Koti Blogi Sivu 1039

Poliisin blogi: Sähköpotkulaudat haasteena myös poliisille

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Kevyet sähköajoneuvot eli sähköpotkulaudat ovat jälleen saapuneet katukuvaan ja keskustelu niistä on päässyt vauhtiin. Esille ovat nousseet esimerkiksi vakavat onnettomuudet, joita on tapahtunut sähköpotkulautojen käyttäjille ja myös muille niiden kanssa onnettomuuteen joutuneille.

Näin toteaa poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen Poliisihallituksesta poliisin verkkosivulla julkaistussa blogissaan. Rissanen muistuttaa, että sähköpotkulautojen aiheuttamista haasteista selvitään vain eri tahojen yhteistyöllä.

– Poliisin rooli on lähinnä valvoa säädettyjä lakeja. Suomessa on sähköajoneuvoihin liittyvää lainsäädäntöä. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että lisäsäätelylle olisi tarvetta. Kokonaisuus ei ehkä vielä ole kaiken kaikkiaan hallussa kenelläkään.

Rissanen kertoo blogissaan sähköpotkulatailun tilanteesta poliisin näkökulmasta eri puolilla Suomea sekä kertaa keskeisimmät liikennesäännöt.

Lue blogi tästä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Poliisi pyytää havaintoja Kouvolan Sippolantien liikennevahinkoon liittyen

Kuva: CvB.

Henkilöauto ajautui ulos tieltä väistettyään vastaantulevaa autoa Kouvolassa Sippolantiellä 16.6.2022 noin kello 21. Tarkempi tapahtumapaikka Sippolantien ja Alaportintien risteyksessä.

Tuntemattomaksi jäänyt auto ajoi osittain vastaantulevien kaistalla kohti Metsäkylää, minkä seurauksena henkilöauton kuljettaja joutui väistämään siten, että ajautui ulos tieltä. Vastaan tullut auto ei pysähtynyt onnettomuuspaikalle.

Vastaan tulleen auton tuntomerkit: vanhempi pieni auto, väritykseltään sininen.

Poliisi pyytää vastaan tulleen henkilöauton kuljettajaa tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Päivän löytö: Budjettitietoisen tyyliniekan avoauto!

Kuva: Autopaikka Leppänen.

Päivän löytö – artikkelisarjan tämänkertaisessa autossa yhdistyvät kaikki piirteet, joita tunnetusti yhdistetään eksoottiseen autoiluun: Italialaisuus, luonteikas bensamoottori, tyyli, sekä taatusti mieleen painuva kaksipaikkainen avoauto.

Auton merkki on Alfa Romeo, ja mallinimi Spider.

Vuonna 1997 tehtaalta ulos rullanneessa avo-Alfassa on aina tyylikkäälle mustalle ulkovärille kontrastia antava nahkaverhoilu.

Kuva: Autopaikka Leppänen.

Kaksilitrainen, 16-venttiilinen Twin Spark moottori tuo kokonaisuuteen oman mainion lisänsä suorituskyvyn sekä äänimaailman muodossa.

Kattokin toimii myyjän mukaan nykyaikaisesti sähköllä, eli ylimääräiset jumppatuokiot tien pientareella sateen – tai paisteen, sattuessa voi käyttää muihin aktiviteetteihin.

Katso tästä muita Päivän löytö -juttuja.

Suorituskykyä Spiderissä on suomalaisiin nopeusrajoituksiin suhteutettuna sen verran, että ajokokemuksesta tuskin jää puuttumaan mitään olennaista.

Kuva: Autopaikka Leppänen.

Mikäpä olisi hauskempaa, kuin kurvailla tukka hulmuten juhannuksen vietosta tällä, melkein jo klassikko-avoautolla kohti uusia seikkailuja?

Jutussa esitelty autoyksilö löytyy Satakunnasta, Raumalta, Autopaikka Leppänen Oy:n valikoimasta.

Lisää kuvia ja tietoja tästä linkistä: https://www.nettiauto.com/yritys/3238/vaihtoautot

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Onnettomuustutkija: Liikennekuolemat usean tekijän summa – moni niistä ratkeaisi peiliin katsomalla

Mika Peltola. Kuva: Mika Peltola.

Liikenneonnettomuudet ovat inhimillisiä tragedioita, ja niiden vähentäminen on liikenneturvallisuustyön iso, yhteinen tavoite. Kaikki kuolemaan johtaneet onnettomuudet tutkitaan tarkoin, ja kerätyn tiedon avulla pyritään ehkäisemään vastaavanlaisen onnettomuuden toistuminen.

Ylikomisario Mika Peltola on toiminut liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan puheenjohtajana Varsinais-Suomen lautakunnassa jo 20 vuotta. Hän korostaa jokaisen omaa vastuuta liikenteessä.

Eri puolilla Suomea toimii 20 tutkijalautakuntaa, joissa on kaikkiaan noin 250 jäsentä. Heidän harteillaan lepää vastuu tutkia kuolemaan johtaneet onnettomuudet ja löytää niistä ne tekijät, joihin vaikuttamalla vastaavat tilanteet voidaan tulevaisuudessa välttää.

Tutkijalautakunnissa on asiantuntijoita poliisista sekä lääketieteen, ajoneuvotekniikan, tienpidon ja käyttäytymistieteen aloilta. Tutkintaa tehdään vapaaehtoistyönä, oman työn ohella. Onnettomuustietoinstituutti (OTI) koordinoi tutkijalautakuntatyötä, mutta ei puutu lautakuntien riippumattomaan työskentelyyn.

– Onnettomuus on usein monen tekijän summa: pieni väsymys, vähän näkökyvyssä jotain, hiukan ylinopeutta – ja sitten kun tapahtuu jotakin yllättävää, ei tilanteessa enää pärjätäkään. Mutta jos yksikin tekijä saadaan pois taustalta, voi lopputulos olla ihan toinen. Koen olevamme sen velkaa onnettomuuden uhreille, että seuraava onnettomuus ei tapahdu samojen asioiden vuoksi, pohtii Peltola.

Peltola toimii liikennepoliisisektorin johtajana Lounais-Suomen poliisissa. Lautakunnassa tehtävä onnettomuuksien tutkinta on erillään poliisin rikostutkinnasta, ja se suoritetaan onnettomuustutkinnan omien säädösten mukaan. Onnettomuudesta tutkitaan sen kulku, riskitekijät, seuraukset ja olosuhteet, mutta siinä ei oteta kantaa syyllisyys- tai korvauskysymyksiin.

Peltolan kokemuksen mukaan ylinopeus on suurin tekijä onnettomuuksien taustalla, ja sen vaikutus perustuu fysiikkaan. Reagointiin on vähemmän aikaa, ja sitten kun osuu, niin törmäysnopeus on kovempi. Toinen tärkeä taustatekijä on ajoterveys.

Kuskin terveydentilassa voi olla asioita, kuten uniapnea tai väsymys, jotka vaikuttavat vireystilaan ja sitä kautta tarkkaavaisuuteen. Väsymys voi johtua joko ajoterveyteen liittyvästä seikasta tai se voi olla täysin itseaiheutettua.

– Vanhenemisellakin voi olla monia vaikutuksia ajoterveyteen, vaikka ikä itsessään ei olekaan sairaus. Toisaalta henkinen kypsyys turvalliseen liikkumiseen vaatii ikää, vastuullisuutta ja elämänkokemusta. Onnettomuuksissa nuoret ja kokemattomuus korostuvat, Peltola summaa.

Yksilötason nollavisio on realismia

Suomessa kuolee liikenteessä yli 200 ihmistä vuosittain. Onnettomuustutkinnan keskeisimpänä tavoitteena on liikenneturvallisuuden edistäminen, ja lautakunnat antavat jokaisen tutkinnan pohjalta liikenneturvallisuutta parantavia ehdotuksia. Liikenneturvallisuuden nollavision tavoite on kirjattu vuoteen 2050: kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä.

