17.6.2018 23.06
Unibetin F1-asiantuntija Mika Häkkinen pohdiskelee uudessa kolumnissaan Valtteri Bottaksen nousua uhkaamaan Lewis Hamiltonia.
Ferrarin Sebastian Vettelin sunnuntainen voitto oli hänelle kauden kolmas, ja sitä on jo odotettu. Ferrari on ollut vahva koko kauden, ja talli on muutamaan otteeseen hukannut mahdollisen voiton.
Nyt näyttää siltä, että tulevissa Euroopan kisoissa Ranskasta alkaen nähdään tiukka taisto Vettelin, Hamiltonin ja Bottaksen välillä.
Lasken Bottaksen mukaan, koska vaikka hän on kolmantena pistetilanteessa ja vain kaksi pistettä edellä Red Bullin Daniel Ricciardoa.
Valtteri on ollut tasainen ja Kanadan kakkossija toi tärkeitä pisteitä.
Jos Bottas olisi voittanut Bakussa lopun rengasrikon sijaan, hän olisi aivan kärjen tuntumassa mestaruustaistelussa.
Hamiltonin Kanadan viikonloppu meni sinne päin. Hänelle näyttää joskus käyvän niin, ja vain hän itse tietää siihen syyn.
Jos Bottaksen tasaisuus jatkuu, tilanne Lewisin ja Valtterin välillä voi kehkeytyä erittäin mielenkiintoiseksi tulevina kuukausina.
Sillä välin Mercedeksen pitää tehdä töitä, koska heidän olisi pitänyt olla vahvempia Kanadassa. Ei ihme, että tallipäällikkö Toto Wolff oli kisan jälkeen tyytymätön.
Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider