Volvon mukaan sähköautojen kysyntä saa verotusarvohuojennuksesta entistä enemmän vauhtia

Kuva: Volvo Cars.

Volvo Car Finland valmistautuu budjettiriihessä hyväksyttyihin verotusarvohuojennuksiin.

Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt on iloinen koko alaa edistävistä linjauksista.

– Verotusarvohuojennukset tekevät päätöksenteon siirtymisestä sähköautoon helpommaksi. Omalla vihreällä valinnallaan voi olla edesauttamassa Suomen päästötavoitteiden saavuttamista ja yksilönä päästä nauttimaan ympäristöystävällisestä autosta, Ahlstedt sanoo.

Volvo Cars esitteli XC40 täyssähköauton Suomessa alkuvuonna ja ensimmäiset autot saapuvat maahan tämän vuoden lopulla. Volvo Car Finlandin uuden operatiivisen johtajan Jouni Jokisen mukaan kovassa kasvussa oleva täyssähköautojen kysyntä saa verotusarvohuojennuksesta entistä enemmän vauhtia.

– Alkuvuonna aloitettu ennakkomyynti on poikkeusvuodesta huolimatta onnistunut yli odotusten. Tähän mennessä autoja on ennakkomyyty jo lähes 400 kappaletta. Valmistaudumme siihen, että verotusarvohuojennus ja muut käyttökustannusten vähennyksiä koskevat linjaukset lisäävät täyssähköautojen kysyntää ensi vuoden aikana huomattavasti. Odotamme myynnin vähintään kaksinkertaistuvan, toteaa Jokinen.

Verotusarvomuutoksen jälkeen uutta premium-luokkaa edustava Volvo XC40 P8 -täyssähköauto asettuu autoedun verotusarvoltaan samalle tasolle kuin Volvo XC40 -lataushybridi sekä osa malliston kokoluokkaa suuremmista 60- ja 90 -sarjan kevythybrideistä.

– Verotusarvohuojennus on erinomainen uutinen niin yrityksille kuin työsuhdeautoilijoillekin. Nyt käsillä oleva muutos haastaa yrityksiä päivittämään auto-ohjeistuksensa ajan tasalle ja kannustavaksi kuljettajille, jotka haluavat pienentää omaa ja yrityksensä hiilijalanjälkeä. Polttoaine on autoilun toisiksi suurin kustannuserä ja sen mininointiin sähköauto on oivallinen ratkaisu, sanoo Volvo Car Finlandin yritysmyyntipäällikkö Jenny Oksanen.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN ILMAINEN UUTISKIRJE //  

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here