– Nollavisio eli nolla liikennekuolemaa on luonnollinen tavoite, koska jokainen kuolema on turha. Kaikkien pitäisi miettiä, miten itse voi vaikuttaa omaan ja muiden turvallisuuteen. Ainahan liikenteessä sattuu jotakin, mutta minun viestini on: ei satu, jos ei pistetä sattumaan. Yksilötason nollavisio tarkoittaa sitä, että minä en kuole, eikä kukaan omasta perheestä. Eli jokainen menee peilin eteen ja kysyy, miksi en toimisi vastuullisesti liikenteessä ja pitäisi huolta siitä, että nollavisio on täyttä realismia, Peltola haastaa.

Peltolan mukaan tieympäristöjen ja ajoneuvotekniikan kehittäminen ovat tehneet liikennettä turvallisemmaksi. Jos ihminen olisi kehittynyt samassa tahdissa, olisi nollavisio paljon lähempänä. Jostain syystä ihminen ulosmittaa tekniikan tuomaa apua turvallisuuteen, ja sitä vastaan pitäisi tehdä enemmän töitä.

– Tarvitaan valistusta ja valvontaa, jotta asenne muuttuisi turvallisuushakuisemmaksi. Toisaalta suljemme usein omat silmämme mahdollisuuksista oppia ja oivaltaa. Monesti onnettomuuksissa kiinnitetään huomio yhteen asiaan, esimerkiksi päihtyneenä ajamiseen, eikä haluta nähdä muita onnettomuuteen johtaneita seikkoja, joita löytyy myös omasta liikennekäyttäytymisestä, arvelee Peltola.

Onnettomuustutkinta noudattaa vakioitua menetelmää, ja tasalaatuinen, kattavasti kerätty aineisto antaa mahdollisuuden hyödyntää sitä mahdollisimman tarkasti. Kerättyä aineistoa käytetään muun muassa liikenneturvallisuustyössä sekä tieteellisissä tutkimuksissa. Jokainen yksittäinen tutkinta tuottaa Onnettomuustietoinstituutille materiaalia, jonka avulla voidaan hahmottaa liikenneturvallisuuden kehitystä onnettomuuksien osalta.

Taustatietoa onnettomuustutkinnasta

600 liikenneonnettomuustutkintaa tehnyt Harri Hyytiäinen toivoo malttia liikenteeseen

Surutaloon meneminen pysäyttää kokeneen onnettomuustutkijan

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

SKAL: Hallitus petti lupauksensa – kuljetusyritysten polttoainetuki jää alle puoleen luvatusta

Kuva: Matti Sulanto

Eduskunnan talousvaliokunnan mietintö kuljetusyritysten polttoainetuesta on valmistunut. Valiokunta käsitteli hallituksen esityksen, joka perustui hallituksen 1. huhtikuuta tekemään linjaukseen myöntää kuljetusyrityksille tukea.

Tuen määrä jää kuitenkin SKALin arvion mukaan alle puoleen luvatusta 75 miljoonasta eurosta. Kuljetusyritysten edunvalvoja SKALin mielestä tämä osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä kuljetusalan tilanteesta, todetaan SKALin tiedotteessa.

SKAL vaatii polttoaineveron alentamista EU:n sallimaan minimiin.

Maanteiden tavaraliikenteen kustannusnousu on alkuvuonna 2022 ollut ennennäkemättömän suurta. Kustannuksia on nostanut eniten dieselin hinnannousu, joka on pahimmillaan ollut yli 50 prosenttia vuodessa. Kuljetusyritysten kustannukset nousevat jo keskimäärin 15 prosenttia vuositasolla. Tilanne on aiheuttanut pahan kannattavuus- ja kassaongelman kuljetusalalle.

Hallituksen huhtikuisen linjauksen mukaan kuljetusyrityksille oli tarkoitus myöntää vaikean tilanteen vuoksi 75 miljoonaa euroa tukea. Hallitus vahvisti päätöksen lisätalousarviossaan 25. toukokuuta. Lakiesityksessä tukitaso on kuitenkin laskettu niin, että varatusta 75 miljoonasta eurosta tullaan jakamaan selvästi alle puolet.

– Eduskunnan talousvaliokunta ei kuljetusalan vetoomuksesta huolimatta korjannut lakiesityksessä ollutta selvää virhettä, sanoo tiedotteessa SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto.

Ylälehdon mukaan tuen vaikuttavuus on jäämässä varsin vaatimattomaksi, varsinkin vasta loppuvuonna jaettuna.

– Hallituksen tulisi pitää kiinni omista päätöksistään ja lupauksistaan myös lakia säädettäessä. Suomi on ollut hidas verrokkimaihin verrattuna ja nyt näyttää siltä, että luvatutkin tukitoimet ovat lässähtämässä, Ylälehto sanoo.

– Nyt tarvitaan realistista ja ajan haasteet huomioivaa politiikkaa. On kolme asiaa, jotka meidän täytyy pienessä syrjäisessä maassamme aina muistaa: kilpailukyky, kilpailukyky ja kilpailukyky, sanoo tiedotteessa toimitusjohtaja Anssi Kujala.

Polttoaineveron yleinen lasku toteutettava välittömästi

Dieselin hinta on kääntynyt uudelleen nousuun kesäkuun alussa. Keskihinta lähestyy jo 2,50 euroa, mikä ylittää selvästi jo kevään korkeimmat lukemat. Pahimmat arviot povaavat jo kolmen euron rajan rikkoutumista kesän aikana.

Moni Euroopan maa on tehnyt päätöksen tässä poikkeuksellisessa tilanteessa laskea polttoaineveron EU:n sallimaan minimiin. Näin ovat päättäneet toimia esimerkiksi Ruotsi, Ranska, Espanja ja Saksa.

– Suomi ei voi jäädä seuraamaan sivusta ja antaa kalliin energianhinnan heikentää Suomen kustannuskilpailukykyä. SKAL edellyttää valtiolta päätöksiä polttoaineveron nopeaksi laskemiseksi, sanovat Ylälehto ja Kujala.

Taustaa:

Maanteiden tavaraliikenne kuluttaa dieseliä 1,3 miljardia litraa vuodessa. Viimeisen vuoden aikana tapahtunut polttoaineen hinnannousu on tuonut yli 800 miljoonan euron lisälaskun kuljetusyrityksille.

Eduskunta käsittelee asian vielä täysistunnossaan.

Linkki: Valiokunnan mietintö

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kuorma-auto törmäsi moottoritiellä tien sivuun pysähtyneeseen henkilöautoon — kaksi henkilöä kuoli

Kuva: CvB.

Eilen torstaina 16.6.2022. noin kello 21.38 tapahtui kahden henkilön kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Lahdenväylällä Mäntsälässä.

Onnettomuudessa kuorma-auto törmäsi tien sivuun pysähtyneen henkilöauton perään kohtalokkain seurauksin. Paikan päällä eilen illalla oli poliisin lisäksi useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä onnettomuustutkijalautakunta.

– Molempien autojen kulkusuunta on ollut Lahteen päin ja toistaiseksi tuntemattomasta syystä kuorma-auton on törmännyt tien sivuun pysähtyneen henkilöauton perään, kertoo komisario Aki Rantahuhta.

– Onnettomuuteen johtaneiden syiden tutkintaa jatketaan nyt meillä Itä-Uudenmaan poliisissa. Tässä vaiheessa tutkintaa meillä ei ole asiasta muuta tiedotettavaa, Rantahuhta jatkaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Kärsämäen Juustoportilla avattu Suomen suurin Teslan latausasema

Kuva: Juustoportti.

Juustoportin sähköautojen latauskeskittymät saavat merkittävä lisäyksen, kun Tesla avasi Suomen suurimman latausaseman Kärsämäen Juustoportille. Supercharger-verkosto saa joukkoonsa 12 uutta V3-laturia.

Supercharger-asema sijaitsee vilkasliikenteisten teiden, E75:n ja 28-tien risteyksessä, Juustoportilla. Paikka on optimaalinen sekä etelä-pohjois- että ja itä-länsi suunnassa matkaaville sähköautoilijoille.

Juustoportti on tehnyt vuosia yhteistyötä Teslan kanssa ja tiivis yhteistyö yritysten välillä jatkuu tulevaisuudessakin. Tällä hetkellä Teslan Superchargereita löytyy Jalasjärven, Kuopion ja Kärsämäen liikenneasemalta.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Ralli SM -sarja jatkuu viikonloppuna Pohjanmaalla

Teemu Asunmaa starttaa yhtenä ennakkosuosikkina kotikilpailuunsa. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.

Ralli SM -sarjan viides osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna 17.-18.6. Seinäjoen ympäristössä, kun vuorossa on perinteikäs SM Pohjanmaa Ralli.

SM-osakilpailun lisäksi Pohjanmaalla ajetaan myös ensimmäistä kertaa FIA European Rally Trophyn pisteistä. Kaikkiaan kilpailussa on mukana 117 autokuntaa.

SM1-luokassa mestaruuskamppailusta on muodostumassa neljän kauppa. Emil Lindholm (NHD) ja Teemu Asunmaa (AlavUA) ovat vuorotellen vieneet nimiinsä kauden neljä edellistä osakilpailua, joten molemmilla on plakkarissa siis kaksi voittoa. Lindholm johtaa kuitenkin luokkaa kymmenellä pisteellä avauskilpailusta tulleiden 1,5-kertaisten pisteiden turvin.

Lindholm oli viime vuonna Pohjanmaan nopein, mutta kotikilpailussa tutuille teille starttaava Asunmaa voitaneen nostaa pienoiseksi ennakkosuosikiksi.

Neljän pisteen päässä Asunmaasta on Viron Egon Kaur, jolla on takana todella tasainen kausi. Kaur on erikoiskoeajoissa ollut lähes aina kärkikahinoissa ja oletettavaa on, että sama tahti jatkuu myös Seinäjoella.

Mikko Heikkilä (MäntsMK) on ajanut yhtä keskeytystä lukuun ottamatta jokaisessa kilpailussa palkintosijoille. Eroa kärkimies Lindholmiin on kertynyt kuitenkin jo 26 pistettä, joten pitääkseen mestaruushaaveet elossa, on Heikkilän onnistuttava Pohjanmaalla.

Hautamäki kovassa vireessä SM2-luokassa

SM2-luokassa on pisteiden valossa menty koko kausi Miikka Vuokilan komennossa. Huikeaan yllätysvoittoon kauden avauskisassa Rovaniemellä ajanut Tornion UA:ta edustava Vuokila on napannut voiton jatkoksi kaksi kolmossijaa ja yhden kakkosijan.

Luokan ennakkosuosikki on kuitenkin Ville Hautamäki (JärvisUA), joka on avauskisan keskeytyksen jälkeen ajanut sijat 2., 1. ja 1. Kotikisaansa Pohjanmaalla ajava Hautamäki on kaventanut eron Vuokilaan ennen kauden viidettä osakilpailua 14 pisteeseen.

Kärkikolmikkoon mielivät edellämainittujen lisäksi pistekolmosena oleva Juha Pasanen (Oulun UA) sekä Turussa vihdoin onnistunut Arttu Lähdeniemi (PunMK/UA), jolla oli alla kauden kolmesta ensimmäisestä kisasta jokaisesta keskeytys.

Korhosella ja Joonalla tasaista SM3-luokassa

Laukaan Moottorimiesten Roope Korhonen ja Sastamalan Autourheilijoiden Lauri Joona ovat napanneet vuorotellen voitot tällä kaudella uudessa Rally3-autojen SM3-luokassa. Edellisen kisan Turussa voittanut Joona odottaa innolla tulevaa viikonloppua. .

Pohjanmaalla luokassa nähdään myös Jukka Kasi (LaihUA), joka ajaa ensimmäisen kilpailunsa kyseisen luokan kalustolla. Alkukauden kolmessa ensimmäisessä kisassa mukana ollut Jussi Lindberg (PoSUA) parantelee edelleen urheilusuorituksen yhteydessä loukattua jalkaansa.

Pohjanmaalla Toyotan junioriohjelman uusien kuljettajien tulikaste

SM4-luokassa Henri Hokkala on ollut täysin pitelemätön. AL/AKU-Jkl:ää edustava Hokkala keskeytti kauden ensimmäisessä kisassa, mutta on sen jälkeen voittanut kaikki kolme seuraavaa osakilpailua. Viiden pisteen päässä Hokkalasta on Toni Herranen (KR TEAM RY), joka ajoi viime viikonloppuna upeasti EM-debyytissään Puolassa heti ERC4 Junior-luokan toiseksi.

Luokassa suuri mielenkiinto kohdistuu Toyotan WRC-tallin uuden junioriohjelman kolmeen japanilaissuojattiin, Nao Otakeen, Yuki Yamamotoon sekä Hikaru Kogareen. Kyseinen kolmikko aloittaa Pohjanmaalla taipaleensa Takamoto Katsutan jalanjäljissä kohti MM-ralleja. Katsuta aloitti itsekin aikanaan junioriohjelmansa nimenomaan SM-ralleista.

Pensas SM5-luokan pistejohdossa kotikisaan

SM5-luokassa Leevi Lassila (KvanUA) ja Jere Pensas (LaihUA) ovat vieneet nimiinsä kaikki  neljä aikaisempaa kisaa, Pensaan napatessa voitot kahdesta edellisestä. Kotikisaansa valmistautuva laihialainen on luottavaisin mielin ennen viikonloppua.

SM Pohjanmaa Ralli starttaa perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella ennen yötauolle siirtymistä. Lauantain päätöspäivänä ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta ennen kilpailun maalijuhlallisuuksia.

Ralli SM-sarjan loppukauden kilpailukalenteri

17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM Pohjanmaa Ralli info, reitti & aikataulu

Seinäjoen ympäristössä ajettavassa SM Pohjanmaa Rallissa ajetaan perjantaina ja lauantaina 17.-18.6. yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joista kaksi ensimmäistä perjantai-iltana ja loput kuusi lauantaina. Yhteensä kilpailussa erikoiskoekilometrejä kertyy 126,79, joista ensimmäiset 42,78 kilometriä kilpaillaan perjantaina ja loput 86 kilometriä lauantain päätöspäivänä.

Kilpailijat lähtevät perjantaina liikkeelle klo 19:00 Seinäjoen Torilta kohti kisan avauserikoiskoetta. Iltahuoltoon kilpailukeskus Rengastien Autotarvikkeeseen saavutaan 21.45. Lauantain ohjelmassa on mm. Seinäjoen keskustassa ajettava yleisöerikoiskoe sekä sen jälkeen Härmän PowerParkilla järjestettävä Meet & Greet -tapahtuma, jossa kuljettajia voi tulla tapaamaan.

Maalijuhlallisuudet käynnistyvät Seinäjoen Torilla klo 19.

Kilpailun aikataulu

Perjantai 17.6.2022

19:01 LÄHTÖ Seinäjoen Tori
19:44 EK1 Ojajärvi / 23,60 km (sulku 18:00-00:00)
20:33 EK2 Hirvijärvi / 19,18 km (19:00-01:00)
21:46 HUOLTO Rengastien Autotarvike

Lauantai 18.6.2022

10:01 HUOLTO Rengastien Autotarvike
11:05 EK3 Kärkimäki / 18,20 km (9:30-15:30)
11:37 EK4 Hööpakka / 12,10 km (10:00-16:00)
12:10 EK5 Viitala / 11,00 km (10:40-16:40)
12:56 HUOLTO Rengastien Autotarvike
14:30 EK6 Seinäjoen kaupunki / 1,50 km (13:00-19:00)
15:35 KOKOOMATAUKO JA MEET & GREET PowerPark
16:22 EK7 Pääjärvi / 23,00 km (14:30-20:30)
17:30 EK8 Ämmälänmäki / 20,20 km (15:30-21:30)
19:04 MAALI Seinäjoen tori

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Volkswagen Golfin juhlamalli Suomeen syksyllä: 333 hv, 0–100 km/h 4,6 s

Kuva: Volkswagen.

Volkswagen juhlistaa Golf R -malliston 20-vuotissyntymäpäivää lanseeraamalla Golf R 20 Years -erikoismallin.

Erityismallin valmistus on rajoitettu noin yhteen vuoteen, joten se on myös keräilijöiden hankintalistalla. Kuten kaikki R-mallisarjan huippusuorituskykyiset mallit, nelivetoisen Golf R 20 Years -erikoismallin juuret pohjautuvat rata-autoiluun ja innovatiivisiin teknologioihin.

Volkswagen Golf R 20 Years -erikoismallin myynti on nyt alkanut myös Suomessa ja sen hinta alkaen on 69 893 euroa.

Kuva: Volkswagen.

Uusi Volkswagen Golf R 20 Years -erikoismalli ylittää kaiken mitä on valmistettu Golf-mallisarjan nimellä. Golf R 20 Years -erikoimalli kiihtyy 0–100 km/h vain 4,6 sekunnissa ja sen huippunopeus on sähköisesti rajoitettu 270 km/h.

Golfin erikoismallin luonne on heti selvillä, kun moottori käynnistyy. Sen 2,0-litrainen nelisylinterinen turbomoottori tuottaa tehoa 245 kW (333 hv) ja vääntöä 420 Nm.

Kun kuljettaja vaihtaa vaihteita manuaalisesti S ja S+ asennossa, DSG-vaihteisto antaa välittömän vasteen ja voiman voi tuntea kaasupoljinta painettaessa. Kun kuljettaja ottaa jalan pois kaasupolkimelta ja kiihdyttää taas uudelleen, optimoitu moottorinohjaus mahdollistaa entistä nopeamman väännön kehittymisen ja täten parantaa huomattavasti moottorin reagointikykyä.

Auton nelivetojärjestelmän sisältämän Torque Vectoring -toiminnon ansiosta voimaa jaetaan nyt sekä etu- ja taka-akseleiden lisäksi myös molempien takarenkaiden välillä.

Järjestelmä auttaa autoa kääntymään kaarteeseen entistä dynaamisemmin ilman aliohjaus-ilmiötä. Järjestelmien integrointi tarjoaa täysin uudenlaista ajodynamiikkaa ja auton käsiteltävyyttä – lyhyesti sanottuna maksimaalista ajomukavuutta ja vakautta myös urheilullisemmassa ajotilanteessa.

Kuva: Volkswagen.

Oma ajoprofiili Nürburgringille

Volkswagen Golf R 20 Years -erikoimallin vakiovarusteisiin kuuluvat mm. Drift ja Special (Nürburgring) -ajoprofiilit, progressiivinen ohjaus, 2-osainen takaspoileri Motorsport-optiikalla ja kromipäällysteiset kaksoispakoputket auton molemmilla puolilla. Mukautetussa Discover Cockpit Pro -mittaristossa on täysin uudenlainen 3D-ulkoasu ja mittaristosta löytyy myös erityinen kierrosaikanäyttö.

Lämmitetyssä R-monitoimiohjauspyörässä on R-painike ja isommat vaihteenvalitsimet. R-painiketta voimakkaasti painamalla on mahdollista siirtyä suoraan Race-ajomoodiin.

Golf R 20 Years -erikoimallin yksityiskohtia ovat 19 tuuman Estoril Black/Blue -vanteet, sininen logo etusäleikössä, kyljessä ja takana, tummat taka- ja sivulasit, Lapiz Blue/Black -peilinkotelot, sininen R-logo ohjauspyörässä ja avaimessa, nahkaverhoilu Nappa ja tuuletetut etuistuimet sekä ensimmäisenä Volkswagen-mallina maailmassa: aitoa hiilikuitua olevat koristelistat ohjaamossa. Ulkoväriksi on saatavilla mm. Lapiz Blue -erikoismetalliväri.

Kuten kaikki Golf-mallit, uusi Volkswagen Golf R 20 Years -erikoismalli valmistetaan Wolfsburgin tehtaalla, Golfin kotipaikkakunnalla. Ensimmäiset uudet Volkswagen Golf R 20 Years -erikoimallit saapuvat Suomen Volkswagen-jälleenmyyjille syksyllä 2022.

Uuden Volkswagen Golf R 20 Years -erikoismallin hinnasto ja lisävarustehinnasto: https://bit.ly/VolkswagenGolfr20YearsErikoismalliHinnastojaLisävarustehinnasto

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Volvo Trucks tuo autoihinsa uusia toimintoja

Kuva: Volvo Trucks.

Volvo Trucks esittelee uusia toimintoja, jotka parantavat turvallisuutta ja ajettavuutta sekä tukevat tarkkaa käsittelyä ahtaissa paikoissa ja kuoppaisilla tai liukkailla teillä, kuten esimerkiksi rakennustyömailla.

Terrain Brake on uusi, ainutlaatuinen ratkaisu ajamiseen alhaisilla nopeuksilla epätasaisessa maastossa, jossa se tekee kuorma-auton ohjaamisesta helpompaa ja turvallisempaa.

Yleensä, jos kuljettaja jarruttaa niin, että yksi pyöristä on korkeamman pinnan reunalla, kuten ison kiven tai reunakiveyksen päällä, pyörä liukuu alas ennen kuin kuljettaja ehtii jarruttaa ja ajoneuvoa on vaikea pitää hallinnassa.

Terrain Brake jarruttaa heti, kun kuljettaja vapauttaa kaasupolkimen. Kuorma-auto pysyy siten vakaasti paikallaan, mikä mahdollistaa pienet erittäin tarkat liikkeet.

– Terrain Brake on ihanteellinen maastoajossa, kuten rakennustyömailla, kaivoksilla tai sorateillä, mutta siitä voi olla hyötyä myös kaupunkiajossa hidastetöyssyjen ja reunakiveysten yli ajettaessa. Se parantaa tilanteessa kuin tilanteessa ketteryyttä ja hallintaa, mikä tekee työstä turvallisempaa ja helpompaa, sanoo Volvo Trucksin Pär Bergstrand.

Change Direction on toinen ratkaisu, joka helpottaa kuorma-auton ohjaamista alhaisilla nopeuksilla. Esimerkiksi ahtaassa tilassa kääntyminen tai lastauslaiturille peruuttaminen vaatii yleensä pieniä teräviä liikkeitä ja kuljettajan on käytettävä vuoron perään jarrua ja kaasua.

Jarrun painamisen sijasta, kuljettaja voi nyt vaihtaa peruutusvaihteelle, vaikka auto liikkuu eteenpäin. Toiminto jarruttaa ajoneuvon automaattisesti pysähdyksiin ja alkaa sitten peruuttaa, kun kuljettaja vain pitää kaasupolkimen alas painettuna. Ajosunnan muuttaminen käy vain vaihdetta vaihtamalla ja kaasupoljinta koko ajan painamalla.

Active Grip Control on toiminto, joka parantaa merkittävästi vakautta ja kiihdytystä liukkaissa olosuhteissa. Jos kuorma-auto alkaa luistaa, anturit reagoivat ja käynnistävät pidon auttaen kuljettajaa pysymään tiellä. Uusi toiminto on myös suunniteltu vähentämään linkkuun menemisen ja yliohjauksen riskiä ajettaessa ilman kuormaa.

Volvo Trucks on myös päivittänyt vakionopeussäätimen niin, että se voidaan aktivoida neljän kilometrin tai jopa kahden kilometrin tuntivauhdissa, kun sitä käytetään valinnaisvarusteena saatavien ryömintävaihteiden kanssa.

Saatavuus:

  • Terrain Brake on saatavana lisävarusteena Volvo FH16:een ja muihin Volvon kuorma-autoihin, joissa on vetävä etuakseli
  • Change Direction on saatavana lisävarusteena kaikkiin Volvo FH-, FM- ja FMX-malleihin
  • Active Grip Control on vakiovarusteena kaikissa Volvon raskaissa kuorma-autoissa, joissa on sähköinen voimansiirto sekä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta myös kaikissa Euro 6 -moottorilla varustetuissa raskaissa kuorma-autoissa
  • Päivitetty vakionopeussäädin on vakiovarusteena kaikissa Volvon raskaissa kuorma-autoissa

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //