Autotoday 10 vuotta sitten: Suomen on parannettava liikenneturvallisuutta

Kuva: CvB.

Kymmenen vuotta sitten julkaistiin EU:n raportti liikenneturvallisuudesta. Raportti ei ollut kovin myönteinen Suomen osalta.

Suomen on parannettava liikenneturvallisuutta

Euroopan liikenneturvallisuusneuvoston raporttin mukaan Suomi on liikenneturvallisuudessa Euroopan keskikastia. EU on asettanut tavoitteeksi puolittaa liikennekuolemat vuoteen 2010 mennessä. Suomi ei ole lähelläkään tavoitetta.

EU:ssa on vähennetty kuolemia 28 %, joka on myös kaukana tavoitteista. Lähimpänä tavoitetta ovat Luxemburg, Ranska ja Portugali, joissa liikennekuolemat ovat jo lähes puolittuneet viimeisten 8 vuoden aikana. Suomessa kuolemat ovat vähentyneet 20 %, Ruotsissa 30 %, mutta Tanskassa ja Norjassa vain alle 10 %.

Vuoden 2008 tilastot osoittavat, että paras vuotuinen kehitys tapahtui Virossa ja Liettuassa. Näissä molemmissa liikennekuolemat putosivat vuodesta 2007 kolmanneksella. Kehitys oli hyvä myös Sloveniassa (-27 %) ja Latviassa (-25 %).

Pohjoismaista Ruotsissa liikennekuolemat vähenivät viime vuonna 16 %, Suomessa 10 % ja Tanskassa 3 %. Norjassa kuolemat sitä vastoin lisääntyivät 10 % edellisvuodesta.

Suomen tavoite oli enintään 250 liikennekuolemaa vuonna 2010.

– Siihen ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia, sanoo liikenneturvallisuusjohtaja Pekka Sulander Liikennevakuutuskeskuksesta.

Juttu oli Autotodayssa 26.6.2009.

Toimituksen kommentti: Vuonna 2010 Suomen liikenteessä kuoli 272 ihmistä. Vasta vuonna 2014 päästiin alle 250 liikennekuolemaa, jolloin liikenteessä kuoli 229 ihmistä. Viime vuonna liikennekuolemien määrä oli 223 ihmistä.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here