Yhä useampi uusista autoista kulkee vaihtoehtoisilla käyttövoimilla  — myös käytettynä maahantuoduista

Kuva: CvB

Ladattavien hybridien ja sähköautojen osuus käytettyinä maahantuoduista autoista ennätyskorkea

Sähköllä tai kaasulla kulkevien henkilöautojen ja ladattavien hybridien osuus kaikista autoista on vielä pieni, mutta kasvaa vauhdilla.

Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien henkilöautojen osuus oli alkuvuonna ensirekisteröinneistä 6,5 % ja käytettynä maahantuoduista peräti 17,6 %.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi myös liikennesektorille on asetettu kunnianhimoisia tavoitteita kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Tällä hetkellä liikenne tuottaa noin viidesosan kaikista Suomen kasvihuonekaasupäätöistä, joista yli 90 % aiheutuu tieliikenteestä.

– Tieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää monin keinoin kuten lisäämällä joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn osuutta, vähentämällä ajosuoritetta ja siirtymällä liikennevälineiden käyttövoimissa vaihtoehtoisiin käyttövoimiin. Tällöin entistä useampi auto kulkisi sähköllä, biokaasulla, korkeaseosetanolilla tai vedyllä, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Outi Ampuja.

Kuva: Traficom.

Alkuvuonna vauhti on kiihtynyt

Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivia henkilöautoja on liikennekäytössä vielä vähän, mutta määrä on kasvava. Vuonna 2018 niiden osuus oli 0,9 % kaikista liikennekäytössä olevista henkilöautoista. Muutos näkyy myös vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien henkilöautojen ensirekisteröintien puolella.

Vuonna 2018 vaihtoehtoisia käyttövoimia ja polttoaineita (sähkö, kaasu, ladattavat hybridit ja flexfuel) hyödyntäviä henkilöautoja ensirekisteröitiin 6 869 ja niiden osuus kaikista henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli noin 5,7 %.

Alkuvuoden aikana vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivien henkilöautojen osuus ensirekisteröinneistä on noussut entisestään ja oli 6,5 %. Kaiken kaikkiaan tammi-toukokuussa ensirekisteröitiin 3 243 vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivaa henkilöautoa.

Vuoden 2018 määrä oli lähes kaksinkertainen vuoteen 2017 nähden, jolloin vaihtoehtoisten käyttövoimien osuus henkilöautojen ensirekisteröinneistä oli 2,9 %. Vastaavat osuudet olivat 1,4 % vuonna 2016 ja 0,85 % vuonna 2015.

Kuva: Traficom.

Käytettynä maahantuoduista jopa joka viides

Suomessa myydään uusia henkilöautoja vuosittain noin 110 000 kappaletta ja tuodaan käytettynä vuosittain noin 40 000 henkilöautoa, joten käytettynä maahantuoduilla autoilla on varsin suuri merkitys autokantaamme.

– Suurin osa käytettynä maahantuoduista autoista on diesel- ja bensiinikäyttöisiä, mutta ilmastotavoitteita ajatellen hyvä uutinen on, että vaihtoehtoisia käyttövoimia hyödyntävien osuus on käytettynä maahantuoduista autoista kasvanut viime vuosien aikana ja on jo suhteutettuna huomattavasti suurempi kuin ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimäärin, kertoo Ampuja.

– Käytettynä maahantuotujen ajoneuvojen tilastoja tarkasteltaessa vaihtoehtoisten käyttövoimien osuuden kasvu näkyy selvästi. Lähes joka viides alkuvuonna käytettynä maahantuotu henkilöauto kulki vaihtoehtoisilla käyttövoimilla. Myös bensiinikäyttöisten käytettynä maahantuotujen henkilöautojen määrä kasvoi. Eniten käytettynä tuodaan yhä dieselkäyttöisiä henkilöautoja. Lukumäärällisesti dieseleiden osuus ei kuitenkaan kasvanut alkuvuonna, vaikka kaikkiaan käytettynä maahan tuotiin entistä enemmän henkilöautoja, kertoo Traficomin erityisasiantuntija Mika Idman.

Alkuvuoden aikana Suomeen tuotiin yhteensä 2 997 vaihtoehtosilla käyttövoimilla toimivaa henkilöautoa joka on 17,6 % kaikista käytettynä maahantuoduista autoista.
Vuonna 2018 samalla ajanjaksolla vaihtoehtoisia tuotiin 1 363 kpl ja niiden osuus kaikista maahantuoduista oli 10 %.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

1 KOMMENTTI

  1. Propagandaa… Jos joka viides tuoduista olisi tosiasiassa tänne liikenteeseen jäävä auto, niin mihin tarvitaan varaosia? Myyntipaikkoja? Sikakalliit varaosat Suomessa tuhoaa pikemminkin kaikki autokannat eikä sähköautot tee sitä yhtään halvemmaksi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here