Koti Blogi Sivu 1007

Kemi-Tornio-alueen tehovalvonnassa kirjoitettiin noin sata sakkoa

Arkistokuva. Kuva: CvB.

Poliisi valvoi viikonloppuna Kemi-Tornion-alueella tehostetusti mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden ajokäyttäytymistä sekä ajoneuvojen kuntoa. Valvontaa kohdistettiin myös autojen ajonopeuksiin.

Valvontaa suoritettiin kattavasti Kemi-Tornio-alueella. Poliisi keskitti valvontaa kansalaisilta tulleiden valvontapyyntöjen ja poliisin omien havaintojen pohjalta ongelmallisimpiin paikkoihin.

Mopoja ja moottoripyöriä tarkastettiin viikonlopun aikana noin parikymmentä.

Tarkastetuista mopoista kahdesta poistettiin rekisterikilvet epäkuntoisuuden takia ja ne määrättiin valvontakatsastukseen. Mopojen rakennetta oli muutettu niin, että ne vastasivat teholtaan moottoripyöriä.

Lisäksi kahdesta moposta poistettiin kilvet epäkuntoisuuden takia.

Vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan syyllistyi kolme mopoilijaa, jotka määrättiin ajokieltoon.

Viikonlopun aikana kirjoitettiin yhteensä noin 100 sakkoa, joista osa oli liikennevirhemaksuja. Lisäksi kirjattiin kaksi rikosilmoitusta. Ajokieltoon määrättiin 15 kuljettajaa. Suurin osa sakoista tuli ylinopeuksista ja nopeudet olivat reiluja ylityksiä.

Poliisilla oli valvonnassa käytössä kaksi poliisimoottoripyörää ja se näkyi selvästi sakkojen määrissä.

Poliisi on huolissaan liikennekulttuurin huonontumisesta näin kesällä. Usealla ajokieltoon määrätyllä henkilöllä oli kyydissä myös matkustajia.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni hieman vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä

Arkistokuva. Kuva: Matti Sulanto.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä kuorma-autoilla kuljetettiin kotimaan tieliikenteessä tavaraa yhteensä 58 miljoonaa tonnia.

Kuljetettu tavaramäärä väheni 3 % edellisvuoteen verrattuna. Kuljetussuorite puolestaan kasvoi reilulla viidenneksellä ja oli 7,5 miljardia tonnikilometriä.

Vaikka tieliikenteen kuljetussuorite kasvoi kokonaisuudessaan 22 % edellisvuodesta, pysyi maa-aineisten kuljetussuorite lähes edellisvuoden tasolla.

Maa-aineskuljetusten osuus tieliikenteessä kuljetetusta tavaramäärästä oli noin viidenneksen ja kuljetussuoritteesta 5 %.

Kuljetussuoritteesta 96 % ajettiin ammattimaisessa ja 4 % yksityisessä liikenteessä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

Elokapina on pysäyttänyt liikenteen Helsingin Pohjoisesplanadilla

Pohjoisesplanadi. Arkistokuva. Kuva: Nelli Kaski, HSY.

Elokapina on noin kello 16 aloittanut mielenosoituksen Pohjoisesplanadin ja Fabianinkadun risteyksessä. Mielenosoitus aiheuttaa häiriötä liikenteelle, toteaa Helsingin poliisi Twitterissä.

Poliisi on käskenyt mielenosoittajia siirtymään sopivammalle paikalle.

Elokapinan mukaan paikalla on noin noin 50 mielenosoittajaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

Katso tästä juhannuksen tieliikenteen ruuhkaennusteet ja merkittävimmät tietyöt

Kuva: Ville-Veikko Heinonen, Liikenneturva.

Juhannusliikenne on käynnistymässä loppuviikosta.

Juhannuksen menoliikenne on Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan vilkkaimmillaan juhannusaattoa edeltävänä päivänä (to 23.6.).

Myös juhannusaaton (pe 24.6.) aamupäivän tunteina menoliikennettä ennakoidaan olevan vielä runsaasti, mutta selvästi vähemmän kuin edeltävänä päivänä. Paluuliikenteen piikki näkyy puolestaan juhannussunnuntaina (su 26.6.).

– Mahdollisuuksien mukaan tien päälle kannattaa lähteä juhannuksen menoliikenteen ruuhkaisimman ajan ulkopuolella. Lisäksi ajoreitti on hyvä suunnitella etukäteen. Esimerkiksi sellaiset reitit, joilla on tietöitä ja isoja juhannustapahtumia ruuhkautuvat mitä suuremmalla todennäköisyydellä. Huomioida kannattaa myös, että mahdollinen sadesää ruuhkaisimpina tunteina voi laskea nopeuksia huomattavastikin, kertoo Fintrafficin tieliikennekeskuksesta liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen.

Näin juhannusliikenteen ennustetaan käyttäytyvän

Menoliikenne on vilkkaimmillaan Etelä-Suomessa torstaina 23.6. kello 12 – 19 ja pohjoisemmassa tätä myöhempäänkin. Vilkkaimpina aikoina liikenne voi jonoutua ja ajoittaisia nopeuden alenemia voi esiintyä.

Suurimmat liikennemäärät ovat valtatiellä 9 Tampere – Jyväskylä, valtatiellä 6 Elimäki – Kouvola, valtatiellä 5 Lusi – Mikkeli sekä valtatiellä 4 Helsinki – Lusi. Lisäksi Turun saariston lautoille voi muodostua ajoittaisia jonoja.

Paluuliikenne osuu sunnuntaihin 26.6. – alkaen aamupäivästä ja jatkuen vilkkaana Etelä-Suomessa kello 20 – 22 asti. Jonoutumista voi esiintyä etenkin valtatiellä 4 Jyväskylä – Helsinki, valtatiellä 5 Mikkeli – Lusi ja valtatiellä 9 Jyväskylä – Tampere.

Tietyöt voivat haitata liikennettä

Tietöiden vaikutus juhannusliikenteeseen pyritään minimoimaan. Tietöistä voi aiheutua kuitenkin alennettuja nopeusrajoituksia ja rajoituksia kaistajärjestelyissä, mitkä hidastavat liikennettä.

Merkittävimmät liikennettä haittaavat tietyöt sijaitsevat pääkaupunkiseudulla valtateillä 4 välillä Kehä III – Koivukylä ja Kantatiellä 50 (Kehä III) välillä Juvanmalmi – Petikko.

Liikennettä mahdollisesti haittaavia pääteiden tietöitä ovat lisäksi:

  • Vt 4 Äänekoski Masonjoen silta
  • Vt 4 Kemi
  • Vt 4 Siikalatva
  • Vt 6 Lappeenranta välillä Mattilan liittymä – Viipurintien liittymä
  • Vt 7 Porvoo välillä Harabacka – Skarpens
  • Vt 8 Liminka Tikkaperä
  • Vt 8 Eurajoki
  • Vt 9 Jämsä Haarajoki
  • Vt 25 Raasepori Karjaa
  • Vt 25 Raasepori Langansböle
  • Vt 25 ja Tie 186 liittymä Raasepori
  • Tie 183 Salo välillä Perniö – Kemiö, kaksi läheistä siltatyötä
  • Tie 189 Naantali Särkänsalmensilta
  • Tie 624 Jyväskylä Laahajoen silta

Liikenteen ruuhkat, liikennetiedotteet, tietyöt ja muut liikenteen reaaliaikaiset tiedot löydät Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta, joka on ladattavissa myös ilmaisena mobiilisovelluksena Google Play tai App Store -sovelluskaupoista.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

Uudella tekniikalla saadaan ehkä rikkoutuneista auton laseista uusia autolaseja!

Kuva: Audi.

Vialliset auton lasit päätyvät usein kierrätysastiaan, kun halkeillutta osaa ei voida korjata. Suljettua materiaalin kierrätysjärjestelmää ei ole olemassa.

Audi ja sen yhteistyökumppanit Reiling Glas Recycling, Saint-Gobain Glass ja Saint-Gobain Sekurit tekevät nyt uraauurtavaa työtä yhteisessä pilottiprojektissa.

Audi kumppaneineen haluaa muuntaa vaurioituneen lasin kierrätysmateriaaliksi ja nyt he ovat yhteistyössä suunnitelleet tätä varten monivaiheisen prosessin.

Auton ikkunat murskataan ensin pieniksi palasiksi, minkä jälkeen niistä poistetaan epäpuhtaudet, kuten liiman jäämät.

Tuloksena on lasiraetta, joka sulatetaan, ja josta tehdään uutta tasolasia ja edelleen uusia auton laseja. Jos pilottiprojektin tulokset ovat menestyksekkäitä, kierrätysmateriaalista valmistettuja laseja käytetään jatkossa Audi Q4 e-tron -mallisarjan malleissa.

Pilottiprojektin avulla Audi vastaa yhdessä kumppaneidensa kanssa haasteeseen auton lasien suljetun materiaalikierron luomiseksi. Suunnitelma on osa Audin kiertotalousstrategiaa, jonka mukaan tarkastellaan tuotteiden koko elinkaarta ja raaka-aineet palautetaan käytön jälkeen mahdollisimman suuressa määrin takaisin tuotantoprosessiin.

Näin voidaan säästää resursseja sekä kehitystyössä että valmistuksessa ja vähentää koko arvoketjun ympäristövaikutuksia. Audin osien prässäämisessä syntyvä alumiiniromu on päätynyt suljettuun kiertoon jo vuodesta 2017 lähtien. Lasien valmistuksessa suljetaan nyt toinen materiaalikierto.

Vaurioituneen lasin kierrättäminen tarkoittaa, että ikkunoiden valmistuksessa tarvitaan vähemmän energiaa ja raaka-aineita – jalostettujen materiaalien avulla voidaan viime kädessä vähentää neitseellisen raaka-aineen, kuten kvartsihiekan, tarvetta.

Yhteistyötä toimittajayritysten kanssa tarvitaan uusien materiaalikiertojen ja arvoketjun kestävyyden kehittämiseksi.
Potentiaalia riittää, sillä tällä hetkellä suuri osa käytöstä poistetuista auton ikkunoista ja panoraamakattoluukuista hyödynnetään esimerkiksi pullojen tai eristemateriaalien valmistuksessa.

Jos vaurioituneet auton ikkunat onnistutaan muuntamaan takaisin uusiksi autonlaseiksi, on arvokas materiaali aiempaa tehokkaammassa käytössä. Myös vaikutus päästöihin on merkittävä: kierrätyslasin valmistus tuottaa jopa 30 prosenttia vähemmän hiilidioksidia kuin uuden lasin valmistus.

Ensimmäinen vaihe: Reiling prosessoi lasin ja erottelee komponentit

Lasinkierrätyksen pilottiprojekti käynnistetään yhteistyössä valittujen Volkswagen-konsernin jälleenmyyjien kanssa. Jos asiakkaan auton lasi vaurioituu, jälleenmyyjä tarkistaa ensin voiko sen korjata. Jos korjaaminen ei onnistu, lasi vaihdetaan.

Rikkoutuneet lasit toimitetaan Volkswagen AG:n korjaamoiden tarpeettomien osien käsittelystä huolehtivalle Volkswagen OTLG:lle (Volkswagen Original Teile Logistik GmbH & Co. KG). Seuraavaksi vaurioituneet lasit toimitetaan Reiling Glas Recyclingille, joka murskaa lasin pieniksi paloiksi ja käsittelee materiaalin käytettäväksi jälleen tasolasin valmistuksessa.

Aiemmin autoista kierrätettävää lasia on käytetty vain sellaisissa prosesseissa, joiden laatuvaatimukset ovat auton lasien vastaavia kevyemmät. Juuri tästä yhteistyöprojektissa on kyse: vaurioituneet lasit halutaan kierrättää alkuperäisiä laatuvaatimuksia vastaavaan käyttöön.

Reiling Glas Recycling tarvitsee nykyaikaista ja tehokasta teknologiaa, jotta laminoidusta lasista saadaan tuotettua jälleen korkealaatuista raaka-ainetta.

Lasista erotetaan muut materiaalit, kuten lasikerrosten välissä oleva PVB-muovikalvo (polyvinyylibutyraali), lasien reunat, metallit ja johdot, kuten lämmityslangat ja antennikaapelit. Erottelussa käytetään magneetteja, muiden kuin rautametallien erottimia, uuttoyksiköitä ja elektro-optisia lajitteluyksiköitä. Tulevaisuudessa myös lasien PVB-kalvot on tarkoitus kierrättää.

Toinen vaihe: Saint-Gobain Glass tekee sirpaleista uutta lasia ja Saint-Gobain Sekurit edelleen auton laseja

Seuraava kierrätysvaihe alkaa, kun kierrätyslasi on käsitelty ja kaikki mahdolliset jätemateriaalit on poistettu: Saint-Gobain Glass muuttaa sen tasolasiksi Herzogenrathissa, Saksassa.

Tätä varten lasirae lajitellaan lähteen ja värin perusteella ja varastoidaan säiliöihin. Uuden pohjalasin valmistaminen edellyttää erittäin puhdasta ja tasalaatuista raaka-ainetta.

Sen jälkeen Saint-Gobain Glass sekoittaa kierrätysmateriaaliin muun muassa kvartsihiekkaa, natriumkarbonaattia ja kalkkia, jotka ovat lasin peruskomponentteja. Tällä hetkellä kierrätysraaka-aineen osuus vaihtelee 30 ja 50 prosentin välillä.

Tasolasista tehdään ensin noin 3 x 6 metrin kokoisia suorakulmioita, joita Saint-Gobain Sekurit käyttää edelleen omassa prosessissaan autonlasien valmistuksessa.

Audin pilottiprojektin tavoitteena on kerätä noin 40 tonnia kierrätettyä auton lasia. Tämän lisäksi Saint-Gobain Glass suunnittelee käyttävänsä Herzogenrathissa seuraavan kolmen vuoden aikana jopa 30 000 tonnia lasimurskaa, mikä merkitsisi huomattavaa energian ja luonnonvarojen säästöä sekä hiilidioksidipäästöjen ja veden kulutuksen pienenemistä. Näin tuotannossa syntyisi tyypillisen päivän aikana jopa 75 tonnia aiempaa vähemmän CO₂-päästöjä.

Kolmas vaihe: uusia laseja Audi Q4 e-tron -malleihin

Kumppaniyritykset haluavat vuoden mittaisella kokeilullaan lisätä tietämystään materiaalin laadusta, kestävyydestä ja kustannuksista. Jos lasia voi kierrättää sekä talouden että ympäristön näkökulmasta järkevästi, Audi Q4 e-tron -mallisarjassa käytetään tulevaisuudessa uusiomateriaaleista valmistettuja laseja.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

Hyundai Ioniq 6 -täyssähköauton ensimmäiset luonnoskuvat julki

Kuva: Hyundai.

Hyundai julkaisi tänään luonnoskuvat Ioniq 6:sta, joka on järjestyksessään toinen Ioniq-täyssähköautosarjan malli.

Luonnoskuvasta käy ilmi uutuusmallin virtaviivainen siluetti. Konseptiauto Prophecyn inspiroima Ioniq 6 on saanut selkeät, yksinkertaiset linjat ja puhtaan aerodynaamisen muodon, joka Hyundai-suunnittelijoiden mukaan vastaa sekä asiakkaiden esteettisiin että toiminnallisiin toiveisiin sähköisen liikkumisen aikakaudella.

Ioniq 6 on rakennettu Hyundai-konsernin sähköautoille suunnitellulle Electric Global Modular Platform (E-GMP) -alustalle, joka mahdollistaa uutuudelle pitkän akselivälin ja avarat sisätilat.

Hyundai Motor paljastaa sähköisen uutuuden muotoilun ja sisätilat myöhemmin tämän kuun aikana.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

 

Hyvä suuntaus tieliikennekuolemien määrässä jatkui toukokuussa

Kuva: Clas von Bell.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui toukokuussa 254 henkilövahinko-onnettomuutta. Niissä kuoli 16 ja loukkaantui 309 ihmistä.

Kuolleita oli 5 vähemmän ja loukkaantuneita 35 enemmän kuin vuoden 2021 toukokuussa. Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

Kuolleista 9 oli liikkeellä henkilöautolla ja 4 moottoripyörällä. Jalankulkijoita kuoli 1 ja polkupyöräilijöitä 2.

Surmansa sai 14 miestä ja 2 naista.

Tammi-toukokuussa tapahtui kaikkiaan 977 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Onnettomuuksissa kuoli 61 ja loukkaantui 1 250 ihmistä.

Kuolleita oli 10 vähemmän ja loukkaantuneita 139 enemmän kuin vuoden 2021 vastaavana aikana.

Surmansa saaneista 45 oli liikkeellä henkilöautolla, 4 moottoripyörällä ja 1 kuorma-autolla. Jalankulkijoita kuoli 8 ja polkupyöräilijöitä 3.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

Luka Nurmi jälleen palkintokorokkeella Ferrari Challenge -sarjan osakilpailussa

Kuva: Ferrari AF Corse.

Luka Nurmi ajoi Unkarin Ferrari Challenge -ratasarjan Hungaroringin kisassa palkintopallille.

Lauantaisessa aika-ajossa yleiskilpailun viidennen ja sunnuntaisessa neljännen lähtöruudun saavuttanut sarjan ainoa suomalaiskuljettaja ohitti kummassakin kilpailussa yhden kanssakilpailijan ja näin hän paketoi mollivoittoisesti sujuneen kilpailuviikonlopun palkintokorokkeen alimpaan sijaan.

EM-sarjan tilanteessa Nurmi on silti tukevasti mitalitaistelussa kun ajamatta on vielä kahdeksan osakilpailua.

18-vuotias ranskalainen Doriane Pin hallitsi Hungaroringin osakilpailuja ja näin kahdella suvereenisella voitollaan hän on 28 pisteen karkumatkalla kolmannella sijalla olevasta Luka Nurmesta. Kaksi hopeasijaa Unkarista napannut belgialainen John Wartique on 13 pistettä Luka Nurmea edellä.

Ferrari Challenge EM-sarjan neljäs osakilpailuviikonloppu ajetaan viiden viikon päästä Saksan Hockenheimissa, jossa odotettavissa on myös samanlaiset helteiset olosuhteet.

Ferrari Challenge EU Hungaroring (Unkari), la 18.6.2022: top-5:
1. Doriane Pin (FRA), 17 kierrosta
2. John Wartique (BEL), +6,626s
3. Josef Kral (CHE), +16,184s
4. Luka Nurmi (FIN), +24,723s
5. Ange Barde (FRA), +25,016s

Ferrari Challenge EU Hungaroring (Unkari), su 19.6.2022: top-5:
1. Doriane Pin (FRA), 16 kierrosta
2. John Wartique (BEL), +2,954s
3. Luka Nurmi (FIN), +13,306s
4. Nicolo Rosi (SUI), +21,870s
5. Josef Kral (CHE), +24,546s

Sarjatilanne 6/14 osakilpailua: PRO-luokka, Top-5:
1. Doriane Pin (FRA), 91p
2. John Wartique (BEL), 76p
3. Luka Nurmi (FIN), 63p
4. Andian Sutil (FRA), 28p
5. Max Mugelli (ITA), 24p

Ferrari Challenge EM-sarjan kilpailukausi 2022
– 22.-24.7.2022 – Hockenheim (Saksa)
– 16.-18.9.2022 – Silverstone (Englanti)
– 7-9.10.2022 – Mugello (Italia)
– 26-30.10.2022 – Finali Mondiali Imola (Italia)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

 

Poliisi ei yksin pysty poistamaan mopoilun aiheuttamia häiriöitä

Mopovalvonta, Arkistokuva. Kuva: Poliisi.

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on käynyt keskusteluja alueensa isoimpien kuntien kanssa siitä, mitä mopoiluun liittyville ongelmille voitaisiin yhteistyössä tehdä. Erityisesti ajotapa ja ajamisesta aiheutuva meteli, tarpeeton ajeleminen yöaikaan taajamissa ja koulujen pihoilla sekä kovaääniset kiihdyttelyt häiritsevät alueen asukkaita.

Kesäkausi on täydessä vauhdissa ja poliisin liikennetyössä tämä näkyy siinä, että häiritsevästä mopoilusta tulee poliisille paljon palautetta. Nuoret ovat nyt vapaalla opinnoistaan, ajokelit mopoiluun ja autoilla ”kruisailuun” ovat ihanteelliset ja taajamien ulkopuolella nuoret ovat jopa traktoreilla liikenteessä.

Pääosa nuorista osaa käyttäytyä liikenteessä kuten pitääkin; he noudattavat liikennesääntöjä, ajoneuvot ovat kunnossa ja vain ani harvalle sattuu onnettomuuksia.

Mutta on myös niitä nuoria kuljettajia, jotka eivät noudata lakia: ajotapa on tieliikennelain vastaista, käytös riskialtista ja pahimmissa tapauksissa riskihakuista. Myös ajoneuvot ovat paikoin ajoneuvolain vastaisia. Kun mopoja, jarruja ja moottoreita viritellään, aiheutuu niistä konkreettista vaaraa kuljettajille, matkustajille ja muille tienkäyttäjille.

Pelkällä poliisin valvonnalla ei mopoilun häiriöitä korjata eikä ratkaista

Mopoilukulttuurin muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan yhteistyötä kaupunkien ja kuntien asukkaiden ja aivan erityisesti lasten ja nuorten vanhempien kanssa. Itä-Uudenmaan poliisilaitos on käynyt keskusteluja alueensa isoimpien kuntien kanssa siitä, mitä mopoiluun liittyville ongelmille voitaisiin yhteistyössä tehdä.

Esimerkiksi Järvenpään kaupunki korostaa omalta osaltaan viestinnässään huoltajien vastuuta lasten ja nuorten liikennekäyttäytymisessä. Monet perustaidot opitaan kotona, kuten myös sujuva ja toiset huomioon ottava käyttäytyminen liikenteessä. Liikennekasvatusta annetaan toki kouluissa, mutta ensisijainen vastuu asiassa on kuitenkin perheillä.

Holtiton mopoilu vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta

– Erityisesti ajotapa ja ajamisesta aiheutuva meteli, tarpeeton ajeleminen yöaikaan taajamissa ja koulujen pihoilla sekä kovaääniset kiihdyttelyt häiritsevät ihmisiä. Näistä tulee poliisille runsaasti palautetta ja valvontapyyntöjä kaikista alueemme kaupungeista ja kunnista, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnasta.

– Kouluissa tehdään liikennekasvatustyötä mutta sekään ei yksin riitä. Tärkeässä roolissa ovat lasten ja nuorten huoltajat. Hehän useimmiten ovat niitä, jotka mopoilun myös rahoittavat. Kun mopoilun pelisäännöt ovat selvät ja toisten huomioiminen liikenteessä ja muutenkin ulkoillessa otetaan paremmin huomioon, säästytään monelta mielipahalta ja myös onnettomuuksilta, Sartanen painottaa.

Kokoontumisajot yleistyvät koko ajan

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on kesäaikana lähes joka viikonloppu mopomiitti tai muu vastaava kokoontumisajo käynnissä.

– Ilmiö yleistyy koko ajan. Kokoontumiset ovat usein ilman virallista järjestäjää, ne ovat spontaaneja tapahtumia. Niiden yhteydessä nähdään usein hyvin vaarallista ajotapaa, kun niissä ajetaan isoissa letkoissa ylinopeutta. Lisäksi mukana tulee aina kovaa metelihaittaa ja runsaasti päästöjä, Sartanen korostaa ja peräänkuuluttaa kaikilta nuorilta kunnioittavaa ajotapaa.

– Kyse on itsensä ja toisten tienkäyttäjien kunnioittamisesta siten, että ajetaan turvallisesti ja arvostetaan omaa harrastusta kunnioittamalla sääntöjä ja muita.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //  

Volvo Trucks on aloittanut testit vetykuorma-autolla

Kuva: Volvo Trucks.

Kuvittele kuorma-autoa, joka päästää vain vesihöyryä, tuottaa omaa sähköä ja jonka toimintasäde on jopa 1 000 km. Se on mahdollista vedyllä toimivilla polttokennoilla, ja Volvo Trucks on alkanut testata ajoneuvoja tällä uudella tekniikalla.

Kuljetusten hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Volvo Trucks tarjoaa jo tänään akkusähkökuorma-autoja ja uusiutuvilla polttoaineilla, kuten biokaasulla, toimivia kuorma-autoja.

Tämän vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla tuotevalikoimaan lisätään kolmas CO2-neutraali vaihtoehto – vedyllä toimivat polttokennosähkökuorma-autot.

– Olemme kehittäneet tätä tekniikkaa jo muutaman vuoden, ja on hienoa nähdä ensimmäiset kuorma-autot onnistuneesti ajamassa testiradalla. Akkusähkön ja polttokennosähkön yhdistelmän avulla asiakkaamme voivat poistaa kokonaan CO2-päästöt kuorma-autoistaan kuljetustehtävistä riippumatta, sanoo Roger Alm, Volvo Trucksin johtaja.

Polttokennokäyttöisten sähkökuorma-autojen toimintasäde on verrattavissa useisiin dieselautoihin – jopa 1000 km – ja tankkausaika alle 15 minuuttia.

Kokonaispaino voi olla noin 65 tonnia tai jopa enemmän, ja kahdella polttokennolla on kapasiteettia tuottaa 300 kW sähköä.

Asiakastestit alkavat muutaman vuoden kuluttua ja kaupallistamista suunnitellaan tämän vuosikymmenen jälkipuoliskolle.

– Vetykäyttöiset polttokennosähkökuorma-autot soveltuvat erityisen hyvin pitkiin matkoihin ja raskaisiin, energiaa vaativiin tehtäviin. Ne voisivat olla vaihtoehto myös maissa, joissa akun latausmahdollisuudet ovat rajalliset, Alm sanoo.

Tuottaa itse sähköä

Polttokenno tuottaa itse oman sähkönsä vedystä sen sijaan, että sitä ladataan ulkoisesta lähteestä. Ainoa vapautuva sivutuote on vesihöyry.

Polttokennot toimittaa Volvo Groupin ja Daimler Truck AG:n yhteisyritys cellcentric. Cellcentric rakentaa yhden Euroopan suurimmista polttokennojen sarjatuotantolaitoksista, jotka on kehitetty erityisesti raskaita ajoneuvoja varten.

Vihreää vetyä tarvitaan lisää

Polttokennoteknologia on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa ja uudella tekniikalla on monia etuja, mutta myös haasteita. Yksi niistä on laajamittainen vihreän vedyn* tarjonta. Toinen on se, että raskaiden ajoneuvojen tankkausinfrastruktuuria ei ole vielä kehitetty.

– Odotamme vihreän vedyn tarjonnan kasvavan merkittävästi seuraavan parin vuoden aikana, koska monet teollisuudenalat ovat riippuvaisia siitä vähentäessään hiilidioksidipäästöjä. Emme kuitenkaan malta odottaa liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, olemme jo myöhässä. Joten selkeä viestini kaikille kuljetusyrityksille on aloittaa matka tänään akkusähköllä, biokaasulla ja muilla saatavilla olevilla vaihtoehdoilla. Polttokennokuorma-autot ovat tällöin tärkeä lisä pidempiin ja raskaampiin kuljetuksiin muutaman vuoden kuluttua, Alm sanoo.

* Vihreää vetyä tuotetaan käyttämällä uusiutuvia energialähteitä, kuten tuulta, vettä ja aurinkoa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN  PÄIVITTÄINEN UUTISKIRJE //