Autoklinikka testasi yhdessä Aimo Parkin kanssa, helpottaisivatko seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat autoilijoiden pysäköintiä. Turun P-Louhessa toteutettu kokeilu sai myönteistä palautetta, ja puolet kokeilun yhteydessä tehtyyn kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamisen ei kuitenkaan havaittu lisääntyneen merkintöjen ansiosta.
Autoklinikan Pysäköintiviikkoa vietetään 21.–27.9.2026. Tämän vuoden pääteemana on pysäköintiin liittyvän stressin ja pelon lieventäminen. Osana teemaviikkoa Autoklinikka toteutti Aimo Parkin P-Louhessa Turussa 19.–20.9. kokeilun, jossa pysäköintiruutujen rajoja jatkettiin lattialta seinälle.
Kokeilun tarkoituksena oli selvittää, voisivatko seinässä näkyvät rajat helpottaa pysäköintiä. Samalla tarkkailtiin, kannustaisiko ratkaisu autoilijoita pysäköimään ruutuun peruuttamalla eli nokka kohti lähtösuuntaa.
– Halusimme kokeilla, voisiko yksinkertainen muutos pysäköintiympäristössä helpottaa autoilijan arkea. Kun ruudun rajat näkyvät myös seinässä, ne voivat auttaa hahmottamaan ruutua ja auton sijaintia siinä, Autoklinikan markkinointia ja viestintää johtava Heli Avikainen kertoo.
Kokeilun ja siihen liittyvät haastattelut toteutti yhteistyössä Autoklinikan kanssa kaksi Turun Taideakatemian opiskelijaa. Kokeilusta ei tiedotettu etukäteen erikseen, jotta viestinnällä ei vaikutettaisi autoilijoiden toimintaan.
Puolet vastaajista koki pysäköinnin helpottuneen
Kokeilun yhteydessä haastateltiin 18 autoilijaa. Heistä 16 huomasi seinälle jatkuvat ruutumerkinnät. Puolet vastaajista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä, eikä kukaan ilmoittanut niiden vaikeuttaneen sitä. Viisi vastaajaa ei kokenut merkinnöillä olevan vaikutusta ja neljä ei osannut sanoa.
Lisäksi 15 vastaajaa 18:sta arvioi, että seinässä olevat viivat helpottivat tai voisivat helpottaa ruutuun peruuttamista.
– Palaute oli rohkaisevaa. Puolet vastaajista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä, ja vielä useampi näki niissä mahdollisuuksia peruuttamisen tueksi. Pienestä kokeilusta ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta ne antavat ajattelun aihetta pysäköintitiloja suunnitteleville tahoille, Avikainen sanoo.
Merkinnät eivät lisänneet ruutuun peruuttamista
Myönteisestä palautteesta huolimatta kokeilussa ei havaittu, että seinälle jatkuvat rajat olisivat lisänneet pysäköintiä nokka menosuuntaan verrattuna normaaleihin parkkipaikkoihin. Tähän saattoi kuitenkin vaikuttaa se, että jotkut vierastivat kokeilualueelle pysäköintiä. Kokeilussa käytetty punainen väri saattaa toteuttajien arvion mukaan antaa joillekin autoilijoille vaikutelman, ettei ruutuun saa pysäköidä.
– Merkintöjen pitäisi olla mahdollisimman selkeitä ja helposti ymmärrettäviä. Punainen väri voi herättää mielikuvan kiellosta, vaikka tarkoitus on auttaa pysäköimään. Jos sama ratkaisu olisi käytössä yhtenäisesti koko hallissa, sen tarkoitus voisi hahmottua paremmin. Väritystä ja toteutusta olisi kuitenkin hyvä vielä kehittää, Avikainen toteaa.
Autoklinikan viime vuonna teettämästä kyselystä käy ilmi, että vain noin kolmannes suomalaisista autoilijoista ilmoittaa säännöllisesti pysäköivänsä nokka lähtösuuntaan. Lähes 40 % kertoo, että pysäköi niin vain harvoin tai ei koskaan*.
– Olemme Autoklinikalla kannustaneet autoilijoita pysäköimään nokka lähtösuuntaan aina, kun se on turvallisesti mahdollista. Näin ruudusta poistuminen on helpompaa ja muuta liikennettä on helpompi havainnoida. Ruutuun peruuttaminen voi kuitenkin tuntua hankalalta, ja yksi tapa madaltaa kynnystä peruuttamiseen voisi olla seinään asti jatkuvat parkkiruudut, Avikainen toteaa.
Autoklinikan Pysäköintiviikon tavoitteena on kiinnittää huomiota turvalliseen pysäköintialueilla liikkumiseen ja tarjota autoilijoille käytännön vinkkejä. Tänä vuonna huomio on erityisesti keinoissa, joilla pysäköinnistä voisi tehdä vähemmän stressaavaa.
Kokeilusta ja kyselystä
Pysäköintikokeilu toteutettiin Aimo Parkin P-Louhessa Turussa 19.–20.9.2026. Kokeilun yhteydessä haastateltiin 18 autoilijaa.
*Kyselyn toteutti Syno International Oy internetpaneelina kesäkuussa 2025. Kyselyyn vastasi 1 000 henkilöä, joiden ikä oli 18–80. Otos on kansallisesti edustava iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan.


