Täyssähköisten henkilöautojen ensirekisteröintimäärä on ollut kasvussa jo pitkään ja vuoden 2026 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana niitä ensirekisteröintiin 39,8 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.
Ladattavien autojen osuus kaikista tammi-kesäkuussa ensirekisteröidyistä uusista henkilöautoista oli 60,6 prosenttia kun se viime vuoden vastaavana ajankohtana oli 55,3 prosenttia. Täyssähköisten osuus kaikista ensirekisteröidyistä uusista henkilöautoista oli kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa 47,8 prosenttia ja lataushybridien osuus 12,8 prosenttia.
”Täyssähköautojen kysynnän kasvua selittää osaltaan jatkuva mallivalikoiman laajentuminen myös hintatasoltaan edullisempiin malleihin. Lisäksi Lähi-Idän pitkittynyt kriisi ja kohonneet polttoaineiden hinnat lisäävät kiinnostusta ladattaviin autoihin. Yritysautojen osalta tärkeä sähköistymisen kasvuajuri on nollapäästöisten työsuhdeautojen hankintakannustin”, muistuttaa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.
Sähköistyminen vauhditti myös käytettyjen henkilöautojen kauppaa
Myös käytettyjen autojen kaupassa ladattavien henkilöautojen kysyntä on ollut vilkasta alkuvuonna. Käytettyjen täyssähköisten henkilöautojen kauppamäärä lisääntyi tammi-kesäkuussa 54,9 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Täyssähköisten osuus autoliikkeistä käytettynä myytyjen henkilöautojen koko kauppamäärästä oli tammi-kesäkuussa 13 prosenttia, kun se vielä viime vuoden vastaavana aikana oli 8,3 prosenttia.
”Uusien täyssähköautojen kaupan vauhdittuminen heijastuu myös käytettyjen autojen kauppaan. Autokaupan kierron nopeutuessa päästöttömien autojen tarjonta lisääntyy, mikä laajentaa käyttövoimavalikoimaa ja kuluttajien valinnanmahdollisuuksia myös käytettyjen autojen kaupassa”, painottaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala.


