Päivän linja-auto: Tässä Volvossa alusta on vuodelta 1952 ja kori 1930-luvulta!

Kuva: CvB.

Päivän linja-auto on melko erikoinen yhdistelmä.

Linja-auton kori ja alusta on rakennettu yhteen talvella 2003 – 2004. Alusta on vuoden 1952 Volvo L231. Se on alun perin ollut paloautona Helsingissä.

Kori on 1930-luvun lopun linja-autosta. Auto oli linjaliikenteessä Porvoon seudulla.

Kuva: CvB.

Koria on lyhennetty 31-paikkaisesta 21-paikkaiseksi. Siksi korin takaylitys on suhteessa akseliväliin suuri (3 m / 4,4 m). Korin hankinnassa oli asiantuntijana Risto Höylä. Moottori on bensiinikäyttöinen 4,7 litran suora kuutonen.

Linja-auto oli mukana maaliskuussa 2004 Suomen Lotista kertovan Lupaus-elokuvan kuvauksissa. Bussi oli silloin maalattu naamiovalkoiseksi.

Kuva: CvB.

Heinäkuussa 2016 linja-auto oli sotilaiden lomakuljetustehtävissä uuden Tuntematon sotilas -elokuvan kuvauksissa Helsingissä.

Katso tästä muut Päivän linja-autot.

Kesän 2018 linja-auto kulki Punkaharjulla harjutietä ja sen ympäristöä.

Alkukesästä 2019 linja-auto hankittiin Kauko Sorjosen säätiöltä Aseman taidelaiturille, siis Wanhalle Punkaharjun Asemalle (Luston seisake).

Kuva: CvB.

Auto on nyt Punkaharjun Wanhan Aseman pihapiirissä ja sillä on tarkoitus ajaa täsmäajoja.

Tekstin lähde: Linja-auton esittelyteksti.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here