Koti Blogi Sivu 1016

Kultaranta-keskustelut aiheuttaa liikennekatkoja Raision ja Naantalin välillä

Kuva: Autotoday.

Naantalin Kultarannassa 12.–13. kesäkuuta järjestettävien Kultaranta-keskustelujen vuoksi Raision ja Naantalin välillä on odotettavissa liikennekatkoksia.

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön isännöimästä keskustelutilaisuudesta johtuen Lounais-Suomen poliisi on tapahtuma-aikaan näkyvästi läsnä Naantalissa ja lähialueilla.

Autoilijoiden ja muiden tienkäyttäjien on syytä varata sunnuntaina ja maanantaina normaalia enemmän aikaa siirtymisiin.

Liikennekatkoksia saattaa esiintyä erityisesti puolenpäivän aikaan.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

F1: Viime vuonna Bottas jäi Bakussa kymmenenteen lähtöruutuun

Valtteri Bottas. Kuva: Daimler.

Ferrarin Charles Leclerc lähti viime vuonna F1-kisaan Bakussa paalupaikalta. Toisesta ruudusta lähti Mercedeksen Lewis Hamilton.

Kolmanteen ruutuun ajoi Red Bullin Max Verstappen ja neljänteen Alphataurin Pierre Gasly.

Mercedeksen Valtteri Bottas lähti ruudusta kymmenen. Hän ei pystynyt parantamaan aikaansa, koska aika-ajojen viimeinen osio keskeytettiin punaisella lipulla McLarenin Daniel Ricciardon ajettua seinään.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen onnistui ajamaan toiseen osioon, mutta jäi ruutuun 14.

Bakun F1-kisan aika-ajot 2021

1 Charles Leclerc Ferrari 1:41.218
2 Lewis Hamilton Mercedes +0.232
3 Max Verstappen Red Bull Racing +0.345
4 Pierre Gasly AlphaTauri +0.347
5 Carlos Sainz Ferrari +0.358
6 Lando Norris McLaren +0.529 7
7 Sergio Perez Red Bull Racing +0.699
8 Yuki Tsunoda AlphaTauri 0.993
9 Fernando Alonso Alpine +1.109 7
10 Valtteri Bottas Mercedes +1.441
11 Sebastian Vettel Aston Martin
12 Esteban Ocon Alpine
13 Daniel Ricciardo McLaren
14 Kimi Räikkönen Alfa Romeo Racing
15 George Russell Williams
16 Nicholas Latifi Williams
17 Mick Schumacher Haas F1 Team
18 Nikita Mazepin Haas F1 Team
19 Lance Stroll Aston Martin
20 Antonio Giovinazzi Alfa Romeo Racing

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet Nokian Renkaiden epäillyistä arvopaperimarkkinarikoksista

Kuva: Nokian Renkaat.

Syyttäjä nosti syksyllä 2020 syytteen tiedottamisrikoksesta Nokian Renkaat Oyj:n vuosina 2015–2016 hallituksen jäseninä olleita Hille Korhosta, Raimo Lindiä, Inka Meroa, Hannu Penttilää ja Petteri Walldénia sekä samaan aikaan toimitusjohtajana toiminutta Ari Lehtorantaa vastaan, todetaan Nokian Renkaiden tiedotteessa.

Syyte liittyi 29.2.2016 annettuun pörssitiedotteeseen, jonka väitettiin viivästyneen. Syyttäjä vaati yhteisösakon määräämistä Nokian Renkaille.

Lisäksi neljää Nokian Renkaiden työntekijänä vuonna 2015 toiminutta henkilöä syytettiin sisäpiirintiedon väärinkäytöstä.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet ja syyttäjän vaatimukset tänään antamallaan tuomiolla.

Yhtiö ei kommentoi asiaa, todetaan tiedotteessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

SKAL: Kuljetusalalla tarjolla töitä osaaville tekijöille!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Kuljetusala tarvitsee osaavaa työvoimaa nyt ja tulevaisuudessa. Kuljettajien tehtävä on monipuolistunut ja vaativuustaso lisääntynyt. Tarjolla on mielenkiintoisia tehtäviä. Supistamisen sijaan koulutusmääriä tulisi lisätä ja alalle tuloa sujuvoittaa.

SKAL esittää ajokorttikoulutuksen ja ammattipätevyyden hankinnan uudistamista ja ammattioppilaitosten kuljettajakoulutuksen rahoituksen lisäämistä.

Kilpailu osaavasta työvoimasta on kovaa eri toimialojen kesken. Maanteiden tavaraliikenne on yksi aloista, jotka tekevät parhaansa houkutellakseen opiskelijoita ja ammattilaisia mielenkiintoisten työtehtävien pariin.

Pelkästään uramahdollisuuksista kertominen ei riitä kamppailussa tulevaisuuden tekijöistä. SKAL on valmistellut työvoiman saatavuutta koskevan ohjelman, jonka keinoilla kuljetusalan työvoiman saatavuus voidaan turvata pitkällä aikavälillä.

Kolme keinoa

Keinoista keskeisin on riittävä ja oikein suunnattu rahoitus kuljettajakoulutukseen. Vain rahalla voidaan varmistaa koulutuksen riittävä laatu, määrä ja tehokkuus.

Tavarankuljetusauton kuljettamista ei opita teorialuokassa. Oppilaitosten on voitava tarjota asianmukaista ajoneuvokalustoa ja yksilöllistä ohjausta opiskelijoilleen. Tämä tuo lisää kustannuksia, mutta johtaa parhaisiin oppimistuloksiin.

Toinen keino on ammattipätevyyden koemallin päivittäminen. Tuoreet koemalliin liittyvät säädökset eivät ole johtaneet yhteenkään kokeeseen. Kun tuloksia ei synny, on mallia tarkasteltava uudelleen, sillä koemallin tarve ei ole poistunut. Nyt on tehtävä käytännön toimia, jotta hyviin tuloksiin pyrkivä koemalli saadaan toimimaan.

Kolmantena keinona SKAL esittää, että kuorma-auton kuljettajien ajokorttikoulutusta ryhdyttäisiin uudistamaan siten, että se vastaisi paremmin nykyaikaisen logistiikan vaatimuksia. Kun ammatti kehittyy, on koulutuksen seurattava perässä.

SKAL painottaa myös viestintää kuljetusalan mahdollisuuksista. Kuljetusala on tulevaisuuden ala, tavarankuljettaminen ei lopu.

SKAL on mukana yhteistyöelimissä ja tapahtumissa, joiden tavoitteena on lisätä tietoa ja herättää kiinnostusta alaan.

SKAL arvostaa kumppanuuksiamme erityisesti auto- ja logistiikka-alan järjestöjen, Puolustusvoimien ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Kuljettajien saatavuuden ja kuljetusten jatkuvuuden turvaaminen lisää yhteiskunnan turvallisuutta.

Taustaksi: faktoja ammattikuljettajista

  • Vuoden 2021 lopussa voimassa olevia kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyksiä oli yhteensä 110 013. Niistä 63 805 oli vain tavaraliikenteeseen ja 46 208 sekä tavara- että henkilöliikenteeseen.
  • Vuonna 2021 tavaraliikenteen ammattipätevyyden suoritti 5 123 uutta kuljettajaa
  • Ammattipätevyyttä pidetään yllä 5 päivän laajuisella jatkokoulutuksella 5 vuoden aikana.
  • Arviolta 60 000–70 000 kuljettajaa työskentelee päätoimisesti autonkuljettajana tavaraliikenteessä.
  • Uusien kuljettajien tarve alalta poistumisten ja lisätarpeiden myötä on noin 5 000–6 000 kuljettajaa vuodessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Polestar aloittaa 65 000 sähköauton toimitukset Hertzille

Kuva: Polestar.

Polestar on aloittanut uusien Polestar 2 -sähköautojen toimitukset Hertzille osana vuoden 2022 huhtikuussa julkistettua sopimusta, jonka mukaan Polestar toimittaa maailmanlaajuiselle autovuokraamolle 65 000 autoa seuraavan viiden vuoden aikana.

Polestarin ja Hertzin välinen kumppanuus on yksi suurimmista yksittäisistä sähköautotilauksista. Toimitusten alkaminen korostaa Polestarin asemaa suhteellisen vakiintuneena merkkinä markkinoilla, joilla toimii monia vielä varhaisessa vaiheessa olevia startup-yrityksiä.

Polestarin pitkäkestoinen tavoite on kasvattaa vuosimyynti noin 290 000 autoon vuoden 2025 loppuun mennessä. Kasvu on jo hyvässä vauhdissa – Polestar on vastaanottanut yli 32 000 asiakastilausta Polestar 2 -autosta vuoden 2022 alusta lähtien, mikä tarkoittaa 290 % kasvua verrattuna samaan ajanjaksoon vuonna 2021.

Hertz saa aluksi käyttöönsä Polestar 2 -sähköautoja, jotka ovat vakiinnuttaneet Polestarin aseman premium-sähköautojen valmistajana. Polestar 2 on mukana myös Hertzin nykyisessä “Let’s go” -markkinointikampanjassa, mikä vahvistaa kahden yrityksen välistä suhdetta entisestään.

Sopimus kattaa myös tulevat Polestar-mallit, kuten sähköisen Polestar 3 -SUV-mallin, jonka maailman ensi-ilta on lokakuussa 2022.

Lisäksi Hertz tuo Polestar 1 -hybridin Dream-valikoimaansa, jolloin asiakkaat pääsevät kokeilemaan hiilikuituisen GT-mallin huippuominaisuuksia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Nuori mies menehtyi törmäyksessä puuhun

Arkistokuva. Kuva: Clas von Bell.

Nuori mies menehtyi aamulla ulosajon seurauksena henkilöauton osuessa puuhun, todetaan Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen tiedotteessa.

Lisäksi 2 lievästi loukkaantunutta kuljetettiin sairaalaan tarkastettavaksi.

Tapahtumapaikka oli Kauniaisissa Turuntien ja Vanhan tienhaaran risteyksessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Taksiliikenteen valvontaisku paljasti: Kuopiossa puutteia melkein joka toisessa taksissa!

Kuva: CvB

Itä-Suomen poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Itä-Suomen aluehallintovirasto ISAVIn yhteisessä taksiliikenteen valvontaiskussa Kuopiossa havaittiin useita pieniä puutteita.

Perjantaina 10.6. Kuopiossa ja Siilinjärvellä toteutetussa valvontaiskussa tarkastettiin yhteensä 33 taksia, joista 16:sta oli huomautettavaa. Liikennevirhemaksuja määrättiin 5, lisäksi annettiin huomautuksia.

Eniten puutteita taksin tietojen esittämisessä

Valvonnassa havaittiin seuraavia rikkeitä tai puutteita:

  • Ajoneuvovero maksamatta                                 1
  • Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä   10
  • Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 7
  • Hintatietoja esittämisessä puutteita                      7
  • Taksiliikennöintiin oikeuttavaa asiakirjaa ei ollut esittää 1
  • Ajoneuvo liikennekäytöstä poistettu                        1

Taksiliikenteen toimijoita ja liikenteen harjoittamista valvovat viranomaiset tekevät yhteisvalvontaiskuja, joissa yhdellä pysäytyksellä jokainen mukana oleva viranomainen tarkastaa samanaikaisesti omaan toimivaltaansa kuuluvia asioita.

Kuopion taksit liikenneturvallisia

Perjantai illan ratsiassa tarkastettujen taksien asiat olivat pääasiassa kunnossa, eikä mitään liikenneturvallisuutta vaarantavaa havaittu.

Tarkastetuilla taksinkuljettajilla oli voimassa oleva ajo-oikeus, eikä valvonnassa löydetty yhtään rattijuoppoa. Valvonnassa tavattiin yksi etsintäkuulutettu. Ajoneuvokalusto oli hyväkuntoista ja liikennekelpoista.

Taksinkuljettajat suhtautuivat valvontaan positiivisesti ja pyydettyjen asiakirjojen esittämisessä ei ollut ongelmia. Taksinkuljettajien ajolupa löytyi kaikilta tarkastetuilta kuljettajilta, ja jokaisesta tarkastetusta taksista löytyi myös taksivalaisin.

Katso tästä muita juttuja taksivalvonnoista.

Valvonnan aikana poliisi kirjoitti liikennevirhemaksuja puutteista, joissa kuljettajan nimi ei ollut nähtävissä.

− Valvonnan perusteella voidaan sanoa, että Kuopiossa uskaltaa nousta hyvillä mielin virallisen taksin kyytiin toteaa komisario Seppo Porokka Itä-Suomen poliisista.

Tietojen esittämisessä puutteita

Taksiliikenneluvan haltijan on vastattava ja huolehdittava muun muassa siitä, että taksiliikenteessä matkustajan nähtävillä ovat asianmukaiset hintatiedot, luvanhaltijan nimi- ja yhteystiedot sekä kuljettajan nimi. Samat puutteet ovat nousseet esiin myös muualla suoritetuissa valvonnoissa. Kyseisillä puutteilla on vaikutusta matkustajan ja kuluttajan oikeuksien toteutumiseen.

− Hintatietojen tai nimi- ja yhteystietojen puuttuminen ovat helposti korjattavissa olevia asioita. Hintatietojen yhtenäisen esitystavan tarkoituksena on helpottaa asiakasta hintojen vertailussa. Valvonnassa havaituista puutteista tulee seuraamuksia sekä taksinkuljettajalle että taksiyrittäjälle, sanoo Traficomin asiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen.

Tämänkertainen valvonta osoitti, että hintojen esittämisessä taksimatkustajalle on yhä parannettavaa. Traficom on antanut määräyksen siitä, miten taksimatkan hintatiedot ja esimerkkimatka tulee taksimatkustajalle esittää.

Taksiliikennettä harjoitettaessa ajoneuvossa tulee olla mukana taksiliikennöintiin oikeuttava asiakirja tai sen jäljennös. Asiakirjan voi esittää paperilla tai sähköisesti.

Taksiyritykset verottajan seurannassa

Valvontatapahtumien ansiosta osalle taksiyrityksistä on tulossa lisää veroja maksettavaksi.

− Olemme löytäneet sekä yrityksiä että yksittäisiä kuljettajia, jotka ovat yrittäneet piilotella tuloja. Seuraavaksi otamme tässäkin valvonnassa nousseet tapaukset tarkempaan analyysiin ja määräämme heille tarvittaessa veroja maksuun, apulaisjohtaja Tarja Valsi Verohallinnosta kertoo.

Taksimatkustajat voivat ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä Verohallintoon vihjetietolomakkeella: Anna vihje verovilpistä – vero.fi.

Työnantajan toiminta ISAVIn valvonnassa

Työsuojeluviranomainen (ISAVI) valvoi valvontatapahtumassa ulkomaisen työvoiman käyttöä ja pyrki selvittämään kuljettajia haastattelemassa työnantajien työsuhdevelvoitteiden noudattamista. Valvonnan tavoitteena on reilun kilpailun ja reilujen työehtojen edistäminen sekä harmaan talouden ehkäiseminen.

Valvontatapahtumassa ei tavattu ulkomaista työvoimaa. Kuljettajien haastatteluissa ilmeni, että sunnuntai- ja ylityökorvaukset ovat taksialalla lähes tuntematon käsite.

Jonkin verran havaittiin työnantajien laiminlyövän velvollisuutta antaa työntekijälle kirjallinen selvitys työsuhteen ehdoista yli kuukauden työsuhteessa. Näitä tietoja työsuojeluviranomainen voi hyödyntää valvontatoiminnassaan taksialan työsuhteen vähimmäisehtojen valvonnassa.

Valvontatapahtumassa tavattiin itsenäisiä yrittäjiä sekä työsuhteessa olevia työntekijöitä. Viranomaisyhteistyö oli merkittävässä asemassa valvontatapahtuman toteuttamisessa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

 

Marietta-autoililjan terveiset motoristeille ja rekkakuskeille!

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Marietta-lukijamme lähestyi Autotodayta oheisella kirjoituksella. Kipinä tekstin kirjoittamiseen syntyi päivän moottoripyörän ja traktorin kolarista.

1) Tänään oli Autotodayssa uutinen onnettomuudesta, jossa traktori oli kääntynyt moottoripyöräilijän eteen. Traktoristi ei ollut nähnyt motoristin tulevan.

Autoilijana sanon, että kun monet motoristit ajavat huomattavaa nopeutta ja ovat monesti kaukana maanteillä melko näkymättömiä joko tumman värityksensä tai tien mutkikkaan muodon ym. takia, niin syntyy paljon vaaratilanteita, joissa autoilija kokee motoristin tulevan eteen yhtäkkiä kuin tyhjyydestä.

Usein autoilijana tullessani kolmion takaa esimerkiksi Hanko-Hyvinkää-tielle ( tie 25) ketään ei näy missään, ja yhtäkkiä loivan mäen takaa saattaa tulla motoristi joko sallittua 80 km/h tai usein ylinopeutta ajaen.

Moottoripyöräilijöiden pitäisi henkeänsä suojellakseen ajaa oikeasti hiukan alinopeutta, mikä ei heidän mielestään varmaan mitenkään sovi.

On melkein sääntö, että kun ajan henkilöautolla 80 km/h (siis korkeinta sallittua nopeutta siinä kohtaa), niin jokainen takanani ajava motoristi ohittaa tai suunnittelee ajavansa ohitseni, kun tulee sopiva suoran tien pätkä.

2) Sama asia koskee rekka-autoja. Monet rekkakuskit eivät näytä sietävän sitä, että heidän autonsa edellä ajaa joku henkilöautolla suurinta sallittua nopeutta. Tämä toistuu useimmilla kauppareissuillani Nummelasta kotiini palatessani.

Olen monelle sanonut, että ”rekat jahtaavat”. Monesti talvella kotiin ajaessani hyvinkin liukkaalla kelillä jotkut rekkakuskit takanani ovat ajaneet lähelle autoani ja väläytelleet pitkiä valoja yrittäen kirittää ajoani.

En ole voinut väistää liukkaille bussipysäkeille, koska autoni olisi saattanut alkaa siinä luisua ja pyöriä ja olisin voinut kuolla rekan alle. Minun on vain ollut pakko painaa kaasua ja pysyä tiellä. Ja tietenkin rukoilla … säilyäkseni hengissä.

En huvikseni todellakaan viivyttele näiden jättirekkojen edessä ( olivatpa ne sitten suomalaisia tai ulkolaisia, sitä en tiedä).

Ylämäissä, jolloin niiden vauhti hiukan vähenee, yritän saada niihin niin paljon välimatkaa kuin mahdollista. Ja ennen kuin käännyn pikkutielle, alan näyttää vilkkua jo monta sataa metriä aiemmin, että eivät aja päälleni. Useimmat rekat ajavatkin sitten siinä kohtaa alamäkeä ohitseni, vaikka siinä on kaksi keskiviivaa ohituskieltoa.

Tämä siis liikenteen todellisuudesta omalla kohdallani.

Marietta-autoilija

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Päivän automainos: ”Katalysaattori-Volvo. Turvallinen myös ympäristölle”

Kuva: CvB.

Nykyään puhutaan paljon autojen päästöistä, etenkin hiilidioksidipäästöistä. Päästöjä on kuitenkin haluttu vähentää jo 1980-luvulta asti.

Yksi merkittävä muutos aikoinaan oli katalysaattorien käyttöönotto.

Volvo mainosti Moottori-lehdessä 1989, että katalysaattori-Volvo on turvallinen myös ympäristölle. Tämä oli pari vuotta ennen kuin katalysaattorit tulivat pakollisiksi uusiin henkilöautoihin.

Volvon mainoksessa todetaan, että vuonna 1992 kaikissa uusissa autoissa on katalysaattori.

Mainoksessa todetaan: ”Sinä voit ottaa oman vastuusi ympäristön turvallisuudesta nyt heti, koska Volvon kaikissa mallisarjoissa on tavallista autoa 80 – 90 % puhtaampi katalysaattorivaihtoehto.”

Mainoksen mukaan Volvon katalysaattoriautoissa on aina myös suihkutusmoottori.

”Valitessasi 2-litraisen katalysaattori-Volvon, saat suihkutusmoottorin samaan hintaan kuin kaasutinmoottorin.”

Volvo lupasi myös, että katalysaattori-Volvon jälleenmyyntiarvo on korkeampi kuin tavallisten autojen.

”Katalysaattori-Volvon taloudellisuus korostuu vuonna 1992, jolloin sen jälleenmyyntiarvo on korkeampi kuin tavallisen auton.”

Mainoksen kuvatekstissä todetaan: ”Volvon katalysaattorijärjestelmässä olevan lämmittimen ansiosta pakokaasut puhdistuvat heti, kylmäkäynnistyksenkin yhteydessä. Kuvan auto on Volvo 440 GLT katalysaattorilla, hinta 145.300 mk.”

Tänä päivänä hinta olisi noin 42 000 euroa.

Mainos oli Moottori-lehdessä 7/1989.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

Traktori kääntyi suoraan moottoripyöräilijän eteen

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Henkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Kokemäellä Satakunnantien ja Pyhänkorvantien risteyksessä kuuden aikaan illalla.

Traktorin ja moottoripyörän kolarissa traktoria kuljettanut henkilö ajoi Satakunnantietä Kokemäen keskustan suunnasta kohti Peipohjaa. Traktorin oli tarkoitus kääntyä Satakunnantieltä vasemmalle Pyhänkorvantielle.

Kääntyessään Satakunnantieltä traktorin kuljettaja osui moottoripyöräilijään, joka oli tulossa Peipohjan suunnasta Satakunnantietä tarkoituksenaan jatkaa Satakunnantietä kohti Kokemäen keskustaa.

Traktorin kuljettaja ei havainnut kääntyessään moottoripyöräilijää lainkaan ennen kuin törmäys tapahtui.

Moottoripyöräilijä kuljetettiin Satasairaalaan saamaan jatkohoitoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //