Kuten tavallista — kaikki säilyy erilaisena

Oheinen juttu perustuu saksalaisen Auto Motor und Sport -lehden päätoimittajan Jochen Knechtin ajatuksiin.

Knecht avaa autotehtaitten maailmanlaajuista tilannetta. Artikkelinsa ingressissä hän kysyy alkajaisiksi ”Wie gehabt: Es bleibt alles anders.” Eli tutummalla kielellä ”Kuten tavallista kaikki säilyy erilaisena.”

 

Tähän hän vastaa ”onko corona-kriisi autoteollisuuden kannalta myös sirukriisi?”

Näin yksinkertaista se ei ikävä kyllä voi olla. Eipä voi, kyseessä on myös autoteollisuutta aiemmin vaivannut puolijohteiden viivästyminen.

Jochen Knechtin herättämän aiheen johdosta on tässä yhteydessä aiheellista tuoda esiin autoteollisuuteen liittyviä vaiheita ja tosiasioita.

Maailman tilanne

Autojen valmistaminen on perinteisesti perustunut joidenkin osien hankkimiseen alihankkijoiden tuottamina. Tämän hajauttamisen on todettu olleen järkevää. Normaalioloissa systeemi toimii sovitulla tavalla.

Uutiset maailmalta ovat jo vuosia kertoneet autoteollisuuden vaikeuksista koskien alihankkijoiden toimitusviivästyksiä. Ongelmia on esiintynyt valmistajien eri maissa sijaitsevissa tuotantolaitoksissa.

Hankalammissa tapauksissa ratkaisuksi on väläytelty jopa tuotannon siirtämistä konsernin toisessa maassa sijaitsevaan tehtaaseen.

Se jos mikä on paljastanut kokoonpanolinjojen häiriöt. Yhdenkin osan myöhästyminen on johtanut kokoonpanolinjan pysäyttämiseen.

Nyt Convoy-mielenosoitukset eri puolilla maailmaa tuovat vielä omat viivästyksensä.

2000-luvun alkuvuosina ongelmien rinnalle nousi ilmaston saastuminen, joka koskettaa sekä autojen valmistamista että niiden käyttöä.

Pari vuotta kestänyt maailmanlaajuinen corona-kriisi on nostettu osasyylliseksi. Sen on osaltaan todettu vaikuttaneen autojen kokoonpanoon.
Todellinen ongelma, yllätyksenä tullut, on ollut puolijohteiden maailmanlaajuiseksi paisunut saannin vaikeutuminen.

Tämä digitalisoitumiseen ja sähköistymisen lisääntymiseen tähdännyt toiminta osui siksi kriittiseen aikaan. Sirujen puutteessa valmistajat ovat kohdanneet todella vakavia pulmia autojen kokoonpanossa.

Tilannetta on pyritty helpottamaan korvaamalla suosioon tulleet digitaaliset laitteet tutuilla analogisilla. Näin pyritään varmistamaan tuotantomäärien säilyminen.

Ongelma on sitä luokkaa, että mikäli tietokonesirut eivät ole käytössä merkitsee se sitä, että maailmanlaajuisesti 4 miljoonaa autoa jää valmistamatta.

Automotive Logistics: Autoteollisuuden toimitusketjun logistiikkaongelmat jatkuvat

Autonosien ja uusien autojen toimitusvaikeuksia koronan ensimmäisen aallon jälkeen pidettiin vain hetkellisenä häiriönä, mutta sirupula ja laivakuljetusten ongelmat ovat pitkittäneet tuskaa edelleen, pohditaan Automotive Logistics -lehden artikkelissa.

Logistiikka-alan asiantuntijat uskovat haasteiden jatkuvan myös tänä vuonna: kun satamat saavat konttisuman purettua, on vastassa seuraava pullonkaula eli työntekijäpula maakuljetuksissa ja jakelukeskuksissa.

Häiriöt globaalissa laivaliikenteessä eivät juurikaan näyttäneet merkkejä yllättävistä ongelmista.

Luettelossa 2 400 automallia

Auto Motor und Sport -lehden muhkea katsaus vuoden 2022 autotarjonnasta esittelee yli 2400 automallia sekä niiden eri maissa sekä maanosissa toimivista valmistajista.

Sisällöstä selviää myös eri automallien kehittäminen yhä laajenevaan ja monipuoliseen käyttöön, esimerkkinä tavarankuljetuksien lisääntyminen.

Mielenkiintoinen kokoelma esittelee eri maissa valmistetut sarjavalmistetut merkit sekä alueellisesti tarjottavat vaihtoehdot. Kyllä pitäisi jokaiselle löytyä sopiva vaihtoehto!

Teksti: Usko Sipilä.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here