Automaahantuojan terveiset hallitukselle: Auto-Bon

Kuva: Auto-Bon.

Kesän ollessa lopuillaan ja markkinoiden ollessa epävakauden tilassa maahantuojat miettivät kuumeisesti syksyn tilannetta ja tulevaa ensi vuotta.

Autotoday haluaa välittää automaahantuojien toiveet ja pelot Suomen hallitukselle.

Lähetimme automaahantuojille kolme kysymystä.

Ohessa Auto-Bon Oy:n toimitusjohtajan Markus Vuolteen vastaukset.

Mikä on Suomen tämän hetken kiireellisin ratkaisua odottava asia a) autoilussa, b) autokaupassa, c) liikenteessä yleisemmin?

a) Hallituksen vastuu liikenteen päästöjen alentamiseksi olisi nopeasti konkretisoitava toimenpiteiksi. Suomessa uusina ensirekisteröityjen ajoneuvojen päästöt ovat selvästi laskeneet teknologian kehittymisen ja CO2-päästöihin pohjautuvan vero-ohjauksen myötä. Käytettynä maahantuotujen autojen päästöt taas vievät Suomen liikenteen päästörasitetta aivan päinvastaiseen suuntaan.

b) Kiireellisin asia on kevytautosekoilun ratkaiseminen nuorten tiellä liikkujien turvallisuuden varmistamiseksi. Mopoautojen korvaaminen turvallisilla kevytautoilla on vastuullinen ratkaisu ja vaatii poliitikoiltamme järkiperäisiä, itsenäisiä ja rohkeita ratkaisuja.

c) Vapaan liikkuvuuden turvaaminen turvallisesti ja eriarvoistamatta kansalaisia on keskeinen liikenteen tavoite. Julkisen liikenteen tukeminen muuttoliikkeen mukaisilla maantieteellisillä alueilla, ilman autoilun oikeuden heikentämistä on tärkeää liikennepoliittisia päätöksiä tehtäessä.

Missä näistä asioista hallituksen tulisi ottaa määrätietoinen rooli, millä aikataululla ja millä perusteella?

Hallituksen vastuu liikenteen päästöjen alentamiseksi olisi nopeasti konkretisoitava toimenpiteiksi. Suomessa uusina ensirekisteröityjen ajoneuvojen päästöt ovat selvästi laskeneet teknologian kehittymisen ja CO2-päästöihin pohjautuvan vero-ohjauksen myötä. Käytettynä maahantuotujen autojen päästöt taas vievät Suomen liikenteen päästörasitetta aivan päinvastaiseen suuntaan.

Käytettynä maahantuotujen saastuttavien ajoneuvojen verotuki pitäisi saattaa samalle viivalle uutena ensirekisteröityjen ajoneuvojen kanssa. Nykyinen malli lisää liikenteen päästötaakkaamme.

Mikä on nopeavaikutteisin merkityksellinen keino vähentää maantieliikenteen CO2-päästöjä Suomessa?

Autokannan uudistaminen autoverotusta uudistamalla ja käytettyjen maahantuonnin etuisuudet poistamalla.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //

3 KOMMENTIT

  1. Muissa-maissa tuetaan vähäpäästöisten autojen hankitaa. Täällä ”konkurssi-Suomessa” keksitään kyllä uusien sähköautojen verotuksen lisäämistä,saattepa nähdä! Suomen talous on perustunut vientiin,mutta eihän täällä kannata mitään enää valmistaa. Syy: meidän kaikkien ahneuden takia. Siinä teille miettimistä,ei kun hevosajo-neuvojen ostoon!

  2. On väärä tapa verrata käytettynä maahantuotujen autojen CO2-päästöjä ja uusien autojen päästöjä. Uusi ja käytetty auto eivät usein ole toistensa vaihtoehtoja. Käytettynä maahantuodutkin autot korvaavat vanhemman auton mutta onko uusi auto sittenkään ekologisempi vaihtoehto, kun mittarina on tällä hetkellä vain CO2-päästölukema?

  3. Hyväkuntoisen, uudehkon käytetyn auton ”valmistuksessa” ei synny lainkaan päästöjä, kuten uuden valmistuksessa. Nopein keino CO2-päästöjen pienentämiseen on kotimaisen biopolttoaineentukeminen niin, että sen myyntihinta asettuu fossiiliten alapuolelle. Miksi nämä ”päästö” laskelmat perustuvat siihen, että käytetään fossiillisia polttoaineita, vaikka päästötön vaihtoehtokin on. Ja se on teknologianeutraali eli käy myös vanhempiin autoihin. Lopettakaa vouhotus.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here