Volkswagen Hyötyautot tukee autourheilun nuorisotoimintaa

Kuva: AKK / Outi Talikka.

AKK:n Karting SM -sarja saa merkittävää tukea Volkswagen Hyötyautoilta kaudella 2019.

Yhteistyöhön käydään Flying Finn -hengessä: tavoitteena on tukea nuorisourheilua ja auttaa nuoria saavuttamaan haaveitaan pääsystä lajin huipulle, jotta Suomessa riittää tulevaisuudessakin autourheilutähtiä.

Jokaisella SM-sarjan kuljettajalla on mahdollisuus saada Volkswagen Hyötyautoilta konkreettista tukea, sillä sarjan kaikissa viidessä osakilpailussa valitaan ”Kisan tsemppari”, jonka Volkswagen Hyötyautot palkitsee 250 euron arvoisella lahjakortilla.

Lisäksi yksi kuljetustarpeensa parhaiten perusteleva kuljettaja saa Volkswagen Crafterin käyttöönsä kartingin MM-kilpailuun, joka järjestetään syyskuussa Alahärmässä.

Karting on tunnetusti ensimmäinen ponnahduslauta eri autourheilulajeihin. Laji on säilyttänyt suosionsa ja harrastajamäärät ovat pysyneet vuosi vuodelta korkeina, mutta sen eteen on tehty kovasti töitä ja tullaan tekemään myös jatkossa.

Kartingkauden 2019 kruunaa syyskuun alussa 6.–8.9.2019 Alahärmässä järjestettävä kartingin MM-kisa eli Flying Finn Race, joka saadaan Suomeen nyt ensimmäistä kertaa.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here