Konsta Lappalaisen Italian GT-osakilpailusta muodostui unohdettava viikonloppu

Eurooppalaisessa urheiluautosarja GT World Challenge Europessa kilpaileva Konsta Lappalainen jatkoi kilpailukauttaan viime viikonloppuna Italiassa Misanon radalla. Kauden toinen kahdesta lyhyestä, tunnin mittaisesta sprint-osakilpailusta koostunut kilpailuviikonloppu ei lunastanut espoolaisen kovia odotuksia, ja tuloksena olivat 22. sija ja keskeytys alleviivaten viikonlopun haasteita.

-Haastava viikonloppu kokonaisuudessaan. Oltiin koko ajan hieman perässä tiimikavereita, eikä löydetty meille sopivia säätöjä autoon, Lappalainen summasi.

Kilpailuviikonloppu käynnistyi lauantaina ensimmäisen lähdön aika-ajoilla. Lappalaisen kanssa Emil Frey Racingin Ferrari 296 GT3 Evon jakava Italian Matteo Cairoli oli ajovuorossa ensin, ja haasteet ratarajojen kanssa tarkoittivat 43. lähtöruutua joukon takana. Cairoli ja varikkopysähdyksen aikana ohjaimiin hypännyt Lappalainen tekivät voitavansa, ja tulos maalissa oli lopulta 22.

-Lauantain aika-ajossa ratarajat olivat tiimikaverille liikaa, eikä kolmesta aikakierroksesta yhtäkään hyväksytty. Ruudusta 43 oli paha lähteä tekemään taikoja, toki teimme voitavamme, Lappalainen kertasi avauslähtöä.

Sunnuntaina vuorossa oli Lappalaisen aika-ajo viikonlopun toiseen lähtöön. Espoolainen ajoi Ferrarinsa ruutuun yhdeksän, mutta varikkopysähdyksen jälkeen mekaaninen vika pysäytti ajokunnan kilpailun.

-Sunnuntain aika-ajossa löydettiin auton säätöjä parempaan päin, ruutu 9 ja puoli kymmenystä tiimintoisesta autosta alkoi näyttää jo positiiviselta. Varikkopysähdyksen jälkeen ilmennyt vaihdelaatikkovika kuitenkin keskeytti meidän kisan, Lappalainen avasi.

Lappalaisen kausi jatkuu Sprint Cup -osakilpailuiden parissa Ranskan Magny-Coursissa heinä-elokuun vaihteessa. Askelmerkit Misanoa parempaan viikonloppuun ovat selkeät.

-Tämä on motorsportia välillä, eikä sille mahda mitään. Nyt pitää keksiä ratkaisu siihen, miksi olimme tiimin toista auto perässä, ja keksiä ne ennen seuraavaa kisaa. Tästä voi vain parantaa, Lappalainen päätti.

GT World Challenge Europe -sarja jatkuu 31.7.-2.8. Ranskan Magny-Coursin radalla.

GT World Challenge Europe Misano

Lähtö 1

1.Weerts / Van der Linde 35 kierrosta BMW (Team WRT)
2.Feller / Buus +19,659 Porsche (Lionspeed GP)
3.Auer / Engel +20,148 Mercedes-AMG (Winward Racing)
4.Vermeulen / Green +35,755 Ferrari (Emil Frey Racing).
*****
22. Lappalainen / Cairoli +2:06,525 Ferrari (Emil Frey Racing)

Lähtö 2

1.Weerts / Van der Linde 38 kierrosta BMW (Team WRT)
2. Juncadella / Gounon +2,977 Mercedes-AMG (Team Verstappen)
3. Auer / Engel +14,049 Mercedes-AMG (Winward Racing)
4. Rossi / Hesse +15,450 BMW (Team WRT)
*****
Kesk. Lappalainen / Cairoli Ferrari (Emil Frey Racing)

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

 

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän