Poliisi valvoi liikennettä 25.10.2021 noin kello 02.30 Kaukajärven kaupunginosassa Tampereella, kun partio kiinnitti huomiota ajoneuvoon, jonka takavalo ei toiminut.
Ajoneuvon luovutusilmoitus oli myös tekemättä ja ajoneuvovero maksamatta.
Poliisi pysäytti ajoneuvon ja kuljettajaksi ilmeni ajo-oikeudeton henkilö. Henkilöllä oli viisi aiempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä.
Ajoneuvon matkustajana oli aggressiivinen ja uhmakkaasti käyttäytyvä erittäin päihtynyt henkilö. Matkustajana ollut henkilö vietiin Tampereen pääpoliisiaseman päihtyneiden säilöön.
Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Kuljettajana toimineella henkilöllä oli myös yksi voimassa oleva etsintäkuulutus ja hänet vietiin Tampereen pääpoliisiasemalle asiaa selvittämään.
Tänään Toyota tuo maailmanensi-iltaan bZ-mallisarjan ensimmäisen mallin, bZ4X:n. Uutta e-TNGA -suunnittelufilosofiaa hyödyntäen malli on kehitetty Toyotan ja Subarun yhteistyönä.
Integroimalla korkeajänniteakku osaksi korirakennetta lattian alla saavutetaan matala painopiste, erinomainen painojakauma ja turvallisuutta, ajomukavuutta ja ajodynamiikkaa edesauttava jäykkä korirakenne.
Toyota bZ4X on tilava, mukava crossover, johon saatavilla oleva nelivetojärjestelmä erottaa sen muista. Olennainen osa bZ-mallisarjaa tulee olemaan keulan hammerhead-muotokieli.
Toyotan liki 25 vuoden kokemus sähköistettyjen voimalinjojen kehittämisestä ja valmistamisesta näkyy myös bZ4X:n korkeajänniteakussa.
Kuva: Toyota.
Jopa 10 vuoden tai 240 000 ajokilometrin jälkeen korkeajänniteakun suorituskyvyn voidaan odottaa olevan 90 % tasolla uuteen verrattuna.
Ajokantama täyteen ladatulla akulla on parhaimmillaan yli 450 km (riippuen mallista ja varustetasosta, viralliset lukemat ilmoitetaan lopullisella tyyppihyväksynnällä).
Toyota bZ4X:n ensi-ilta Euroopassa on 2.12.2021. Samaan aikaan käynnistyy ennakkomyynti, jolloin nopeimmilla on mahdollisuus varmistaa uusi autonsa ensimmäisten joukossa. Uutuudet saapuvat Suomeen kesällä 2022.
Kuva: Toyota.
Toyotan ensimmäinen täyssähköautolle kehitetty alustarakenne
Toyota bZ4X on ensimmäinen malli, joka valmistetaan erityisesti täyssähköautoille kehitetylle e-TNGA -alustarakenteelle.
Tämä täysin uusi alustarakenne tuo TNGA-arkkitehtuurista tutun joustavuuden myös täyssähkömalleille mahdollistaen useita erilaisia kokoluokkia sekä vetotapoja. Matala korkeajänniteakku sijoittuu kokonaisuudessaan ajoneuvon lattian alle muodostaen osan korirakennetta.
Kuva: Toyota.
Isot, kulmiin sijoitetut pyöräkotelot suurine vanteineen kertovat auton crossover-luonteesta. Takana muotoilu korostuu jälleen kulmiin ja koko leveyden kattavaan takavalopaneeliin.
Uuden alustarakenteen vaikutus näkyy verrattaessa bZ4X-mallia saman kokoluokan RAV4-crossoveriin.
bZ4X on 85 mm matalampi samalla kun akseliväli on 160 mm pidempi. Keula on 50 mm matalampi.
Kuva: Toyota.
Sisätilojen avaruutta voidaan lisätä saatavilla olevalla panoraamakatolla.
Matala mittaristo luo tilaa ja parantaa näkyvyyttä ulos autosta.
Pitkä akseliväli mahdollistaa luokkansa johtavat jalkatilat kaikille matkustajille. Myös tavaratila on suuri. Kiitos säädettävän tavaratilan pohjan tilaa on yli 450 litraa.
Suorituskyky
Etuvetoinen bZ4X on varustettu erittäin herkästi reagoivalla 150 kW:n sähkömoottorilla. Se tuottaa 204 hevosvoimaa ja 265 Nm:n väännön, jolla 0-100 km/h -kiihdytys sujuu 8,4 sekunnissa. Huippunopeus on rajattu 160 km/h.
Kuva: Toyota.
Nelivetomallin suurin teho on 217,5 hevosvoimaa ja huippuvääntö 336 Nm. Se suorittaa kiihdytyksen 0-100 km/h 7,7 sekunnissa. Kaikki suorituskykyarvot vahvistetaan lopullisella tyyppihyväksynnällä.
Järjestelmä mahdollistaa täyssähköautoille tyypillisen ajotyylin vain yhtä poljinta käyttäen.
Ajokantama on eräs täyssähköautojen tärkeimmistä ominaisuuksista, ja Toyota onkin tuonut siihen oman, pitkän kokemuksensa korkeajänniteakuista. Se kokemus ei tuo pelkästään ajokantamaa, vaan myöskin mielenrauhaa akun kestosta vuosien kuluessa.
Korkeajänniteakun suorituskyvyn odotetaan pysyvän 90 % tasolla aina 10 vuoteen tai 240 000 kilometriin asti. Litium-ioni-akuston kapasiteetti on 71,4 kWh, jonka tarjoama ajokantama on mallista riippuen jopa yli 450 km (vahvistetaan lopullisella tyyppihyväksynnällä).
Kuva: Toyota.
Kiitos energiatehokkaan, ilmalämpöpumpun sisältävän lämmitysjärjestelmän on auton suorituskyky turvattu myös alhaisissa lämpötiloissa.
Auto kykenee ottamaan vastaan 150 kW:n DC-lataustehon, jolloin 80 % varaustaso voidaan saavuttaa noin puolessa tunnissa. bZ4X on ensimmäinen Toyotan malli, jossa käytetään nestejäähdytteistä korkeajänniteakkua.
Steer-by-wire -ohjaus
Toyota on kehittänyt nelivetojärjestelmää yhteistyössä Subarun kanssa, ja se alleviivaa kummankin yhtiön pitkää kokemusta nelivetoisista autoista.
Nelivetoisissa malleissa on erilliset, 80 kW:n tehoiset sähkömoottorit etu- ja taka-akseleilla ja kehittynyt nelivedon ohjaus mahdollistaa erilaiset ajo-ohjelmat erilaisille ajoalustoille.
Toyota bZ4X on ensimmäinen Toyotan tuotantomalli, johon on saatavilla steer-by-wire -ohjaus. Järjestelmä tulee saataville Euroopassa myöhemmässä vaiheessa.
Kuva: Toyota.
Järjestelmä poistaa mekaanisen yhteyden ohjauspyörän ja etupyörien väliltä. Elektronisesti ohjattu järjestelmä ohjaa etupyöriä tarkasti kuljettajan aikeiden mukaisesti tarjoten samalla enemmän jalkatilaa ja helpomman kulun autoon ja sieltä pois.
Perinteinen ohjauspyörä on korvattu One Motion Grip -ohjaimella, joka vähentää tarvittavien ohjausliikkeiden määrää huomattavasti. Laidasta laitaan -liike vaatii vain 150 asteen käännöksen ohjaimesta.
Mekaanisen yhteyden poistuessa poistuvat myös ei-toivotut värinät ohjaimesta, mutta kaikki tarpeellinen tieto tien pinnasta voidaan silti välittää kuljettajalle. Ohjauksen toimintaa voidaan myöskin säätää vapaammin eri ajo-ohjelmien mukaisesti.
Uuden sukupolven Toyota Safety Sense
Uusi bZ4X on aina varustettu uusimmalla, kolmannen sukupolven Toyota Safety Sense -turvallisuusjärjestelmällä, jonka uudet ja aiempia vieläkin paremmat toiminnot tuottavat lisäturvaa pystyen huomioimaan aiempaa laajemman joukon mahdollisia riskejä liikenteessä.
Toimiessaan yhteistyössä kuljettajan kanssa se tähtää suoranaiseen ideaalitilanteeseen: ei turhia kuolemia tai vammautumisia liikenneonnettomuuksissa.
Kuva: Toyota.
Järjestelmän tutkan ja kameran toimintasädettä kasvattamalla kaikkien toimintojen suorituskykyä on lisätty. Uusia toimintoja ovat mm. vastaantulevan ja eteen ilmestyvän liikenteen huomioiva Pre-Collision -järjestelmä, matalien nopeuksien kiihdytysvahti sekä hätäjarrutusavustus.
Esittelyssä Toyota Beyond Zero
Uusi Toyota bZ4X on ensimmäinen malli Toyotan uudessa bZ-alabrändissä. Nimi tarkoittaa “beyond Zero”, “nollapäästöjäkin pidemmälle” – kuten Toyota on ilmoittanut tavoitteekseen jo vuonna 1997 aloittaessaan automaailman ensimmäisenä sähköistettyjen voimalinjojen esiinmarssin ensimmäisen sukupolven Prius-mallin esittelyn myötä.
bZ4X-mallin esittely vahvistaa Toyotan monikanavaista tapaa kohdata erilaisten asiakkaiden liikkuvuuteen kohdistuvia odotuksia. Se tapa tuo tarjolle asiakkaillemme täyden sähköistettyjen voimalinjojen malliston sisältäen niin itselataavia hybrideitä, ladattavia hybrideitä, täyssähköautoja sekä polttokennoauton.
Kuva: Toyota.
Toyota tähtää CO2 -päästöjen vähentämiseen tuotteilla, joita on helppo käyttää ja jotka ovat mahdollisimman monien saavutettavissa eikä vain harvojen etuoikeuksia. Nämä teknologiat yhdessä takaavat matkan kohti hiilineutraalia tavoitetta.
Nollapäästöt ovat vain osa Toyotan tavoitteista, aivan kuten “beyond”, “pidemmälle” brändin nimessä kertoo. Toyota on sitoutunut tuottamaan aina parempaa liikkuvuutta kaikille, ja se tarkoittaa sekä tuotteita että palveluita, jotka edesauttavat sekä ajonautinnon, turvallisuuden ja parempien yhteiskuntien rakentumista ympäri maailmaa.
Vuonna 1941 WSOY julkaisi kirjan nimeltä Seuratavat. Kirjan kirjoittaja oli ”Huomioitsija”.
Kirja opastaa muun muassa, kuinka käyttäytyä eri tilanteissa.
Vuonna 1947 julkaistiin kirjan kuudes painos, jossa on muun muassa ohjeet ”Autoretkeä” varten. Niihin aikoihin oli näköjään yleistä kutsua vieraita autoretkelle, joka saattoi vaatia jopa yöpymisen hotelliin. Alla olevia ohjeita noudattaen sujui matka varmasti hyvin.
Tekstissä on paljon hyviä ohjeita, joista on iloa nykyäänkin!
Autoretket.
Kun kutsutaan pitkälle autoretkelle, joka edellyttää myös pysähtymistä hotelleihin, on vieraille etukäteen ilmoitettava, sisältyykö kutsuun hotellissaolokin. Tavallisestihan on niin, että auton omistaja, joka kutsuu vieraita retkelle, on isäntänä koko retken ajan. Henkilön, jonka varallisuus ei salli huolehtia koko kestityksestä, ei pitäisi kutsua sellaiselle automatkalle, joka vaatii yöpymään hotellissa. Usein sattuu kuitenkin hyvien ystävien kesken, että autonomistaja on isäntänä matkustettaessa ja että vieraat suorittavat hotellimenot. Tällainen järjestely saattaa monesti olla molempia osapuolia enemmän tyydyttävä. Auton omistajalla on tilaisuus tarjota ystävilleen hauska retki tarvitsematta pelätä sen aiheuttavan hänelle kohtuuttomia menoja. Vieraat taas tuntevat tyydytystä saadessaan omasta puolestaan osoittaa isännälle autokyydistä vastavieraanvaraisuutta maksamalla hotellilaskut.
Herrat eivät nouse vaunuun, ennen kuin naiset ovat asettuneet paikoilleen. Ellei isäntä itse ohjaa vaunuaan, hän istuutuu yleensä autonkuljettajan viereen. Jos hän taas ajaa, tulee hänen oikealle puolelleen joku seurueen nuoremmista herroista. Huomaavainen isäntä katsoo ennen matkalle lähtöä, että kaikki vieraat istuvat mukavasti. Suljetussa autossa herrasmies ei saa sytyttää savuketta kysymättä siihen naiselta lupaa.
Nainen käyttää automatkalla mukavaa, hyvästä kankaasta valmistettua, hillitynväristä kävelypukua, jonka ylle hän paremmin itseään pölyltä suojatakseen voi vetää ns. pöly- eli autotakin, jota mainiosti korvaa vaalea sadetakki. Mies voi käyttää tavallista arki- tai urheilupukua. Vieraiden on matkalle varustauduttaessa otettava huomioon, että autoon mahtuu vain vähäinen määrä matkatavaraa. Siksi ei iltapukukaan ole aina tarpeellinen.
Matkalle pysähdyttäessä virkistäytymään ja ruokailemaan ei autonkuljettajaa tietenkään saa unohtaa. Hänellä on yhtä suuri oikeus kuin seurueen toisilla jäsenillä saada osakseen huomaavaisuutta. Isännän on koetettava saada hänet majoitetuksi ja ruokailemaan samaan hotelliin, jossa hän itse on yötä. Retken päätyttyä vieraat kuljetetaan takaisin sinne, mistä heidät on noudettukin. Hyvä tapa vaatii, että jokainen vieras antaa kuljettajalle palvelusrahan. Kun autoretki tehdään kahdella tai useammalla autolla, on vieraat sijoitettava niin, että ne, jotka sopeutuvat parhaiten yhteen, joutuvat samaan autoon. Henkilöitä ei myöskään sovi sulloa autoon enempää kuin tilaa on, sillä pitkällä automatkalla on ikävä istua epämukavasti.
Tänään kello 9 aikaan iäkkäämpi jalankulkija jäi ajoneuvoyhdistelmän alle Rantasalmella Poikkitien ja Ohitustien risteyksessä sijaitsevassa huoltoaseman liittymässä.
Rollaattorin kanssa liikkeellä ollut yli 80-vuotias nainen kuoli jäätyään ajoneuvoyhdistelmän vetoauton alle. Ajoneuvoyhdistelmä lähti liikkeelle huoltoaseman pihasta.
Poliisi ja tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat tapahtumien tutkintaa.
Poliisi epäilee ajoneuvoyhdistelmän kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.
Jäähdyttimen säleikön 14 pystysuoraa puolaa ovat suora laina vuoden 1952 300 SL -urheilumallista. Kuva: Mercedes-Benz.
Mercedes-Benz SL esiteltiin ensi kertaa lähes 70 vuotta sitten, ja nyt on uuden sukupolven vuoro.
Uusi Mercedes-AMG SL jatkaa esikuvan parhaita perinteitä ja päivittää ne tiukasti nykyaikaan urheiluautomaailman edistyksellisimmillä muotoilu- ja varusteratkaisuilla.
Edeltävät mallit ovat kukin vuorollaan kirjoittaneet omat luvut urheiluautohistoriaan, esimerkkeinä 300 SL (1952), 300 SL ”Lokinsiipi” (1954) sekä ”Pagoda” (1963–1971).
Uusi Mercedes-AMG SL jatkaa esikuvan parhaita perinteitä ja päivittää ne tiukasti nykyaikaan urheiluautomaailman edistyksellisimmillä muotoilu- ja varusteratkaisuilla. Kuva: Mercedes-Benz.
Ulko- ja sisämuotoilu
Mercedes-AMG SL:n korimuotoilua luonnehtivat pitkä akseliväli, lyhyet etu- ja takaylitykset, pitkä konepelti, voimakkaasti kallistettu tuulilasi sekä auton vahva takailme.
SL:n pituus/leveys/korkeus ovat: 4705/1915/1353 milliä ja akseliväli 2700 milliä.
Jäähdyttimen säleikön 14 pystysuoraa puolaa ovat suora laina vuoden 1952 300 SL -urheilumallista. Keulan ilmettä tehostavat edelleen Digital Light led-ajovalot. Ilmanvastuskertoimen Cd-arvo on avokattoiselle urheiluautolle 0,31.
2+2-paikkaisen matkustamon visuaalinen kohokohta on multimedia-kosketusnäyttö, jonka kallistusta voi säätää 12–32 asteen kulmassa.
Katto avautuu ja sulkeutuu vain 15 sekunnissa ja on mahdollista vielä 60 km/h nopeudella. Kuva: Mercedes-Benz.
Matkustamo on aikaisempaa tilavampi ja käytännöllisempi, ja takaistuimelle mahtuvat vielä 150-senttiset matkustajat.
Autossa on vakiona AMG-urheiluistuimet, joihin on integroitu kaulan ja niskan aluetta lämmittävä Airscarf-ilmahuivitoiminto. Valinnaisvarusteena tarjolla ovat AMG Performance -istuimet.
MBUX-käyttöjärjestelmä on niin ikään vakiovaruste. Järjestelmä herää käyntiin Hey Mercedes -komennolla ja ymmärtää jo 28 eri kieltä. Tavaratilan tilavuus on 213–240 litraa.
Uusi korirakenne
Vuoden 2021 SL perustuu täysin uuteen, Mercedes-AMG:n kehittämään korirakenteeseen – yhtä ainutta osaa ei ole lainattu edellisestä SL:stä tai muista AMG-malleista.
Rakennemateriaaleina on käytetty alumiinin lisäksi magnesiumia, komposiittikuituja sekä useita eri teräslaatuja.
Matkustamo on aikaisempaa tilavampi ja käytännöllisempi, ja takaistuimelle mahtuvat vielä 150-senttiset matkustajat. Kuva: Mercedes-Benz.
Materiaalien yhdistelmällä saavutetaan paras mahdollinen lujuus ja korin keveys; esimerkiksi korin vääntöjäykkyys on parantunut 18 prosenttia, vaikka koko kori painaa vain 270 kiloa. Auton omapaino on varusteista riippuen 1950–1970 kiloa.
Auton keulassa on Airpanel-ilmanotto- ja jäähdytysjärjestelmä, joka avautuu kahdessa osassa jäähdytystarpeen ja ajonopeuden mukaan.
Toinen ajamiseen vaikuttava varuste on takaspoileri, jossa on yli 80 km/h nopeudella ajettaessa viisi eri toiminta-asentoa ajotavan ja auton käsittelytarpeen mukaisesti.
Uusi SL:n ajo-ominaisuuksia parantava valinnaisvaruste on kaksi kiloa painava hiilikuituprofiili, joka on sijoitettu pohjalevyyn moottorin eteen.
Profiili reagoi kuljettajan tekemiin ajotapa-asetuksiin ja työntyy automaattisesti 40 milliä alas yli 80 km/h nopeuksissa. Osa saa aikaan niin sanotun Venturi-ilmiön eli ”imee” autoa kohti tien pintaa ja vähentää etuakselin nostetta.
3-kerroksinen kangaskatto 21 kiloa entistä kevyempänä
Uudessa SL:ssä on sähkötoiminen pehmeä kangaskatto, joka on 21 kiloa aikaisempaa kattoratkaisua kevyempi.
Säänkestävyyden ja äänieristyksen varmistaa katon kolmikerrosrakenne, jossa keskimmäisenä on ääntä vaimentava akustinen kangas. Katto avautuu ja sulkeutuu vain 15 sekunnissa ja on mahdollista vielä 60 km/h nopeudella.
Matkustamon visuaalinen kohokohta on multimedia-kosketusnäyttö, jonka kallistusta voi säätää 12–32 asteen kulmassa. Kuva: Mercedes-Benz.
SL:n tilaajalla on 12 ulkovärivaihtoehtoa, joista viisi metallisävyä sekä lisäksi kuusi ainutlaatuista Manufaktur-värisävyä. Matkustamon katon värin voi valita kolmesta vaihtoehdosta. Rengaskoko on 19–21 tuumaa.
V8-biturbo kahtena eri tehoversiona
Lanseeraushetkellä SL ontulee tarjolle kahtena eri tehoversiona AMG 4-litraisesta V8-biturbomoottorista.
SL 63 4Matic+ -mallissa moottori tuottaa 430 kW (585 hv) tehon ja 800 Nm/2500–5000 r/min -huippuväännön. Keskikulutus vaihtelee 11,8–12,7 litraan/100 km ja yhdistetyt CO2-päästöt 268–288 g/km. Kiihdytys 0–100 km kestää vain 3,6 sekuntia, ja huippunopeus on 315 km/h.
SL 55 4Matic+ -mallissa moottori tuottaa 350 kW (476 hv) tehon ja 700 Nm/2250–4500 r/min -huippuväännön. Keskikulutus vaihtelee 11,8–12,7 litraan/100 km ja yhdistetyt CO2-päästöt 268–288 g/km. Kiihdytys 0–100 km kestää 3,9 sekuntia, ja huippunopeus on 295 km/h.
SL saadaan myöhemmin tarjolle myös Performance plug-in-hybrid -versioina.
Molemmissa myyntimalleissa on vakiovarusteena 4Matic-neliveto – ensi kertaa SL:n 70-vuotisessa historiassa. Vaihteisto on AMG Speedshift MCT 9G -automaattivaihteisto.
SL 63 4Matic+ -mallissa on vakiona AMG Active Ride Control -jousitus aktiivisilla kallistuksenvakaimilla.
SL 55 4Matic+ -mallissa hyödynnetään AMG Ride Control -teräsjousitusta ja alumiinisia iskunvaimentimia.
Molemmissa malleissa on vakiovarusteena aktiivinen nelipyöräohjaus. Ratkaisussa takapyörät kääntyvät vastakkaiseen suuntaan kuin etupyörät (alle 100 km/h nopeudet) tai samaan suuntaan kuin etupyörät (yli 100 km/h nopeudet) helpottamaan auton käsittelyä ja ajamista.
Kuljettaja voi valita enimmillään kuudesta ajotavasta (SL 63 4Matic+): Slippery, Comfort, Sport, Sport+, Individual sekä Race. Lisäksi käytössä on AMG Dynamics -toiminto, joka vaikuttaa esimerkiksi ESP:n ja nelivedon toimintaan sekä ohjausvasteeseen.
German Car of the Year 2022 (GCOTY) on julkistanut kategoriavoittajat.
Kaikkiaan valittiin paras auto viidessä kategoriassa. Compact-kategoriaan kuuluu alle 25 000 euroa maksavat mallit. Premium-kategoriaan alle 50 000 euroa maksavat mallit ja Luxury-kategoriaan yli 50 000 euroa maksavat mallit.
Performance-kategoriassa ei ole hintarajaa, kyse on vain tehokkaista autoista.
Kilpailussa on myös uusien energioiden lisäluokka, jossa ovat edustettuina ainoastaan sähkö- tai vetykäyttöiset autot.
Valinnan suorittivat 20 autotoimittajan muodostama tuomaristo.
Compact-kategorian voittaja on Peugeot 308 ja Premium-kategorian Kia EV6.
Luxury-kategorian paras on Audi E-Tron GT ja Performance-kategorian Porsche 911 GT3.
New Energy -kategorian voittajaksi valittiin Hyundai Ioniq 5 -malli.
Kategoriavoittajista valitaan myöhemmin German Car of the Year.
Liikenneturvan seurantojen mukaan 85 prosenttia autoilijoista näyttää suuntamerkkiä kääntyessään risteyksessä. Vilkun käytössä liikenneympyrässä on enemmän petrattavaa, sillä vain kolme neljästä vilkuttaa ympyrästä poistuessaan. Suuntamerkkiä ei saa unohtaa myöskään pyörällä ajettaessa.
Liikenneturva tarkkailee* vuosittain autoilevien suuntamerkin käyttöä risteyksissä ja liikenneympyröissä. Vuonna 2021 vilkkua näyttämättömiä kuljettajia oli risteyksestä kääntyvistä 15 prosenttia ja liikenneympyrästä poistuvista peräti 25 prosenttia.
– Kuljettajan on näytettävä suuntamerkkiä käännyttäessä, vaihdettaessa kaistaa, lähdettäessä liikkeelle tien reunasta, poistuttaessa liikenneympyrästä ja muuten siirryttäessä sivusuunnassa. Liikenneympyrässä vilkun käyttö on ollut vuodesta toiseen heikompaa kuin risteyksessä käännyttäessä. Liikenneympyrä ei tilanteena poikkea mitenkään muista risteyksistä: aikeesta muuttaa ajosuuntaa kerrotaan muille näyttämällä vilkkua, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Marko Nieminen toteaa.
– Suuntamerkki on olennainen osa viestintää tien päällä. Suuntamerkillä kerrotaan muille liikkujille omista aikeista ja annetaan näin toisille aikaa ja tilaa toimia. Se voi säästää myös turhilta jarrutteluilta sekä vaaratilanteilta. Suuntamerkki tulee antaa hyvissä ajoin ja suuntamerkkiä tulee näyttää koko kääntymisen ajan. Näin lisätään ennakoitavuutta ja liikenteen sujuvuutta, Nieminen jatkaa.
Myös pyöräilijän on näytettävä suuntamerkkiä
Pyörä on ajoneuvo ja pyöräilijä ajoneuvon kuljettaja. Kuljettajan velvollisuus näyttää suuntamerkkiä koskee siis myös pyöräilevää. Liikenneturvan viime kevään kyselyssä*** tämän tiesikin valtaosa vastanneista, peräti 86 prosenttia.
Tien päällä tietämys ei kuitenkaan näy käyttäytymisessä suoraan. Liikenneturva tarkkaili tänä vuonna autoilevien lisäksi myös pyöräilijöiden suuntamerkin näyttöä. Pyöräilijöistä reilu kymmenesosa näytti kääntyessään suuntamerkkiä.
– Pyöräilijöidenkin olisi hyvä viestiä enemmän omista aikeista muille liikkujille, ja suuntamerkin näyttäminen on yksi helppo tapa tehdä tämä. Pyöräilijänä suuntamerkin voi näyttää kädellä tai sitten voi käyttää kypärään tai polkupyörään asennettavia vilkkuja, kertoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa.
Lähes yhdeksän kymmenestä Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta tiesi, että myös pyöräilijän on näytettävä suuntamerkkiä kääntyessään
*Liikenneturvan seurannoissa havainnoidaan, käyttikö kuljettaja suuntamerkkiä kääntyessään vai ei. Kuljettajan tulkitaan antaneen suuntamerkin, vaikka se ei tapahtuisikaan hyvissä ajoin ennen kääntymistä. Suuntamerkin antamisen on kuitenkin tapahduttava käännyttäessä, eikä esimerkiksi kääntymistä edeltävän kaistanvaihdon yhteydessä. Havaintoja tehtiin vuonna 2021 yhteensä 8696 ajoneuvosta risteyksessä ja 7672 ajoneuvosta liikenneympyrässä.
**Liikenneturva tarkkaili vuonna 2021 myös pyöräilijöiden suuntamerkin näyttämistä. Kääntyviä pyöräilijöitä oli yhteensä 3292.
***Liikenneturva kysyi tietämystä suuntamerkin käytöstä keväällä 2021. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1092 henkilöä, joista autoilevia oli 82 prosenttia.
Mietittäessä tieliikenteen ympäristötavoitteita on keskustelu vetyautoista ollut hämmästyttävän vähäistä. Syynä tähän on ainakin Suomen osalta tankkausasemien totaalinen puute.
Opel on julkistanut vetykäyttöisen version Vivaro-pakettiautostaan. Opel Vivaro-e Vetyauto on ladattava polttokennoinen sähköajoneuvo (FCEV) perustuen olemassa olevaan täyssähköiseen Opel Vivaro-e -malliin.
Vivaro-e Vetyauton periaate on yksinkertainen: polttokenno tuottaa vedystä ja ilmasta sähköä sähkömoottorin käyttämiseksi. Tämän reaktion päästö on vain puhdasta vettä.
Mielenkiintoiseksi uutuuden tekee Vivaro-e Vetyautoon liitetty ladattava ajoakku, jolloin pelkästään sähköllä voi ajaa 50 kilometriä. Sähköakku mahdollistaa huipputehon sitä tarvittaessa ja huolehtii polttokennon toimimisesta optimaalisessa käyttöolosuhteessa.
Kuva: Opel.
Opel Special Vehicles (OSV) on aloittanut Vivaro-e Vetyauton valmistuksen rajoitetusti Saksassa ja ensimmäiset asiakastilaukset toimitetaan jo loppuvuoden aikana Saksaan ja Ranskaan.
– Päämiehemme Stellantisin maailmanlaajuinen vetyautojen kehityskeskus sijaitsee Opelin kotikaupungissa Rüsselsheimissa ja meillä on jo yli 20 vuoden kokemus polttokennoteknologioista. Tällä hetkellä vetyautoilukeskustelu käy vilkkaana useissa Euroopan maissa ja lisääntyy varmasti myös Suomessa hiilineutraalisuustavoitteen määränpään lähestyessä. Tulevaisuuden fossiilivapaisiin polttoaineisiin perustuvassa energiajärjestelmissä vety onkin varmasti yksi mielenkiintoisimmista keskustelunaiheista, toteaa Opel Suomen maajohtaja Tomi Mäkinen.
Tankkaus kestää vain kolme minuuttia
Vivaro-e Vetuauton polttokennojärjestelmä on integroitu konepellin alla olevaan moottoriin. Täyssähkökäyttöjärjestelmän akut on korvattu kolmella 700 baarin vetysäiliöllä.
Hiilikuitusylinterit voidaan täyttää kolmessa minuutissa ja kantama on yli 400 km. Vetysäiliöiden sijoittelun ansiosta Vivaro-e Vetyauton runkoon ei ole tarvinnut tehdä muutoksia, jolloin tavaratila säilyy samana kuin muissa Opel Vivaro -malleissa 5,3–6,1 m3.
Opel tarjoaa Vivaro-e Vetyautoa perusmallisena tai pitkänä, jolloin autojen mitat ovat 4,95m – 5,30m.
Opel Vivaro-e Vetyauton 45 kW: n polttokenno tuottaa tarpeeksi tehoa jatkuvaan maantieajoon ja etuistuimien alla oleva 10,5 kWh: n litiumioniakku tarjoaa dynaamisen huipputehon esimerkiksi käynnistyksen yhteydessä ja voimakkaan kiihdytyksen aikana.
Koska akku kattaa virran tarpeen näissä tilanteissa, polttokenno voi toimia optimaalisissa käyttöolosuhteissa. Akku mahdollistaa myös regeneratiivisen jarrutuksen.
Delta Auto on viime keväästä lähtien toiminut Maxus-sähköautojen jälleenmyyjänä Helsingin Herttoniemen toimipisteessä. Nyt Delta Auto laajentaa Maxus-jälleenmyynti- ja huoltotoiminnot myös Turun ja Oulun toimipisteisiin marraskuun alusta alkaen.
Laajentuva täyssähköisten Maxus -henkilö- ja pakettiautojen mallisto sekä sähköautojen suosio tukevat jälleenmyyjäverkoston kasvattamista. Esimerkiksi loppuvuodesta esiteltävä uusi täyssähköinen Euniq 6 Grand SUV alleviivaa jatkuvasti laajentuvaa Maxus-mallitarjontaa.
Turkuun ja Ouluun laajentumisen myötä Delta Autosta tulee suurin Maxus-jälleenmyyjä Suomessa.
Maxus Suomi/RSA
Maxus on osa kiinalaista SAIC Motor -konsernia, joka on yksi maailman suurimmista autonvalmistajista. SAIC Motor panostaa vahvasti innovatiiviseen teknologiaan ja liikenteen sähköistämiseen. Norjalainen RSA on ollut Maxuksen maahantuoja Pohjoismaissa vuodesta 2018 alkaen. Yhtiö tuo maahan täyssähköisiä Maxus-henkilö- ja pakettiautoja Norjaan, Ruotsiin, Tanskaan, Suomeen ja Islantiin. Maxuksella on kaikkiaan 125 jälleenmyyjää Pohjoismaissa.