Koti Blogi Sivu 1040

Yllättävän moni autoilija ajaa renkaansa loppuun

Kuva: Autonrengasliitto.

Suomalaisten autoilijoiden tapa käsitellä renkaitaan jättää toivomisen varaa. Autonrengasliiton kuluttajatutkimus 2022:ssa käy ilmi, että lähes puolet (48%) ajaa vanhat renkaansa loppuun ennen uusien hankkimista. Kuljettajista 45 % aikoo kuluttaa myös uudet renkaansa aivan loppuun ennen niiden uusimista, todetaan Autonrengasliiton tiedotteessa.

– Tieto on aika hurja. Vaikka rengas on vielä urasyvyydeltään lain mukainen, sen ohjattavuus- ja jarrutusominaisuudet märällä kelillä ovat alkaneet huonontua merkittävästi jo tuhansia kilometrejä aikaisemmin, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.

Lain mukaan kesärenkaan urien pitää olla vähintään 1,6 mm syvät, minkä tiesi 38 % vastaajista. Turvallisena urasyvyytenä vesikelillä pidetään 4 mm. Tätä matalammilla urilla vesi ei enää pääse poistumaan renkaan ja tien välistä, ja vesiliirron riski kasvaa.

– Vain joka neljäs autoilija tietää turvasyvyyden. Auto on suomalaisille rakas ja arjessa tärkeä kulkuväline, joten renkaisiin liittyvät turvallisuustekijät voitaisiin tuntea paremminkin.

Rengaskaupoilla tarvitaan etukenoa

Kuluvan kevään ja alkukesän aikana rengaskaupoille saapuvia ovat hämmentäneet uutiset renkaiden tavallista huonommasta saatavuudesta. Taustalla on Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Kysymyksiä on niin rengaskauppiailla kuin niiden ostajillakin.

– Renkaita riittää jokaiselle, mutta tässä tilanteessa on viisautta ottaa vähän etukenoa hankintoihin. Jokaisen merkin jokaista kokoa ei löydy suoraan hyllystä, ja venähtäneet toimitusajat tekevät tilanteesta hankalan.

Renkaat on hyvä silmäillä läpi myös kesälomareissun kynnyksellä. Jos urat ovat matalammat kuin muistikuvissa, kesärenkaat voi hyvin uusia myös keskellä kesää. Silloin rengasliikkeissä ei myöskään tavallisesti ole juuri ruuhkaa ja jokaiselle asiakkaalle on varmasti hyvin aikaa.

– Renkaat on syytä tarkastella koko pinnan alueelta, eli ulospäin näkyvän olkapään lisäksi kannattaa kurkistaa taskulampun kanssa myös renkaan sisemmän olan kuluminen.

Oikeat aurauskulmat antavat renkaalle pidemmän iän

Autonrengasliiton Kuluttajatutkimuksen mukaan autoilijoille voi antaa myös kiitosta. Entistä useampi on kiinnostunut tarkastuttamaan rengasliikkeessä autonsa aurauskulmat.

– Nopealla toimenpiteellä aurauskulmat saadaan jiiriin. Pyöränkulmien oikealla asennolla renkaan käyttöikä kasvaa huomattavasti.

Oireita aurauskulmien virheasennosta ovat etenkin maantienopeuksissa havaittava levoton ajotuntuma sekä renkaan epätasainen kuluminen vain toiselta olalta eli reunalta. Virheasennot heikentävät auton hallittavuutta, lisäävät polttoaineen kulutusta ja kuluttavat rengasta.

– Nykyautot ovat hienoja mutta myös säädöiltään herkkiä, eikä aurauskulmien virheasennon syntymiseksi tarvita välttämättä routamonttuun ajamista kummempaa iskua. Aurauskulmat olisikin hyvä tarkistuttaa parin vuoden välein.

Seitsemän tärppiä kesäliikenteeseen

  1. Tarkasta renkaiden urasyvyys ennen kesälomaa. Lain vaatima urasyvyys on 1,6 mm, mutta alle 4 mm urilla märällä kelillä vaaditaan jo äärimmäistä tarkkaavaisuutta.
  2. Tarkasta renkaiden ilmanpaineet. Oikeat rengaspaineet vakauttavat ajoa ja säästävät sekä polttoainetta että rengasta kulumiselta. Jos kuormaa on paljon, kannattaa paineet asettaa vähintään 0.2 baria ohjearvoa korkeammaksi.
  3. Tarkasta vararenkaan kunto ja rengaspaine. Käy myös läpi auton työkalut rengasrikon varalta. Jos autossasi on paikkaussarja, opettele sen käyttö ennen lähtöä.
  4. Katso samalla, onko yksi renkaan pulteista erilainen, niin sanottu varkauden estävä lukkopultti. Jos on, varmista että tiedät missä sen avain on. Muuten renkaanvaihto ei tien päällä onnistu edes ammattilaiselta.
  5. Pese tuulilasi ikkunanpesunesteellä sisältä ja ulkoa, tarkasta pyyhkijänsulat ja vaihda ne tarvittaessa. Kauppareissulla riittävät huonotkin sulat, mutta pitkällä matkalla sulan jättämät viirut häiritsevät ja rasittavat kuljettajaa.
  6. Ota talteen tärkeimpien tie- ja rengaspalveluiden, Autoliiton (0200 8080) sekä oman vakuutusyhtiön hätänumerot jo etukäteen pahemman rengasrikon tai vahingon varalta.
  7. Pakkaa autoon vettä ja hyvin säilyvää kuivaa purtavaa. Ruuhka-aikoina apua voi joutua odottelemaan, mutta nälän pysyessä poissa odottelu on aavistuksen siedettävämpää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Autoklinikka juhlii tasavuosia

Kuva: Autoklinikka.

Autoklinikka-yhtiöt on tarjonnut autojen vauriokorjauspalvelua jo 30 vuoden ajan. Alun perin pääkaupunkiseudulla toiminut yhtiö on kasvanut nopeasti viimeisen kymmenen vuoden aikana valtakunnalliseksi toimijaksi, vuotuisen kasvun ollessa keskimäärin noin 30 prosenttia.

Vuonna 2022 Autoklinikka on markkinajohtaja, joka korjaa joka kymmenennen auto- ja lasivahingon Suomessa. Yhtiö palvelee asiakkaitaan jo lähes 60 toimipisteessä ja työllistää 500 alan ammattilaista.

Autoklinikka on investoinut rohkeasti palveluverkostonsa ja -tarjontansa kasvattamiseen. Pelkästään viimeisen kahden vuoden aikana yhtiö on investoinut yli 15 miljoonaa euroa toimintansa kehittämiseen Suomessa.

Autoklinikka-yhtiöt on autojen pelti-, kolari- ja tuulilasivaurioiden korjaamiseen erikoistunut, kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä monimerkkikorjaamoketju. Vuonna 1992 perustettu Autoklinikka palvelee asiakkaitaan jo lähes 60 pisteessä ympäri Suomen. Autoklinikan ja Alppilan Autohuollon yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2021 n. 75 MEUR ja se työllistää 500 alansa ammattilaista. Vuosittain Autoklinikoilla korjataan lähes 70 000 kolhittua tai vaurioitunutta autoa. Autoklinikka on osa pohjoismaista Werksta-konsernia.
www.autoklinikka.fi

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

Vammaisten ihmisten taksimatkojen turvallisuudessa parantamisen varaa

Kuva: Invalidiliitto.

Invalidiliitto, Poliisihallitus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä Taksiliitto pitävät vammaisten henkilöiden matkustajaturvallisuutta tärkeänä asiana, todetaan Traficomin tiedotteessa.

Matkustusturvallisuutta lisäävät taksikuljettajien vapaaehtoinen erityisryhmien koulutus, liikennevalvonta sekä taksien pyörätuolimatkustajien turvalliseen matkustamiseen liittyvien varusteiden kunto ja oikeanlainen käyttö.

Taksimatkojen turvallisuuskysymykset koskettavat suurta joukkoa vammaisia ihmisiä. Esimerkiksi vuonna 2020, jolloin oli voimassa koronapandemian takia liikkumisrajoituksia, vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja käytti peräti 89 881 ihmistä ja sairausvakuutuslain mukaisia matkoja teki 365 496 ihmistä.

Invalidiliittoon on tullut useita yhteydenottoja vammaisilta ihmisiltä matkustusturvallisuuteen liittyvistä vakavista puutteista. Ongelmia on ollut esimerkiksi siinä, että taksinkuljettaja ei ole osannut avustaa matkustajaa tai käyttää asianmukaisesti turvavälineitä, kuten kiinnittää pyörätuolia matkan ajaksi.

– Tieliikennelaki yksiselitteisesti kuitenkin velvoittaa, että ajoneuvon kuljettajan on huolehdittava siitä, että matkustajien pyörätuolit ja paarit on kiinnitetty ajoneuvoon. Näin ei ole nyt kuitenkaan kaikissa tapauksissa toimittu, toteaa Invalidiliiton lakimies Elina Nieminen.

Pyörätuolimatkustamiseen liittyvät varusteet tarkempaan valvontaan

Traficomin uudistetut katsastuksen arvosteluperusteet tulevat voimaan marraskuussa 2022.

– Katsastuksen arvosteluperusteiden päivityksen yhteydessä olemme selkeyttäneet pyörätuolimatkustamiseen liittyvien pyörätuolinostimen tai kulkuluiskan tarkastamista ja arvostelua. Näiden laitteiden kunnolla on suora vaikutus matkustusturvallisuuteen, kertoo Traficomin tarkastaja Tatu Siivonen.

Poliisi tulee jatkossa kiinnittämään nykyistä enemmän huomioita vammaisten ihmisten taksimatkojen turvallisuuteen. Valvonnan yhtenä painopistealueena tulevat olemaan muun muassa turvavälineet ja niiden käyttäminen.

– Poliisi haluaa korostaa erityisesti erityisryhmien kuljettamisen ammattimaisuutta, tehtävän vaativuutta sekä kuljettajan suurta vastuuta kuljetuksen turvallisessa suorittamisessa, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onninen sanoo.

Kuljettajakoulutus parantaa taksinkuljettajien osaamista

Taksiliikenteen erityisryhmien kuljettajakoulutuksen tavoitteena on parantaa erityisryhmiin kuuluvien asiakkaiden turvallisuuden tunnetta taksipalveluiden osalta, parantamalla taksinkuljettajien osaamista kyseiseen asiakasryhmään kuuluvista aiheista.

– Koulutukseen sisältyy pakollisia käytännön harjoituksia kaikille koulutukseen osallistuville muun muassa pyörätuolin nostimen käyttämisestä sekä pyörätuolin ja muiden apuvälineiden kiinnittämisestä ajoneuvoon, toteaa Traficomin asiantuntija Pasi Parviainen.

– Taksinkuljettajalla on erityisen suuri vastuu asiakkaista. Vanhukset, vammaiset ja muut avustamista tarvitsevat matkustajat eivät useinkaan itse kykene huolehtimaan omasta turvallisuudestaan, Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen sanoo.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Lapin poliisi haluaa saada nuorten kaahailun kuriin!

Poliisi9
Kuva: CvB.

Lapin poliisilaitos on huolissaan nuorten liikennekäyttäytymisestä. Erityisesti asenteissa ja ajotapakulttuurissa on parantamisen varaa.

– Pelkästään Rovaniemen alueella epäillään viiden nuoren syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen viikon sisään, toteaa rikoskomisario Jarno Auvinen Lapin poliisilaitokselta.

Varottavia esimerkkejä liikaa

Nelostiellä oli 3.6.2022 illalla kahden henkilöauton kilpa-ajo. Poliisipartio mittasi autojen nopeudeksi Saarenkylän kohdalla 170 km/h. Toinen kuljettaja tavoitettiin, toinen pääsi karkuun, mutta hänenkin kuljettaman auton rekisteritunnus on poliisin tiedossa. Poliisin tavoittama kuljettaja on 17-vuotias ”poikkeuslupalainen”.

Katso tästä muita juttuja kilvanajoista.

Torstaina 9.6.2022 kaksi kilvetöntä motocross-pyörää ajoi Rovaniemen keskustassa. Poliisin yrittäessä pysäyttää pyöriä, lähtivät ne karkuun. Motocross-pyöräilijät pakenivat kovalla vauhdilla poliisia keskustassa ja keskustan lähistöllä ajaen päin punaisia liikennevaloja ja pitkin pyöräteitä. Muun muassa Kajaanintien varressa pyörätietä pitkin mitattiin pyörien nopeudeksi noin 100 km/h.

– Molemmat kuljettajat tavoitettiin ja tuotiin kiinniotettuina poliisivankilaan. Kuljettajat ovat 15-16-vuotiaita, Auvinen sanoo.

Perjantai 10.6. ei näyttänyt poliisin silmissä yhtään paremmalta. Silloin oli teollisuusalueella nuorison kokoontuminen, jossa oli paikalla arviolta 100 nuorta; mopoja, mopoautoja, mönkijöitä jne. Musta enduromallinen moottoripyörä ohitti poliisipartion keula pystyssä ajaen. Myös hän pakeni poliisia. Asia on poliisilla edelleen selvityksen alla.

– Pyörästä on hyvät tuntomerkit, mutta vihjeitä kuljettajan henkilöllisyydestä kaivataan. Niitä voi lähettää sähköpostitse vihjeet.lappi@poliisi.fi, pyytää Auvinen.

Seuraamukset voivat olla kauaskantoisiakin

Poliisi on kohdentanut ja kohdentaa jatkossakin valvontaa muun muassa mopomiitteihin ja puuttuu epäkohtiin.

– Liikennesääntöjen noudattaminen, tarvittavista turvavälineistä ja varusteista huolehtiminen on jokaisen vastuulla ja verrattavissa kansalaistaitoihin, mitkä jokaisen tulisi hallita, muistuttaa Auvinen.

Seuraamukset liikennerikkomuksista ovat mahdollinen kiinniotto, pitkä ajokielto, rikostuomio ja toistuvissa teoissa kyseeseen voi tulla myös ajoneuvon takavarikointi ja tuomitseminen valtiolle.

– Nämä piittaamattomuudesta tulevat seuraamukset ovat vakavia, muta toki toissijaisia seuraamuksia sen rinnalla, että pahimmillaan kilpa-ajo tai poliisia pakeneminen kovalla vauhdilla voi johtaa törmäykseen, ulosajoon ja täten henkilövahinkoihin. Vanhemmat ja aikuiset! Jutelkaa nuorten kanssa näistä asioita avoimesti ja monesta eri näkökulmasta, päättää Auvinen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Työsuojelutarkastajat huolissaan: Kuljettajien ajo- ja lepoaikoja laiminlyödään erittäin paljon

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Työsuojelutarkastajat havaitsivat ajo- ja lepoaikarikkomuksia viime vuonna 76 prosentilla tarkastetuista kuljetusyrityksistä. Eniten laiminlyötiin kuljettajien taukoja. Ajopiirturien vakavaa väärinkäyttöä havaittiin lähes joka toisessa tarkastetussa yrityksessä. Laiminlyöntien määrä on pysynyt viime vuosina suunnilleen samana.

Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueiden 29 tarkastajaa tarkasti vuonna 2021 yhteensä 872 maanteiden henkilö- ja tavaraliikenteen kuljetusyritystä. Tarkastettuja kuljettajia oli 5 718. Tarkastettuja päiviä kuljettajilta kertyi yhteensä 464 414.

– Kuljetusala on vuodesta 2006 pyrkinyt kohentamaan alan turvallisuutta ja imagoa Tonneittain vastuuta -kampanjalla. Valvontahavaintojen mukaan turvallisuuden lisäämisessä on vielä paljon työtä: kuljettajat eivät usein piittaa lepoajoistaan ja kuljetusyritykset laiminlyövät valvontavastuutaan, kertoo työsuojelutarkastaja Ville Gröndahl Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.

Tuhansia vakavia tauko- ja lepoaikarikkomuksia

Ajo- ja lepoaikarikkomuksia havaittiin 667 yrityksellä, eli 76 prosentilla tarkastetuista yrityksistä. Eniten ajo- ja lepoaikarikkomuksia havaittiin kuljettajien tauoissa. Taukorikkomuksia havaittiin 551 yrityksellä yhteensä 10 500 kertaa. Taukorikkomuksista oli vakavia 3 629 eli noin joka kolmas.

Kuljettajien vuorokautinen vähimmäislepoaika alittui 488 yrityksellä yhteensä 6 027 kertaa. Vuorokautisen lepoajan rikkomuksista vakavia oli 2 839. Myös kuljettajien viikoittaisissa levoissa oli puutteita 213 yrityksellä yhteensä 820 kertaa. Näistä 575 oli vakavia rikkomuksia.

Vuorokautisen ajoajan enimmäismäärä ylittyi 286 yrityksellä yhteensä 2 513 kertaa. Ylityksistä vakavia oli 691 rikkomusta.

Viikoittaisen ajoajan sekä kahden peräkkäisen viikon ajoajan rikkomuksia havaittiin myös, mutta selvästi vähemmissä määrin.

Yritetään harhauttaa viranomaisia

Ajo- ja lepoajan valvontalaitteissa havaittiin vakavaa väärinkäyttöä 386 yrityksessä, eli lähes joka toisessa tarkastetuista kuljetusyrityksistä. Osassa yrityksistä havaittiin useita eri väärinkäytöksiä.

199 yrityksessä kuljettajat olivat ajaneet työpäiviä osittain tai kokonaan käyttämättä kuljettajakorttia tai ajopiirturilevyä. Valvonnassa havaittiin lisäksi tapauksia, joissa kuljettajan käytössä oli kuljettajakortti, joka kuului toiselle kuljettajalle tai oli väärennetty tai saatu väärien tietojen perusteella.

– Nähdäksemme tarkoituksena oli harhauttaa viranomaista ja salata puutteellisia vuorokausi- tai viikkolepoja sekä vuorokautisen enimmäisajoajan ylityksiä, Gröndahl kertoo.

Myös ajo- ja lepoaikatietojen sekä ajopiirturien käsittelyissä oli puutteita. Yrityslukko oli asettamatta digitaalisiin ajopiirtureihin tai se oli väärä 279 yrityksessä. Ajopiirtureiden määräaikaistarkastuksia oli suorittamatta 44 yrityksessä ja valvontalaite ei toiminut oikein 33 yrityksessä.

164 kuljetusyritystä ei ollut säilyttänyt ajo- ja lepoaikatietoja vähintään vuoden ajalta, kuten tieliikenteen sosiaalilainsäädäntö edellyttää. Lisäksi seitsemän kuljetusyrityksen havaittiin väärentäneen, hävittäneen tai salanneen yrityksiä koskevia tietoa.

Merkittävimmät rikkomukset ilmoitetaan poliisille ja Traficomille

Havaittujen rikkomusten perusteella tarkastajat antoivat viranomaisohjausta kuljetusyrityksille. Lisäksi merkittävimmät tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomukset työsuojeluviranomainen ilmoitti poliisille sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille.

Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet valvoivat kuljetusalaa valtakunnallisesti osana EU:n jäsenmaiden yhteisvalvontaa. Suomessa kuljetusyritysten yritysvalvonnan hoitavat aluehallintovirastot ja tienvarsivalvonnan hoitavat Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos. Valvonnan tulokset raportoidaan EU:lle.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Polestar laajenee uusille markkinoille

Kuva: Polestar.

Polestar vastaa kysyntään laajenemalla uusille markkinoille ja lisäämällä toimipisteiden määrää, ja uudet mallit tuovat merkin suosituille premium-SUV-segmenteille.

Polestar toimi vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla jo 25 markkinalla, mikä on merkittävä askel eteenpäin vuoden 2020 kymmenestä lanseerausmarkkinasta.

Vuoden 2022 alun jälkeen mukaan on tullut kuusi uutta markkinaa: Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Kuwait, Hongkong, Irlanti, Espanja ja Portugali.

Vuoden 2022 toisella puoliskolla Polestar suunnittelee käynnistävänsä toiminnot Israelissa ja Italiassa laajentaen näin läsnäoloaan Lähi-idässä ja Euroopassa.

Vuoden 2023 loppuun mennessä Polestar suunnittelee olevansa läsnä vähintään 30 markkinalla maailmanlaajuisesti, ja jatkaa uusien markkinamahdollisuuksien arviointia tulevaisuudessa.

Tuotevalikoiman laajentuminen jatkuu sähköisellä Polestar 3 -SUV-mallilla, jonka maailman ensi-ilta on lokakuussa 2022. Polestar 3 on merkin ensimmäinen tuote houkuttelevilla ja voimakkaasti kasvavilla SUV-markkinoilla. Sen jälkeen vuorossa ovat sähköinen SUV-coupe Polestar 4 sekä sähköinen 4-ovinen Polestar 5 GT.

Polestar 4:n lanseerausta odotetaan vuodelle 2023. Malli saapuu erittäin kilpaillulle markkinasegmentille.

Myös Polestar 5 on pitkällä kehitysvaiheessa, ja sen suunniteltu julkaisu on vuonna 2024. Prototyyppi esitellään yleisölle ensimmäisen kerran vuoden 2022 Goodwood Festival of Speed -tapahtumassa 23.–26. kesäkuuta 2022.

Polestarilla on maailmanlaajuisesti lähes 130 toimipistettä, ja määrän odotetaan kasvavan noin 160:een vuoden 2022 loppuun mennessä.

Uusia Polestar Space- ja Destination-pisteitä on suunnitteilla olemassa oleville ja uusille markkinoille esimerkiksi Lontooseen, Madridiin, Tel Aviviin, Reykjavíkiin, Vancouveriin, Austiniin ja Shenzheniin.

 

Tulevaisuudessa auton nopeutta voidaan säätää automaattisesti nopeusrajoitusten mukaan!

Kuva: Ford.

Ford on aloittanut kokeilun, jossa ajoneuvojen liitettävyysteknologiaa testataan virtuaalisesti geoaidatuilla alueilla. Teknologia voisi tulevaisuudessa jopa korvata liikennemerkit. 1

Geoaitauksessa tietty alue rajataan näkymättömällä aidalla GPS-teknologian avulla. Tämän ansiosta voi olla mahdollista parantaa liikenneturvallisuutta esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden läheisyydessä sekä alueilla, joilla liikkuu paljon ihmisiä.

Fordin geoaidatuilla alueilla automaattisesti nopeutta vähentävä Geofencing Speed Limit Control -järjestelmä voisi myös auttaa kuljettajia välttämään ylinopeussakkoja erityisesti ajettaessa vieraissa paikoissa tai nopeusrajoitusmerkkien ollessa esimerkiksi kasvillisuuden peitossa. 2

Hitaampi ajonopeus lisää tieturvallisuutta

Euroopassa jalankulkijoiden tai pyöräilijöiden osuus liikenneonnettomuuksien kuolonuhreista on maasta riippuen jopa 29 prosenttia. Suomessa osuus on Liikenneturvan tutkimusten mukaan yhteensä 20 prosenttia. 3

Nopeuden rajoittaminen 30 kilometriin tunnissa tietyillä alueilla voi parantaa jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta kaupunkialueilla. Tällöin kuljettajilla on enemmän aikaa reagoida ja vauhdin vaikutus mahdollisessa törmäyksessä on pienempi. 4

Erilaiset kuljettajaa avustavat järjestelmät, kuten Fordin älykäs nopeudenrajoitin ja aktiivinen vakionopeudensäädin Stop & Go -toiminnolla, auttavat kuljettajia jo nyt nopeusrajoitusten noudattamisessa. 5

Fordin geoaitoja hyödyntävä Geofencing Speed Limit Control -järjestelmä voisi mahdollisesti toimia vielä joustavammin ja tehokkaammin kuin auton sisäänrakennetut teknologiat. Järjestelmä olisi mahdollista ottaa tulevaisuudessa käyttöön sekä Fordin henkilöautoihin että hyötyajoneuvoihin.

Tutkijat käyttävät kahta Ford E-Transitia analysoidakseen nopeusrajoitusten vaikutusta liikenteen sujuvuuden parantamiseen ja onnettomuusriskien vähentämiseen.

Täyssähköisellä Ford E-Transitilla suoritetaan testejä kaikilla 30 km/h alueilla Kölnin keskustassa ja valikoiduilla 50 km/h ja 30 km/h alueilla muualla kaupungissa.

Vuoden kestävä kokeilu on jatkoa Fordin muille viimeaikaisille tutkimusprojekteille, joiden tavoitteena on parantaa tieturvallisuutta. Projekteissa on tutkittu muun muassa yhdistettyä liikennevalotekniikkaa, jonka avulla liikennevalo voisi vaihtua automaattisesti vihreäksi hälytysajoneuvojen lähestyessä risteystä.

Liikenneturvallisuuden parantamisessa auttaa osaltaan myös ensimmäisenä Ford Pumaan vuonna 2020 esitelty paikallisista vaaratilanteista hälyttävä järjestelmä.

Euroopassa on tällä hetkellä noin 500 000 liitettyä Ford-ajoneuvoa. Euroopassa ne hälyttivät vuoden 2021 aikana yli 35 000 kertaa rikkoutuneista ajoneuvoista sekä Fordilla että muun merkkisillä autoilla ajavia henkilöitä. Lisäksi kuljettajia varoitettiin kuukausittain yli 100 000 kertaa edessä olevasta paikallisesta vaaratilanteesta.

Kokeilujakso on yhteistyön tulos

Kokeilujakso on Ford City Engagement -tiimin, Kölnin ja Aachenin kaupunkien viranomaisten ja Fordin Palo Altossa työskentelevien ohjelmistoinsinöörien yhteistyön tulos.

Palo Alton insinöörit kehittivät yhdessä Aachenin kollegojensa kanssa teknologian, joka yhdistää auton geoaitajärjestelmään GPS-seurantaa ja tiedonvaihtoa varten.

Voimassa oleva nopeusrajoitus vilkkuu kojelaudalla olevalla näytöllä auton kulloisenkin ajonopeuden alapuolella, ja ajoneuvo vähentää automaattisesti nopeutta geoaidatulle alueelle määritetyn nopeusrajoituksen mukaiseksi. Kuljettaja voi ohittaa järjestelmän ja poistaa nopeusrajoituksen käytöstä milloin tahansa.

Tulevaisuudessa Fordin Geofencing Speed Limit Control -järjestelmän avulla voi olla mahdollista määritellä myös omia geoaidattuja alueita, kuten varikkoalueet ja muut yksityisalueet, ja asettaa niille matalimmillaan jopa 20 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Nopeusrajoitus on mahdollista asettaa myös dynaamisesti, jolloin otetaan huomioon paikalliset vaaratilanteet, väliaikaiset tietyöt ja vuorokaudenaika.

Kokeilujakso kestää maaliskuuhun 2023 asti ja on osa tutkimushankkeita, joissa testataan Ford E-Transitin esituotantoautoja ja prototyyppejä useissa tosielämän käyttötarkoituksissa.

Testaajina ovat olleet muun muassa postilaitos, kunnat ja viimeisen kilometrin elintarviketoimittajat Ranskassa, Saksassa, italiassa, Hollannissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa.

Ford käyttää geoaitausteknologiaa myös parantamaan kaupunkien ilmanlaatua varmistamalla, että Ford Transit Custom Ladattava hybridi käyttää automaattisesti sähkömoottoria päästöttömään ajoon auton saapuessa vähäpäästövyöhykkeelle.

# # #

1 Tämä ominaisuus on kehitetty vain testikäyttöön, eikä sitä ole tällä hetkellä saatavana autoihin. Geoaitauksella luodaan virtuaalinen GPS-teknologian avulla määritetty maantieteellisen raja.

2 Euroopan ylinopeussakot ovat maailman korkeimmat. 21 Euroopan maassa maksimiylinoepussakko on yli 680 euroa, https://www.budgetdirect.com.au/car-insurance/research/global-speeding-fine-costs.html.

3 Kuinka turvallista jalankulku ja pyöräily on Euroopassa ja Suomessa:
https://etsc.eu/wp-content/uploads/PIN-Flash-38_FINAL.pdf
Tutkimukset – Liikenneturva

4 Jalankulkijan kuolema auton törmäyksessä on viisi kertaa suurempi 50 km/h nopeudella kuin 30 km/h nopeudella. Kröyer, H., Jonsson, T., & Varhelyi, A. (2014). Suhteellinen kuolemantapausriskikäyrä kuvaamaan törmäysnopeuden muutoksen vaikutusta moottoriajoneuvon törmänneiden jalankulkijoiden kuolemanriskiin.Accident Analysis and Prevention, 62, 143-152. https://doi.org/10.1016/j.aap.2013.09.007

5 Kuljettajaa avustavat järjestelmä ovat lisäominaisuuksia. Kuljettaja on aina vastuussa liikenteen tarkkailusta, päätöksistä ja ajoneuvon hallinnasta.

Tieliikenteen päästöt tippuneet roimasti verrattuna aikaan ennen koronaa

Arkistokuva: Kuva: Matti Sulanto

Tie- ja raideliikenteestä aiheutuvat päästöt ovat suurissa kaupungeissa jopa yli puolet pienempiä kuin aikana ennen koronaa, käy ilmi Telian uudesta liikennepäästöjen reaaliaikaiseen laskentaan ja analysointiin perustuvasta palvelusta.

Telian uudesta liikenteen päästöjä mittaavasta palvelusta selviää, että Helsingin tie- ja raideliikenteen päästöt olivat tammi-helmikuussa 2022 noin 60 prosenttia pienemmät kuin tammi-helmikuussa 2019. Turussa ja Tampereella päästöt olivat tammi- ja helmikuuhun 2019 verrattuna noin 50 prosenttia pienemmät.

Tieto perustuu Telian Travel Emission Insights -palveluun. Pohjoismaissa ja Baltiassa lanseerattu palvelu pohjautuu Telian Crowd Insights -paikkatietopalvelun ja tieteellisen päästölaskentamallin yhdistämiseen.

Palvelun avulla kunnat ja kaupungit voivat aikaisempaa tehokkaammin laskea liikenteen aiheuttamia päästöjä ja suunnitella toimivampia ja ympäristöystävällisempiä liikenneratkaisuja.

– Vaikuttaviin päästövähennyksiin on löydettävissä useita syitä. Matkamäärien lasku tämän vuoden alussa verrattuna vuoteen 2019 on lähes suoraa seurausta koronarajoituksien aiheuttamasta liikkumisen vähenemisestä. Paikkatietopalvelumme perusteella Helsingistä alkavia ja Helsinkiin päättyviä matkoja oli tammikuussa 2022 48 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana 2019. Turussa ja Tampereella vastaavia matkoja oli noin 35 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019, sanoo Telian datayksikön johtaja Tapio Levä.

– Lisäksi matkat ovat lyhentyneet. Keskimääräinen matkan pituus koko Suomen tasolla oli tammi-helmikuussa 2022 noin 19 prosenttia lyhyempi kuin vastaavana ajankohtana 2019. Lyhyellä matkalla valittu kulkumuoto on todennäköisemmin ympäristöystävällisempi vaihtoehto, kuten kävely tai pyöräily, Levä jatkaa.

Reaaliaikainen liikkumisdata yhdistyy tieteelliseen päästölaskentamalliin

Travel Emission Insights -palvelu antaa kunnille tietoa siitä, mitä liikennereittejä käytetään eniten, millä kulkuvälineillä kuljetaan ja kuinka paljon hiilidioksidipäästöjä liikenteestä syntyy. Mallin avulla on mahdollista vertailla ja laskea eri liikennevaihtoehtoja ja niiden vaikutusta päästötasoihin.

– Verrattuna perinteisiin päästölaskentamalleihin palvelumme vahvuus on reaaliaikainen liikkumisdata. Esimerkiksi korona-aikana tapahtuneet muutokset ovat olleet havaittavissa lähes välittömästi, ja tätä tietoa on hyödyntänyt esimerkiksi Valtioneuvosto. Liikkumisdata yhdistettynä tieteelliseen päästölaskentamalliin tarjoaa kunnille helpon ja analyyttisen työkalun liikenteen päästöjen seurantaan ja mallintamiseen, sanoo Tapio Levä.

Palvelu perustuu anonymisoituun tietoon ihmisvirtojen liikkeistä. Tiedot perustuvat siihen, miten päätelaitteet, kuten puhelimet yhdistyvät mobiiliverkkoon eri paikoissa. Tiedoista voidaan määrittää esimerkiksi liiketavat, ihmisten määrä eri paikoissa ja kuinka väkijoukko liikkuu.

Näitä tietoja sovelletaan CERO-malliin, joka on Tukholman Kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun instituutissa (KTH) vuonna 2007 kehitetty päästölaskentamalli. Malli on ollut käytössä vuodesta 2014 ja se on käytössä yli 100 yrityksen ja viranomaisen apuna päästöjen vähentämisessä.

CERO-malli ​​perustuu yli 300 000 matkustustapatutkimukseen, joissa arvioidaan matkustusmuotoja ja matka-aikoja sekä CO2-päästölaskelmia. Malli havainnollistaa sitä todennäköisyyttä millä ihmiset valitsevat tietyissä olosuhteissa eri liikennemuodon, sekä kunkin liikennemuodon hiilidioksidipäästöjen tason.

– Liikenteen osuus Suomen hiilidioksidipäästöistä on noin 20 prosenttia. Yli puolet tästä syntyy henkilöautoliikenteestä. Fossiilittoman liikenteen tiekartan mukaisesti liikenteen päästöjä tulee vähentää 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2005. Ruotsissa palvelu on jo kuntien käytössä auttamassa päästötavoitteiden saavuttamista, Levä jatkaa.

Palvelu on käytössä Ruotsissa esimerkiksi Järfallan kunnassa. Telia on arvioinut etätyön vaikutuksia liikenteen päästöihin Valtioneuvoston kanslian tarpeisiin yhdessä Rambollin ja MDI:n kanssa. Hiilineutraalin matkailun tietopohja on kehitetty palveluun perustuen myös Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Viriumille.

Telia Travel Emission Insights

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Autoverkkokauppa.fi laajenee Hämeenlinnaan ja ryhtyy liisaamaan vaihtoautoja

Kuva: Autoverkkokauppa.

Autoverkkokauppa.fi laajentaa jälleen toimintaansa avaamalla uuden automyymälän Hämeenlinnaan sekä tarjoamalla asiakkailleen mahdollisuuden hankkia käytetty auto leasing-sopimuksella.

Autoverkkokauppa.fi avaa uuden täyden palvelun myynti- ja huoltopisteen Hämeenlinnaan elokuussa 2022. Eino Leinonkatu 23:n toimitilat tulevat kokonaisuudessaan Autoverkkokaupan käyttöön.

Autoverkkokauppa tarjoaa asiakkailleen nyt myös mahdollisuuden hankkia vaihtoauto leasing-sopimuksella omistamisen sijaan. Nykyisen #melkeinuusiautovuodeksi-tuotteen täydennykseksi leasing-tarjontaan lisätään vaihtoautot.

– Meillä on laaja valikoima laadukkaita käytettyjä autoja, ja asiakas voi halutessaan ostaa sellaisen omaksi tai tehdä 12-36 kuukautta pituisen leasing-sopimuksen. Tällä pyrimme vastaamaan asiakkaiden tarpeeseen saada haluamansa auto vaivattomasti käyttöön vain tarpeelliseksi ajaksi, ilman jälleenmyynnin tarvetta, toteaa Autoverkkokaupan toimitusjohtaja Juha Rusama.

– Lanseerasimme keväällä uuden #autokesäksi -tuotteen ja siinä yhteydessä kävi selväksi kuluttajien valtava kiinnostus uusiin hankinnan vaihtoehtoihin.

Autoverkkokauppa.fi on Suomen suurimpia uusien autojen kauppiaita. Se on Suomen ensimmäinen täysin digitalisoitu uusien ja käytettyjen autojen verkkokauppa, jossa asiakas voi aidosti ostaa autonsa alusta loppuun verkossa.

Verkkopalvelun lisäksi Autoverkkokauppa palvelee henkilö- ja tavara-autoasiakkaitaan autoliikkeissä Vantaan Petikossa ja Raisiossa sekä huollon asiakkaita myös Helsingin Malmilla.

Autoverkkokaupan omistaa Bassadone Automotive Nordic Oy, joka on kaikkien Autoverkkokaupassa myytävien uusien autojen, Citroënin, Dacian, DS:n, Hyundain, Isuzun, Peugeotin, Renaultin, SsangYongin ja Suzukin, virallinen Suomen maahantuoja.

Bassadone Automotive Nordic on ensimmäisenä autoalan yrityksenä Suomessa saavuttanut kansainvälisestikin arvostetun Great Place to Work -sertifioinnin.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

 

F1-maailmanmestari Jenson Button osallistuu elokuussa KymiRingin sähköautojen rallicrosskisaan

Kuva: Lahti Events.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna kajahtaa KymiRingillä, kun sähköinen Nitro RX –sarja rantautuu Suomeen. Uuden sarjan kolmas osakilpailu tarjoaa suomalaisfaneille nähtävää koko rahan edestä ja myös entinen F1-maailmanmestari Jenson Button tulee osallistumaan Suomen osakilpailuun.

Button ei varmasti esittelyjä kaipaa. Hän testasi keväällä Barcelonassa FC1-X sähköistä superautoa ja se ei jättänyt miestä kylmäksi.

– Ajoin juuri autolla ensimmäistä kertaa, ja olihan se todella hauskaa. Voimaa on uskomattoman paljon, Button ihasteli. Eikä se ole ihme, sillä autossa on 1070 hevosvoimaa, joka paperilla antaa peräti 1,4 sekunnin kiihtyvyyslukeman nollasta sataan.

Nyt Jenson pääsee näyttämään kyntensä Suomen haastavassa osakilpailussa, jossa ovat mukana myös rallicrossin monivuotinen väriläiskä, Andreas Bakkerud Norjasta ja yhdysvaltalainen autourheilutähti ja Nitro Rallycrossin perustanut Travis Pastrana. Mies on miljoonille tunnettu myös Nitro Circus -stunteistaan ja on itse voittanut Nitro Rallycrossin useita kertoja.

KymiRingillä nähdään täyssähköisen E-luokan lisäksi Supercarit, NRX Next -divisoona ja Crosskartit.

Kisaa käydään radalla, joka koostuu osuuksista soralla ja asfaltilla ja sisältää jännittäviä hyppyjä. Sarjaa ajetaan Suomen lisäksi Englannissa, Ruotsissa, Saudi-Arabiassa ja tietysti Pohjois-Amerikassa.

Katso tästä lisää.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //