Ralli SM -sarja jatkuu viikonloppuna Pohjanmaalla

Ralli SM -sarjan viides osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna 17.-18.6. Seinäjoen ympäristössä, kun vuorossa on perinteikäs SM Pohjanmaa Ralli.

SM-osakilpailun lisäksi Pohjanmaalla ajetaan myös ensimmäistä kertaa FIA European Rally Trophyn pisteistä. Kaikkiaan kilpailussa on mukana 117 autokuntaa.

SM1-luokassa mestaruuskamppailusta on muodostumassa neljän kauppa. Emil Lindholm (NHD) ja Teemu Asunmaa (AlavUA) ovat vuorotellen vieneet nimiinsä kauden neljä edellistä osakilpailua, joten molemmilla on plakkarissa siis kaksi voittoa. Lindholm johtaa kuitenkin luokkaa kymmenellä pisteellä avauskilpailusta tulleiden 1,5-kertaisten pisteiden turvin.

Lindholm oli viime vuonna Pohjanmaan nopein, mutta kotikilpailussa tutuille teille starttaava Asunmaa voitaneen nostaa pienoiseksi ennakkosuosikiksi.

Neljän pisteen päässä Asunmaasta on Viron Egon Kaur, jolla on takana todella tasainen kausi. Kaur on erikoiskoeajoissa ollut lähes aina kärkikahinoissa ja oletettavaa on, että sama tahti jatkuu myös Seinäjoella.

Mikko Heikkilä (MäntsMK) on ajanut yhtä keskeytystä lukuun ottamatta jokaisessa kilpailussa palkintosijoille. Eroa kärkimies Lindholmiin on kertynyt kuitenkin jo 26 pistettä, joten pitääkseen mestaruushaaveet elossa, on Heikkilän onnistuttava Pohjanmaalla.

Hautamäki kovassa vireessä SM2-luokassa

SM2-luokassa on pisteiden valossa menty koko kausi Miikka Vuokilan komennossa. Huikeaan yllätysvoittoon kauden avauskisassa Rovaniemellä ajanut Tornion UA:ta edustava Vuokila on napannut voiton jatkoksi kaksi kolmossijaa ja yhden kakkosijan.

Luokan ennakkosuosikki on kuitenkin Ville Hautamäki (JärvisUA), joka on avauskisan keskeytyksen jälkeen ajanut sijat 2., 1. ja 1. Kotikisaansa Pohjanmaalla ajava Hautamäki on kaventanut eron Vuokilaan ennen kauden viidettä osakilpailua 14 pisteeseen.

Kärkikolmikkoon mielivät edellämainittujen lisäksi pistekolmosena oleva Juha Pasanen (Oulun UA) sekä Turussa vihdoin onnistunut Arttu Lähdeniemi (PunMK/UA), jolla oli alla kauden kolmesta ensimmäisestä kisasta jokaisesta keskeytys.

Korhosella ja Joonalla tasaista SM3-luokassa

Laukaan Moottorimiesten Roope Korhonen ja Sastamalan Autourheilijoiden Lauri Joona ovat napanneet vuorotellen voitot tällä kaudella uudessa Rally3-autojen SM3-luokassa. Edellisen kisan Turussa voittanut Joona odottaa innolla tulevaa viikonloppua. .

Pohjanmaalla luokassa nähdään myös Jukka Kasi (LaihUA), joka ajaa ensimmäisen kilpailunsa kyseisen luokan kalustolla. Alkukauden kolmessa ensimmäisessä kisassa mukana ollut Jussi Lindberg (PoSUA) parantelee edelleen urheilusuorituksen yhteydessä loukattua jalkaansa.

Pohjanmaalla Toyotan junioriohjelman uusien kuljettajien tulikaste

SM4-luokassa Henri Hokkala on ollut täysin pitelemätön. AL/AKU-Jkl:ää edustava Hokkala keskeytti kauden ensimmäisessä kisassa, mutta on sen jälkeen voittanut kaikki kolme seuraavaa osakilpailua. Viiden pisteen päässä Hokkalasta on Toni Herranen (KR TEAM RY), joka ajoi viime viikonloppuna upeasti EM-debyytissään Puolassa heti ERC4 Junior-luokan toiseksi.

Luokassa suuri mielenkiinto kohdistuu Toyotan WRC-tallin uuden junioriohjelman kolmeen japanilaissuojattiin, Nao Otakeen, Yuki Yamamotoon sekä Hikaru Kogareen. Kyseinen kolmikko aloittaa Pohjanmaalla taipaleensa Takamoto Katsutan jalanjäljissä kohti MM-ralleja. Katsuta aloitti itsekin aikanaan junioriohjelmansa nimenomaan SM-ralleista.

Pensas SM5-luokan pistejohdossa kotikisaan

SM5-luokassa Leevi Lassila (KvanUA) ja Jere Pensas (LaihUA) ovat vieneet nimiinsä kaikki  neljä aikaisempaa kisaa, Pensaan napatessa voitot kahdesta edellisestä. Kotikisaansa valmistautuva laihialainen on luottavaisin mielin ennen viikonloppua.

SM Pohjanmaa Ralli starttaa perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella ennen yötauolle siirtymistä. Lauantain päätöspäivänä ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta ennen kilpailun maalijuhlallisuuksia.

Ralli SM-sarjan loppukauden kilpailukalenteri

17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM Pohjanmaa Ralli info, reitti & aikataulu

Seinäjoen ympäristössä ajettavassa SM Pohjanmaa Rallissa ajetaan perjantaina ja lauantaina 17.-18.6. yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joista kaksi ensimmäistä perjantai-iltana ja loput kuusi lauantaina. Yhteensä kilpailussa erikoiskoekilometrejä kertyy 126,79, joista ensimmäiset 42,78 kilometriä kilpaillaan perjantaina ja loput 86 kilometriä lauantain päätöspäivänä.

Kilpailijat lähtevät perjantaina liikkeelle klo 19:00 Seinäjoen Torilta kohti kisan avauserikoiskoetta. Iltahuoltoon kilpailukeskus Rengastien Autotarvikkeeseen saavutaan 21.45. Lauantain ohjelmassa on mm. Seinäjoen keskustassa ajettava yleisöerikoiskoe sekä sen jälkeen Härmän PowerParkilla järjestettävä Meet & Greet -tapahtuma, jossa kuljettajia voi tulla tapaamaan.

Maalijuhlallisuudet käynnistyvät Seinäjoen Torilla klo 19.

Kilpailun aikataulu

Perjantai 17.6.2022

19:01 LÄHTÖ Seinäjoen Tori
19:44 EK1 Ojajärvi / 23,60 km (sulku 18:00-00:00)
20:33 EK2 Hirvijärvi / 19,18 km (19:00-01:00)
21:46 HUOLTO Rengastien Autotarvike

Lauantai 18.6.2022

10:01 HUOLTO Rengastien Autotarvike
11:05 EK3 Kärkimäki / 18,20 km (9:30-15:30)
11:37 EK4 Hööpakka / 12,10 km (10:00-16:00)
12:10 EK5 Viitala / 11,00 km (10:40-16:40)
12:56 HUOLTO Rengastien Autotarvike
14:30 EK6 Seinäjoen kaupunki / 1,50 km (13:00-19:00)
15:35 KOKOOMATAUKO JA MEET & GREET PowerPark
16:22 EK7 Pääjärvi / 23,00 km (14:30-20:30)
17:30 EK8 Ämmälänmäki / 20,20 km (15:30-21:30)
19:04 MAALI Seinäjoen tori

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän