Autotoday 10 vuotta sitten: "Saab panostaa isosti bioetanoliautoihin"

17.6.2018 23.45

Tasan kymmenen vuotta sitten Saab oli viellä voimissaan ja oli yksi merkittävä toimija etanoliautoilussa. Autoalan lama vei kuitenin Saabin mennessään, eikä flexifuel-autoilu ole saanut kaivattua nostetta.

Saab panostaa isosti bioetanoliautoihin

E85-polttoainetta (85 % etanolia ja 15 % bensiiniä) käyttävien autojen markkinat kasvavat voimakkaasti Ruotsissa. Maassa ylitettiin jo 100 000 flex-fuel -auton raja, kun Saab luovutti asiakkaalleen uuden Saab 9-3 BioPowerin.

Saab kertoo, että yhtiö on ollut bioetanoliautojen uranuurtaja ja nostamassa Ruotsia uusiutuvia polttoaineita käyttävien maiden kärkipaikalle.

Markkinat ovat kehittyneet nousujohteisesti, sillä ensimmäisen seitsemän vuoden aikana Ruotsissa myytiin kaiken kaikkiaan vain 300 etanolia käyttävää autoa, mutta kuusi vuotta tästä erimerkkisiä flex-fuel -malleja oli myyty jo 50 000.

Seuraavat 50 000 autoa on toimitettu asiakkaille Ruotsissa viimeisen 15 kuukauden aikana.

Ensimmäinen BioPower -mallinimen saanut etanoli-Saab oli vuonna 2005 esitelty Saab 9-5 BioPower. Sen esittelyä seurasi myyntipiikki, joka jatkuu edelleen.

Saabin BioPower-malliston menestystä on vauhdittanut se, että pienemmistä CO2-päästöistään huolimatta autojen ominaisuuksista ei ole tarvinnut tinkiä. Pikemminkin päinvastoin, sillä E85-polttoaineella Saabin turboteknologiasta saadaan enemmän irti ja moottorit tuottavat jopa 30 hevosvoimaa enemmän tehoa kuin vastaava bensiinimoottori.

Markkinoiden kasvua Ruotsissa on auttanut myös viranomaisten, polttoaineentuottajien, jälleenmyyjien ja autonvalmistajien tiivis yhteistyö.

Uudistuvia polttoaineita käyttävät ympäristöystävälliset autot saavat muun muassa helpotuksia veroissa eikä niistä joudu maksamaan päästömaksuja. Ympäristöystävällisiksi luokitelluille autoille on kaupunkien keskustoissa myös runsaasti ilmaista pysäköintitilaa.

– Bioetanoli on yksi monista ratkaisuista, joilla voimme rakentaa kestävämpää tulevaisuutta. Se on myös tällä hetkellä paras ratkaisu CO2-päästöjen kasvun hillitsemiseksi, Saabin BioPower -autoista vastaava johtaja Anna Langenius toteaa.

Juttu julkaistiin Autotodayssa 17.6.2008

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän