Luka Nurmi teki historiaa: Ferrari Challenge ratasarjan MM-titteli Suomeen!

Tamperelainen Luka Nurmi, 17, ei antanut kanssakilpailijoilleen mitään mahdollisuuksia Italian Mugellossa ajetussa kilpailukauden Ferrari Challenge ratasarjan päätösviikonlopussa.

Ensiksi perjantaina hän aika-ajoissa ajoi uuden Mugellon kilparadan kierrosennätyksen ja voitti kauden toiseksi viimeisen EM-sarjan osakilpailun.

Lauantaina samanlainen suoritus toi EM-sarjan päätösosakilpailun voiton, jonka myötä hän saavutti EM-pronssimitalin ja nosti tanskalaisen Formula Racingin tiimien Mestariksi.

Kansainvälisen debyyttivuotensa päätteeksi Nurmi paketoi kilpailukauden hattutemppuun kun hän tänään johti MM-finaalia aina sen lähdöstä maaliin saakka.

Näin suomalaiskuljettaja putsasi Mugellon finaaliviikonlopun palkintopöydän ja teki jälleen suomalaista moottoriurheiluhistoriaa; Nurmi on kautta aikain ensimmäinen suomalainen, joka on voittanut Ferrari Challenge ratasarjan MM-finaalin.

– Kolme hienoa voittoa kolmesta kisasta, uusi Mugellon radan kierrosennätys, kaikkien kilpailujen nopein kierrosaika ja MM-tittelin lisäksi myös tiimien Mestaruus. Eipä oikeastaan yhtään tämän paremmin olisi voinut mennä. Johdin jokaista kilpailua lähdöstä maaliin, joten eipä siinä oikeastaan muuta kerrottavaa kilpailuista jäänyt. Hienolta tuntuu voittaa MM-finaali tuhansien Tifosojen edessä, Nurmi kertoo.

Kansainvälisen GT-autourheilusarjan debyyttivuottaan Nurmi summaa arvosanalla kiitettävä.

– Puoli vuotta sitten Monzassa saavutin urani ensimmäisen voiton. Sen jälkeen kesä meni tahmaisesti kun en minulle täysin aikaisemmin tuntemattomilla radoilla pystynyt toivotunlaiseen tulostasoon. Sitten syyskuussa SPA-Francorchampsissa ketsuppipullo jälleen voiton myötä aukesi ja nyt Mugellossa pääsin näyttämään osaamistani. Vaikka harmillisesti mahdollisuus sarjan voitosta ja hopeasijasta kaatui muutamiin pisteettömiin osakilpailuihin niin siitä huolimatta olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen kansainväliseen GT-autojen kilpailukauteen ja siihen, että sain myös maineikkaan AF Corsen tiimipäällikkö Amato Ferrarin hyräilemään tyytyväisyyttä, Nurmi jatkaa.

Sunnuntain MM-finaalissa Nurmi ratkaisi kilpailun edukseen jo sen ensimmäisillä metreillä kun hän pystyi jättämään Ferrari Challenge EM-sarjan tuoreen mestari Michelle Gattingin sekä italialaisen Niccolo Schiron taakseen.

Gatting jäi lopulta palkintosijojen ulkopuolelle ja näin yhdysvaltalainen Cooper MacNeil nousi MM-pronssille. Nurmi voitti MM-hopeaa napanneen Niccolo Schiron lopulta 0,445 sekunnilla.

Ferrari Challenge World Finals, Mugello su 21.11.2021:(Top 3)
1. Luka Nurmi (FIN), Formula Racing, 13 kierrosta
2. Niccolo Schiro (ITA), Rossocorsa, +0,445s
3. Cooper MacNeil (USA), Ferrari of Westlake, +5,835s

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //   

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!