Ladattavien henkilöautojen määrän kasvu sekä uusien polttomoottorilla toimivien autojen parantunut energiatehokkuus näkyy positiivisesti henkilöautojen keskimääräisissä hiilidioksidipäästöissä, todetaan Traficomin tiedotteessa.
Uusien autojen keskimääräiset hiilidioksidi päästöt tippuivat 27,5 prosentilla edellisvuodesta ja olivat nyt 64,4 g/km. Vuonna 2022 vastaavat päästöt olivat 88,8 g/km. Täyssähköautojen käytön aikaiset päästöt ovat 0 g/km.
Vertailtaessa elinkaarisia kasvihuonekaasupäästöjä eri käyttövoimilla toimivien autojen välillä, täyssähköiset henkilöautot aiheuttavat keskiarvokilometreillä ajettuna jo alle kolmessa vuodessa vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin vastaavat bensiinikäyttöiset henkilöautot.
Täyssähköautojen valmistuksen aikaisten päästöjen viime vuosina tapahtuneen pienemisen taustalla on akkujen valmistuksen päästöjen lähes puoliutuminen ja sähköntuotannon päästöjen odotettua nopeampi päästövähennyskehitys.
Elinkaarisia päästöjä ja kustannuksia voi vertailla Traficomin laskurilla, joka perustuu Suomen ilmastopaneelin Autokalkulaattoriin.
Käyttövoimalla on suuri merkitys liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Kotimaan liikenne tuottaa reilun viidenneksen kaikista Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.
Kotimaan liikenteen päästöistä noin 95 % muodostuu tieliikenteessä ja tieliikenteen päästöistä yli puolet syntyy henkilöautoilusta.
”Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää henkilöautoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä. Lisäksi tärkeää on myös pyrkiä vähentämään liikennesuoritetta edistämällä joukkoliikenteen käyttöä kävelyä ja pyöräilyä unohtamatta”, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Outi Ampuja.
Lue myös
Viime vuonna ennätyskasvu sähköautojen rekisteröinneissä
Katso tästä, miten kuljettajaa avustavat järjestelmät toimivat!