Concours d’Elegance kerää klassikkoautojen ja elegantin designin ystävät Turun Harjattulan kartanon maille tulevana viikonloppuna, sunnuntaina 18. kesäkuuta. Samalla vietetään koko perheelle sopivan tapahtuman 26-vuotisjuhlaa.
Yleisöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus ihastella uniikkeja sportteja, ja autot myös kisaavat keskenään eri palkintoluokissa.
Satojen urheiluautojen ja tuhansien kävijöiden ansiosta Concours d’Elegance Finland on kasvanut pohjoismaiden suurimmaksi klassikkoautojen tapahtumaksi viimeisten 26 vuoden aikana.
Tänä vuonna vietettävä 26. juhlavuosi näkyy tapahtuman teemoissa ja autovalinnoissa. Esimerkiksi Mercedes Pagoda ja Lamborghini täyttävät 60 vuotta, Corvette 70 vuotta, Jaguar XK, Porsche ja Lotus 75 vuotta. Myös brittiläiselle MG-automerkille tulee täyteen pyöreät 100 vuotta.
– Tämä on aitoa intohimoa autoklassikoita kohtaan, mikä itselläni heräsi kansainvälisissä tapahtumissa jo 80–90-luvulla. Lopulta haaveeni suomalaisesta tapahtumasta toteutui 1997. Concours d’Elegance Finland on muuttunut ja kehittynyt ajan myötä, mutta sen inklusiivinen ilmapiiri on säilynyt samana. Nykyisin se on kaikenikäisten autoharrastajien kesän kohokohta, joka kerää vuosittain tuhansia kiinnostuneita ympäri Suomea, järjestäjä Antti Wihanto kertoo.
Lifestylea ja kesäeleganssia kartanomaisemissa
Concours d’Elegance on siitä erikoinen autotapahtuma, ettei se ole vain autoharrastajille, vaan enemmänkin koko perheen kesäjuhla. Upeiden ja harvinaisten klassikkoautojen lisäksi tapahtuma tarjoaa silmänruokaa estetiikan ystäville sekä livemusiikkia jazzin tahtiin.
Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös muotinäytös, jossa esitellään sekä miesten että naisten asuja turkulaisten muotiliikkeiden valikoimista. Estetiikka näkyy tapahtuman osallistujien vaatetuksessa, sillä useimmat autonsa paikalle tuovat pukeutuvat klassikkoautonsa aikakauden mukaisesti tai muutoin perinteistä kesäjuhlaa kunnioittaen.
– Tapahtumassamme korostuu enemmänkin estetiikka, historian kunnioitus sekä lifestyle, kuin vain autoinnostus, kertoo Wihanto kokoontumisen luonteesta.
Juhlavuoden kunniaksi useampi auto palkitaan
Concoursd’Elegance -tapahtumaan voi kuka tahansa tuoda oman entisöidyn tai alkuperäisenklassikkoautonsa ihailtavaksi ja palkittavaksi.
– Auton on voinut ilmoittaa mukaan ennen tapahtumaa, mutta myös tapahtumassa paikan päällä tuomaristo voi valita kiinnostavia yksilöitä palkittaviksi. Tuomaristo kiinnittää huomion kokonaisuuteen eli auton tulee olla puhdas sekä sisältä että ulkoa, sillä tuomaristo tarkistaa myös konehuoneen. Kokonaisuuteen kuuluu myös auton omistajan pukeutuminen, mutta erittäin tärkeä on auton tarina, kertoo Wihanto.
Tänä vuonna tapahtumassa palkitaan avo- ja umpiluokan, eli open- ja coupe-luokan, parhaat autot sekä kauimpaa matkustanut klassikkosportti. Myös rallilegenda Juha Kankkunen valitsee auton, jolle ojentaa nimikkopalkintonsa.
- Concours d’Elegance -tapahtuma järjestetään sunnuntaina 18.6. Kakskerran saarella, Harjattulan kartanolla
- Yleisinfo ja liput etukäteen: www.concours.fi
- Aikuisten lippu 25 e (portilla 29 e), opiskelijat 15 e (portilla 20 e) ja alle 12-vuotiaat lapset veloituksetta.
- Pysäköinti sisältyy lipun hintaan sekä näyttelykentällä että yleisillä pysäköintialueilla.
Päivän museoauto: Maailman vanhin Audi oli 40 vuotta osiin purettuna piilossa ullakolla
Historian havinaa: Mercedes-Benzin klassikko 230 SL 60 vuoden ikään
Päivän urheiluauto: Volkswagen Karmann Ghia Typ 34 Coupe 1500
// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //