Koti Blogi Sivu 1118

Rekisteröinti: Vuosi alkoi autokaupassa verkkaisesti!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Komponenttipula ja autoteollisuuden pullonkaulat näkyvät edelleen alkuvuoden ensirekisteröinneissä. Uusi vuosi alkoi autojen ensirekisteröinneissä verkkaisesti, todetaan Autoalan tiedotteessa.

Historiallisen korkea uusien autojen tilauskanta enteilee loppuvuodelle parempaa kehitystä, sillä komponenttipulan arvioidaan hellittävän ja raaka-ainemarkkinoiden heilahtelujen tasaantuvan vuoden loppua kohti.

Tammikuussa rekisteröitiin 7 881 uutta henkilöautoa, mikä on 15,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa.

Pakettiautojen rekisteröinneissä jäätiin hieman kauemmas viime vuoden alun luvuista. Pakettiautoja ensirekisteröitiin 1 007, joka jää 22,7 prosenttia viime vuoden tammikuun lukemista.

Komponenttipulan syvyyttä kuvaavat pitkän aikavälin keskiarvot – henkilö- ja pakettiautojen rekisteröinnit olivat lähes kolmanneksen pienemmät kuin viiden viime vuoden tammikuun keskiarvot.

Ladattavien hybridien osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli tammikuussa noin 21 prosenttia ja täyssähköautojen noin 13 prosenttia.

Ladattavien autojen osuus laski hieman viime vuoden loppukuukausien ennätyksellisistä lukemista, sillä ladattavien autojen rekisteröinnit painottuvat loppuvuoteen. Viime vuonna ladattavien hybridien osuus ensirekisteröinneistä oli 20 prosenttia ja täyssähköautojen 10 prosenttia.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 368, joka on 6,7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammikuussa.

Kasvu kohdistui raskaimpaan vähintään 16 tonnin painoluokkaan, jossa autoja rekisteröitiin tammikuussa 265. Määrä on 12,8 prosenttia viime vuoden tammikuuta enemmän ja jää vain 5,5 prosenttia viiden vuoden tammikuun keskiarvosta.

Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 19, joka jää 29,6 prosenttia viime vuoden alun lukemasta. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin 84, eli 1,2 prosenttia viime tammikuuta enemmän.

Uusia linja-autoja rekisteröitiin tammikuussa yhteensä 17, joista 14 oli kokonaismassaltaan pieniä alle 8 tonnin linja-autoja. Linja-autoja rekisteröitiin 5 kappaletta enemmän kuin viime vuoden tammikuussa, mutta määrä on edelleen hieman yli puolet pitkän aikavälin keskiarvoa alempi.

Käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin tammikuussa kokonaisuudessaan 3,4 prosenttia viime vuoden tammikuuta verkkaisemmin.

Autoliikkeissä tehtyjen käytettyjen autojen kauppa on edelleen kasvusuunnassa, sen volyymi kasvoi 2,7 prosentilla viime tammikuuhun verrattuna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Katso tästä mitä autoja autoliikkeet ostivat viime vuonna!

Kuva: Antti Järveläinen.

Digitaalinen autokauppa kasvattaa suosiotaan ja viime vuonna AutoVex.fi kilpailutuspalvelun kautta myytiin jo 105 miljoonan euron edestä kuluttajien autoja autoliikkeille ympäri Suomen.

AutoVex.fi on avannut vuoden 2021 myyntitilastojaan jotka antavat kattavan katsauksen käytettyjen autojen markkinoille. Uusien autojen kauppaa jarruttava komponenttipula on lisännyt käytettyjen henkilö- ja pakettiautojen kysyntää, joiden myynti nousi viime vuonna n. 702 500 kappaleeseen, uusien myynnin jäädessä n. 111 400 kappaleeseen.

Uusien autojen kaupassa hybridi- sekä sähköautojen myynti ylitti dieselin, mutta käytetyn auton kaupassa nämä muutokset näkyvät ymmärrettävästi viiveellä. Suurin osa, 55,2%, AutoVexin kautta myydyistä autoista oli bensiinikäyttöisiä ja 29,1% dieselkäyttöisiä. Käytettyjen sähköautojen myyntimäärät ovat nousseet voimakkaasti, mutta vastasivat ainoastaan 2,1% AutoVexin kautta myydyistä autoista viime vuonna.

Kiintoisaa on, että tilastot näyttävät eri käyttövoimalla kulkevien autojen eroavaisuudet niin keskihintojen kuin keskiajomäärienkin suhteen.

Dieselautoilla oli odotetusti ajettu eniten, reilut 130 000 km ja bensiinikäyttöiset ovat puolestaan rullanneet tietä keskimäärin 82 000 km. Ero mediaani myyntihinnassa näiden välillä on melkoinen, dieselautoissa 19.000 euroa ja bensiiniautossa 12.900 euroa. Tämä selittyy suurelta osin sillä että dieselautot ovat keskimäärin suurempaa kokoluokkaa ja kalliimpia ostohetkellä.

Nuorimpia olivat odotetusti sähköautot, mediaani-iän ollessa vain noin vuoden ja ajokilometrien ollessa 26 000 km. Mediaani-hinta on muihin käyttövoimiin nähden korkea, 45.650 euroa. Toiseksi arvokkaimmat autot olivat hybridit, joiden mediaani-hinta asettui 23.525 euroon.

Myytyjen autojen tilastot

Kaikki käyttövoimat TOP-5

Mediaani hinta 16 250 €

Mediaani ajokilometrit 93 500 km

Mediaani vuosimalli 2016

  1. Skoda Octavia
  2. Volkswagen Golf
  3. Mercedes-Benz C
  4. Volkswagen Passat
  5. Ford Focus & Toyota Yaris

Sähköautot TOP-5

Mediaani hinta 45 650 €

Mediaani ajokilometrit 26 000 km

Mediaani vuosimalli 2020

  1. Tesla Model 3
  2. Tesla Model S
  3. Tesla Model X
  4. Volkswagen ID.4
  5. Nissan Leaf

Bensiiniautot TOP-5

Mediaani hinta 12 900 €

Mediaani ajokilometrit 81 858 km

Mediaani vuosimalli 2015

  1. Volkswagen Golf
  2. Skoda Octavia
  3. Ford Fiesta
  4. Volkswagen Polo
  5. Ford Focus

Dieselautot TOP-5

Mediaani hinta 19 000 €

Mediaani ajokilometrit 131 132 km

Mediaani vuosimalli 2015

  1. BMW 5-Sarja
  2. Skoda Octavia
  3. Mercedes-Benz E
  4. Volvo XC60
  5. Volkswagen Passat

Hybridit TOP-5

Mediaani hinta 23 525 €

Mediaani ajokilometrit 66 500 km

Mediaani vuosimalli 2017

  1. Toyota Auris
  2. Volkswagen Passat
  3. Toyota Yaris
  4. Toyota Corolla
  5. BMW 3-Sarja

Autokauppa verkossa kasvaa kohisten

AutoVex.fi on Suomen johtava autoliikkeiden kilpailutuspalvelu jonka kautta välitettiin viime vuonna autoja 105 miljoonan euron edestä ja tänä vuonna määrän ennustetaan nousevan yli 300 miljoonan euroon.

– Kuluttajat sekä autoliikkeet ovat omaksuneet tämän uuden tavan käydä autokauppaa verkossa koska se säästää molempien osapuolien aikaa ja vaivaa kun suurin osa kaupankäynnistä hoituu digitaalisesti yhdessä paikassa, ilman työlästä sähköposti- ja puhelinrumbaa kertoo AutoVexin perustaja Sebastian Frick.

AutoVexin kaltainen, digitaalinen C2B-autohuutokauppa on vielä maailmalla harvinaisuus, jonka takia yritys suunnittelee uuden, kansainvälisen markkinan avaamista vielä tänä vuonna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Gasumin viime vuonna Suomessa myymä liikennekaasu vähensi liikenteen hiilidioksidipäästöjä lähes 42 000 tonnia

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Gasum kasvatti vuoden 2021 aikana myymänsä liikennekaasun määrää selvästi. Yhtiön vuoden aikana Suomessa myymä liikennekaasu vähensi liikenteen hiilidioksidipäästöjä lähes 42 000 tonnilla. Päästövähenemä kasvoi vuoteen 2020 verrattuna peräti 61 prosenttia.

Kehitykseen on vaikuttanut erityisesti kaasukuorma-autojen kasvanut määrä. Logistiikkayritysten investointeja kaasuun ovat vauhdittaneet kuljetusasiakkaiden kasvaneet päästövähennystavoitteen, jotka suosivat vähäpäästöisiä kuljetusvaihtoehto.

Osansa on ollut myös valtion hankintatuella, jota voi hakea kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintaan. Kaasukuorma-autoja ensirekisteröitiin vuoden 2021 aikana lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020.

– Hankintatuella on ollut merkittävä rooli liikennekaasumarkkinan kasvussa. Useat yritykset ovat testanneet kaasukalustoa toiminnassaan positiivisin tuloksin, mikä on lisännyt entisestään kaasulogistiikkaan siirtymistä. Kaasulla on jatkossakin merkittävä rooli vähäpäästöisenä logistiikan ratkaisuna, jonka markkinaosuus on vahvassa kasvussa, Gasumin liikenneyksikön maajohtaja Olli Paasio sanoo.

Laki kaasukäyttöisten pakettiautojen ja kuorma-autojen hankintatuen jatkosta tuli voimaan 1.1.2022. Tukea voi saada myös bensiiniauton muuntamiseen kaasukäyttöiseksi. Hankinta- ja muuntotukien määräraha vuodella 2022 on 6 miljoonaa euroa.

Kasvava infra tukee kaasun kysyntää

Osansa kaasun menekin positiivisessa kasvussa on myös jatkuvasti laajentuvalla kaasutankkausasemien verkostolla. Vuoden 2021 Gasum avasi Suomeen neljä kokonaan uutta asemaa. Lisäksi vuoden aikana tehtiin laajennustöitä niin ikään neljällä asemalla.

– Gasumin ohella myös muut toimijat ovat avanneet uusia asemia eri puolelle Suomea. Asemaverkoston kasvua vauhdittaa liikennekaasun kasvaneen kysynnän lisäksi myös Energiaviraston vuosittain myöntämä infrastruktuurituki. Useille eri kaasutankkausasemahankkeille on myönnetty investointitukea, Paasio toteaa.

Kaasun hintakehityksen myötä Gasumin asemien edullisin vaihtoehto oli lokakuusta 2021 lähtien biokaasu. Biokaasu onkin kasvanut Gasumin liikenneasemien myydyimmäksi tuotteeksi.

Siinä missä aiemmin noin puolet kaasuautoilijoista valitsi tankatessaan polttoaineekseen erittäin vähäpäästöisen biokaasun, on se nyt lähes jokaisen autoilijan valinta.

Komponenttipula ja koronapandemia venyttivät kaasuautojen tilausaikoja

Pandemian vaikutukset näkyivät edelleen henkilöautojen ensirekisteröinnissä. Vuonna 2021 rekisteröitiin kaikkiaan vain kaksi prosenttia enemmän uusia henkilöautoja kuin vuonna 2020. Vuoteen 2019 verrattuna henkilöautoja rekisteröitiin lähes 14 prosenttia vähemmän.

Tilanne heijastui myös uusiin kaasuautoihin, joiden määrän kasvu taittui aiempiin vuosiin verrattuna. Tästä huolimatta Suomen kaasukäyttöisten henkilöautojen määrä kasvoi vuoden aikana noin 16 prosenttia. Vuoden 2021 lopussa Suomessa oli liikennekäytössä lähes 14 400 kaasuhenkilöautoa.

– Maailmanlaajuinen komponenttipula ja koronapandemian aiheuttamat katkokset vaikuttivat suoraan kaasuautoja maahantuovien valmistajien tuotantoon. Käytettynä maahantuotavien kaasuautojen määrään tilanne ei kuitenkaan vaikuttanut läheskään samassa määrin, Gasumin liikenteen Business Manager Heidi Kuoppala kertoo.

Komponenttipula ja pandemia venyttivät osaltaan myös kaasukuorma-autojen tilausaikoja, jotka ovat tällä hetkellä lähes kaksi kertaa tavallista pidemmät

Kaasukäyttöisten henkilöautojen hankintatuki edistäisi biokaasun paikallista tuotantoa

Valtio on asettanut ilmasto- ja energiastrategiassaan Suomen tavoitteeksi 50 000 kaasukäyttöistä henkilöautoa vuoteen 2030 mennessä.

Tällä hetkellä autojen määrän kehitys on vielä tavoitteen mukainen, mutta mikäli uusien kaasuautojen rekisteröintimäärät pysyvät vuosien 2020 ja 2021 tasolla, jäädään kehityksessä jälkeen. Yksi ratkaisu voisi olla hankintatuen ulottaminen myös kaasukäyttöisiin henkilöautoihin.

– Tiedämme, että kaasuautoilla ajavat asiakkaamme ovat tyytyväisiä kaasuun käyttövoimana ja etenkin sen positiivisiin ilmastovaikutuksiin. Jo maltillisella lisäkannustimella kaasuauto voisi olla vielä nykyistä useammalle kuluttajalle ja yritykselle matalan kynnyksen vaihtoehto vihreämpään autoiluun siirtymiseksi, Kuoppala toteaa.

Kaasuautoilun tukeminen edistäisi myös kiertotaloustavoitteiden saavuttamista lisäämällä paikallisesti tuotetun, uusiutuvan biokaasun käyttöä ja tuotantoa. Biokaasun elinkaaren aikaiset hiilidioksidipäästöt ovat jopa 90 prosenttia perinteisten polttoaineiden päästöjä pienemmät. Lisäksi biokaasun käyttö poistaa lähes kokonaan autoilun aiheuttamat, terveydelle haitalliset lähipäästöt.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Rattijuoppo ohitti erittäin kovalla nopeudella poliisiauton

Kuva: CvB.

Henkilöauto ohitti poliisiauton perjantain ja lauantain välisenä yönä erittäin kovalla nopeudella Laitilassa Eurantiellä jäähallin kohdalla. Poliisi kytki välittömästi pysäytysvalon, mutta auto jatkoi kovalla vauhdilla eteenpäin kohti Euraa.

Hieman ennen Syttyäntien risteystä auton kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja auto pysähtyi risteykseen.

Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 1,75 promillen lukeman.

Poliisi otti miehen kiinni Rauman poliisivankilaan.

Poliisi epäilee häntä törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Ei syytteitä Kärkölän kesän kolme kuolonuhria vaatineesta moottoripyöräonnettomuudesta

Kuva: CvB.

Poliisi on päättänyt tutkinnan asiassa, jossa kolme henkilöä menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa Kärkölässä.

Kaksi moottoripyörää kolaroivat 12.7.2021 Kärkölässä Järveläntiellä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä puoli kahden aikaan.

Onnettomuudessa menehtyivät moottoripyöriä kuljettaneet sekä toisen moottoripyörän kyydissä ollut matkustaja.

Poliisi on päättänyt asian tutkinnan saattamatta asiaa syyttäjän käsiteltäväksi, koska asiassa ei voida nostaa ketään vastaan syytettä tai esittää muuta rikokseen perustuvaa julkisoikeudellista vaatimusta.

Asiassa on suoritettu kuolemansyyntutkinta onnettomuudessa menehtyneiden osalta. Kuolemansyyn selvittämistä koskevat asiakirjat ovat salassapidettäviä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Autoverkkokauppa Beely Oy kasvoi viime vuonna yli 200 prosenttia

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Koeajot ja renkaiden potkiminen autoliikkeissä ovat saaneet parin viime vuoden aikana rinnalleen uudenlaisen tavan menopelin hankintaan. Auton hankkiminen verkosta on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten kulutustottumuksissa, todetaan Beely Oy:n tiedotteessa.

Autojen verkkotilaaminen on kasvattanut suosiotaan vauhdilla. Tämä näkyy vasta kolme vuotta markkinoilla olleen Beely Oy:n kasvuluvuissa.

– Liikevaihtomme kasvoi vuonna 2021 edelliseen vuoteen verrattuna 205 prosenttia. Asiakaskanta kokonaisuudessaan kasvoi 130 prosenttia. Näihin lukuihin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, autoilun verkkokauppa Beely Oy:n toimitusjohtaja Pertti Pigg kertoo.

Autoilijaa ei automurheet kiinnosta

Autoilijat arvostavat vuosi vuodelta enemmän huolettomuutta. 66 prosenttia suomalaisista autoilijoista on kiinnostunut huolenpitosopimuksista. Nuorista peräti 82 prosenttia kokee huolenpitosopimukset kiinnostavina.

Autoa hankittaessa huolettomuuden kanssa käsi kädessä kulkee autoilijoiden toive menopelin kilometrimäärästä käytettyä autoa ostettaessa. Autonvaihtajien kiinnostus romahtaa radikaalisti, jos mittarissa on yli 100 000 kilometriä. Suurin osa asettaa kilometrien ylärajaksi 50 000–100 000 kilometriä.

– Auton hankintaan usein liitetty vaivalloisuus ja erikoistietämyksen tarve eivät enää ole tätä päivää. Kun hankkii käytetyn auton kuukausimaksullisena palveluna, autoilusta tulee helppoa ja huoletonta. Kuukausipakettiin sisältyvät huollot, katsastukset sekä myös korjaukset. Se, että autoillamme ei ole ajettu 100 000 kilometriä enempää, lisää ajovarmuutta entisestään, Pigg toteaa.

Harva peruu auton verkkokauppatilauksen

Autojen verkkokauppaostaminen on luontevaa nuorille, alle 35-vuotiaille. Heistä liki kolmannes voisi kuvitella ostavansa auton verkkokaupasta. Kaikista autonostajista verkkokauppa on varteenotettava vaihtoehto joka viidennelle. Toisin kuin verkkokaupassa yleisesti, Beelyn verkkokaupan peruutusprosentti on minimaalinen.

– Auto on verkkotilaustuote siinä missä mikä tahansa muukin tuote. Toki verkkotilaamisen on oltava aidosti kätevää ja kauppaehtojen tilaajalle turvalliset. Ostajalla on oltava varmuus, että hän pystyy perumaan verkosta tekemänsä autotilauksen, jos niin haluaa. Erittäin harva haluaa, Pigg kertoo.

Mistä autot hankitaan tulevaisuudessa?

Verkkokauppa on kasvattanut suosiotaan niin miesten kuin naistenkin keskuudessa, mutta perinteiseen autokauppaan verrattuna naisten osuus on merkittävä. Naisten nimiin on rekisteröity Suomen autokannasta vain kolmannes, mutta Beelyn autoilun verkkokaupassa joka toinen tilaajista on nainen.

– Tulevaisuus näyttää mikä on valtavirtaa auton hankintatavoissa. Ehkäpä naisautoilijat edelläkävijöinä vievät meitä kohti tätä muutosta. Vaivaton verkko-ostos tuntuu kiinnostavan enemmän kuin perinteinen kiertelyurakka kivijalkaliikkeissä, Pigg pohtii.

– Naisautoilijoiden mieltymys autoverkkokauppaan voi liittyä osittain myös siihen, että naisilla auto ei tutkitusti ole miesten tavoin osa identiteettiä. Naiset lähestyvät asiaa käytännöllisemmin kuin miehet, mutta toki automerkkimieltymyksiäkin löytyy, Pigg jatkaa.

Naisten suosikkiautomerkki Beelyn verkkotilauksissa on Kia. Kolme muutakin automerkkiä erottuu naisten suosiossa; Ford, Toyota sekä Nissan.

Miehet ovat kiinnostuneimpia useammista automerkeistä tehdessään verkkotilauksia kuin naiset. Miesten ykkössuosikki on Ford. Toisena on Kia, kolmantena Nissan ja neljäntenä Volkswagen. Miehillä BMW mahtuu kärkikymmenikköön, naisilla ei mahdu.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Kiire työmatkalla voi johtaa vahinkoon — moni rikkoo liikennesääntöjä kiirehtiessään töihin

Kuva: Matti Sulanto.

LähiTapiolan joulukuussa 2021 teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan töihin tai töistä kotiin kiirehtiessään moni rikkoo liikennesääntöjä.

Joka toinen (49 %) työelämässä mukana olevista kertoo ylittäneensä tien jostain muualta kuin suojatien kohdalta matkatessaan kiireellä töihin tai töistä kotiin. Kolmasosa kysymykseen vastanneista kertoo kävelleensä punaisia valoja päin.

Enemmän kuin joka kymmenes (12 %) työelämässä oleva kertoo joutuneensa työmatkallaan tapaturmaan kiireen vuoksi.

– Työmatkalla sattuneiden tapaturmien sairauspoissaolot ja kustannukset ovat usein merkittävästi suuremmat kuin työpaikalla sattuvien tapaturmien. Työturvallisuutta kehitettäessä työmatkaliikenne pitäisi myös aina huomioida ja ottaa se osaksi työpaikan käytänteitä, toteaa LähiTapiolan henkilöriskienhallinnan johtava asiantuntija Vesa Kynsijärvi.

– Kiireen ei pitäisi kuulua työmatkalle eikä -paikalle. Töihin meno olisi hyvä suunnitella etukäteen ja varata sille aikaa etenkin, jos sääolosuhteet heikentyvät. Aina olisi parempi myöhästyä töistä tai tapaamisesta kuin joutua työmatkalla onnettomuuteen tai tapaturmaan, muistuttaa Kynsijärvi.

Kyselyn mukaan keskimääräistä selvästi useampi pääkaupunkiseutulainen on syyllistynyt joko kävelemiseen päin punaisia liikennevaloja (51 %) tai autotien ylittämiseen muualta kuin suojatien kohdalta (66 %).

– Vaikka yli puolet työmatkaliikenteessä sattuneista tapaturmista aiheutuu juuri jalankulkijoille, silti jalankulkuun liittyvät rikkeet koetaan jostain syystä vähemmän vakaviksi kuin esimerkiksi ajoneuvolla liikuttaessa. Yhtä lailla jalankulkijankin on noudatettava liikennesääntöjä ja hän ei saisi aiheuttaa vaaraa liikenteessä omalla toiminnallaan.

Kynsijärven mukaan työpaikoilla voitaisiin helpottaa aamujen kiirettä erityisesti huonon kelin aikana esimerkiksi pohtimalla palavereiden alkamisajankohtaa.

– Esimerkiksi kokousten ja koulutusten ei tarvitsisi yleensäkään alkaa heti aamusta. Tämä helpottaisi ajankäyttöä erityisesti niinä aamuina, kun sää on äärimmäisen huono. Myös etätöiden yleistyminen antaa onneksi hyvin joustoa tapaamisiin.

Autoilijoiden yleisimmät rikkeet: ylinopeus ja tuulilasin huono puhdistaminen

Töihin autolla kulkevat painavat kiireessä kaasua yli nopeusrajoitusten. Ylinopeutta kertoo kyselyn vastaajista ajaneensa noin puolet (48 %). Talvella taas joka kolmas (33 %) on lähtenyt liikkeelle autolla, vaikka ei olekaan puhdistanut tuulilasia tai sivupeilejä kunnolla jäästä tai lumesta. Viidesosa (22 %) hoitaa ajaessaan puhelimella työasioita.

Kyselyyn vastanneille naisille ylinopeus on tyypillisempää, miehille taas lähteminen liikenteeseen autolla, jonka laseissa tai peileissä on vielä lunta tai jäätä sekä. Miehet hoitavat useammin ajaessaan työasioita puhelimella.

– Puhelinta käyttäessään kuljettaja tekee havaintoja normaalia kapeammalta alueelta ja katsoo tavallista harvemmin sivu- ja taustapeileihin. Hän on tällöin tarkkaamattomampi esimerkiksi lähestyessään suojateitä ja risteyksiä.

Vaikka jalankulkijat kävelevät kiireessä useammin päin punaisia, äärimmäisen harva (6 %) autoilija tekee samaa ajaessaan. Kyselyn työmatka-autoilijoista vajaa kymmenesosa (9 %) on lähtenyt ajamaan, vaikkei turvavyö olisi vielä kiinnitetty. Jonkun verran (8 %) autoilijat paljastavat myös tehneensä vaarallisia ohituksia tai ajaneensa vastoin liikennesääntöjä ajan säästämiseksi.

– Pieni ylinopeus liikenteessä on valitettavasti usein enemmän sääntö kuin poikkeus, mitä perustellaan liikenteen sujuvuudella. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kiireessä ajonopeudet helposti nousevat ja moni tärkeä asia liikenteessä voi jäädä huomaamatta. Kiireinen kuljettaja tekee myös selvästi muita enemmän virheitä.

Kynsijärvi muistuttaa, että jos autolla ajaessa liikennevaloihin pitää kiirehtiä, pitäisi omien hälytyskellojen soida.

– Jos tulee tunne, että nopeutta on lisättävä ehtiäkseen valoista ennen punaista, niin silloin tekee jo väärän ratkaisun, jollei pysähdy valoihin. Turvallinen liikkuminen alkaa siitä, että jokainen tunnistaa omaan liikkumiseensa liittyvät riskit, jotta ennakointi ja varautuminen olisi mahdollista, Kynsijärvi sanoo.

Työnantaja, näin voit parantaa työntekijöiden turvallisuutta työmatkalla:

  • Keskittykää työturvallisuudessa myös työmatkaliikenteen riskeihin ja vaaroihin, ottakaa ne osaksi yrityksen toimintatapoja ja käytänteitä.
  • Tavoitteet ja valitut toimintatavat olisi hyvä kirjata erilliseksi toimintaohjelmaksi tai liittää ne osaksi työpaikan työsuojelun toimintaohjelmaa.
  • Jokaisen työmatkaliikkujan asenteeseen kannattaa pyrkiä vaikuttamaan. Jo pienillä asioilla voi olla merkittävä vaikutus.
  • Työpaikan turvallisuuskulttuuriin panostaminen näkyy työntekijän toiminnassa niin liikenteessä kuin vapaa-ajalla.
  • Jos aamuksi on tulossa raju myrsky, sopikaa työpaikalla myöhemmästä palaverin aloitusajankohdasta tai muusta joustosta riittävän ajoissa.
  • Suositelkaa autoilijoita hyödyntämään kännykän Älä häiritse -tilaa, joka tunnistaa puhelimen käyttäjän olevan autossa. Puhelin hiljentää puhelut, tekstiviestit ja ilmoitukset.

LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn toteutti Kantar TNS. Kysely tehtiin 24.11.-2.12.2021. Kyselyyn vastasi yhteensä 1014 suomalaista, jotka olivat iältään 15-74-vuotiaita. Vastaajista on työelämässä 509, heistä autolla työmatkansa kulkevia 456. Kyselyn virhemarginaali on +/- 3,1 prosenttiyksikköä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

Matti Sipilä Digital Racing eSM 2022 -sarjan avauskisan voittoon

KOVA Esportsin kuljettaja Matti Sipilä ajoi voittoon Finnish Sim Racing Association ry:n järjestämässä ja AKK:n virallisessa virtuaalisen autourheilun SM-sarjan avausosakilpailussa. Kilpailu ajettiin Yhdysvaltojen Daytona International Speedwaylla sunnuntaina 30.1.

Kisan jälkeen Sipilä uumoili, että voiton avain oli oikea polttoaineen tankkaustaktiikka.

– Taisin olla ainoa, joka sai tankattua sopivan määrän polttoainetta. Pystyin ajamaan aivan täysillä loppuun asti. Muilla kuljettajille taisi jäädä sen verran vajaaksi, että joutuivat sitten säästelemään, Sipilä kommentoi.

Kilpailun alussa Sipilällä oli jännät paikat.

– Alussa pari kilpailija veti eteen, niin meinasi mennä ”bussipysäkin kohta” hieman leveäksi. Yllätyin kuinka paljon auto aliohjasi. Siihen meni pari kierrosta, että ohjaukseen tottui ja sen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa.

Digital Racing eSM 2022-karsintasarja, 1. osakilpailu, top 5
1. Matti Sipilä, KOVA Esports
2. Valtteri Alander, KOVA Esports +3,771
3. Atte Kauppinen, Williams Esports +6,009
4. Pietari Poikela, Coffin Dancers +7,931
5. Matias Vitikainen, Inertia SimRacing +8,441

Kauden toinen osakilpailu ajetaan 13.2. Hungaroringin radalla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Nokian Renkailta konseptirengas, jonka materiaaleista 93 % on kierrätettyjä tai uusiutuvia

Kuva: Nokian Renkaat.

Nokian Renkaat esittelee tähän mennessä vastuullisimman renkaansa. Green Step -konseptirenkaan materiaaleista 93 % on joko kierrätettyjä tai uusiutuvia.

Vuonna 2021 Nokian Renkaat asetti kunnianhimoisen tavoitteen: 50 % sen renkaissa käytetyistä raaka-aineista on kierrätettyjä tai uusiutuvia vuoteen 2030 mennessä.

Green Step -konseptirengas on osoitus Nokian Renkaiden tutkimus- ja kehitystyön nerokkuudesta sekä yhtiön tavoitteesta tehdä ajamisesta entistä vastuullisempaa.

– Autoilijat ovat yhä kiinnostuneempia renkaiden vastuullisuudesta, ja tämä luo meille kysyntää kehittää näiden vaatimusten mukaisia renkaita. Lisäksi se luo toimialalle paineita kehittää entistä ympäristöystävällisempiä materiaaleja sekä teknologioita, joiden avulla renkaiden valmistus voidaan mukauttaa näihin materiaaleihin. Green Stepin kaltaisen konseptirenkaan avulla voimme rikkoa rajoja. Kaikki hyötyvät tilanteesta, ja eniten siitä on hyötyä ympäristölle, sanoo Nokian Renkaiden kehitysjohtaja Jouko Ilomäki.

Kaikki Green Step -konseptirenkaassa käytetty kumi on luonnonkumia, ja siinä käytetään rypsiöljyn kaltaisia uusiutuvia öljyjä.

Lähes kaikki pehmitin- ja hartsiaineet sekä valmistuksen apuaineet ovat uusiutuvista lähteistä. Lisäksi luonnollisesta riisinkuorituhkasta valmistettu piioksidi toimii pinnan ja sivupinnan pääasiallisena täyteaineena, ja uusiutuvaa runkokoordin kuitua käytetään renkaan lujittamiseen.

– Jokainen konseptirenkaaseen liittyvä innovaatio opetti meille jotain uutta. Esimerkiksi yksi vaativimmista tehtävistä oli synteettisen kumin korvaaminen kokonaan luonnonkumilla, ja lopulta onnistuimme siinä, Ilomäki sanoo.

Kierrätettyjen materiaalien osuus kasvaa tulevaisuudessa

Lähes kaikissa Green Step -renkaan osissa on käytetty myös kierrätysmateriaaleja. Esimerkiksi kumisekoituksissa käytetty hiilimusta on peräisin käytöstä poistetuista renkaista, ja sisäpinnalla käytetty butyyli sekä rakenteen teräsvöiden ja reunavaijereiden teräs ovat pääasiassa kierrätettyjä.

– Uskomme, että kierrätetyn kumin ja erityisesti kierrätetyn hiilimustan käyttö on tulevaisuuden trendi renkaiden valmistuksessa: vuoteen 2030 mennessä meillä on useita uusia toimittajia ja entistä edistyneempää teknologiaa. Myös joko kierrätettyjä tai uusiutuvia komponentteja sisältävien raaka-aineiden kysyntä kasvaa. Olemme hyvin iloisia siitä, että olemme jo nyt pystyneet sisällyttämään niin paljon kierrätettyjä elementtejä Green Step -konseptirenkaaseen, Ilomäki sanoo.

Hyödyttää autoilijoita kaikkialla maailmassa

Nokian Renkaiden Green Step on talvirengas, ja se on ajokelpoinen lumella ja jäällä. Konseptirenkaassa on käytetty myös Nokian Renkaiden aiemmista rengasmalleista tuttuja materiaaleja.

Luonnonkumi on tärkeä materiaali kaikissa renkaissa hyödyllisten ominaisuuksiensa ansiosta. Nokian Renkaat tutkii myös luonnonkumin vaihtoehtoja, kuten guayule-kasvia.

Uusiutuvat öljyt ovat yleisiä Nokian Renkaiden renkaissa, sillä Nokian Renkaista tuli vuonna 2005 maailman ensimmäinen rengasvalmistaja, joka luopui korkea-aromaattisista öljyistä.

– Vaikka Green Step -konseptirenkaan suunnitteluprosessi alkoi noin vuosi sitten, sen taustalla on vuosikymmenien ajan jatkunut innovointi ja ajan myötä kertynyt kestävän rengasmuotoilun asiantuntemus, kertoo Nokian Renkaiden materiaalikehityksestä vastaava johtaja Teemu Soini.

– Monia Green Step -renkaan kestävistä innovaatioista on käytetty jo aiemmin renkaissamme, ja autoilijat ovat hyötyneet niistä jo vuosia. Teimme Green Step -renkaan suunnitteluprosessin aikana uusia innovaatioita, ja niitä sisällytetään renkaisiin, joita tarjotaan tulevaisuudessa kuluttajille eri puolilla maailmaa. Halusimme tutkia kestävän innovaation osaamisemme rajoja, ja tuloksena oli Green Step. Se on osoitus tavoitteistamme ja tietämyksestämme.

Nokian Tyres Green Step -konseptirengas

  • 93 % materiaaleista kierrätettyjä tai uusiutuvia
  • Uusiutuvia materiaaleja ovat luonnonkumi, uusiutuvat öljyt ja luonnollinen riisinkuorituhkasta valmistettu piioksidi
  • Kierrätysmateriaaleja on käytetty lähes kaikissa renkaan osissa
  • Kierrätysmateriaaleja ovat kierrätetty teräs ja hiilimusta
  • Konseptirengasta varten kehitettyjä innovaatioita sisällytetään tuleviin renkaisiin
  • Tavoitteena on, että 50 % kaikista Nokian Renkaiden renkaissa käytetyistä materiaaleista on kierrätettyjä tai uusiutuvia vuoteen 2030 mennessä

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

Patrick Kujala uransa ensimmäisessä LMP3-ratakisassa hopealle

Brian Thienes ja Patrick Kujala. Kuva: Aki Kujala.

Useita GT-autojen Euroopanmestaruuksia ja muita mitalisijoituksia saavuttanut Patrick Kujala teki vakuuttavan debyytin Yhdysvaltojen Daytonan radalla ajetussa IMSA Prototype Challenge ratasarjan avausosakilpailussa.

Kahden tunnin aikana sarjan ainoa suomalaiskuljettaja nosti autokuntansa sijalta 13 palkintokorokkeen toiselle sijalle ja lopulta jäi voitosta vain 3,9 sekuntia.

Yhdysvaltalaisen Brian Thienes tiimikaverinsa kanssa kolmen tunnin mittaisesta kilpailusta kaksi tuntia ajanut Kujala teki virheetöntä työtä ja hallitsi perinteikkään Daytonan kilparadalla olleet kosteat olosuhteet.

– Vaikka sateen liukastama rata oli haasteellinen ajettava niin minulle sillä ei ollut merkitystä, koska olen aina tykännyt ajaa kovaa kostealla pikipinnalla. Tiimikaverini ajoi ensimmäisen tunnin ja toi auton minulle sijalla 13, josta sitten kahden tunnin aikana sain nostettua meidät hopeasijalle. Voittokaan ei ollut kaukana, mutta tällä kertaa kolmen tunnin ajoaika tuli vastaan, Kujala harmitteli.

– Kieltämättä olen seitsemän Euroopan GT-kilpailukauden mitalin jälkeen kaivannut uusia haasteita. Sellainen avautui yhdysvaltojen IMSA Prototype Challenge ratasarjasta, jossa nyt kaudella 2022 LMP3-autolla aikaisemmin Lamborghini Super Trofeo ratasarjasta tutun Brian Thienesin kanssa kilpailen. Lisäksi tänä vuonna tulen kilpailemaan myös British GT-ratasarjassa sekä ajamaan myös GTE-kilpailuja Ferrarilla, Kujala jatkaa.

IMSA Prototype Challenge ratasarjan toinen osakilpailu ajetaan toukokuun toisena viikonloppuna Yhdysvaltojen Ohion Lexintonissa.

IMSA Prototype Challenge 23.1.2022, Daytona (USA): Top-5:
1. Bruce Hamilton (USA) & Tonis Kasemets (EST), Ligier JS P320, 3:01:31.082
2. Brian Thienes (USA) & Patrick Kujala (FIN), Ligier JS P320, +3,928s
3. Alexander Koreiba (USA) & Memo Gidley (USA), Duqueine D08, +9,957s
4. Dario Cangialosi (USA) & Jon Brownson (USA), Duqueine D08, +15,046s
5. Courtney Crone (USA) & Terry Olson (USA), Ligier JS P320, +1:29.307s

Sarjatilanne 1/5 osakilpailua:
1. Bruce Hamilton (USA) & Tonis Kasemets (EST), 350p
2. Brian Thienes (USA) & Patrick Kujala (FIN), 320p
3. Alexander Koreiba (USA) & Memo Gidley (USA), 300p
4. Dario Cangialosi (USA) & Jon Brownson (USA), 280p
5. Courtney Crone (USA) & Terry Olson (USA), 260p

IMSA Prototype Challenge 

  1. 21.-23.01.2022: Daytona International Speedway, Daytona Beach, Florida
  2. 13.-15.05.2022: Mid-Ohio Sports Car Course, Lexington, Ohio
  3. 01.-03.07.2022: Canadian Tire Motorsport Park, Bowmanville, Ontario
  4. 26.-28.08.2022: Virginia International Raceway, Alton, Virginia
  5. 28.-31.09.2022: Michelin Raceway Road Atlanta, Braselton, Georgia

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //