toimiva paineentasausventtiili. Ladan vankka itsekantava teräskori suojaa varsin avaria ja viihtyisiä sisätiloja.

Katso tästä muita Päivän automainoksia.

Lada on tehty palvelemaan ajajansa tahtoa: lukuista yksityiskohdat täydentävät sen erinomaisia ajo-ominaisuuksia.

Arvovaltaisen italialaisen autolehden Quattrorouten mittaama huippunopeuslukema on jopa 150,02 km/t — kiihtyvyyskokeessa saavutettu arvo 0-100 km/t on 13,9 sek!

Koeajakaa Lada — Lada ajaa huomispäivään!”

Mainoksen alareunassa on myös Volgan mainos.

”VOLGA
110 hv — 145 km/t
144 hv — 170 km/t”

Mainos oli Tekniikan Maailmassa 7/1972.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Poliisiauto joutui väistämään ohittajaa pientareelle

Kuva: CvB.

Rekkaa ohittamassa ollut henkilöauto aiheutti perjantaina vaaratilanteen Lapinlahdella.

Kuopiontietä pohjoisen suuntaan iltapäivällä ajanut henkilöauto lähti poliisin tiedotteen mukaan ohittamaan edessään ollutta rekkaa. Ohitus ajautui pitkäksi ja vastakkaisesta suunnasta tulleet kaksi autoa joutuivat väistämään voimakkaasti pientareen puolelle välttääkseen törmäyksen.

Jälkimmäinen vastaantulijoista oli poliisin partioauto, joka lähti tavoittamaan ohittajaa. Ohittajaa vastaan lähti Iisalmen suunnasta toinen poliisiauto, joka pysäytti ohituksen tehneen auton Peltosalmen kohdalla.

Auton kuljettajaksi ilmeni ulkopaikkakuntalainen vuonna 1992 syntynyt mies. Auton kyydissä istui yksi nuorehko mies.

Poliisi suoritti kuljettajalle huumepikatestin, joka antoi positiivisen tuloksen.

Poliisi löysi myös autosta huumausaineita.

Poliisi otti kiinni molemmat henkilöt ja asiassa on tutkintanimikkeinä ainakin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, huumausainerikos ja rattijuopumus.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday 10 vuotta sitten: Tällainen on Hyundain i-flow konsepti

Kuva: Hyundai.

Hyundai esitteli kymmenen vuotta sitten Geneven autonäyttelyssä Hyundai i-Flow -konseptimallin. Kaikki mitä tässä autossa oli, ei kaiketikaan ikinä tullut tuotantoon.

Tällainen on Hyundain i-flow konsepti

Hyundai i-flow -konseptiauto sai maailman ensi-iltansa vuoden 2010 Geneven autonäyttelyssä. I-flow-mallin CO2-päästöt ovat ainoastaan 85 g/km ja polttoaineen kulutus 3 l/100 km.

Vähäpäästöisen suorituskyvyn avaintekijöitä ovat myös Hyundain ensimmäinen diesel-hybridivoimansiirto sekä yhteistyössä kemian alan johtavan yrityksen, BASF:n, kanssa kehitetyt uuden sukupolven materiaalit ja tekniikat.

Esimakua tulevasta D-segmentin ajoneuvosta

Hyundai i-flow on pituudeltaan 4 780 mm, ja sen akseliväli on 2 800 mm. Malli tuo uusia ideoita ja muotoja Euroopan perinteiseen D-segmenttiin. Dramaattisesti muotoillut sisäiset ja ulkoiset linjat muodostavat upean urheilullisen sedan-mallin. Auton leveys ja korkeus (1 850 mm ja 1 420 mm) antavat kokonaisuudelle voimakkaan yleisilmeen.

I-flow-nimi kuvastaa auton poikkeuksellisen aerodynaamista muotoa ja sulavia linjoja. Huomiota herättävän tyylikäs malli säilyttää Hyundain eurooppalaisten mallien i-tunnuksen. Hyundai tuo vuonna 2011 tuotantoon uuden D-segmentin ajoneuvon, jossa hyödynnetään i-flow-mallin muotoilua ja innovatiivista tekniikkaa.

Kuva: Hyundai.

Uutta aerodynaamisuutta

Taaksepäin etenevä katto ja auton tilavuus muodostavat erittäin nykyaikaisen tulkinnan sedan-malleista. Ainutlaatuisia mittasuhteita täydentävät pitkä takaosa ja lyhyet etuylitykset, joiden taustalla on aerodynaamisia motiiveja. Urheilullisia piirteitä korostavat innovatiiviset aktiiviset aerodynaamiset elementit, kuten mukautuva etuspoileri.

Hienostuneet ja futuristiset etu- ja takavaloelementit kimaltavat auton piirteissä kuin jalokivet. Hyundaille ominainen kuusi-kulmainen etusäleikkö täydentää etuosan muotoilun.

Ketteryyttä ja aerodynaamisuutta on vahvistettu lasikatolla, jonka osittain läpikuultavat aurinkokennot yhdistävät auton etu- ja takaosat.

– Katon ja ovien lasitukset sulautuvat yhteen muodostaen rikkeettömän aerodynaamisen suojan. Nämä rohkeat ja hienostuneet yksityiskohdat täydentävät i-flow-mallin kokonaisilmettä ja esittävät rohkean muotoilullisen kannanoton, joka edistää Hyundain virtaavan veistoksen filosofiaa, Hyundai Euroopan pääsuunnittelija Thomas Buerkle toteaa.

Kuva: Hyundai.

Matkustamossa vähän painoa ja paljon tilaa

I-flown sisätilat määrittävät uudelleen sedan-mallien tilavaikutelman. Peruselementit, kuten istuimet ja keskikonsoli, on laadittu mahdollisimman kevyiksi BASF:n nykyaikaisia materiaaleja käyttämällä.

Istuimet on kehitetty yhteistyössä BASF:n kanssa, ja niissä on sovellettu kehittynyttä rasitusanalyysia, joka osoittaa tarpeettomat massa-alueet ja antaa suuntaa optimoidun kevyelle istuinrakenteelle.

BASF:n Steron-materiaali antaa istuimille kestävyyttä, laadukkuutta ja huipputeknistä vaikutelmaa. Ylempi kojelauta on käsitelty Elastoskinillä, joka mahdollistaa komponentin hienostuneen hohtavan viimeistelyn.

Huolellinen tekninen lähestymistapa luo yhdessä runsaiden luonnollisten materiaalien kanssa matkustamoon elävän tunnelman, jota symboloivat vihreät sävyt sekä lehtimäiset varjot katon osittain läpikuultavista aurinkokennoista.

Ohjaamon pääkäyttöliittymä keskittyy laajan näytön ympärille. Näyttö tunnistaa sekä kosketus- että elekomennot. Ulkoasun muodot heijastuvat i-flown matkustamossa, jossa jatkuvat linjat etenevät kojelaudasta ovien kautta takaosan avoimeen tavaratilaan.

Kuva: Hyundai.

Ekotekninen koealusta

I-flow on koealusta uusille energiankeräysmenetelmille, kuten aurinkopaneelikatolle ja lämpösähköiselle generaattorille. Hyundai on kehittänyt auton tekniset avainkomponentit Blue Drive -merkin alla yhteistyössä BASF:n kanssa.

Blue Drive on Hyundaintuotekehitysstrategian ydin, joka vie yhtiötä eteenpäin kohti sen tavoitetta nousta ympäristöä huomioivien tekniikoiden johtavaksi tuottajaksi.

I-flow-mallin keskeinen ominaisuus on sen hämmästyttävän matala CO2-päästötaso: 85 g/km. Auto käyttää hyväkseen tehokasta aerodynamiikkaa, energiankeräystekniikoita ja painoa säästäviä materiaaleja, jotka laskevat päästötason merkittävästi D-segmentin sedanien keskiarvon alapuolelle.

Yhtiön ensimmäinen dieselsähköhybridivoimansiirto käyttää uutta jännittävää 1,7 litran U2-moottoria, jota täydentävät kaksivaiheturbo ja Hyundain litiumionipolymeeriakku. Komponentit muodostavat erittäin kehittyneen kokonai-suuden, varsinkin kun siihen lisätään vielä i-flown kuusivaihteinen kaksoiskytkinvaihteisto.

Energiansäästö

BASF:n ja Hyundain tutkimus- ja kehitystyöinsinöörit ovat kehittäneet lämpömoottori-koteloinnin, joka varmistaa, että moottori saavuttaa optimaalisen käyttölämpötilansa nopeammin lämpöä ylläpitämällä, kun auto on tyhjäkäynnillä.

Eristämättömän moottorin lämpötila laskisi 40 asteeseen jo kolmessa tunnissa, mutta i-flow pysyy kyseisen lämpötilan yläpuolella 14 tunnin ajan.

Tämä saa aikaan viiden prosentin polttoainesäästöt kesäisin ja jopa yhdeksän prosentin säästöt talvisaikaan.

Energiankeräys

Toinen yhteistyössä BASF:n kanssa kehitetty mullistava tekniikka on lämpösähköinen hukkalämmönkeräys. Tämä prosessi pudottaa polttoaineen kulutusta entisestään viidellä prosentilla. Itse asiassa jopa puolet i-flown kuluttamasta sähköenergiasta nopeudessa 80 km/h – 250 wattia – voidaan palauttaa lämpösähköisen generaattorin avulla.

Pakosarjaan asennettu generaattori ottaa haltuunsa kuumista pakokaasuista kerättyä energiaa. Lämpö-sähköinen generaattori muuntaa sitten hukkalämmön käyttökelpoiseksi sähköenergiaksi, joka käyttää lisäjärjestelmiä.

BASF Coatings on kehittänyt Liquid Metal -päällysteen, joka muistuttaa nestemäistä metallia.

Tämän uuden pinnoitejärjestelmän erikoistehosteet saavat auton pinnan näyttämään kiillotetulta metallilta, jossa on peilimäisiä heijastuksia. Nestemäinen ulkoasu lisää samalla pinnan jännitettä. i-flown korkea värisaturaatio antaa konseptimallille energistä karismaa.

Auton muotoilun luomaa voimakasta vaikutelmaa alleviivaavat tyylikkäät kontrastit. Mukautuvat aerodynaamiset ominaisuudet ovat sopusoinnussa muotokielen kanssa ja parantavat esteettisten arvojen lisäksi myös polttoainetaloudellisuutta.

Radikaalit ideat, kuten holvimainen kattolinja ja virtaviivainen keula, tekevät vaikutuksen, ja venemäinen takamuoto ja takalinjat pakottavat ilmavirtaukset eroamaan ajoneuvon takaosassa. Auton ilmanvastuskerroin on ainoastaan 0,25 Cd.

Katso tästä muut Autotoday 10 vuotta sitten -jutut.

Vähän kuluttavaan ajotapaan opastava järjestelmä rohkaisee taloudelliseen ajoon. Järjestelmä sisältää vaihteenvaihdon merkkivalon sekä aktiivisen ECO-toiminnon, joka säätää voimansiirtoa moottorin ja vaihteiston ohjausyksikköjä mukauttamalla.

Eco Route -toiminto käyttää hyväkseen tosiaikaisia liikenneolosuhteita ja kolmiulotteisia maantietietoja ja laskee taloudellisimman tavan päästä haluttuun määränpäähän.

Juttu oli Autotodayssa 6.3.2011

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Teknologia mullistaa autoteollisuuden

Kuva: Matti Sulanto

Autoalalla on käynnissä murros, jossa autonvalmistajat ovat muuttumassa ”metallitehtaista” ohjelmistovetoisiksi teknologiayrityksiksi. Tämä edellyttää uudenlaista osaamista ja näkemystä innovatiivisesta yrityskulttuurista, todetaan Amazon Web Services (AWS) -yhtiön tiedotteessa.

Toisaalta teknologinen innovatiivisuus on aina ollut osa autoteollisuutta – olihan tiellä kulkeva auto itsessäänkin teknologinen innovaatio.

– Autoteollisuus on nähnyt useita hämmästyttäviä teknologisia edistysaskeleita. Erityisesti siitä lähtien, kun sähkökäyttöiset autot kehitettiin korvaamaan fossiilisilla polttoaineilla toimivia. Nyt kehitys etenee kuitenkin nopeammin kuin koskaan, toteaa tiedotteessa Joakim Stolpe, Pohjoismaiden myyntijohtaja, Amazon Web Services (AWS).

Uusien ominaisuuksien vuoksi modernia autoa ei ohjauspyörää ja neljää rengasta lukuun ottamatta tunnista auton alkuperäiseksi versioksi.

Teknologian integrointi autoihin tekee niistä turvallisempia ja käyttäjäystävällisempiä. Lisäksi nykyaikaisissa autoissa on ominaisuuksia, jotka lisäävät sen käyttöarvoa merkittävästi. Aivan kuten älypuhelimia voi käyttää paljon muuhun kuin puhumiseen.

– Tämä näkyy esimerkiksi uusimmassa Audissa. Se näyttää tavalliselta autolta, mutta pinnan alle kätkeytyy paljon teknologiaa: 1200 sensoria, kameroita ja koneoppimista. Tulevaisuudessa monet asiat, kuten jarruttaminen liikennevaloissa, tapahtuvat automaattisesti koneoppimisen avulla, Stolpe sanoo tiedotteessa.

– Mutta miten tämä on mahdollista? Tekoälyn merkintäkieli (AIML) ja suurteholaskenta (HPC) mahdollistavat uusien sovellusten ja palveluiden kehittämisen.

Niiden avulla autoon voidaan lisätä ominaisuuksia, jotka helpottavat vaikkapa ajo-olosuhteista tiedottamista, tai kehittää monimutkaisempaa teknologiaa itseajavia autoja varten.

– Toyota Research Institute hyödyntää näitä uusia teknologioita turvallisempien ja ympäristöystävällisempien autojen kehittämiseen Amazon Web Servicesin (AWS) tekoälypalveluiden avulla, Stolpe sanoo.

Myös esineiden internet (IoT) edistää autojen teknologista kehitystä. Sen avulla voidaan saada parempi käsitys siitä, mitä tapahtuu auton ollessa liikenteessä. Kerätyn datan avulla tuotanto- ja kehitystiimit voivat parantaa autojen turvallisuutta ja laatua sekä nopeuttaa uusien innovaatioiden luomista.

Teknologinen kehitys tekee autotehtaistakin ”älykkäämpiä”. Perinteinen teollisuusautomaatio voi muun muassa kuvan- ja videotunnistuksen avulla kartoittaa tuotantolinjojen epäsäännöllisyydet.

Esimerkiksi Volkswagen on AWS:n pilviteknologian avulla nopeuttanut datan käsittelyä, minkä ansiosta autojen valmistus on tehostunut 30 prosenttia.

– Uusi teknologia tuo mukanaan kuitenkin myös ratkottavia haasteita. Yksi niistä liittyy käsiteltävän datan määrään.

Ruotsalainen Springworks tarjoaa tähän alustan, jonka avulla palveluntarjoajat voivat turvallisella ja kustannustehokkaalla tavalla kehittää digitaalisia palveluja auton omistajille. Niitä voidaan skaalata rajattomasti.

Esineiden internetiä hyödyntävä alusta voi kerätä dataa sadasta tai vaikka miljoonista autoista, jotka kommunikoivat alustan kanssa. Näitä palveluita tarjoaa 30 hengen, ei 3000 hengen tiimi.

Yhteiset asiakkaiden, sähköistämisen ja yhdistettävyyden vaatimukset mullistavat autoteollisuuden. Innovatiivisuus ja luovuus ovat sen tärkeimmät prioriteetit.

– Maailman muuttuessa digitaaliseksi, teollisuuden on tartuttava tilaisuuteen ja integroitava älykäs teknologia osaksi autoja. Tämä lisää niiden käytettävyyttä ja mullistaa tämänpäiväiset käsityksemme autosta, Stolpe sanoo tiedotteen lopuksi.

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Autotoday testasi: Mercedes-Benz A Sedan 250e — kokoaan suurempi lataushybridi ja jopa 60 kilometriä sähköllä

A-sarjan auto on Mercedes-Benzin pienin malli. Kuva: Antti Järveläinen.

A-sarjan ollessa Mercedes-malliston pienin malli, pääsi A-sarjan sedanin sisätilat yllättämään mittojen ja materiaalien puolesta.

Kojelaudan pyöreä kaksiosainen muotoilu tekee koeajoauton tummanpuhuvasta ohjaamosta avaran, takana matkustaa tarvittaessa kaksi pitempää aikuista jalat suorina ja tavaratila nielee golfbägin pitkine mailoineen moitteetta. Pieneksi lataushybridiksi kiitettävän kokoinen akku mahdollistaa useampaa kilpailijaa pidemmän sähkökantaman.

Ajoakun 15,6 kWh kapasiteetti mahdollistaa Mercedeksen mukaan parhaillaan jopa 69 kilometrin sähköllä ajamiseen yhdellä latauksella.

Kuva: Antti Järveläinen.

Todelliseen kantamaan vaikuttaa moni asia, mutta enempää sähkön kulutukseen vaikuttavia asioita miettimättä, yhdellä latauksella pääsee 40-50 kilometriä kuljettaja kuin kuljettaja – jos malttaa ajaa liikennesääntöjen mukaan.

Ennakoiva ajotyyli ja kylmillä keleillä auton esilämmittäminen ulkoista virtalähdettä hyödyntämällä pienentää ajon aikaista sähkönkulutusta parhaimmillaan kymmenillä prosenteilla.

Koeajossa sähkönkulutus pyöri noin 23-26 kWh/100km. lukemissa kevyessä kevätpakkasessa, jolloin sähköinen kantama asettuu vajaaseen 60 kilometriin. Tasaisessa 60-70 km/t. nopeudessa päästään alle 20 kWh/100 km kulutuslukemiin, joka tuo toimintamatkan lähelle Mercedeksen ilmoittamaa 69 kilometriä.

Kuva: Antti Järveläinen.

Matka jatkuu pienellä nelisylinterisellä

Virran loppuessa akusta, ottaa 1,3-litrainen bensiinimoottori ohjat käsiin. Pienestä kuutiotilavuudesta huolimatta moottorista löytyy neljä sylinteriä ja hevosvoimia mukavat 160 kappaletta. Sähkömoottorin kanssa auton maksimiteho on 218 hevosvoimaa.

Sähkö- ja bensiinimoottorin yhteistoiminta on äärimmäisen hienostunutta, eikä moottorin vaihdosta erota kuin tarkasti moottoriääniä kuuntelemalla ja kierroslukumittaria katsomalla. Vaihteistona toimii kahdeksanvaihteinen kaksoiskytkin-automaatti, jonka yhteyteen myös auton sähkömoottori on sijoitettu.

Kuva: Antti Järveläinen.

Ajettavuudeltaan A-sarjasta puuttuu viimeinen särmä ja sporttisuus, mitä etenkin AMG Edition -varusteltuun koeajoautoon kaipaisi. Ajotuntuma on hyvin linjassa muiden Mercedeksen mallien kanssa, mutta hitaan puoleinen ohjaus ja mukavuuspainotteinen alusta eivät anna täysiä mahdollisuuksia napakalle ”AMG-tuntumalle”.

Materiaalien laadukkuus ja ajotuntuman mukavuus vievät A-sarjan sedanin tuntumaa selvästi kokoluokkaa suuremman auton suuntaan.

Kuva: Antti Järveläinen.

Retrohenkisyyttä ja viimeisintä huutoa

Ohjaamon pyöreä muotoilu ja pyöreät ilmastointisuulakkeet tuovat ripauksen retrohenkisyyttä, mutta kojelaudan leveää mittaristoa ei voi olla huomaamatta. Tietoviihdejärjestelmä kätkee sisäänsä Mercedeksen uuden MBUX-järjestelmän.

Kojelautaa hallitsee leveä ”Widescreen Cockpit” näyttö, joka todellisuudessa koostuu kahdesta pienemmästä näytöstä. Näyttöjen koot ovat joko 7 tai 10,25 tuumaa varustelusta riippuen.

Kuva: Antti Järveläinen.

Korimalliltaan A-sarjan sedan ei ole uusinta huutoa. Vuoden 2019 alussa markkinoille tullut sedan on ulkonäöltään tunnusomaista mersua, jonka keulan ulkonäön sukulaisuutta jopa uusimpaan S-sarjaan ei voi olla huomaamatta.
Sivuprofiilista tulee esille kompaktin auton hieman typistetyt etu- ja takapää. Ilmanvastuskerroin on ainoastaan 0,22, joka on edelleen sarjatuotantoautojen keskuudessa ehdotonta kärkeä.

Katso tästä muita Mercedes-koeajoja.

Koeajetun ladattavan hybridin lisäksi A-sarjan sedanista löytyvät mallistosta vielä pelkällä diesel- ja bensiinimoottorilla varustellut mallit. Hinnoittelu diesel- ja bensiinimoottorimalleissa nousee nopeasti lataushybridin tasolle, käyttökustannuksia saadaan laskettua sähkömoottorin avulla ja lataushybridin jälleenmyynti saattaa jatkossa olla helpompaa sähköistyvässä automaailmassa.

Lähtöhinnaltaan vajaan 40 000 euron A 250e sedan lataushybridi on herkullinen vaihtoehto myös työsuhdeautoa harkitsevalle, vapaan autoedun alkaen 770 eurosta.

Kuva: Antti Järveläinen.

Mercedes-Benz A 250e Sedan Business AMG Edition EQ Power

  • Moottori: 1332 cm³, 4-sylinterinen, bensiini
  • Polttomoottorin teho: 160 hv. / 118 kW. @ 5500 rpm.
  • Polttomoottorin vääntö: 230 Nm. @ 1620-4000 rpm.
  • Sähkömoottorin teho: 75 kW.
  • Sähkömoottorin vääntö: 330 Nm.
  • Maksimiteho yhteensä: 160 kW, 218 hv.
  • Maksimivääntö yhteensä: 450 Nm.
  • Ajoakun kapasiteetti: 15,6 kWh
  • Ilmoitettu toimintamatka yhdellä latauksella: 69 km.
  • Latausteho (AC): 7,4 kW
  • Latausaika (AC) 10-100%: 1h 45min.
  • Latausteho (DC/lisävaruste): 24 kW
  • Latausaika (DC) 10-80%: 25 min.
  • Kiihtyvyys: 6,7 sek. (0-100 km/t)
  • Yhdistetty kulutus: 1,0 l/100km.
  • CO₂-päästöt: 22 g/km.
  • Vetotapa: Etuveto
  • Vetokyky: 1600 kg.
  • Alkaen hinta: 32 582 euroa (180 d A sedan Business Style)
  • Koeajoauton alkaen hinta: 43 777 euroa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.
Kuva: Antti Järveläinen.