Koti Blogi Sivu 123

Sähköpyörien akuissa vakava paloriski — useita paloja syttynyt akun ollessa varastoituna sisätiloihin

Kuva: CvB.

Sähköpyörien litiumioniakuista on löytynyt vakava paloriski. Akku saattaa syttyä räjähdysmäisesti palamaan, jos akkukennosto on vaurioitunut tai akun sisäosa pääsee kastumaan.

Pohjola Vakuutuksen korvauspalveluun on tullut viimeisen parin vuoden aikana useampia vahinkoilmoituksia sähköpyörien litiumioniakkujen aiheuttamista tulipaloista. Lataustilanteen lisäksi akkuja on syttynyt palamaan niiden ollessa irrotettuna pyörästä ja nostettuna sisätiloihin tai niiden ollessa pyörässä kiinni.

– Tilastojen mukaan kevyiden sähköisten kulkuvälineiden, kuten sähköpotkulautojen, -pyörien ja -mopojen, aiheuttamien palovahinkojen määrä on kasvanut nopeasti viimeisen parin vuoden aikana. Usein palot ovat lähteneet laitteen ollessa latauksessa, mutta kuluvan vuoden aikana meille on tullut vahinkoilmoituksia tuleen syttyneistä sähköpyörien litiumioniakuista, jotka eivät palon syttyessä ole olleet latauksessa, Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalveluiden johtaja Mikko Filppula kertoo.

Pohjola Vakuutuksen tutkintapalvelut teki useita polttokokeita, joissa selvitettiin litiumioniakkujen syttymissyitä ja palotehoa.

– Tekemiemme polttokokeiden perusteella sähköpyörän akku voi syttyä tuleen erityisesti silloin, jos akkukennosto on saanut iskun tai akun sisäosa pääsee kastumaan. Akku voi vaurioitua hyvin arkisissa tilanteissa, esimerkiksi pudotessa tai pyörän kaatuessa. Akkujen sisään voi myös päästä vettä tiivisteiden välistä. Joskus myös valmistusvirhe voi aiheuttaa syttymisen, sanoo Filppula.

Litiumioniakun palo leviää räjähdysmäisen nopeasti

Litiumioniakkupalot ovat usein räjähdysmäisiä ja tuhoisia.

– Palossa vapautuu hengenvaarallisia kaasuja, muun muassa vetyfluoridia, hiilimonoksidia ja formaldehydiä, jotka räjähtävät helposti suljetussa tilassa. Akkukennon osa voi räjähtäessään lentää jopa luodin nopeudella, noin 300 m/s, Filppula kertoo.

Akkupaloissa tulipalo leviää hyvin nopeasti, mikäli lähellä on palavaa materiaalia. Sähköpyörää säilytetään usein autotalleissa tai varastoissa, joihin voi olla varastoituna paljon tavaraa.

– Akkupalossa lämpötila nousee kovaksi todella nopeasti. Polttokokeessa lämpötila nousi noin 800 asteeseen muutamissa sekunneissa, Filppula kertoo.

Pohjola Vakuutukselle ilmoitetuissa akkupalotapauksissa on sattunut henkilövahinkoja ja suuria omaisuusvahinkoja, kuten koko omakotitalon tuhoutuminen.

– Meidän tietoomme tulleissa tapauksissa on ollut kyse hyvin vakavista tilanteista, kun sähköpyörän akku on ollut esimerkiksi säilytyksessä makuuhuoneessa, jossa se on yllättäen syttynyt palamaan yön aikana, sanoo Filppula.

Älä yritä sammuttaa litiumioniakkupaloa itse

Akun kuumeneminen, turpoaminen tai arvaamaton toiminta ovat merkkejä, jotka kannattaa ottaa vakavasti.

– Vahingoittunut akku voi aluksi vaikuttaa toimivan normaalisti. Mikäli akussa havaitsee selviä vaurioita, kuten turpoamista tai kolhuja, akun käyttöä ei tule jatkaa. Vaurioitunut akku voi aiheuttaa tulipalovaaran. Akku tulisi siirtää mahdollisuuksien mukaan paloturvalliseen tilaan, esimerkiksi ulos, Filppula varoittaa.

Akkuja ei koskaan kannata säilyttää tai ladata esimerkiksi eteisessä tai makuuhuoneessa. Mitään laitteita ei tule jättää lataukseen täysin ilman valvontaa, esimerkiksi yöksi.

– Kuten tekemämme palokokeet osoittivat, usein litiumioniakkupalo leviää räjähdysmäisesti sekunneissa eikä sitä ole mahdollista sisätiloissa sammuttaa. Jos akku räjähtää tai syttyy tuleen, on äärimmäisen tärkeää poistua nopeasti tilasta ja hälyttää palokunta, sillä palon sammuttaminen omin voimin on vaikeaa, neuvoo Filppula.

Viisi vinkkiä turvalliseen laitteen käyttöön ja lataamiseen:

  1. Osta laite tutulta ja luotettavalta merkiltä. Esimerkiksi halpa ja tuntematon laite ulkomaisesta verkkokaupasta ei välttämättä täytä EU:n turvallisuusvaatimuksia.
  2. Käytä lataamiseen laitteen omaa laturia.
  3. Älä käytä akkua tai laturia, joka on vaurioitunut tai toimii epävarmasti.
  4. Älä jätä akkua latautumaan pidemmäksi aikaa oman onnensa nojaan.
  5. Lataa vain palamattomalla alustalla ja varmista, ettet lataa ulosmenoteiden tai syttyvien materiaalien lähellä.

Lue myös

Sähköisten kulkuneuvojen akkupalot ovat arvaamattomia!

Vakuutusyhtiö: Sähkökulkuneuvojen lataukseen kiinnitettävä erityistä tarkkuutta

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomen vanhin autolehti viettää 100-vuotisjuhliaan

Kuva: Moottori-lehti.

Autoliiton edeltäjäjärjestö Suomen Automobiili Klubi päätti oman lehden perustamisesta marraskuussa 1924 ja ensimmäinen Motor-Moottori ilmestyi kesäkuussa 1925. Sadassa vuodessa Moottorista on kasvanut monikanavainen auto-, liikenne- ja matkailumedia.

Moottorin sivuilla on käsitelty alusta lähtien autoja, tekniikkaa, matkailua sekä liikennepolitiikkaa. Alkuvuosina lehden kokosivat autoharrastajat vapaaehtoisvoimin, mutta sittemmin lehdestä tuli ammattijournalistien toimittama auto-, liikenne- ja matkailulehti, jollainen se on edelleen. Aluksi Moottori oli erikseen tilattava lehti, mutta 1930-luvulla siitä tuli yksi Autoliiton jäseneduista.

Vaikeiden sotavuosien 1941–1945 ajan Moottori sinnitteli hengissä ilmestyen ohuehkona lehtenä neljä kertaa vuodessa. Seuraavalla vuosikymmenellä Suomi alkoi autoistua, ja lehden sivuilla esiteltiin runsaasti uusia automalleja. Liikenneturvallisuus on aina ollut keskeinen asia niin Autoliiton kuin Moottorin toiminnassa ja Moottorin sivuilta sai lukea kirjoituksia vastuullisen liikenteen puolesta jo ennen kuin se oli muotia.

Moottorin historiaan mahtuu monta vaihetta. Kun Autoklubi ja Suomen Autoliitto yhdistyivät vuonna 1972, myös lehdet Moottori sekä Auto ja Liikenne sulautuivat yhteen. Moottori koki 1990-luvulla mittavan uudistuksen, jonka myötä sen asema suhteessa muihin autolehtiin vahvistui. Levikki nousi yli 100 000 kappaleen ja Moottorista tuli jälleen autoalan suurin yleisölehti.

Nyt Moottori on paitsi painettu aikakauslehti myös monikanavainen mediabrändi, joka tarjoaa niin painettuna kuin Moottori.fi -verkkosisältöjen kautta ajankohtaiset uutiset, testit ja liikenneturvallisuussisällöt entistä laajemmalle yleisölle. Autoliiton jäsenille ja Moottorin tilaajille avoimet Moottori+ -sisällöt ovat laajentaneet verkkotarjontaa viimeisen parin vuoden ajan.

Autojen koeajot ovat olleet aina yksi Moottorin sisältöjen kivijaloista ja sen kunniaksi lehden juhlanumerossa 10/2025 julkaistaan sama Marmon E-75 Speedster -henkilöauton koeajo, joka oli Moottorissa ensimmäisen kerran 99 vuotta sitten elokuussa 1926. Moottori koeajoi tuolloin autouutuuden ainoana lehtenä Suomessa. Tänä kesänä Moottori koeajoi auton uudestaan ja alkuperäisen jutun kuvituksena on tuoreet valokuvat alkuperäisen jutun kuvauspaikoilta.

– Vaikka historiaa on hauska ja tärkeää muistella, niin tulevaisuus ja kehityksen uusimmat tuulet ovat se, mitä Moottori on syntymästään saakka halunnut lukijoilleen esitellä. Vaikka itse Moottorin peruspalaset, autot, liikenne ja matkailu, ovat yhä paikallaan, niin tapa kertoa niistä kehittyy. Sisältöjä voidaan nykyisin tarjoilla vuorokauden jokaisena hetkenä ja esimerkiksi videosisällöistä tuskin osattiin sata vuotta sitten vielä edes haaveilla. Tulevien sukupolvien nähtäväksi jää, millaisilla alustoilla Moottori palvelee lukijoitaan vuonna 2125, Moottorin päätoimittaja Eila Parviainen toteaa.

Marmon– artikkeli on luettavissa keskiviikkona 15.10. ilmestyvässä painetussa Moottorissa 10/2025. Lehden voi lukea myös sähköisenä irtonumerona Lehtiluukun kautta.

Lue muita Moottori-juttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Poliisiauto törmäsi hälytysajossa toiseen autoon!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Länsi-Uudenmaan poliisin partio oli tiistaina 14.10. ajamassa hälytystehtävälle Raaseporissa, kun kuljettaja törmäsi poliisiautolla sivullisen autoon.

Tilanteessa ei loukkaantunut kukaan, mutta molempiin ajoneuvoihin tuli vaurioita.

Koska tapauksen toinen osapuoli on poliisi, tutkinnasta vastaa syyttäjälaitos. Poliisiauton kuljettajan osalta arvioidaan aina tällaisessa tilanteessa sitä, onko hälytysajossa noudatettu tilanteen vaatimaa varovaisuutta.

Toisen osapuolen osalta arvioidaan, onko tilanteessa noudatettu velvollisuutta antaa esteetön kulku hälytysajoneuvolle.

Lue myös

Moottoripyöräilijä menehtyi peräänajossa traktoriin

Tällainen uusi Nissan Leaf tulee Suomeen ensi vuonna

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Moottoripyöräilijä menehtyi peräänajossa traktoriin

Kuva: CvB.

Jyväskyläntiellä, noin 16 kilometriä Mikkelistä Jyväskylän suuntaan, tapahtui traktorin ja moottoripyörän välinen onnettomuus tiistaina 14.10.2025 noin kello 14.

Poliisin tekemien tutkimusten mukaan moottoripyörän kuljettaja törmäsi edellä ajaneeseen traktoriin kovalla nopeudella. Moottoripyörän kuljettaja oli alle 30-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies.

Moottoripyöräilijä menehtyi törmäyksessä.

Liikenneonnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöä, eikä traktoria kuljettanut henkilö loukkaantunut tilanteessa.

Moottoripyörän kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

Lue myös

Tällainen uusi Nissan Leaf tulee Suomeen ensi vuonna

Seitsemänpaikkainen eurooppalainen täyssähköauto nyt saatavilla 45 990 eurolla

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällainen uusi Nissan Leaf tulee Suomeen ensi vuonna

Kuva: Nissan.

Maailman ensimmäinen massatuotettu sähköauto, Nissan Leaf, tekee paluun kolmannen sukupolven mallilla. Täysin uusi Leaf tarjoaa jopa 622 km toimintamatkan, modernin muotoilun, integroidut teknologiat ja kattavan valikoiman kuljettajaa avustavia järjestelmiä.

Uusi Nissan Leaf on suunniteltu Nissanin Global Design Studiolla, Atsugissa Japanissa ja se valmistetaan Sunderlandin tehtaalla Isossa-Britanniassa. Leaf yhdistää crossover-tyylin, aerodynaamisen tehokkuuden ja näyttävyyden. Ilmanvastuskertoimen ollessa vain 0,25 Leaf on energiatehokas ja omaa huippuluokan toimintamatkan.

Kuva: Nissan.

Ulkoiset yksityiskohdat, kuten upotetut ovenkahvat ja virtaviivainen kattolinja korostavat Leafin tyylikkyyttä. Lisäksi varustetasosta riippuen Leafiin on saatavilla mm. kolmiulotteinen takavalojen muotoilu, 19 tuuman aerodynaamiset kevytmetallivanteet tai panoraamalasikatto Leaf-logolla.

Kaksi akkukokoa

Leaf tarjoaa kaksi akkukokoa: 52 kWh ja 75 kWh, joiden toimintamatkat ovat yli 440 km ja jopa 622 km (WLTP). Moottoritiellä Leaf yltää jopa 330 km toimintamatkaan 130 km/h nopeudella ja 430 km 110 km/h nopeudella, energiatehokkuuden ollessa erinomainen: vain 13,8 kWh/100 km.

Kuva: Nissan.

150 kW DC-pikalataus mahdollistaa jopa 420 km toimintamatkan palauttamisen vain 30 minuutissa. Lisäksi Leaf tukee V2L (Vehicle-to-Load) -toimintoa, jolla voi käyttää ulkoisia sähkölaitteita (3,6 kW). Leaf on myös tulevaisuutta ajatellen valmiina V2G (Vehicle-to-Grid) -toiminnolle.

Ajokokemus

CMF-EV-perusrakenteelle rakennettu Leaf tarjoaa tasapainoisen ja mukavan ajokokemuksen. MacPherson-jousitus edessä ja Multilink erillisjousitus takana takaavat miellyttävän ajon niin kaupungissa kuin maanteilläkin.

Kuljettajan ajokokemusta tukevat:

  • e-Pedal Step – yhden polkimen ajo
  • ProPILOT Assist Navi-linkillä älykäs vakionopeudensäädin
  • Around View Monitor (AVM) 3D-toiminnolla ja 8 kameran näkymällä, mukaan lukien näkymättömän konepellin näkymä sekä T-risteysnäkymä
  • Säädettävä regeneratiivinen jarrutus Intelligent Distance Control -toiminnolla

Sähkömoottori tuottaa 160 kW tehoa ja 355 Nm vääntöä – kiihtyvyys 0–100 km/h vain 7,6 sekuntia. Leafin energiatehokkuus takaa vaivattoman ajon.

Kuva: Nissan.

Turvallisuusominaisuuksiin kuuluvat mm. hätäjarrutus jalankulkijatunnistuksella, kuolleen kulman varoitus, risteävän liikenteen varoitus ja kaistavahdit. 3D-näkymät helpottavat pysäköintiä ja kaupunkiajoa.

Yhdistettävyys

Täysin uusi Leaf tarjoaa kuljettajalle yhdistettävät tieto- ja viihdejärjestelmä sekä kaksi 14,3 tuuman näyttöä. Sisäänrakennetut Google-järjestelmät sekä NissanConnect-sovellus auttavat kuljettajaa arjen eri tilanteissa.

  • Google Maps– reittisuunnittelu latauspisteineen
  • Google Assistant – puheohjaus navigointiin, mediaan ja ilmastointiin
  • Google Play – sovellukset ja viihde
  • NissanConnect -sovellus – akun tilan tarkistuksesta ilmastoinnin valmisteluun ja reittisuunnitteluun.
Kuva: Nissan.

Keväällä Suomeen

Täysin uusi Leaf valmistetaan Sunderlandissa, Isossa-Britanniassa, tehtaalla, jonka tuotannon tarvitsemasta sähköstä jopa 20 % tuotetaan uusiutuvalla energialla. Suomen mallisto ja hinnat julkaistaan myöhemmin. Ensimmäiset toimitukset keväällä 2026.

Nissan Leaf – tuotetiedot

(Kaikki tiedot vahvistetaan tyyppihyväksynnän yhteydessä)

Lue tästä muita juttuja Leafista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Kuva: Nissan.
Kuva: Nissan.
Kuva: Nissan.
Kuva: Nissan.
Kuva: Nissan.

 

Polestarin yritysasiakkaille tarjolla yhteyspalvelu sähköautokantojen hallinnointiin

Kuva: Polestar.

Polestar aloittaa uuden Polestar Fleet Telematics -yhteyspalvelun, joka muuttaa tapaa, jolla kalustopäälliköt voivat hallinnoida, valvoa ja optimoida sähköautokantoja. Polestar Fleet Telematics tarjoaa reaaliaikaista dataa, reaktiivisia tietoja ja saumatonta integraatiota johtavien kalustonhallinta-alustojen kanssa – ilman lisälaitteistoja tai asennusmaksuja.

Palvelun kehityksessä ovat olleet mukana strategiset kumppanit Echoes, Geotab ja High Mobility. Polestar Fleet Telematics antaa kalustopäälliköille työkalut optimoida tehokkuus reaaliaikaisten ajoneuvotietojen ja käyttöanalytiikan avulla, optimoi käyttökustannuksia älykkäämmällä suunnittelulla ja ennakoivilla tiedoilla sekä parantaa asiakaskokemusta saumattomalla yhdistetyllä ekosysteemillä.

Polestarilla on kattava yritysasiakaskanta, joten tämä on meille merkittävä merkkipaalu ja suuri askel eteenpäin asiakkaillemme. Polestar Fleet Telematics yhdistää kestävän kehityksen älykkyyteen ja auttaa kalustopäälliköitä tekemään fiksumpia datapohjaisia päätöksiä, jotka hyödyttävät sekä yritystä että koko planeettaamme”, sanoo Polestarin Global Fleet– ja Preowned-toimintojen päällikkö Ramon Lingen.

Polestar Fleet Telematics voidaan ottaa skaalautuvan arkkitehtuurinsa ansiosta käyttöön monilla markkinoilla, ja se on saatavilla koko Polestarin mallistoon. Yhdistetty kokemus tukee maailmanlaajuista kalustonhallintaa. Lisätietoja ja räätälöityjä ratkaisuja on saatavilla Polestarin kumppanien edustajilta ja verkkosivuilta.

Lue muita juttuja Polestarista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Seitsemänpaikkainen eurooppalainen täyssähköauto nyt saatavilla 45 990 eurolla

Kuva: Peugeot.

Peugeot E-5008 on saanut uuden Allure Business -erikoismallin, joka on suunnattu erityisesti työsuhdeautomarkkinaan tarjoten ennennäkemättömän paljon tilaa.

Täyssähköinen Peugeot E-5008 on tarjonnut jo tähänkin asti erinomaisesti vastinetta rahalle, kun puhutaan tilankäytöstä ja käytettävissä olevista istumapaikoista.

Nyt E-5008:sta on saatavilla Allure Business -varustetaso, joka tiputtaa mallin lähtöhinnan 2 400 eurolla vain 45 990 euroon.

Kun kokonaisuuteen yhdistää varuste-edun, kasvaa erotus aiempaan peräti 3 450 euroon. Se tekee E-5008:n markkinoiden ylivoimaisesti edullisimman tämän kokoluokan ja 500 km WLTP-toimintamatkaan yltävän 7-paikkaisen täyssähköauton.

Peugeot E-5008:ssa on vakiona 7-istumapaikkaa. Myös taaimmainen istuinrivi sopii aidosti jopa täysikasvuisten kuljetukseen. Lisäksi 5008 tarjoaa ikkunapaikat jopa kuudelle matkustajalle.

Kuva: Peugeot.

Kolmas istuinrivi voidaan taittaa kätevästi alas, jolloin E-5008:sta tulee pituussuunnassa säädettävän keskirivin takia äärimmäisen tilava 5-paikkainen auto. Tällöin tavaratilan tilavuus on 748 litraa (VDA). Kun kaikki takaistuimet ovat alhaalla kasvaa kokonaistilavuus 1 815 litraan.

Optimoitu työsuhdekäyttöön

Malli perustuu Allure-varustetasoon, mutta se sisältää lisäksi Panoramic Navigation Packin, mikä tuo yli 1000 euron lisäarvosta varusteita E-5008-malliin. Allure Business -malli sisältää siis normimallia enemmän varusteita nostamatta työsuhdeautoilussa elintärkeitä verotusarvoja. Näin kookkaalle ja tilavalle autolle 565 euron (käyttöetu) ja 625 euron (vapaa autoetu) ovat poikkeuksellisen alhaiset.

Vakiona Allure Business -mallissa on mm. 7-istuinta, Peugeot i-Connect Advanced -tietoviihdejärjestelmä, 21-tuumainen kaareva Panoramic-näyttö, kuljettajan AGR-istuin, VisioPark 180° -peruutuskamera, automaattinen kaksialueilmastointi.

Täyssähköversioon sisältyvät lisäksi lämpöpumppu, 11 kW 3-vaiheinen sisäinen ajoneuvolaturi ja MyPeugeot-mobiilisovellus liitettävyyspalveluineen.

Iso Peugeot hybridinä alle 40 000 euron

Täyssähkömallin lisäksi 5008:sta on tarjolla erittäin houkuttelevasti hinnoiteltu hybridimalli. Saman 7-paikkaisen käytännöllisyyden ja tilankäytön tarjoava 5008 Allure Edition Hybrid on taloudellinen arjen kumppani. Malli on nyt saatavilla lähes 3 000 euron asiakasedulla hintaan 39 995 euroa.

Lue muita juttuja Peugeot E-5008 -mallista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Luka Sammalisto kahdesti palkintopallilla Italian Formula 4 -finaalissa!

Kuva: FotoSpeedy.

Luka Sammalisto päätti Italian Formula 4 -kauden vahvasti Misanossa. Nuorukainen ajoi viikonlopun kolmessa kilpailussa sijoille 4., 3. ja 3., nousten kahdesti palkintokorokkeelle.

Italian Formula 4 -kauden päätösviikonloppu tarjosi vauhtia ja tunnetta. Jo perjantaina Sammalisto näytti potentiaalinsa kellottamalla pohja-ajan molemmissa vapaissa harjoituksissa.

– Kisaviikko alkoi hyvällä valmistautumisella Formula Medicinillä ja fiilis oli heti hyvä. Tiimi teki loistavaa työtä, ja auto toimi hienosti alusta asti, Luka kertoo.

Aika-ajoissa huippuvauhti ei täysin realisoitunut, mutta kilpailuissa Sammalisto oli parhaimmillaan. Ensimmäisessä lähdössä hän teki nousua kohti kärkeä ajamalla kilpailun nopeimman kierroksen ja sijoittumalla neljänneksi. Toisessa lähdössä suomalaiskuljettaja taisteli kärkiryhmässä koko kilpailun ajan ja nousi viime hetkillä kolmanneksi. Sunnuntain finaalissa hän kruunasi viikonlopun uudella podiumilla – kolmas sija viidennestä lähtöruudusta oli vahva päätös kaudelle.

– Ekassa kisassa piti vähän taistella aluksi, kun rengas ei heti toiminut. Mutta vauhti oli koko viikonlopun todella hyvää, ja kahdesti podiumilla – pakko olla tyytyväinen, Sammalisto hymyilee.

Kauden päätteeksi Sammalisto sijoittui Italian Formula 4 -sarjan kokonaispisteissä kahdeksanneksi.

– Sijoitus ei kuvasta meidän vauhtia tai potentiaalia. Tällä kaudella oli liikaa epäonnea ja teknisiä murheita, mutta opin valtavasti. Yhteistyö US Racingin kanssa toimi erinomaisesti, ja kehityin kuljettajana heidän opastuksellaan paljon, Luka kiittelee.

Katse on jo tiukasti tulevassa.

– Nyt pidetään pieni tauko ja suunnataan katse ensi kauteen. Hyviä asioita on tulossa – ja nälkä menestyä on kovempi kuin koskaan, Sammalisto päättää.

Lue muita juttuja Sammalistosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Tällainen uusi kiinalainen täyssähköinen pick-up Suomeen

Kuva: JAC.

Suomeen tulee marraskuussa uusi kiinalainen pick-up-malli. Täyssähköinen JAC T9 EV 4×4 tarjoaa yhdistelmän ominaisuuksia, jotka ovat tähän asti olleet harvinaisia tässä segmentissä. 

JAC T9 EV 4×4:n kehityksessä valmistaja on keskittynyt tärkeisiin tekijöihin, kuten perävaunupainoon, kantavuuteen ja voiman jakautumiseen – unohtamatta mukavuutta, tilavuutta ja käytännöllisiä ratkaisuja. Tuloksena on auto, jolla voit olla työmaalla yhtenä ja leirintäalueella seuraavana päivänä.

Kuva: JAC.

Huippusuorituskykyä ja monipuolisuutta

  • 4×4-neliveto ja kaksi moottoria = 299 hevosvoimaa / 511 newtonmetriä vääntöä
  • 88 kWh akku = 330 km WLTP-toimintamatka (mitattu 500 kg kuormalla)
  • 2300 kg vetokyky ja 835 kg kantavuus
  • Viisi ajotilaa

JAC T9 EV 4×4:n ominaisuudet tekevät siitä houkuttelevan sekä työ- että perhekäyttöön. Vankka runkorakenne mahdollistaa suuren kuorman kuljettamisen – samalla kun matka pysyy mukavana sekä kuorman kanssa että ilman.

Kuva: JAC.

Tilaa, mukavuutta ja käytännöllisyyttä

JAC T9 EV 4×4:n mitat (pituus 5330 mm, leveys 1965 mm ja korkeus 1920 mm. Lavamittoina 1520 mm (p), 1590 mm (l) ja 470 mm (k)) ja tuplahytti tarjoavat runsaasti tilaa sekä matkustajille että varusteille.

Sisätiloissa mukavuus on ollut keskiössä:

  • Hiljainen matkustamo, laadukkaat materiaalit ja runsaasti säilytystilaa
  • Viisi istumapaikkaa, joita kolme ISOFIX-kiinnityksellä
  • 12,6 tuuman kosketusnäyttö Apple CarPlay– ja Android Auto-yhteensopivuudella
  • Viilennyksellä varustettu langaton puhelinlaturi
  • Nahkaverhoilu, istuinlämmittimet ja tunnelmavalaistus
  • Lisäksi 84 litran etutavaratila (frunk)
Kuva: JAC.

“T9 EV 4×4 todistaa, ettei sähköstä tarvitse maksaa ekstraa. Se tarjoaa dieselien hintaluokassa huippusuorituskyvyn, vetokyvyn ja ajomukavuuden – sähköisesti ja päästöttömästi,” kertoo Heidi Nieminen, RSA Suomen myyntijohtaja.

Työhön tehty, arkeen sopiva

JAC T9 EV 4×4 on valinta työmaille, miehistöautoksi tai perhekäyttöön. Myös hinta on kilpailukykyinen – viidellä istuimella varustetun mallin hinta on 51 390 euroa sis. ALV 25,5 %.

JAC T9 EV 4×4 saapuu Suomeen marraskuussa 2025. Ennakkomyynti alkaa heti.

Kuva: JAC.

Perinteitä jo 60-luvulta

JAC Motorsin tuotevalikoiman ytimessä ovat lava- ja kuorma-autot. JAC aloitti toimintansa 1960-luvun puolivälissä ja moderni T-sarja on vakiinnuttanut merkin aseman luotettavana ja teknisesti kehittyneenä valmistajana. Nyt täysin uusi T9 EV 4×4 jatkaa tätä perinnettä – ensimmäisenä täyssähköisenä, nelivetoisena, viidelle hengelle sopivana pick-upina.

Lue muita juttuja JAC-merkistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Kaksi suomalaista palkintopallille European Timeattack Masters -kisassa

Pertti Pääsky. Kuva: Battery Racing Team.

Suomelle historiallinen tapahtuma moottoriurheilussa! Battery Racing Teamin Pertti Pääsky ajoi Euroopan mestariksi sähköautoluokassa (Club EV) European Timeattack Masters -finaalissa Nürburgringin GP-radalla.

Tiimikaveri Tiia-Maria Kukkonen täydensi suomalaismenestyksen pronssilla. Nürburgring isännöi kauden päätöstä, jossa Euroopan parhaat tiimit ratkoivat mestaruudet luokittain samassa tapahtumassa.

European Timeattack Masters (ETAM) on Euroopan time attack -sarjojen huipennus, joka ajetaan kauden lopussa Nürburgringillä. Tapahtuma toimi samalla myös German Timeattack Masters -sarjan finaalina, mikä takasi täyden varikon ja kovatasoisen kilpakaluston. (https://www.euro-timeattack.com/de/)

Time Attackissa ajetaan kelloa vastaan: ohjelmassa ovat Training, Warm Up, Qualifying ja huipennuksena Superlap-finaali, johon etenee kunkin luokan viisi nopeinta. Superlapissa ratkaisu haetaan yhdellä täydellisellä kierroksella – puhdas suoritus ratkaisee.

ETAM:n virallisissa luokissa on nyt historiallisesti ensimmäistä kertaa mukana myös Club EV (Electric Vehicle), johon kuuluvat puhtaasti sähköisellä voimansiirrolla varustetut autot.

“Upea päivä moottoriurheilulle, Suomelle ja sähköiselle moottoriurheilulle. Sähköautoluokka rikkoo rajoja ja ansaitsee pysyvän paikan Euroopan tasolla – ja tänään se todistettiin tuloksilla – 28. nopein aika kaikista 85:stä osallistujasta on kova saavutus, kun mukana on kaikki Euroopan nopeimmat rakennetut- ja superautot myös polttomoottoriluokista”, toteaa Kirsi Immonen, Battery Racing Teamin vetäjä ja Skandinavian, sekä Euroopan sähköautoluokan perustaja.

European Timeattack Masters, sähköautot

1. Pertti Pääsky (FIN, Battery Racing Team) – Euroopan mestari – Tesla Model 3 Performance

2. Dario Haudenschild (CH, Ectech.ch) – hopeaa

3. Tiia-Maria Kukkonen (FIN, Battery Racing Team) – pronssia

Lue muita juttuja Time attack -lajista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //