Koti Blogi Sivu 1046

Polttoaineiden kysyntä kasvoi viime vuonna, mutta kulutus on vielä selvästi koronaa edeltänyttä tasoa alempi

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Moottoribensiiniä myytiin Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 koronatilanteen takia noin 6,0 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019. Vuonna 2021 moottoribensiinin myynti kasvoi 2,2 prosenttia koronavuoteen 2020 nähden, mutta kulutus oli edelleen 3,9 prosenttia pienempi kuin ennen koronaa vuonna 2019, todetaan Autoalan tiedotteessa.

– Polttoaineen kysyntää ovat vähentäneet erityisesti etätyön osuuden kasvu sekä autojen keskimääräisen polttoaineenkulutuksen aleneminen. Myös autokannan sähköistyminen vähentää polttoaineenkulutusta. Autokannassa on lähes 30 000 täyssähköautoa ja noin 86 000 ladattavaa hybridiä – jo hieman yli 4 prosenttia henkilöautokannan autoista on ladattavia, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Vuonna 2011 markkinoille tulleen enimmillään 10 tilavuusprosenttia etanolia sisältävän 95 oktaanisen E10-bensiinin osuus myydystä bensiinistä on kasvanut vakaasti viime vuosikymmenen aikana.

Etanoli on uusiutuvaa, joten sen avulla voidaan vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä ja vähentää fossiilisen bensiinin kulutusta.

Kymmenessä vuodessa 95 E10 -bensiinin osuus myydystä moottoribensiinistä on kasvanut 74 prosenttiin bensiinin myynnistä. Esimerkiksi vielä vuonna 2015 osuus oli noin 63 prosenttia.

E10-bensiini soveltuvuu ylivoimaisesti suurimpaan osaan niistä 95-oktaanista bensiiniä käyttävistä henkilöautoista.

Dieselpolttonesteen myynti väheni vuonna 2020 noin 5,7 prosentilla vuoteen 2019 nähden. Viime vuonna dieselin myynti kasvoi 3,8 prosenttia vuoteen 2020 nähden, mutta dieselin kokonaismyynti oli 2,1 prosenttia koronaa edeltänyttä vuotta 2019 pienempi.

Tieliikenteessä käytettävästä dieselpolttonesteestä suurin osa – noin 70 prosenttia – käytetään kuorma-, linja- ja pakettiautoliikenteessä ja noin 30 prosenttia henkilöautoliikenteessä.

Henkilöautoissa dieselin osuus kokonaisenergiankulutuksesta on viime vuosikymmenen aikana noussut, sillä dieselhenkilöautojen määrä autokannassa on kasvanut noin 50 prosentilla vuoteen 2010 nähden. Kun vielä vuonna 2010 autokannassa oli noin 505 000 dieselkäyttöistä henkilöautoa, oli määrä vuoden 2021 lopussa määrä noin 746 000.

– Dieselautojen osuus kannasta on kääntynyt viime vuosina hienoiseen laskuun. Noin 27 prosenttia henkilöautoista on dieselkäyttöisiä. Dieselkäyttöisten autojen osuus liikennesuoritteesta on suurempi kuin niiden osuus autokannasta, sillä dieselautoilla ajetaan selvästi enemmän kuin bensiinikäyttöisillä autoilla, muistuttaa toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Alaikäinen kuljettaja ajoi poliisia karkuun varastetulla autolla

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Eilen kello 02.10 hätäkeskukseen ilmoitettiin Kiteeltä varastetusta autosta. Poliisipartio havaitsi kyseisen auton Kuutostiellä Tikkalassa ajamassa kohti Joensuuta.

Poliisipartion käännyttyä auton perään, kuljettaja kiihdytti vauhtia ja lähti pakenemaan, eikä noudattanut poliisin antamia pysäytysmerkkejä. Poliisiauton nopeus oli suurimmillaan 165 km/h, mutta pakenija jätätti poliisiautoa.

Nopeusrajoitus oli paon aikana 80 km/h ja 100 km/h.

Toinen poliisipartio otti vastaan pakenijaa ennen Reijolaa VT 6:lla levittämällä tielle piikkimaton, johon auton eturenkaat tyhjentyivät. Pakenija jatkoi ajoa tyhjin renkain vielä noin kaksi kilometriä.

Autossa olleet henkilöt otettiin kiinni ja kuljettajaksi osoittautui alaikäinen henkilö.

Poliisi epäilee häntä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Mercedes-Benzin konseptisähköautolla ajettiin yli tuhat kilometriä yhdellä latauksella

Perillä Cassisissa vajaan 100 kWh:n akun latauksesta oli jäljellä yhä noin 15 prosenttia, joka auton saavuttamalla kulutuksella olisi riittänyt vielä 140 kilometrin ajomatkaa. Kuva: Mercedes-Benz.

Mercedes-Benz Vision EQXX -sähköautolla ajettiin 1008 kilometrin mittainen maantiereitti taloudellisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Reitti alkoi Saksan Sindelfingenistä, ja määränpää oli Cassis Ranskan Côte d’Azurilla.

Matka ajettiin normaaliteillä muun liikenteen seassa 87,4 kilometrin keskinopeudella 12 tunnissa ja 2 minuutissa, josta taukoihin käytettiin vain 30 minuuttia.

Vision EQXX:n latausluukku oli matkan ajan sinetöity. Perillä Cassisissa vajaan 100 kWh:n akun latauksesta oli jäljellä yhä noin 15 prosenttia, joka auton saavuttamalla kulutuksella olisi riittänyt vielä 140 kilometrin ajomatkaan.

Yhdellä latauksella olisi siis kyetty kulkeman 1 140 km. Mitattu sähkön keskikulutus matkan aikana oli ainoastaan 8,7 kWh/100 kilometriä.

Ennätystuloksen takana ovat konseptimallin monet edistykselliset ratkaisut; ilmanvastuskertoimen Cd-arvo on vain 0,17 ja autossa käytettiin äärimmäisen alhaisen vierintävastuksen Bridgestonen Turanza Eco -renkaita.

Akun vajaa 100 kWh:n energiasisältö vastaa EQS:n lukemia, mutta Vision EQXX:n akun tilavuus on 50 prosenttia pienempi ja 30 prosenttia kevyempi. Vastaavia teknologisia ratkaisuja nähdään Mercedes-Benzin tulevassa sähköautomallistossa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Helsingin vappukaahailusta ei ole noussut esiin viitteitä siitä, että epäilty teko olisi ollut tahallinen!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Henkilöauto kaahasi vappuaattona Helsingin Pohjoisesplanadilla ja osui useampaan autoon. Kolme ihmistä joutui käymään sairaalassa.

Helsingin poliisi on muun muassa puhuttanut asianosaisia ja selvittänyt tapahtumien tarkkaa kulkua. Onnettomuus tapahtui Pohjoisesplanadilla vappuaattona 30. huhtikuuta noin kello 19. Epäilty on 33-vuotias mies.

Esitutkinnassa ei ole noussut esiin viitteitä siitä, että epäilty teko olisi ollut tahallinen. Poliisi ei siis epäile tässä vaiheessa, että kuljettaja olisi yrittänyt tarkoituksella osua autolla ihmisiin tai ajoneuvoihin.

– Epäillyn lisäksi autossa oli yksi matkustaja. Poliisi on puhuttanut alustavasti sekä epäiltyä että kyseistä todistajaa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lasse Lagerbohm.

Tapausta tutkitaan alustavasti rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus, virkamiehen vastustaminen ja niskoittelu. Lisäksi tässä vaiheessa tutkintaa poliisi epäilee törkeää rattijuopumusta. On mahdollista, että rikosnimikkeet muuttuvat tutkinnan edetessä.

Pohjoisesplanadi oli avoinna autoille

Tapahtumat alkoivat, kun poliisipartio näytti epäillylle pysähtymismerkkiä Helenankadun kohdalla Pohjois-Esplanadilla. Syynä oli se, että poliisi pysäytti kaikki ajoneuvot kyseisessä kohdassa. Havis Amandan suuntaan oli vapun juhlinnan takia katusulku, ja poliisi ohjasi autot kulkemaan toista reittiä.

Epäilty jatkoi matkaa huolimatta poliisin pysähtymiskäskystä. Poliisi ei ajanut epäiltyä takaa. Epäillyn ajoneuvo ei ollut varastettu.

– Tämänhetkisten tietojen mukaan kuljettaja suuntasi pysäyttämisyrityksen jälkeen kohti Katariinankadun ja Pohjoisesplanadin risteystä. Kyseissä kohdassa hänen epäillään törmänneen toiseen autoon, sanoo tutkinnanjohtaja Lagerbohm.

Kuljettajan matka jatkui Aleksanterinkadulle ja siitä Unioninkadun kautta Pohjoisesplanadille. Poliisi epäilee, että kuljettaja törmäsi Pohjoisesplanadille käännyttyään jalankulkijaa jalkaan. Tämänhetkisen tiedon mukaan asianomistaja lensi auton konepellin kautta maahan. Ensihoito saapui nopeasti paikalle.

Epäilty törmäsi osoitteen Pohjoisesplanadi 37 kohdalla useisiin autoihin, joista yksi liikahti ja osui jalankulkijaan. Epäillyn ajoneuvo pysähtyi, ja hän nousi autosta.

Pohjoisesplanadi ei ollut suljettu ajoneuvoilta, eli kuljettaja pystyi ajamaan reittiä normaalisti.

Poliisi selvittää edelleen tapahtumien tarkkaa kulkua

Kolarissa loukkaantui kolme henkilöä, joista yksi oli epäilty. He kaikki saivat hoitoa sairaalassa. Kaksi asianomistajaa ovat päässeet pois sairaalasta.

Poliisi selvittää edelleen tapahtumien kulkua. Esitutkinnassa keskitytään runsaan video- ja kuvamateriaalin purkamiseen sekä osallisten ja silminnäkijöiden puhuttamiseen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Rekisteröinti: Autoala kärsii merkittävästi komponenttipulasta

Kuva: CvB

Huhtikuussa rekisteröitiin yhteensä 6 431 uutta henkilöautoa, mikä on 27,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.

Tänä vuonna uusia henkilöautoja on ensirekisteröity yhteensä 28 163, joka on 23,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-huhtikuussa.

Uusien autojen saatavuus on edelleen poikkeuksellisen huono, sillä koronapandemian aikana kasvanut komponenttipula on syventynyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Uusien autojen tilauskannat ovat kasvaneet lähes puolen vuoden rekisteröintejä vastaavaan tasoon, kun tilauskanta on yleensä noin kahden kuukauden rekisteröintien mittaluokkaa.

Huhtikuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 12,1 prosenttia oli täyssähköautoja ja 18,5 prosenttia ladattavia hybridejä. Dieselautojen osuus oli 9,4 prosenttia. Täyssähköautojen osuus on tänä vuonna ensirekisteröidyistä autosta ollut 13,6 prosenttia ja ladattavien hybridien 20,0 prosenttia.

Uusia pakettiautoja rekisteröitiin huhtikuussa 788, joka on 28,0 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Pakettiautoja on ensirekisteröity tänä vuonna 3 776, joka on 21,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisen tammi-huhtikuussa.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin huhtikuussa 232, joka on 21,4 prosenttia viime vuoden huhtikuun rekisteröintejä vähemmän. Kuorma-autojen rekisteröinnit ovat tänä vuonna jääneet noin 13,1 prosenttia viime vuoden vastaavan ajankohdan rekisteröinneistä.

Raskaita vähintään 16 tonnin kuorma-autoja on tänä vuonna rekisteröity 811, joka on 4,4 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-huhtikuussa.

Käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin huhtikuussa viime vuotta vähemmän. Autoliikkeiden kautta kulkeva käytettyjen henkilöautojen myynti väheni noin 14 prosentilla ja koko käytettyjen autojen kauppa noin 18 prosentilla viime vuoden huhtikuuhun verrattuna.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Selvitys: Paljon ajavan kannattaa vaihtaa sähköautoon — vähän ajavan kannattaa vielä miettiä!

Kuva: Antti Järveläinen.

Vuonna 2021 suomalaisen autokannan keski-ikä oli 12,6 vuotta ja keskimääräinen arvo 6 800 euroa. Autokanta on vanhaa ja matala-arvoista, eikä sen voi väittää olevan ympäristöystävällisimmästä päästä.

Suomalaista autokantaa pyritään kuitenkin muovaamaan sähkökäyttöiseksi vähä vähältä. Yksi tätä varten luotu keino on sähköauton hankintatuki, jota myöntää liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Hankintatukia on kolmea erilaista:

  • Täyssähköisen henkilöauton hankintatuki: 2 000 €
  • Täyssähköisen pakettiauton hankintatuki: 2 000 €, 4 000 € tai 6 000 € pakettiauton koosta riippuen
  • Täyssähköisen kuorma-auton hankintatuki: 2 000–50 000 € kuorma-auton koosta riippuen

Sähkökäyttöisen ajoneuvon hankkivia hellitään siis käytännössä suoralla tuhansien eurojen arvoisella alennuksella. Ovatko sähkökäyttöiset ajoneuvot tästäkään huolimatta taloudellisesti kannattava hankinta, pohdiskellaan Vertaaensin.fi-palvelun tiedotteessa.

Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi selvitti, kuinka nopeasti sähkökäyttöinen ajoneuvo maksaa kalliimman hankintakustannuksensa takaisin polttoainesäästön kautta.

Vertailun avainlöydökset

Keskivertosuomalainen ajaa autoa noin 15 000 kilometrin verran vuoden aikana. Tällä ajomäärällä sähköauto maksaa itsensä takaisin nopeimmillaan vajaassa 6 vuodessa ja hitaimmillaan noin 12,5 vuodessa.

Pienillä ajomäärillä sähköauto ei kannata taloudellisesti. Kun vuosittaiset ajot jäävät 5 000 kilometriin, takaisinmaksu tapahtuu nopeimmillaan enää noin 14 vuodessa ja hitaimmillaan noin 41 vuodessa.

Kun ajokilometrit kasvavat 50 000 kilometriin vuoden aikana, takaisinmaksuajat ovat jo erittäin houkuttelevat. Näin paljon ajavalla autoilijalla sähköauto maksaa itsensä takaisin nopeimmillaan alle 2 vuodessa.

Miten vertailu toteutettiin

Vertaa.fi valitsi vertailuun automalleja, joilla oli samasta korimallista sähkömoottorivaihtoehto ja polttomoottorivaihtoehto. Tällöin autot ovat mahdollisimman vertailukelpoisia keskenään.

Vertailussa mukana olleet automerkit

  • Hyundai
  • Opel
  • Peugeot
  • Mini

Vertailussa on mukana autoja, jotka toimivat sähköllä, bensiinillä ja dieselillä. Autojen verotus eroaa toisistaan seuraavanlaisesti.

  • Bensiinillä toimivissa autoissa autovero on sisällytetty auton myyntihintaan. Lisämaksettavaa tulee perusverosta, mutta käyttövoimaveroa ei tarvitse maksaa.
  • Myös dieselillä toimivissa autoissa autovero on sisällytetty myyntihintaan. Lisäksi vuosittain tulee maksaa sekä perusvero että käyttövoimavero.
  • Sähköllä toimivista autoista ei tarvitse maksaa autoveroa. Perusvero ja käyttövoimavero tulevat maksettavaksi normaaliin tapaan. Auton myyntihinnasta on vähennetty sähköauton hankintatuki, joka on Peugeot e-Expert -pakettiauton tapauksessa 4 000 € ja muiden vertailun sähköautojen kohdalla 2 000 €.

Vertailussa ei ole huomioitu vakuutuksia, huoltoja tai auton arvonalenemaa. Sähkön hinnaksi on asetettu 0,3 €/kWh, bensiinin hinnaksi 2,177 €/litra ja dieselin hinnaksi 2,205 €/litra. Hinnat on päivitetty 22.4.2022.

Vertailun tulokset

Kuva: Vertaaensin.fi.

*) Diesel-käyttöisiä

Paljon ajavan kannattaa vaihtaa sähköautoon

Mitä enemmän autoilija ajaa autoa vuoden aikana, sitä enemmän hän säästäisi siirtyessään sähköautoon. Jo 15 000 kilometrin vuosiajolla takaisinmaksuaika on realistinen, mutta takaisinmaksuaika vain paranee siirryttäessä lähemmäs 50 000 kilometriä.

Jos henkilö esimerkiksi työskentelee taksikuskina ja joutuu ajamaan 100 000 kilometriä vuoden aikana, sähköauto voi maksaa itsensä takaisin jo hankintavuotena.

Sähköautoon siirtyminen voi siis tuoda kuluttajalle huomattavia taloudellisia säästöjä auton korkeammasta hankintahinnasta huolimatta. Suurilla päivittäisillä ajomäärillä matkustusmukavuus voi kuitenkin kärsiä sähköauton lataustarpeen vuoksi.

Lisäksi sähkömoottoriset autot toimivat heikommin kovilla pakkasilla, jolloin ne kuluttavat ilmoitettua enemmän sähköä. Ohjenuorana voidaan siis pitää, että mitä etelämpänä autoilija asuu ja mitä enemmän hän ajaa vuoden aikana, sitä kannattavampaa hänen on hankkia sähköauto, todetaan Vertaaensin.fi-palvelun tiedotteessa.

Onko sähköauto taloudellisesti kannattava vaihtoehto? | VertaaEnsin.fi

 

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Uusi Kia Niro hinnoiteltu — täyssähköautoja saatavana jo syksyksi

Kuva: Kia.

Toisen sukupolven Niron hinnat on julkaistu. Kolmella sähköisellä voimalinjalla markkinoille tuleva uutuus tarjoaa mahdollisuuden valita parhaiten omaan ajoprofiiliin sopivan vaihtoehdon.

Ensimmäisen sukupolven Niron tavoin uusi toinen sukupolvi tulee tarjolle hybridinä, ladattavana hybridinä sekä täysin sähköisenä Niro EV -mallina.

Uuden Kia Niron hinnat alkavat Niro Hybrid -mallin 31 324 eurosta. Ilman ulkoista lataamista toimivan Niro Hybridin WLTP-kulutuslukema on 4,4–4,7 l/100 km ja tätä vastaavaksi CO2-päästöksi kirjataan 100–107 g/km.

Pykälän verran enemmän sähköä on tarjolla Niro Plug-in Hybrid -mallin muodossa. Autosta löytyvän 11,1 kWh:n hybridiakuston ansiosta auton sähköinen toimintamatka on 59–65 kilometriä. Tämän mallin WLTP-syklin mukainen kulutuslukema on 0,8–1,0 l/100 km ja CO2-päästö 19–23 g/km. Niro Plug-in Hybridin hinnat alkavat 36 859 eurosta.

Pelkällä sähköllä kulkevan Niro EV:n hinta alkaa 43 489 eurosta. Autosta löytyy 64,8 kWh:n akusto, joka mahdollistaa WLTP-syklin mukaisesti 460 kilometrin toimintamatkan yhdellä latauksella.

Akusto on varustettu navigaatiopohjaisella akun esilämmitysjärjestelmällä, joka varmistaa parhaan mahdollisen lataustehon saavuttamisen viileissä ja kylmissä olosuhteissa.

Täydellisen hinnaston ja varustetiedot voit ladata Kian verkkosivuilta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Tämä auto valittiin tänä vuonna Classic Motorshown Omistajien helmeksi

Omistajien Helmi 2022. Kuva: CvB.

Tänä vuonna oli taas Classic Motorshow -tapahtumassa valittavana Omistajien helmi.

Tänä vuonna Classic Motorshown näyttelykävijät äänestivät suosikkiaan ja tämän vuoden Omistajien helmeksi äänestettiin sympaattinen Volkswagen Grossraum.

Kuva: CvB.

Maijan ja Sarin omistama Volkswagen Grossraum on ollut kaksikolla hallussaan jo vuodesta 2012 lähtien. Sattumankaupalla lainaan saatu Volkkarista tehtiin autokaupan myötä oma ja sitten hieman myöhemmin oman näköinen.

Kaksikko puhuu Grossraumista kodin jatkeena ja sellaiseksi se on sisustettukin. Kauniilla kukkaverhoilla ja kristalliyksityiskohdilla koristetussa autossa näyttää samalta omistajien kotona. Viihtyisänä ja kodikkaana kakkoskotina tämä 60-vuotias luottoystävä ei jää pölyttymään autotalliin, vaan se kuljettaa omistajansa joka kesä lukuisiin seikkailuihin, noin 10 000 km ajon verran.

Kuva: CvB.

Omistajien helmien toiseksi sijoittui Krister Harjun radoillakin kurvaillut Opel Manta ja kolmanneksi Heli Valtosen lunastuskunnosta pelastettu Ford Cortina.

Vappuviikonloppuna järjestetty tapahtuma keräsi Lahden Messukeskukseen yli 18 000 näyttelyvierasta.

Kuva: CvB.

Yleisöpalautteen mukaan järjestyksessään kolmastoista Classic Motorshow oli takavuosien onnistuneiden tapahtumien joukossakin poikkeuksellisen monipuolinen.

Tämän vuoden teema, Ajoneuvot töissä, esitteli hyötyajoneuvoja poliisimoottorikelkasta, tavaramoposta ja hautausautosta järeään lavettirekkaan saakka. Classic Motorshown hengen mukaisesti näyttelyn suola olivat kuitenkin merkkikerhojen ja alan yritysten osastot, joiden kattaus ei tänäkään vuonna jättänyt hämmästyttämättä.

Ensi vuonna Classic Motorshow järjestetään päivämäärällä 6.–7.5.2023.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Kuva: CvB.
Kuva: CvB.

Vaarallisia aineita kuljetettiin ilman vaadittavia merkintöjä!

Arkistokuva. Kuva: Poliisi

Lapin poliisilaitoksen liikenneyksikön partiot valvoivat raskasta liikennettä Enontekiöllä torstain 28.4. ja sunnuntain 1.5.2022 välisenä aikana yhteistyössä Tullin ja Rajavartiolaitoksen kanssa.

Partiot tarkastivat kyseisenä aikana 53 kpl raskaan liikenteen kuljetuksia. Tarkastetuista kuljetuksista ulkomaalaisia oli 90 prosenttia.

Tarkastuksissa seuraamuksia tuli 40:lle prosentille kuljetuksista.

Räikeimpinä oli kaksi vaarallisia aineita kuljettanutta kuljetusta. Kummassakin oli tuhansia litroja syövyttäviä ja palavia nesteitä ilman asianmukaisia ajoneuvojen merkintöjä, ja kuljetuksista puuttuivat kaikki vaadittavat vaarallisten aineiden kuljetuksen varusteet.

Nämä kuljetukset keskeytettiin. Näitä kuljetettiin tarkoituksella ns. ”pimeinä” kuljetuksina.

Onnettomuustilanteessa kukaan ulkopuolinen ei ole tietoinen siitä, että kuljetus sisältää vaarallisia aineita, ja näin ollen saatetaan ulkopuoliset mm. pelastushenkilöstö vakavaan vaaraan.

Lisäksi puutteita oli kuorman varmistuksissa, ajopiirturin oikeassa käytössä sekä ajoneuvojen kunnossa.

Partiot myös määräsivät raskaan liikenteen valvonnan ohella neljä henkilöautojen kuljettajaa ajokieltoihin ylinopeuksista vauhdikkaimman rattisankarin ajaessa 166 km/h satasen nopeusrajoitusalueella.

Kaikki kyseisenä aikana puhalletut kuljettajat olivat selvin päin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Ratakuorma-autoilija Emma Mäkinen testasi Ivecoa Tšekissä, ajaa SM-sarjaa Sisulla

Kuva: Richard Kienberger.

Emma Mäkisen valmistautuminen ratakuorma-autojen klassikkokilpailuun Saksan Nürburgringillä etenee suunnitelmien mukaisesti. Mäkinen ajoi saksalaisen Schwabentruck Racingin Ivecolla ensimmäiset testit Tšekin Mostissa.

Mäkinen, 24, kilpailee 16.–17. heinäkuuta Schwabentruck Racingin Ivecolla ratakuorma-autojen tunnetuimmassa Truck Grand Prix -kilpailutapahtumassa Saksan Nürburgringilla.

Mäkinen osallistuu lajin EM-sarjan osakilpailuun ensimmäistä kertaa. Mäkinen kävi tutustumassa Iveco S-WAY R ratakuorma-autoonsa aiemmin huhtikuussa Saksassa. Viime viikolla Mäkinen ajoi kolme EM-osakilpailuun valmistavaa testipäivää Mostissa Tšekissä.

– Hieno kokemus. EM-sarjan huippuauto oli hieman erilainen ajaa kuin ne autot, joilla olen aiemmin kilpaillut. Auto tuntui vain paljon paremmalta ajaa. Tulin todella nopeasti sinuiksi auton kanssa ja alusta toimi hienosti. Yllätyin, miten nopeasti pääsin auton kanssa sinuiksi. Totta kai paljon parannettavaa minulla vielä on, Mäkinen kertoo.

Iveco S-WAY R -ratakuorma-autoa vauhdittaa 1 200 hevosvoimainen moottori, joka vääntää 5 500 Nm edestä. Autossa on 16-vaihteinen vaihteisto.

Tšekissä sijaitseva Autodrom Most on runsaa neljä kilometriä pitkä kansainväliset mitat täyttävä moottorirata, jolla Mäkinen testasi ensimmäistä kertaa. Suomesta matkassa mukana oli myös datainsinööri Anssi Alatalo.

– Auton kulku on rajoitettu 160 km/h, ja aika usein rajoittajaa vasten annettiin mennä. Kehitystä tapahtui. Saimme Jochenilta (Hahn) käyttöömme hänen ajaman datan, jota Anssi vertasi päällekkäin omaani.

– Melkein jokaisen ajoni jälkeen vertailimme datoja keskenään, ja otin lajin kuusinkertaisen Euroopan mestarin ajotyylistä kaiken tiedon hyödykseni. Yhtään isoa merkittävää eroa ei ollut vaan paljon pieniä juttuja, joista hyvä kierrosaika syntyy.

– Suurin ongelmani oli vaihteiden vaihtamisen kanssa. Vaihdoin vaihteita yleensä liian myöhään. En myöskään onnistunut ajamaan jokaista mutkaa siten, että olisin päässyt hyvällä nopeudella mutkasta ulos seuraavalle suoralle.

– Kaikesta on otettu tärkeää oppia matkaan. Seuraavan kerran ajan Ivecoa heinäkuussa Nürburgringillä vapaissa harjoituksissa, Mäkinen sanoo.

Sitä ennen Mäkinen osallistuu ratakuorma-autojen SM-sarjaa, jossa ensimmäiset SM-pisteet ovat jaossa 14.–15. toukokuuta Kemoran moottoriradalla.

– Ajan SM-sarjassa Sisua. Testit Tšekissä, tutustuminen ajodataan ja Jochenin (Hahn) neuvot toivat ajamiseeni varmuutta. Odotan Kemoran SM-lähtöjä jo innolla ja sitä, että saan lisää kilpailukokemusta ja pääsen hyödyntämään opitun tositilanteessa, Mäkinen muistuttaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //