Koti Blogi Sivu 124

Tommi Hallmanilta onnistunut työnäyte Saudi-Arabiassa

Kuva: Extreme H, Spacesuit.

Historian ensimmäinen vetykäyttöisten maastoautojen Extreme H -kilpailu ajettiin viime viikolla kolmepäiväisenä tapahtumana Saudi-Arabiassa. Kovatasoisessa kilpailussa mukana nähtiin myös kuopiolainen Tommi Hallman, joka edusti F1-mestari Jenson Buttonin omistamaa JBX-tiimiä yhdessä Christine Giampaoli Zoncan kanssa.

Sähkökäyttöisten maastoautojen Extreme E -sarjan taival oli päättynyt Saudi-Arabiassa viikkoa aiemmin. Viime viikolla estradille asteli ensimmäistä kertaa vetykäyttöiset maastoautot, jonka seurauksena Extreme nimen perässä kirjain E (electric, sähkö) oli vaihtunut kirjaimeen H (hydrogen, vety).

Kuljettajat uudessa FIA Extreme H World Cup -kilpailussa olivat samat kuin olivat olleet Extreme E -kilpailussakin ja mukana oli myös Hallman.

– Tykkäsin paljon, olihan se todella hauskaa hommaa! Autot ovat tietysti haastavia ajaa, mutta itse nautin paljon ja radat olivat tietysti hyppyineen kaikkineen todella hienoja. Tiimi oli loistava ja ammattitaitoinen. Pääinsinööri, jonka kanssa tein paljon yhteistyötä, oli todellinen alansa ammattilainen ja opin todella paljon näiden kahden viikon aikana, Hallman hehkutti kaksiviikkoisen Saudi-Arabian matkan jälkeen.

Jo Extreme E -kilpailussa Hallman osoitti nousujohteisia otteita koko viikon ajan ja Extreme H -kilpailussa kuopiolainen ylsi jo koko porukan kovimpiin kierrosaikoihin. Hallman ei sortunut kertaakaan kahden viikon aikana isoon ajovirheeseen ja siinä missä monet kuljettajat saivat kilpailun eri vaiheissa rangaistuksia osumista ratamerkkeihin, oli Hallmanin rangaistussaldo kilpailun päätteeksi pyöreä nolla. Torstaina Hallman valittiin päivän kuljettajaksi.

– Omaan suoritukseeni näiden kahden viikon aikana olen todella tyytyväinen. Varsinkin, kun huomioidaan lähtökohdat, että kaikki tässä lajissa oli aika lailla uutta minulle. Olin kuitenkin ennen tätä reissua ollut vain pari kertaa Extreme E -sarjan puolella varakuljettajana. Paljon piti oppia uutta pienessä ajassa. Varsinkin loppua kohti näillä uusilla vetyautoilla pystyin useassa kohtaa olemaan jopa koko porukan nopein, Hallman kertasi.

Tallikaverilla ongelmia

Hallmanin hyvät suoritukset eivät kuitenkaan riittäneet kärkipään sijoitukseen lopputuloksissa. Aivan kuten aiemmin Extreme E:ssä, niin myös Extreme H:ssa jokaisessa tiimissä nais- ja mieskuljettaja jakoivat ajovuorot ja tietysti molempien suoritukset vaikuttivat tiimin lopputulokseen. Lopputuloksissa kärkipään tiimit olivat niitä, missä sekä nais-, että mieskuljettaja ylsivät kaikkein tasaisimpiin suorituksiin. JBX-tiimissä ei näin käynyt.

– Valitettavasti tiimikaveri sortui liian monta kertaa virheisiin ja ne maksoi liikaa. Lauantain molemmissa alkuerissä Zonca törmäsi ratamerkkeihin ja niistä tietysti tuli rangaistukset. Kun niistä edes jompi kumpi olisi jäänyt tulematta, niin oltaisiin saatu parempi lähtöpaikka finaaliin. Taso kun on täällä kova, niin ei noin paljon vaan voi antaa tasoitusta, Hallman muistutti.

Kahdeksan tiimin finaalissa JBX-tiimin loppusijoitus oli seitsemäs. Tapahtumarikkaassa finaalissa Hallmanilla ja Zoncalla oli mahdollisuuksia jopa kolmanteen sijaan, mutta lopullisesti menestyshaaveet murenivat Zoncan ajovuorolla, kun tiimin auto hyytyi kesken kaiken ylämäkeen.

– Auto pimeni aivan täysin. Lopulta takamoottori lähti toimimaan ja Zonca pääsi ajamaan maaliin. Se oli kolmeen kilpailupäivään ainoa isompi tekninen ongelma meidän autossa, Hallman harmitteli.

Extreme H -kilpailuformaatissa torstaina ajettiin aika-ajoja, perjantaina kaksintaisteluja ja ennen lauantain finaalia ohjelmassa oli vielä kaksi alkuerävaihetta neljän auton lähdöissä. Lopulta kaikista näistä kilpailun eri vaiheista kerätyt yhteispisteet muodostivat tulosluettelon, jonka mukaisessa järjestyksessä tiimit pääsivät valitsemaan lähtöpaikat suureen finaaliin, missä mukana oli kaikki kahdeksan tiimiä. JBX-tiimi valitsi lähtöpaikan viidentenä.

– Otin kuutosruudun radan ulkoreunasta, koska olin ihan varma, että ensimmäisessä, oikealle käännyttävässä mutkassa tulee olemaan hässäkkää. Lisäksi kuutosruutu oli ainoa lähtöpaikka eturivin lisäksi missä kukaan ei lähtenyt edestä ja sillä tietysti haettiin parempaa näkyvyyttä, Hallman taustoitti.

Lähtöruudukossa eturivissä oli kaksi autoa, toisessa rivissä kolme autoa ja takarivissä kaksi autoa. Hallmanin mukaan radan ulkoreunasta oli saatu kaikissa aiemmissa kilpailuissa parempia lähtöjä, maa-aineksen ollessa kovempaa kuin radan sisäpuolella, ja niin kävi myös nyt. Autojen saapuessa radan ensimmäiseen, oikealle kääntyvään, mutkaan, Hallman oli hyvissä asemissa aivan kärjen tuntumassa, mutta sitten vesi mutkan ulostulossa yllätti suomalaiskuljettajan.

– Startti oli hyvä ja ensimmäinen mutka meni puoleenväliin asti hyvin, täysin suunnitelman mukaisesti. Pääsin kiertämään muita, mutta rata oli todella voimakkaasti kasteltu ja varsinkin mutkan loppuosassa oli todella paljon vettä. Kaikki kurat tuli silmille ja sitten mentiin aivan sokkona pitkän matkaa. Ajoin siinä hetkellisesti uloskin radalta, kun ei nähnyt yhtään mihin oli menossa. Putosin siitä sitten peräpäähän, Hallman kuvaili.

Aiemmin lauantaina ajetuissa alkuerissä Hallman pääsi esittelemään parasta osaamistaan, kun hän haastoi rallicross-legenda Johan Kristofferssonin kaksintaisteluun lähdön voitosta. Ruotsalaiskuljettaja kirjautti Extreme E-sarjasta ylivoimaisesti kovimmat meriitit viiden vuoden aikana, joten tulokaskuljettajalle oli tässä kohtaa kovin mahdollinen.

– Voisi sanoa, että se taistelu oli minulle tämän reissun kohokohta ja siinä taistelussa pystyin osoittamaan oman vauhtini maailman parasta vastaan. Harmittavasti minulla ei tuulilasinpesin toiminut juuri yhtään ja välillä ei meinannut nähdä mitään. Toisella kierroksella ajoin Johania kiinni ja sain painostettua hänet tekemään virheen toiseksi viimeisessä mutkassa. Johan ajoi siinä lipun yli ja siitä tuli heidän tiimille rangaistus, Hallman kommentoi.

Pohtiessaan kahden viikon Saudi-Arabian reissunsa kokonaisuutta, Hallman painotti, että tunne on ainakin sen suuntainen, että näillä suorituksilla pitäisi pystyä rakentamaan jatkoa autourheilun huipulla myös tulevaisuudessa.

– Ainakin toivon niin. Tällä reissulla omasta vinkkelistäni katsottuna tärkein tavoite oli antaa näyttöjä, kun nyt pääsi ajamaan ensimmäistä kertaa maailman kovimpia kuljettajia vastaan tässä sarjassa. Siinä valossa voi sanoa, että onnistuin, vaikka finaalista jäikin tulos saamatta. Paljon olen saanut positiivista palautetta. Jatkosta ei voi sanoa vielä mitään, koska sarjan jatkosta ei ole tässä kohtaa tarkempaa tietoa, Hallman painotti.

Lue muita juttuja Hallmanista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Opel yllättää uuden Zafiran voimalinjalla

Kuva: Opel.

Opel palauttaa parin vuoden tauon jälkeen ja uuden vuosimallin myötä Zafira-mallistoon dieselvoimalinjan sähkömallien rinnalle. Syynä tähän on aito asiakaskiinnostus taksi- ja kuljetusyrityksiltä ympäri Suomen.

Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa on edelleen käyttöä dieselkäyttöisille pikkubusseille, eivätkä täyssähköversiot pysty vielä täysin vastaamaan kaikkien yritysten tarpeisiin.

Esimerkiksi autonvuokraamot tarvitsevat edelleen dieselkäyttöisiä tila-autoja, joiden kysyntään Opel kykenee nyt vastaamaan dieselmalleilla. Dieselkäyttöisen Zafiran saa rakennettua myös pienen esteettömän auton vaatimukset täyttäväksi taksiksi.

Sähkövoimamurros

Hyötyajoneuvopohjaisten tila-autojen käyttövoimamurros on kaikesta huolimatta vahvasti etenemässä. Vuonna 2025 segmentin ensirekisteröinneistä täyssähkön osuus on jo 26 %, ja ladattavien osuus yhteenlaskettuna peräti 65 %. Dieselin osuus kakusta on enää 33 %.

Kuva: Opel.

Opel ei tietenkään ole jättämässä täyssähköjä pois Zafira-mallistosta, vaan ne jatkavat tarjonnassa edelleen. Julkisten hankintojen puhtaan ajoneuvon direktiivi ohjaa edelleen hankintoja vahvasti kohti täyssähköä. 1.1.2026 alkaen hankinnoissa päättyy tuki vähäpäästöisille eli alle 50 g/km autoille ja uusi raja on 0 g/km. Tämä siis tarkoittaa julkisten hankintojen painopisteen siirtyvän entistäkin voimakkaammin täyssähköön.

Zafira-mallistossa kaksi varustetasoa

Tila-auto Zafira on saatavilla Edition- ja GS-varustetasoilla, joiden hintaero on noin 8 000 euroa. Zafira Edition 180 Diesel XL Automaatin hinta alkaa 62 842 eurosta ja täyssähköisen Edition Electric 75 kWh 136 XL Automaatin samasta tasosta eli 62 900 eurosta. Valinnan voimalinjojen välillä asiakas voi siis tehdä omien käyttötarpeittensa mukaan.

Edition-malleissa vakiona tulevat mm. 8 istuinpaikkaa, 17” teräsvanteet koristekapselein, liukuovi oikealla ja vasemmalla, pysäköintitutka takana, vakionopeudensäädin nopeudenrajoittimella, IntelliLed–ajovalot ja LED–huomiovalot, ilmastointi, tietoviihdejärjestelmä 10” kosketusnäytöllä, Bluetooth, Apple Car Play- ja AndroidAuto –valmius ja nahkainen monitoimiohjauspyörä lämmityksellä.

GS tuo mukanaan VIP-bussitunnelmaa. Istuimet ovat tällöin nahkaverhoillut, liukuovet muuttuvat sähkötoimisiksi, lattiaverhoilu on kankainen ja Zafira saa HiFi-järjestelmän, johon kuuluu peräti 8 kaiutinta, vahvistin ja bassokaiutin.

Lue muita juttuja Opelista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Vaihtoehtoiset käyttövoimat ei vielä kiinnosta kuljetusalaa!

Arkistokuva. Kuva: Gasum.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n syyskuussa toteuttaman barometrikyselyn mukaan kuljetusyritysten investointiaikeet nousivat hieman kevääseen verrattuna. Seuraavan neljän kuukauden aikana 30 prosenttia vastanneista yrityksistä oli tekemässä investointeja.

Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus aiotuista investoinneista pieneni: 90 prosenttia yrityksistä kohdistaa autoinvestointinsa edelleen joko kokonaan tai osittain dieseliin.

SKALin Kuljetusbarometriin 3/2025 vastanneista 513 kuljetusyrityksestä 30 prosenttia on investoimassa seuraavan neljän kuukauden aikana. Investointeja tekevien osuus kasvoi yhdellä prosenttiyksiköllä keväällä 2025 tehdystä barometristä.

Investointiaikeissa olevien yritysten osuus on tällä hetkellä noin kaksi prosenttiyksikköä pitkän, vuoden 2021 alusta alkavan tarkastelujakson keskiarvon yläpuolella.

– Kuljetusyritysten investointiaikeiden lievää kasvua voi pitää yllättävänä taloudessa vallitseva epävarmuus huomioon otettuna, toteaa SKALin johtaja Petri Murto.

Vaikka yritystasolla tarkasteltuna investointiaikeet ovat pitkän ajan keskiarvon yläpuolella, pienenee kuorma-autojen ensirekisteröintien määrä Suomessa yli 13 prosentilla vuositasolla mitattuna. Viimeisen 12 kuukauden aikana ensirekisteröidyistä kuorma-autoista 88 prosentilla käyttövoimana on ollut diesel.

SKALin Kuljetusbarometrissä sekä kaasu- että sähkökäyttöiseen kalustoon investoivien osuus kääntyi laskuun kevään tilanteeseen verrattuna.

Kaasukäyttöiseen kalustoon aikoi investoida 13 prosenttia vastaajista ja sähkökäyttöiseen viisi prosenttia. Dieseliin osuus aiotuista investoinneista vaikuttaa vakiintuneen noin 90 prosenttiin vastaajayrityksistä.

Dieselkäyttöisen kaluston merkitys Suomen tavaraliikenteessä on edelleen erittäin suuri. Luvanvaraisessa liikenteessä käytössä olevista kuorma-autoista 98 prosentilla käyttövoimana on diesel. Kun tällä hetkellä edelleen yhdeksään kymmenestä autoinvestoinnista kohdistuu dieselkäyttöiseen kalustoon, on selvää, että diesel säilyy tavaraliikenteen pääkäyttövoimana vielä pitkälle 2030-luvulle.

– Dieselin merkitys on syytä huomioida poliittisissa päätöksissä. Suomen hallituksen toteutettavaksi linjaama ammattidiesel on tärkeä toimenpide, jolla voidaan alentaa vuonna 2027 alkavan päästökaupan mukanaan tuomaa kustannusnousua, SKALin Murto korostaa.

Samaan aikaan dieselin rinnalle on nousemassa kasvava joukko vaihtoehtoisia käyttövoimia. Tämä asettaa tarpeita lataus- ja tankkausinfrastruktuurin määrätietoiselle ja valtakunnalliselle kehittämiselle.

SKALin Kuljetusbarometriin 3/25 vastasi 513 kuljetusyrittäjää. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja. Sähköinen kysely toteutettiin 2.–16.9.2025. Koko barometrin pääset lukemaan täällä. Kaikki ilmestyneet Kuljetusbarometrimme löydät täältä.

Lue muita juttuja SKALista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Suomalaisvoitto Espanjan Granada-rallissa

Mikko Eskelinen. Kuva: Jani Kekoni.

Järjestyksessään 11. kerran Espanjan Granadan ympäristössä ajettu Rally Ciudad de Granada alkoi vaikeasti, mutta päättyi lopulta hyviin erikoiskoetuloksiin suomalaiskuljettaja Mikko Eskeliselle ja hänen kartanlukijalleen Arto Kapaselle.

Kahdeksan erikoiskoekilometrin mittaisessa kilpailussa Skoda Fabia RS Rally2 autolla ajanut kaksikko kärsi kaksi rengasrikkoa ja niiden myötä joutuivat keskeyttämään rallin sen toisen erikoiskokeen jälkeen. Kuitenkin ns. superrallisäännön turvin kilpailua viidenneltä pikataipaleelta jatkanut kaksikko sai ajettua kolme hyvää erikoiskoeaikaa ja siten kilpailusta jäi hyvä fiilis tammikuussa Rovaniemellä ajettavaa perinteikästä Arctic Lapland Rallia ajatellen.

– Kilpailun aika-ajoissa en ihan päässyt toivomaani vauhtiin ja siten kuudes lähtöpaikka tarkoitti auraajan roolia. Kovan yrityksen myötä tein kaksi ajovirhettä kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella ja rengasrikkojen seurauksena jouduimme jättämään kilvanajon kesken. Kummatkin rengasrikot aiheutuivat omista ajovirheistä ja koska meillä ei ollut toista varapyörää mukana niin sen myötä olimme pakotettuja jättämään kaksi erikoiskoetta ajamatta ja saatiin niistä ns. 20 minuutin aikasakko, Eskelinen kertoo.

– Superallisäännön turvin jatkoimme kilpailua iltapäivällä ja kaksi viidettä sekä yksi neljänneksi nopein erikoiskoeaika oli meille tyydyttävä tulos. Samalla saimme runsaasti kokemusta myös äärimmäisen kapeista ja kivikkoisista pikataipaleista eli täysin erilaisista mitä Suomessa olemme tottuneet ajamaan. Ralli oli hienosti järjestetty ja yleisöä oli valtavat määrät niin pikataipaleiden varrella kuin lähtö- ja maaliseremonioissa. Kannustusta riitti ja se lämmitti vanhan miehen suurta rallisydäntä, Eskelinen jatkaa.

Vuosi sitten Granada rallin yleiskilpailun voitti Mikko Heikkilä, jonka kohtalona oli tänä vuonna kokea teknisiä murheita ja keskeyttää kilpailu sen suvereenisesta johtoasemasta. Silti ralli oli suomalaisnäytöstä kun laukaalainen Roope Korhonen ja hänen kartanlukija Anssi Viinikka pokkasivat kirkkaimmat pokaalit yli minuutin marginaalilla hopeasijalle ajaneeseen meksikolaiseen Alejandro Mauroon nähden.

Ilman rengasrikkoja ja niistä aiheutunutta keskeytystä Eskelinen ja Kapanen olisivat taistelleet palkintokorokkeen alimmasta sijasta.

Rally Ciudad de Granada 2025, Yleiskilpailu Top-3:

1. Roope Korhonen (FIN) & Anssi Viinikka (FIN), Toyota GR Yaris Rally2, 51:01.5

2. Alejandro Mauro (MEX) & Adrián Pérez (MEX), Škoda Fabia RS Rally2, +1:12.6s

3. Joan Vinyes (ESP) & Jordi Mercader (ESP), Hyundai i20 N Rally2, +3:23.8s

28. Mikko Eskelinen (FIN) & Arto Kapanen (FIN), Škoda Fabia RS Rally2, +24:37.7s (Superralli)

Lue muita rallijuttuja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Volvon uusi turvavyö on Time-lehden mukaan yksi vuoden 2025 parhaista keksinnöistä

Kuva: Volvo Cars.

Maailman ensimmäinen moniadaptiivinen turvavyö, joka on määrä esitellä Volvon tulevassa täyssähköisessä EX60-mallissa, on valittu yhdeksi Time-lehden parhaista keksinnöistä vuonna 2025.

Time julkisti hiljattain vuosittaisen listansa parhaista keksinnöistä. Se sisältää 300 upeaa innovaatiota, jotka muuttavat ihmisten elämää. Volvo on jo toista vuotta peräkkäin mukana listalla turvallisuusinnovaatioidensa ansiosta.

Uusi moniadaptiivinen turvavyö suojaa kuljettajaa ja matkustajia entistä paremmin mukautumalla liikenneolosuhteisiin ja vyötä käyttävään henkilöön.

“Olemme ylpeitä saadessamme TIME-lehdeltä tunnustusta ajoneuvoturvallisuudesta. Tulevan EX60-mallin moniadaptiivisen turvavyön avulla voimme hyödyntää reaaliaikaisia tietoja tilanteen ja vyötä käyttävän henkilön mukaan, mikä tarjoaa älykkäämpää ja henkilökohtaisempaa suojaa, joka voi auttaa vähentämään loukkaantumisia”, Volvon turvallisuuskeskuksen johtaja Åsa Haglund kertoo.

Järjestelmä hyödyntää reaaliaikaisia tietoja auton kehittyneiltä sisäisiltä ja ulkoisilta antureilta ja osaa mukauttaa suojaa säätymällä liikennetilanteeseen ja kuljettajan ja matkustajan yksilölliseen profiiliin, kuten pituuteen, painoon, vartalon muotoon ja istuma-asentoon.

Esimerkiksi suurikokoisempi matkustaja voi saada voimakkaammassa törmäyksessä korkeamman asetuksen, joka pienentää päävammojen riskiä. Pienikokoisempi henkilö lievemmässä törmäyksessä taas saa matalamman asetuksen, joka pienentää kylkiluuvammojen mahdollisuutta.

Uuden moniadaptiivisen turvavyön ominaisuuksia voidaan kehittää edelleen langattomilla ohjelmistopäivityksillä. Volvon kerätessä lisää tietoja auto voi parantaa ymmärrystään kuljettajasta ja matkustajista, uusista tilanteista ja sopivista reaktiosta.

Keksintö osoittaa, kuinka Volvo jatkaa turvallisuusinnovaatioiden kehittämistä suojatakseen ihmisiä paremmin tosielämän tietoja hyödyntämällä.

Viime vuonna eräs toinen Volvon turvallisuustoiminto nimettiin yhdeksi Time-lehden parhaista keksinnöistä. Uraauurtava Driver Understanding System, joka on saatavilla Volvo EX90- ja ES90-malleihin, käyttää reaaliaikaista tunnistustekniikkaa havaitakseen, onko kuljettaja esimerkiksi väsynyt tai herpaantunut, jotta auto voi tarjota tarvittavaa tukea.

Uusi turvavyö esitellään tulevassa Volvo EX60 -mallissa, joka paljastetaan maailmalle 21. päivä tammikuuta 2026 Tukholmasta suorana striimattavassa tapahtumassa.

Lisätietoja

Tämän vuoden listaa kootessaan TIME keräsi ehdokkaita lehden toimittajilta ja kirjeenvaihtajilta eri puolilta maailmaa. Verkkohakuprosessissa kiinnitettiin erityistä huomiota kasvaviin aloihin, kuten terveydenhuoltoon, tekoälyyn ja vihreään energiaan. TIME arvioi kunkin ehdokkaan useiden keskeisten tekijöiden, kuten omaperäisyyden, tehokkuuden, kunnianhimon ja vaikutuksen, perusteella. Voit tarkastella Time-lehden vuoden 2025 parhaiden keksintöjen listaa täällä.

Lue muita juttuja turvavyöstä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Hurja kasvu käytettyjen sähköautojen kaupassa!

Kuva: Fonecta.

02 Rekkarin yhteistyökumppanin Alma Median data kertoo, että käytettyjä autoja on kokonaisuudessaan myyty Suomessa tänä vuonna 5,4 % enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Myynnin kasvu on ollut suurinta Uudellamaalla (12 %) ja maltillisinta Satakunnassa ja Etelä-Karjalassa (1,5 %). Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa myynti on sen sijaan laskenut hieman viime vuoteen verrattuna.

Käytettyjen sähköautojen myynti on kasvanut kaikkein eniten. Kasvua on ollut jopa 74 % viime vuoteen verrattuna. Toiseksi eniten on kasvanut bensahybridien (17 %) ja kolmanneksi eniten dieselhybridien myynti (13 %).

Myös bensa-autojen ja diesel-autojen myynnissä on pientä kasvua viime vuoteen verrattuna.

Käytettyjen sähköautojen myynti laajenee pääkaupunkiseudulta maakuntiin

Suurin osa käytetyistä sähköautoista myydään suurimpiin maakuntiin: Uudellemaalle, Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen. Niiden myynti on kuitenkin lisääntynyt myös muualla Suomessa. Eniten käytettyjen sähköautojen myynti on kasvanut Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Keski-Pohjanmaalla.

“Luonnollisesti käytettyjä sähköautoja ostetaan eniten isoissa kaupungeissa, joissa latauspisteitä on parhaiten tarjolla. Vähitellen sähköautot kuitenkin leviävät kaikkialle Suomeen. Sen voi huomata siinä, että joissakin maakunnissa sähköautojen myynti on kasvanut hurjasti. Etelä-Suomen ulkopuolella olevista kaupungeista esimerkiksi Kouvolassa, Joensuussa, Rovaniemellä ja Kokkolassa on ollut yli 100 % kasvu käytettyjen sähköautojen myynnissä viime vuoteen verrattuna”, toteaa 020202 Ratkaisuiden Business Lead Janni Päivärinta.

Käytetyn sähköauton ostaja on todennäköisesti nelikymppinen suomalainen ja hän ostaa auton rahoituksella

Käytettyjä autoja ostavat ahkerimmin 40–49-vuotiaat sekä yli 60-vuotiaat suomalaiset. Keskimäärin 4,7 % kaikista käytetyn auton ostajista ostaa sähköauton. Sähköautojen ostajissa korostuvat 40–49-vuotiaat. Heistä 6,6 % on ostanut käytetyn sähköauton kuluvan vuoden aikana. Alle 30-vuotiaiden ostoista käytettyjen sähköautojen osuus on vain 1,7 %.

Suurin osa käytetyistä sähköautoista on rahoitusyhtiön omistuksessa. Vain 37 % on yksityisessä omistuksessa. Isoin käytettyjä sähköautoja rahoittava yhtiö on OP. Sen kautta on rahoitettu 23 % tänä vuonna ostetuista käytetyistä sähköautoista.

Käytettyjen sähköautojen TOP 10 mallit tammikuusta syyskuuhun vuonna 2025

  1. Tesla Model 3, 2 139 kpl
  2. Polestar 2, 1 693 kpl
  3. Škoda Enyaq, 1 537 kpl
  4. Volkswagen ID.4, 1 527 kpl
  5. Tesla Model Y, 1 393 kpl
  6. Volkswagen ID.3, 740 kpl
  7. Nissan Leaf, 738 kpl
  8. Volvo XC40, 730 kpl
  9. Audi Q4 e-tron, 699 kpl
  10. BMW i4, 627 kpl

Lähde: Alma Media

Lue tästä muita juttuja 02 Rekkarista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

Rallisprintin SM -kausi päättyi Laitilassa

Mika Lemmetti. Kuva: Janette Taskinen, AKK.

Rallisprintin suomenmestaruussarjan kauden 2025 viimeinen osakilpailu ajettiin Laitilan Vidilänkylässä lauantaina 11. lokakuuta. Kaikkiaan kuudesta tarjolla olevasta Suomen mestaruudesta vasta yksi oli ratkennut ennen lauantaista finaalia, joten panoksia riitti vielä runsaasti.

Nelivetojen yleisen sarjan mestari selvisi jo Laihialla ajetun kauden viimeistä edellisen kilpailun päätteeksi, kun Tuukka Hallia (MäntsMK) Mitsubishi Lancerilla pääsi juhlimaan jo neljättä perättäistä Suomen mestaruuttaan. Nelivetojen kakkosluokassa kilpaileva Hallia dominoi kisojen tapahtumia koko kauden ajan, eikä taipunut kertaakaan. Laitilassa kokonaiskilpailun voitto irtosi jälleen näytöstyyliin yli 4 sekunnin erolla.

Laitilassa jaossa oli kuitenkin vielä sarjan himmeämmät mitalit. Hopeamitalin joulukuisessa palkintogaalassa kaulaansa saa ykkösluokan voiton Laitilassa napannut Skoda-kuljettaja Aarni Mertanen. Jari Koski (AL-Härmä) Mitsubishillaan oli luokan toinen ja hän tulee pokkaamaan sarjapronssia.

Kaksivetojen yleisen mestaruus oli Laitilassa kahden kauppa. Laihian UA:n Mika Lemmetti starttasi kuitenkin melko turvallisen tuntuisesta kuuden pisteen johtoasemasta kauden päätöskisaan. Eikä BMW 325 -kuljettaja pettänyt tälläkään kertaa, vaikka avauskierroksen jälkeen sijoitus olikin ”vasta” luokan toinen, edellä kovin kilpakumppani Ville Reuter (KaMK).

Toinen kierros sujui kuitenkin odotetusti, kun Lemmetti nousi sekä luokkansa, että kaksivetojen yleiskilpailun ykköseksi. Mestarista ei jäänyt lopulta mitään epäselvyyttä. Titteli on Lemmetille toinen perättäinen ja kolmas kaiken kaikkiaan kaksivedoissa.

– Taas kerran hyvin meni. Ensimmäinen kierros oli vähän sellainen, että ajoin sen vain läpi, jotta mestaruus varmistuu. Toiseen kierrokseen laitoin sitten kaiken peliin ja hyvinhän siinä sitten kävi, vaikka marginaalia ei paljon jäänyt, Lemmetti kertoi.

– Kausihan meni kaiken kaikkiaan hienosti, viisi yleiskilpailun voittoa ja yksi kakkossija. Hirveästi paremmin ei siis olisi voinut mennä, mutta toisaalta jäihän siinä ensi kaudelle vähän parannettavaakin, Lemmetti naureskeli.

Lemmetti keräsi kauden aikana täydet 76 pistettä ja marginaalia Reuteriin kertyi lopulta kuusi pistettä. Pronssimitalin kaksivedoissa 67 pisteellään kuittaa Juha Lusa (PokyUA)

Myös junioreissa mestaruuden tavoittelijoita oli vielä kaksi. Pisimmän korren veti Timo Viitanen (HoMK/UA), joka sai balsamia haavoihinsa jouduttuaan keskeyttämään viime viikonloppuna F-Cupin osakilpailussa kesken huiman mestaruuskamppailun. Valtteri Koski (AL-Härmä) keräsi Viitasen tapaan kauden jokaisesta kisasta luokkavoitot ja yhtä paljon pisteitä. Koski joutui silti tyytymään hopeaan, kun kauden toisessa osakilpailussa luokassa ei ollut riittävästi osallistujia täysiin SM-pisteisiin. Pronssimitalin nappaa Aki Ala-Varvi (JaMoKe/UA), joka jäi 12 pisteen päähän kärkikaksikosta.

Senioreissa mestaruuteen ajoi Jukka Lifländer. Honda Civiciä aina näyttävästi tuova Lifländer kuittasi Laitilassa luokkavoiton, joka toi Keski-Karjalan Urheiluautoilijoiden suojatille seniorikultaa 71 SM-pisteellä. Veijo Viitanen (RaaUA) oli kovin uhkaaja, mutta edes oman luokan voitto ei lopulta riittänyt haastamaan Lifländeriä, tuloksena hopeaa kahden pisteen erolla. Tarmo Ollila (NokUA) pokkaa 64 pisteellään senioreiden pronssia.

Naisten mestaria jouduttiin hakemaan pidemmän kaavan kautta. Raahen Urheiluautoilijoiden Meiju Viitanen ja Nokian Urheiluautoilijoiden Maria-Teresa Lahti päätyivät kauden lopuksi tasapisteisiin. Kaksikon sarjat olivat identtiset, jonka johdosta mestaria jouduttiin hakemaan kauden aikaisten yleiskilpailun sijoitusten perusteella. Niiden turvin mestaruus menee lopulta Lahdelle. Naisten SM-pronssi matkaa Kaisa Sistoselle (NokUA), joka jäi kärkikaksikosta kuuden pisteen päähän.

Nuorissa mestaruuden pokkaa Keuruun Urheiluautoilijoiden Miska Tuomisto, joka päätti kautensa Laitilassa luokkavoittoon. Mestari keräsi kauden aikana kaikkiaan 69 pistettä. Vili Hyytiäinen (HyUA) jäi mestarista seitsemän pisteen päähän ja kuittaa hopeisen SM-mitalin. Viimeisen mitalisijan nappaa Rasmus Pentti (LMM) 61 pisteellään.

Suomi Cupin puolella BMW-Rallisarjan mestaruus menee AL-Härmän Riku Koskelle. Joukkuekisan ykköseksi ajoi Raakateippi, jonka kuljettajakolmikosta Mika Lemmetti, Timo Viitanen ja Tuukka Hallia ei kukaan hävinnyt omassa luokassaan kertaakaan tämän kauden aikana.

Oili Jalonen Sprint

Yleiskilpailun tulokset

4WD

1. Tuukka Hallia (lk2) 2:05,68

2. Niko Riikonen (2) +5,18

3. Aarni Mertanen (1) +9,14

4. Jari Koski (1) +12,04

5. Harry Nieminen (1) +16,19

2WD

1. Mika Lemmetti (lk6) 2:18,22

2. Ville Reuter (6) +0,11

3. Peetu Patajoki (4) +0,96

4. Henri Niemi (4) +2,92

5. Marko Heikkilä (5) +3,79

SM-luokkavoittajat

Yleinen

LK1: Aarni Mertanen

LK2: Tuukka Hallia

LK3: Henri Tuomisto

LK4: Peetu Patajoki

LK5: Marko Heikkilä

LK6: Mika Lemmetti

Juniorit

LK7: Valtteri Koski

LK8: Timo Viitanen

LK9: Petri Väyrynen

LK10: Juho Ruuth

Seniorit

LK13: Jukka Lifländer

LK14: Veijo Viitanen

Naiset

LK16: Meiju Viitanen

Nuoret

LK18: Jalmari Ilvesoksa

LK19: Miska Tuomisto

BMW-Rallisarja (Suomi Cup)

LK20: Riku Koski

Alustava pistetilanne: 6/6 osakilpailua

4WD Yleinen

1. Tuukka Hallia 76p

2. Aarni Mertanen 59p

3. Jari Koski 55p

4. Harry Nieminen 51p

5. Eero Nahkala 33p

2WD Yleinen

1. Mika Lemmetti 76p

2. Ville Reuter 70p

3. Juha Lusa 67p

4. Ville Keljo 65p

5. Jukka Riuttanen 61p

Juniorit

1. Timo Viitanen 76p

2. Valtteri Koski 76p

3. Aki Ala-Varvi 64p

4. Juho Ruuth 61p

5. Max Koljonen 60p

Seniorit

1. Jukka Lifländer 71p

2. Veijo Viitanen 69p

3. Tarmo Ollila 64p

4. Leif Tuomela 56p

5. Jari Lamminsivu 51p

Naiset

1. Maria-Teresa Lahti 64p

2. Meiju Viitanen 64p

3. Kaisa Sistonen 58p

4. Marjo-Riitta Mansikkamäki 37p

5. Sanna-Kaisa Tiilikka 22p

Nuoret

1. Miska Tuomisto 69p

2. Vili Hyytiäinen 62p

3. Rasmus Pentti 61p

4. Jesper Rantanen 56p

5. Aatu Nikusaari 29p

BMW-Rallisarja (Suomi Cup)

1. Riku Koski 66p

2. Sami Laurila 57p

3. Anssi Luoma-Aho 45p

4. Timo Karhinen 11p

5. Ville Mäntynen 8p

Joukkueet (Suomi Cup)

1. Raakateippi 198p

2. Koski Racing 154p

3. Viitanen & Väyrynen Racing 147p

3. VAH Team Kajaani 139p

5. Gentlemens Sport Club 137p

Rallisprintin Suomen mestarit 2025

4WD Yleinen: Tuukka Hallia

2WD Yleinen: Mika Lemmetti

Juniorit: Timo Viitanen

Seniorit: Jukka Lifländer

Naiset: Maria-Teresa Lahti

Nuoret: Miska Tuomisto

BMW-Rallisarja (Suomi Cup): Riku Koski

Joukkue (Suomi Cup): Raakateippi

Lue muita juttuja rallisprintistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Käytetty auto Saksasta — Olisiko käytetty auto Saksasta vaihtoehto?

Kuva: Juha Remes.

Autotodayssa alkaa nyt uusi juttusarja, joka kertoo käytetyn auton hankinnasta Saksasta. Ensimmäisessä osassa pohdiskellaan, olisiko ideaa hankkia käytetty auto Saksasta. Sarjan kirjoittaja on Juha Remes.

Autot jakavat ihmiset kahteen leiriin: toisille ne ovat pelkkiä kulkuvälineitä, toisille rakkaita perheenjäseniä. Minulle autot ovat olleet intohimo jo lapsuudesta lähtien – siitä hetkestä, kun opin kävelemään. Ensimmäisen oman autoni sain heti täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ja siitä lähtien ne ovat olleet kiinteä osa elämääni. Moni mies, poika – ja yhä useammin myös nainen, tyttö – voivat samaistua tähän tunteeseen.

Auton hankinta on autoihmiselle pyhä toimitus

Autoihmiselle auton ostaminen ei ole pelkkä kauppa, vaan rituaali. Haaveet kohdistuvat usein malleihin, joihin ei ole varaa – ainakaan vielä. Onneksi EU:n sisämarkkinat ovat avanneet ovia laajemmille vaihtoehdoille. Käytettyjen autojen metsästys ulkomailta, erityisesti Saksasta tai Ruotsista, on yhä suositumpaa.

Suomessa käytettyjen autojen valikoima on rajallinen, etenkin jos etsii erikoisempaa mallia ja kattavia varusteita. Oma ensimmäinen tuontiautoni haettiin Saksasta keväällä 2012. Tuolloin Suomen autoverotus oli monimutkaista, ja kaupantekoon tarvittiin saksan kielen taitoinen kumppani, neuvotteluihin. Onneksi nykyään osa saksalaisista kauppiaista puhuu englantia, ja verkosta löytyy hyödyllisiä ohjeita auton ostamiseen. Ennen autoveroa ratkottiin tullissa, ja niistä tehtiin valituksia, päätöksiä muutettiin ja jopa useiden vuosien jälkeen.

Nykyverotusmallissa päätökset tehdään verottajan toimesta ja päätökseen vaikuttavat kauppasumma, päästöt sekä auton ikä. Päätöksiin ei ole juurikana odotettavissa muutoksia.

 

Mobile.de – autoihmisen karkkikauppa

Auton metsästys alkaa merkin ja mallin valinnasta. Käytettyä autoa etsiessä on tärkeää määritellä ensin ”minulle välttämättömät” ominaisuudet ja sen jälkeen toivelista muista varusteista. Saksalainen www.mobile.de on Euroopan suurin käytettyjen autojen kauppapaikka, jossa valikoima on huikea – lähes 1,5 miljoonaa autoa. Täydellisen osuman löytäminen vaatii kuitenkin myös ripauksen onnea.

Palvelu toimii nykyään useilla kielillä, ja selainkäännökset auttavat ymmärtämään myynti-ilmoituksia helpommin. Tosin auton varusteiden käännökset voivat joskus mennä pahasti pieleen. Saksassa myyjinä toimii sekä yksityishenkilöitä että autoliikkeitä, ja usein kauppiaat myyvät myös yksityisten autoja liikkeidensä kautta. Tämä vaikuttaa siihen, kuinka monta omistajaa autolla on ollut, jos auto on välillä kauppiaalla niin omistajaluku kasvaa.

Kuva: Juha Remes.

Saksalaiset, itse valitsevat autoja, joilla on ollut vähän omistajia ja jotka ovat kolaroimattomia. Mikäli autojen historiaa alkaa kuormittamaan kolarit sekä useat omistajat, niitä ei tyypillisesti kerrota myynti-ilmoituksissa, ja ne kohdat ovat avoimia. Usein kolariauto päätyvätkin vientiautoiksi.

Suomessa taas autojen omistajamäärät voivat kasvaa nopeasti, kun liikkeet ostavat usein käytetyt autot omiin nimiinsä, ja myyvät autoja omissa nimissään eteenpäin, jolloin jo muutaman autoliikevierailun jälkeen omistajaluku voi olla lähellä kymmentä.

Vinkkejä ja varoituksia ostajalle

Mobile.de tarjoaa myös hyödyllisiä ohjeita auton hankintaan. Tärkeimpiä tarkistettavia asioita ovat omistajien määrä, myyjän taustat, auton ominaisuuksien tarkat kuvaukset mahdollinen kunto, kilometrit, onko auto myynnissä liikkeen vai tavallisen kuluttajan toimesta sekä miten hyvin autosta esitetään kuvia.

Saksassa on valitettavasti myynnissä autoja, joiden mittarilukemia on manipuloitu ja huoltokirjoja väärennetty. On myös saatavilla palveluita, joiden avulla auton tietoja voi tarkistaa sähköisesti, mutta käytännöt vaihtelevat, eikä kaikki huoltofirmat toimita tietoja rekistereihin. Siksi oma maalaisjärki ja autotuntemus ovat korvaamattomia, valintaa tehtäessä. Jos et itse tunne autoja, ota mukaan asiantuntija.

Saksassa on myös alueellisia eroja. Itäisessä Saksassa toimii enemmän kauppiaita, joilla on yhteyksiä Itä-Euroopan maihin, joissa auton tietojen muokkaaminen on ollut yleisempää, jossa matkamittarin kilometrejä ruuvataan taaksepäin sekä huoltokirjaa muokataan uusiksi. Lisäksi useat autokauppiaat ovat ei-saksalaistaustaisia, ja heidän toimintatapoihinsa voi vaikuttaa heidän oma kulttuuritausta, niin hyvässä kuin pahassa.

Mobile.de:n tähtiluokitus antaa osviittaa kauppiaan maineesta, mutta sen luotettavuus riippuu palautteiden määrästä ja rehellisyydestä. Nyrkkisääntönä on se, että ulkomailla kauppaa tehdessä luottamus on aina erikseen ansaittava, ennen kuin laitat nimen ostajana paperiin.

Seuraavassa jaksossa jatketaan pohdiskelua…

Käytetty auto Saksasta osa 1 — Olisiko käytetty auto Saksasta vaihtoehto?

Lue myös

Käytetty auto Saksasta osa 1 — Olisiko käytetty auto Saksasta vaihtoehto?

Käytetty auto Saksasta osa 2 — Valintakriteerit hankittavasta autosta?

Käytetty auto Saksasta osa 3 — Yhteydenottoja myyjille

Käytetty auto Saksasta osa 4 — Kuinka etenimme keskusteluissa myyjien kanssa

Käytetty auto Saksasta osa 5 — Ennakoivat koeajot Suomessa antoivat lisää kokemuksia!

Käytetty auto Saksasta osa 6 — Miten auto rekisteröidään Saksassa!

Käytetty auto Saksasta osa 7 — Valinnat, paikat ja koeajot

Käytetty auto Saksasta osa 8 — Matka kohti unelmaa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kaatuminen voi käydä sähköpotkulautailijalle kalliiksi!

Kuva: CvB.

Suomalaisten jakautunut suhtautuminen sähköpotkulautoihin on pysynyt muuttumattomana. Pohjola Vakuutuksen tekemän kyselytutkimuksen mukaan huomattava osa suomalaisista kokee sähköpotkulaudat ongelmallisiksi.

Kyselytutkimuksen mukaan 73 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että sähköpotkulaudoilla saa ajaa liian kovaa, 63 prosenttia kokee, että niitä on liian paljon ja 53 prosenttia on sitä mieltä, että muiden pysäköimät sähköpotkulaudat ovat aiheuttaneet heille harmia.

Selkeä ero vastauksissa liittyy kokemuksiin vaaratilanteista, joita on syntynyt sähköpotkulautoihin liittyen.

– Vaaratilanteita syntyy silloin, kun ei seurata liikennesääntöjä, tai kun ajonopeudessa ja -tavassa ei huomioida sääolosuhteita ja oikeaa tilannenopeutta, sanoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander.

6 prosenttia vastaajista kertoo, että he ovat joutuneet läheltä piti-tilanteeseen sähköpotkulaudan kuskina, mutta jopa 29 prosenttia vastaajista kertoo joutuneensa sivullisena läheltä piti-vaaratilanteeseen sähköpotkulaudan kanssa.

– Vuokrattavien sähköpotkulautojen maksiminopeus on 20 kilometriä tunnissa. On ymmärrettävää, että näissä vauhdeissa ohjattavuus jalankulkijoiden keskuudessa vaikeutuu ja läheltä piti -tilanteita syntyy paljon. Tässä vauhdissa törmäys jalankulkijan kanssa vastaa samaa kuin aikuinen ihminen sprinttaisi täysiä päin, sanoo Hiljander.

Vastauksien prosenttiosuudet ovat pysyneet miltei muuttumattomana syksystä 2023, jolloin Pohjola Vakuutus viimeksi teki kyselytutkimuksen asiasta.

Kaatuminen voi käydä skuuttikuskille kalliiksi

Syksyn tullen pimeys, vesisateet ja pudonneet lehdet lisäävät riskejä kevyessä liikenteessä. Talven tullen sähköpotkulautailu on erittäin riskialtista: loska, jää ja lumi heikentävät pitoa ja jarrutustehoa.

Yleisimpiä sähköpotkulautoihin liittyviä onnettomuuksia ovat Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella kaatumiset. Vammoissa korostuvat käsi, polvi ja nilkka. Myös päänalueen vammat näkyvät tilastoissa hammasvaurioista aina vakaviin aivovammoihin asti.

Sähköpotkulautaonnettomuudet ovat vakavampia kuin polkupyöräonnettomuudet. Polkupyöräilijöille sattuvien vahinkojen keskikorvaus oli noin 740 euroa, kun taas sähköpotkulautaonnettomuuksien keskikorvaus oli noin 900 euroa. Vakavammissa, leikkausta vaativissa onnettomuuksissa korvaus nousee jopa yli 3000 euron.

Syksyn tullen keliolosuhteet muuttuvat vaarallisemmiksi, ja tällöin myös itsensä suojaamisen tärkeys korostuu.

– Kypärä on ehdoton varuste sähköskuutilla ajettaessa. Sen merkitys korostuu jään, loskan, lumen ja teiden epätasaisuuksien takia. Kannattaa myös harkita polvi- ja kyynärsuojien käyttämistä, Hiljander sanoo.

OP Ryhmän syyskuussa 2025 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi internetpaneelissa yli 18-vuotiaita suomalaisia yhteensä 1042. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta +/- 3,2 prosenttiyksikköä.

Lue muita juttuja sähköpotkulaudoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Näihin talven autovikoihin kannattaa varautua  – katso tästä viisi yleisintä ongelmaa ja niistä eniten kärsivät automerkit

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Suomen kylmät talvet koettelevat autonosia – ja usein myös hermoja. Pakkaset voivat aiheuttaa vikoja, joiden korjaaminen maksaa tyypillisesti 100–600 euroa. Autodiagnostiikkaan erikoistunut Carly listasi viisi yleisintä talviongelmaa, automerkit jotka kärsivät niistä eniten sekä korjausten keskimääräiset kustannukset.

Yksi suurimmista yksityishenkilöille suunnatuista autodiagnostiikkatoimijoista Carly on analysoinut yli 60 miljoonaa autoa maailmanlaajuisesti. Yrityksen tuore selvitys osoittaa, mitkä autoviat ovat yleisimpiä pohjoismaisilla autoilijoilla talvikuukausina. Analyysi perustuu Carlyn omaan dataan vuodelta 2024, jossa tarkasteltiin yli 250 000 pohjoismaisen käyttäjän auton tietoja talviaikaan ja verrattiin niitä muihin vuodenaikoihin.

Tässä ovat viisi yleistä auto-ongelmaa talvella, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

1. Akkuviat

Auton akku joutuu koville pakkasessa, ja ongelmia esiintyy kaikissa automalleissa, vaikkakin vanhemmat mallit ovat erityisen alttiita. Myös uudemmat akut voivat menettää suuren osan kapasiteetistaan lämpötilan laskiessa nollan alapuolelle. Suomessa ongelmia raportoidaan erityisesti Volvo- ja Volkswagen-merkin autoissa.

Korjauskustannusarvio: noin 100–400 euroa uuden akun kanssa (sisältäen asennuksen). Sähköautoissa viat koskevat yleensä 12V-apuakkua eivätkä korkeajänniteakkua.

2. Käynnistysongelmat (laturi ja hehkutulpat)

Käynnistysongelmat, jotka johtuvat laturin vioista tai kuluneista hehkutulpista, ovat edelleen yleinen ongelma dieselautoissa. Suomessa erityisen alttiita ovat Volkswagen, Toyota ja Skoda.

Korjauskustannusarvio: noin 200–600 euroa laturin vaihtoon ja 100–200 euroa uusista hehkutulpista.

3. Lämmitys- ja huurteenpoistojärjestelmän viat

Lämmitys- tai ilmastointijärjestelmän ongelmat ovat erityisen vakavia talvella, sillä turvallinen ajo edellyttää sekä tehokasta sisätilojen lämmitystä että toimivaa tuulilasin huurteenpoistoa. Ongelmat ovat yleisempiä vanhemmissa autoissa, erityisesti merkeissä kuten Citroën, Fiat, Nissan ja tietyissä Volvo-malleissa.

Korjauskustannusarvio: noin 150–400 euroa lämmitys- tai ilmanvaihtojärjestelmän korjauksesta.

4. Jarrujärjestelmän ongelmat

Kylmä, kostea sää ja tiesuola lisäävät jarrupalojen ja -levyjen kulumista, ja jarrunesteeseen päätynyt kosteus voi jäätyä. Ongelmat koskevat usein premium-merkkejä kuten BMW, Mercedes ja Audi, mutta myös Volkswagenia, Toyota ja Peugeotia.

Korjauskustannusarvio: noin 200–600 euroa jarrupalojen ja jarrunesteen vaihtoon.

5. Jäähdytysnesteen tai polttoaineen jäätyminen

Jäähdytysneste voi jäätyä, jos pakkasnesteen seossuhde on väärä. Dieselpolttoaine on erityisen herkkä ja voi jähmettyä äärimmäisessä pakkasessa. Tätä ongelmaa esiintyy erityisesti vanhemmissa dieselautoissa.

Korjauskustannusarvio: noin 100–300 euroa jäähdytysnesteen huuhtelusta ja vaihdosta tai dieselongelmien korjaamisesta.

Miten analyysi tehtiin?

Analyysi perustuu Carlyn käyttäjien anonymisoituun dataan, jossa tarkasteltiin, mitkä auton viat ovat yleisimpiä pohjoismaisilla käyttäjillä talvikuukausina (joulukuu 2023 – maaliskuu 2024) ja verrattiin niitä muihin vuodenaikoihin.

Carly on yksityishenkilöille suunnattu ratkaisu, jossa auton omistaja liittää Carlyn OBD-lukijan auton diagnostiikkaporttiin. Carly-sovellus näyttää auton datan muutamassa minuutissa, jolloin omistaja näkee reaaliajassa, mitä vikoja autossa on ja mitä pitää korjata.

Korjauskustannusarviot perustuvat alan keskiarvoihin sekä Carlyn omaan Cost Repair Estimator -palveluun.

Lue muita juttuja Carlysta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //