Ihmisen mieli on käsittämätön. Tyypillistä sille ovat sen jatkuvat ailahtelut. Milloin menee hyvin, milloin taas ei mikään. Silloin sappi helposti kuohahtaa.
Näiden mielenailahtelujen kanssa on meidän itse pärjättävä. Niiden kanssa on tultava toimeen myös perheenjäsentemme ja muiden ihmisten joukossa.
Usein kyseessä on meidän kyvystämme hallita aivojemme toimintaa. Ratkaisevan tärkeätä tämä on, kun olemme siirtyneet auton rattiin.
Liikkuvassa autossa ja vilkkaassa liikenteessä, jos missään, meidän on hallittava mielemme sekä oma, että muiden liikkuminen. Turvallisuus tulisi olla kaikkien teillä liikkuvien ehdoton tavoite. Vaikka kehitys on kulkenut parempaan suuntaan, muutoksia tarvitaan.
Liika riskinotto on turmiollista. Liikaa liikutaan tunnepohjalla.
Yleiset tiet kilpakenttinä!
Liian usein joutuu toteamaan joidenkin maanteillä liikkuvien unohtaneen siellä noudatettavat pelisäännöt. Kysymys on hyvin eritasoisten ajajien areenasta.
On tyyppejä laidasta laitaan, taitavista konkareista ja ammattilaisista ajotaitonsa alkeita opetteleviin. Kaikille pitää olla tilaa liikkua, mutta kaikkien ajajien tasanopeuteen pyrkiminen lienee lähes mahdoton ajatus, miten se toteutettaisiin – lisää valvontaako?
Valitettavasti joukossamme on aina niitä, joita kiinnostaa vain oma eteneminen keinolla millä hyvänsä. Kysymys on uhoamisesta, joka on vaarallinen tauti.
Auton ratissa se merkitsee kohtuuttomien riskien ottamista, mikä tavallisesti ilmenee omien kykyjen yliarviointina. Selkeimmin se tulee esiin urheilussa. Mediat luovat hurjia mielikuvia voiton huumasta. Monet kilpailut on eri medioissa ”voitettu” jo ennen kilpailuja.
Onneksi skabat käydään niitä varten rakennetuilla suorituspaikoilla. Tällainen suhtautuminen on tarttuva tauti. Syytä on myös muistaa, että monien ihannoimilla rata-ajoilla on täysin omat pelisääntönsä.
Sijoituksissa sekunnin sadasosat ratkaisevat. Pienikin väärä arviointi tuhoaa oman sekä myös lähellä ajavan kilpakumppanin ajon. Siksi huimaavia riskejä on pakko ottaa. Onhan kyse suljetusta areenasta, jolla ei ole vastaantulijoita!
Riskit normaaliteillä
Viime aikoina liian monet, varsinkin vasta kortin saaneet nuoret sortuvat ylimittamaan vielä totutusvaiheessa olevat kykynsä. Tarvittavaa ajovälineen hallintaa ei ole eikä kokemusta puikkelehtia kaiken aikaa muuttuvissa liikennetilanteissa.
Ratin taakse istuva ohjaaja joutuu usein autossa mukana olevien usutuksen tai painostuksen kohteeksi ”Eikö kärry kulje vai onko vika suharissa.”
Tällaisessa tilanteessa joutuu kuski rajun henkisen painostuksen kohteeksi. Vaikka järki varoittaa, tilanne pakottaa harkitsemattomien riskien ottamiseen. Jos kuljettaja, eri syistä, ei hallitse ajokkiaan, eikä hänellä vielä ole tarvittavaa tilannetajua, voi jälki olla karmivaa.
Syitä onnettomuuksiin voivat olla esim. vähäinen ajotottumus, liikennesääntöjen heikko tuntemus, ajajan oma mielentila, huumeet ja muut päihteet, mukana kulkevien häirintä, lisälaitteiden kopelointi ym. ym.
Erittäin merkittävä on ajajan oma ajotyyli, onko se tarkasti rajoituksia noudattavaa, mutta nopeita kiihdytyksiä sekä jarrutuksia sisältävää tai ehkä ohituskaistaa paahtava .
Liikennetiheyden jatkuva kasvu tutuillakin teillä saattaa tuottaa yllätyksiä. Lisääntynyt ilmiö liikenteessä on erilaiset perävaunut sekä matkailuvaunut. Näiden kummankin hinaamista ajatellen, on otettava huomioon vetoauton voimavarojen riittävyys.
Normaaliliikenteessä se yleensä on riittävä, mutta saattaa, ennen kaikkea mäkisessä maastossa pudottaa ajonopeuden muuta liikennettä häiritseväksi. Kumpaakin edellä mainittua koskee liikennejoustavuuden noudattaminen.
Etenkin Keski- ja Etelä-Eurooppaan, saati toisille mantereille aikovien on syytä ottaa huomioon myös maan erilainen temperamentti.
Valtavasti lisääntynyt ajoneuvojen määrä
Kuka tahansa autolla liikkuva, milloin tutuilla kotikulmilla, milloin vieraammissakin maisemissa, saattaa havaita ruuhkien reilun, ajankohtaan liittyvän, kasvun.
Kun näihin sitten yhdistyy kaikenlaisten ajoneuvojen, jättipitkien rekkojen, linja-autojen sekä reilusti paisuneen turistiliikenteen sekoitus, ollaankin yhtäkkiä keskellä valtavasti kuohuvaa karusellia.
Kun tähän lisätään karusellissa sekä eri syistä ajoteillä hitaasti seikkailevat epävarmat soföörit, alkaa sukkulointiin tottuneilla helposti käämit kuumentua.
Kiire, joko todellinen tai elämäntapa
Kiire on suhteellinen käsite. Paloautoilla, poliiseilla ja ambulansseilla se on todellinen. Muilla se voi yllättää kenet tahansa.
Muuttunut ajosuunnitelma, epähuomiossa ohi hurahtanut poikkeamiskaista ym. ovat todellisia kiireen aiheuttajia, mutta miten on työpaikalle tai kotiin joka päivä ”tottumuksen voimalla” hurjaa vauhtia ajava ja seuraavasta poikkeamasta poistuva tai liityntäkaistalta ajokaistalle kiilaavan ”kiire”.
Riskinsä on muuta nopeutta hitaammin ajavallakin
Ruotsissa ajaneet voivat todeta, että siellä liikennekäyttäytyminen lienee maailman parhaita, mikä osin johtuu hienosta tieverkostosta. Mutta pelisääntönsä on niilläkin teillä. Siellä toteutuu tuttu sananparsi ja vaatimus, että joukkoon on pakko sopeutua. ”Den i leken går måste leken tåla” – ja liikenne kyllä sujuu.
Jo vuosia sitten Englannin liikenteestä kuului tiukkoja terveisiä, ehkä rajuimmat tukistukset. Jotkut nopeammin ajaneista saattoivat hikeentyessään kiilata hitaamman ulos ajoradalta, kävellä auton luokse ja vetää avatusta ikkunasta suharia turpiin.
Kireitä terveisiä lähettää myös sikäläisen autoliiton perustajajäseniin kuuluva Hugh Bladon. Hänen havaintojaan ovat ”hitaasti ajavat ovat itsekkäitä ja osa aiheuttaa turhia ongelmia karavaanareille, koska ei yksinkertaisesti pysty epävarmuutensa vuoksi ajamaan liikenteen sallimaa nopeutta”.
Näissä terveisissä engelsmannien tunnettu kohteliaisuus ei tällä alueella oikein korostu. Englantilaisessa asennoitumisessa kuultaa läpi huoli maan kokoon nähden valtavasta ajoneuvokannasta. Pykälien ja käytännön noudattamisen tärkeyden on oltava kireämpää.
Suomi ja liikenneturvallisuus
Meillä oli 1920-luvulla vasta muutamia tuhansia ajokortin suorittaneita. Se yleistyi 1950-luvulta lähtien autojen määrän kasvaessa sekä nuorten ja naisten tullessa ajokortillisten joukkoon.
Nyt 2000-luvulla ajokortti on toiminut monissa eri yhteyksissä myös henkilökorttina. Paranevasta ajokulttuurista huolimatta meitä vaivaa vielä nuoren sivistysmaan käytäntöjen ohuus.
Siitä selkeinä osoituksina on itsekäs käyttäytyminen, kiireen mukaantulo jne.
Ajoluvan haltijoiden ikäprofiili painottunee tällä hetkellä nuorempien ajajien osuuteen, mutta päivittäisessä liikenteessä ikääntyneiden osuus kasvaa kaiken aikaa. Tässä nuorten ryhmässä on nyt nähtävissä sääntöjen noudattamisen heikkenemistä.
Viikoittaiset onnettomuusuutiset ovat tästä murheellista luettavaa. Parantamisen varaa siis on.
Liikenteen lisääntyessä riskien osuus kasvaa kaiken aikaa ja kuljettajan kokonaisvastuu lisääntyy.
Merkittävä osa onnettomuuksista olisi vältettävissä pitämällä riittävä ja järkevä etäisyys muihin ajoneuvoihin. Ruuhka-aikoina ns. kiireisimmät ajajat pyrkivät ulosmittaamaan kiireensä ohitellen jatkuvasti muita hyvinkin kyseenalaisissa ja riskialttiissa tilanteissa.
Moottoriteiden pelisäännöt on otettava tosissaan
Melkoinen ero on vanhalla tutulla kotitiellä ajettaessa verrattuna esim. keski-Euroopan ja etenkin Saksan moottoriteihin, joissa monta kaistaa elää kaiken aikaa omaa elämäänsä. Vasemmalla varsinainen vauhtikaista nopeille ohittajille, keskellä kaistat tavallisille ajajille.
Oikea reunakaista on varattu etenkin tavarakuljetuksia hoitaville rekoille ja normaalia liikennerytmiä hitaammin ajaville, vähemmän tottuneille tai maisemia ihaileville, sekä heikkotehoisille autoille. Aikoinaan tämä kaista on nimetty humoristisesti ”Trabandt”-kaistaksi.
Moottoritiet ovat vaikuttaneet myönteisesti sekä liikenteen sujumiseen että turvallisuuteen. Mutta onhan niilläkin negatiivisia puolia.
Kun onnettomuuksia sattuu ne ovat rajuja. Tyypillinen tilanne syntyi viime maaliskuun 9. päivä Helsinki-Turku moottoritiellä iltapäiväruuhkassa.
Tähän tilanteeseen osui myös tämän kirjoittaja, joten havainnot olivat itse nähtyjä. Liikennettä vaikeutti merkittävästi koko ajan satava ja pöllyävä lumi, joka sohjoutuessaan suman aiheutti.
Panin merkille erään asian. Sohjoisella tiellä, kahden kaistan ruuhkassa ohittamaan pyrkivien joukossa oli useita samoja ajajia, jotka jatkuvilla hätäilyillään ja ohitteluilla pyrkivät etenemään muuta liikennettä nopeammin, välillä niin, että kaistaa vaihtaneet sulkivat koko ajotien.
Järjellä ajatellen ohittelu oli aivan turhaa, sillä näillä useasti uhkarohkeilla tempuilla tuskin pystyivät ajoaikaa monellakaan minuutilla lyhentämään. Sen sijaan nämä etuilevat aiheuttivat koko joukolle kymmenien minuuttien, pahimmassa tapauksessa jopa tuntien viivästymiset.
Epäonnisia kolarisumassa olivat myös monet maltillisesti ajaneet, joista toisten matka jatkui auto hinurin nokassa korjaamolle ja henkilöt ensiapuun ja onnekkaimpien sieltä tarkistusten jälkeen määränpäähän.
Tällaisissa sekunnin murto-osassa tapahtuvissa tilannemuutoksissa vain harvat todella taitavat, kylmähermoiset ja paljon ajaneet pystynevät hallitsemaan ajokkinsa ja kenties estämään yhteenajon.
Merkittävä osuus näistä onnettomuuksista olisi ollut vältettävissä pitämällä riittävä ja etenkin järkevä etäisyys muihin ajoneuvoihin.
Moottoriteistä puheen ollen, tämän kirjoittaja on vuosien aikana osunut muutamiin moottoriteillä sattuneisiin onnettomuustilanteisiin. Pahin sattui aikoinaan Saksassa, jossa silloin ei vielä ollut huippunopeusrajoituksia.
Ajelimme toverini kanssa jonossa liikenteen mukaan vauhdin ollessa suurinta mahdollista.
Ajovuorossa ollessani tietenkin tarkkailin edessä ollutta liikennenäkymää. Yhtäkkiä havaitsin muutaman sadan metrin päässä edessämme auton pelti– ja muoviosien lentelevän molemmin puolin ajoratoja.
Alitajuntainen salamannopea jarrupolkimen painaminen ja sain kuin sainkin etäisyyden edellä ajavaan säilymään puoleen metriin. Sivusilmällä näin kuinka ohitsemme viereistä kaistaa ryntäsi auto, josta takakontti oli hävinnyt takalasia myöten.
Sen kuljettaja onnistui ohjaamaan autonsa ratojen sivuun ja näin välttyä ajamasta edellisen perään. Vähitellen jonojen vauhti hiljeni ja autot pysähtyivät.
Kalpeanaamaiset ihmiset ilmaantuivat ihmettelemään autojensa uusia keulan tai perän muotoiluja. Onneksi minulla refleksit olivat pelanneet vaistomaisesti.
Todellinen syy taisi olla automme nelipyörävedon kitka, joka piti pyörät tien pinnassa myös jarruttaessa, joten säästyimme auton uudelleen muotoilulta.
Summa summarum
Talven liukkaudet ovat meille tuttua, ja kuitenkin joka syksyisen toteamuksen mukaan ” tien liukkaus yllätti autoilijan.”
Yllättävät sateet tuntuvat edelleen ”yllättävän” myös liian monet kuljettajat.
Todellisuudessa kuljettajan on pystyttävä havaitsemaan tienpinnan liukkaus, ettei se pysty häntä yllättämään. Myös kuluneet renkaat, ”silestonet” on syytä panna kiertoon.
Ennakoivan varovaisuuden toi esiin meidän tuntemamme liikenneguru Ensio Enska Itkonen esittäessään sadesäästä hauskan sutkauksen ”Kun sataa, älä aja sataa.”
Mr. Monitor.
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //
