Useat yritykset saavat Ford Transitin sähkömallit ennakkoon testiin

Ford käynnistää täyssähköisen E-Transitin kokeilujakson useiden suurten eurooppalaisten toimijoiden kanssa ennen auton lanseerausta Euroopassa keväällä 2022.

Kokeilussa on mukana kymmenen E-Transitin prototyyppiä, jotka ovat postin, kuntien ja julkisten palveluiden, päivittäistavarakaupan ja lähijakelun käytössä Saksassa, Norjassa ja Iso-Britanniassa.

Yrityksiin kuuluvat muun muassa jätehuoltoyhtiö AWB, Balfour Beatty, Kölnin kaupunki, DHL Express Iso-Britanniassa, DPD, Norjan posti, Ocado ja Recover Nordic.

Kokeilujaksolla ovat mukana kaikki E-Transitin malliversiot ja autojen kokonaismassat vaihtelevat 3500 – 4250 kilon välillä. Lisäksi kalustoon kuuluu useita malleja, joihin on tehty korinmuutostöitä.

Kokeilujakso on uuden Ford E-Transitin viimeinen kehitysvaihe mallille Fordin testialueilla ja suunnittelukeskuksissa tehtyjen vaativien testien jälkeen. Prototyypit ovat yhteistyöyritysten käytössä 6 – 12 kuukauden ajan.

Lukuisia mahdollisuuksia yritysten eri tarpeisiin

E-Transit on suunniteltu siten, että sen korinrakennustöissä on mahdollista käyttää helposti nykyisiin Transit-malleihin kehitettyjä kiinnikkeitä ja varusteita. Osaan kokeilussa olevista autoista on tehty muutostöitä Fordin hyväksymien korinrakentajien Qualified Vehicle Modifier -verkoston avulla.

Muutostöihin sisältyvät

  • elintarvikekuljetuksiin suunniteltu jäähdytetty koppiauto, jossa on 2,3 kW ProPower Onboard -järjestelmä
  • lava-auto huomiovaloilla ja painotunnistimella rakennus- ja huoltotyömaille
  • kippilava häkillä jätekuljetuksiin
  • koppiauto lähijakeluun läpikuljettavalla väliseinällä ja takailmajousituksella
  • pakettiauto lähijakeluun hyllyköillä, läpikuljettavalla väliseinällä ja taittuvalla etuistuimella

Ford on toteuttanut vastaavan kokeilun menestyksekkäästi myös aiemmin. Tällöin Transit Custom ladattava hybridi oli käytössä erityyppisillä kaupunkiympäristössä toimivilla asiakasyrityksillä.

Transit Custom ladattavan hybridin kokeilujakson aikana autoilla ajettiin yhteensä yli 240 000 kilometriä, joista yli 75 prosenttia päästöttömästi sähköllä Lontoon keskusta-alueella.

Lisätestit Kölnissä havainnollistivat innovatiivisen dynaamisen geofencing-teknologian edut. Teknologian avulla auto vaihtaa auton automaattisesti EV Now -ajotilaan saavuttaessa alueille, joiden ilma on erityisen saastunutta. Tämä parantaa osaltaan kaupunkialueiden ilmanlaatua.

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän