Rallicrossin MM-sarjan ensimmäinen täyssähköautoilla kilpailtu MM-osakilpailu on ajettu Hellin moottoriradalla Ramuddenissa Norjassa.
CE Dealer Team RX1e-täyssähköautolla kilpailevalle Niclas Grönholmille ensimmäinen viikonloppu uuden auton kanssa oli vaikea. Tekniikkamurheista sekä yhdestä kolarin aiheuttamasta keskeytyksestä huolimatta Grönholm raivasi tiensä finaaliin, jossa hän ajoi viidenneksi.
– Auton kanssa on vielä paljon tekemistä. Emme löytäneet siihen koko viikonlopun aikana riittävän nopeita säätöjä. Olimme tasaisesti 0,4 sekuntia kierroksella kärkeä perässä.
– Tänään kierrokset jäivät vähiin. Ensimmäisessä erässä hajosi takajousitus, toisessa kanssakilpailija ajoi ensimmäisessä mutkassa suoraa etupyörään ja sen seurauksena hammastanko hajosi. Siinä vaiheessa kisamme näytti melko murheelliselta. Sitten semifinaaliin sain valita ensimmäisenä lähtöpaikan. Pito oli hyvä ja pääsin kärkeen, karkuun ja lopulta lähdön voittoon, Grönholm kertasi.
Kauden avausosakilpailun finaaliin Grönholm sai valita lähtöpaikkansa toisena. Tämän vuoden uutuus on, että finaalissa autot lähetään rinnakkain samasta rivistä liikkeelle.
– Jouduin ensimmäisessä mutkassa kahden auton väliin, ajauduin radan reunalle ja ajoin kakkosmutkasta viimeisenä ulos. Se startti oli sitten pitkälti siinä, sillä jos edessä ajaville ei tekniikkamurheita tule niin ohittaminen näillä autoilla on vaikeata. Ei viimeisestä sijalta yleensä nousta enää mihinkään niin kuin ei tänäänkään.
– Tiimimme on tehnyt valtavasti töitä, mutta he eivät vielä saaneet palkintoa siitä. Nyt tiedämme missä vauhdillisesti olemme ja mitä osa-alueita pitää seuraaviin osakilpailuihin kehittää, Grönholm summaa.
Rallicrossin MM-sarja jatkuu 3.–4. syyskuuta Riiassa Latviassa, jossa ohjelmassa on sarjan kaksi seuraavaa MM-osakilpailua.
FIA World RX, RX1e-luokka, Ramudden, Norja
1. Johan Kristoffersson (S) Volkswagen RX1e 3:17.885
2. Timmy Hansen (S) Peugeot 208 RX1e + 3.692
3. Ole Christian Veiby (N) Volkswagen RX1e + 4.057
4. Klara Andersson (S) PWR RX1e + 5.049
5. Niclas Grönholm (FIN) PWR RX1e + 5.332
MM-pistetilanne 1/11 osakilpailua:
1. Johan Kristoffersson (S) 20
2. Timmy Hansen (S) 16
3. Ole Christian Veiby (N) 13
4. Klara Andersson (S) 12
5. Niclas Grönholm (FIN) 11
6. Gustav Bergström (S) 10
7. Kevin Hansen (S) 9
8. Rene Münnich (GER) 8


