Suomalaiset pitävät turvallisuutta tärkeänä arvona liikenteessä

Liikenneturva kyseli maaliskuisena keskiviikkona suomalaisilta, mikä olisi heidän mielestään hyväksyttävä määrä tieliikennekuolemia Suomessa. Katso videolta, mitä he vastasivat. 

29.4.2018  11.37

        
Kaksi kolmesta Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta nimeää turvallisuuden yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi liikenteessä.

Vaikka turvallisuutta arvostetaan, moni kuljettajista kertoo joutuneensa vaaratilanteeseen viimeisen vuoden aikana.

– Suomalaiset pitävät turvallisuutta tärkeänä arvona liikenteessä. Suurin osa meistä myös pyrkii toimimaan liikenteessä sääntöjen mukaisesti. Ihmiset tekevät virheitä ja virhearviointeja, se on inhimillistä. Tavoitteena kuitenkin on, ettei kenenkään tarvitsisi maksaa omista tai toisen virheistä hengellään. Se on liian kova seuraus erehdyksestä, painottaa Liikenneturvan toimitusjohtaja AnnaLiisa Tarvainen.

Turvallisuuden parantaminen vaatii toimenpiteitä ja yhteispeliä

Suomessa tieliikenne on kehittynyt turvalliseen suuntaan. Liikennekuolemien määrä on saatu dramaattiseen laskuun 1970-luvun lähes 1200 vuotuisesta kuolemantapauksesta. Ennakkoarvion mukaan vuonna 2017 tieliikenteessä menehtyi 224 ihmistä.

Ihmiset tekevät virheitä ja virhearviointeja myös liikenteessä, mutta liikenneturvallisuustyön tavoitteena on, ettei kenenkään tarvitsisi maksaa vahingoista hengellään.

Kolmasosa Liikenneturvan kyselyyn* vastanneista kuljettajista kertoi joutuneensa viimeisen vuoden aikana vaaratilanteeseen ajaessaan huonolla kelillä.

Yli viidesosalla vaaratilanne on tullut vastaan pimeällä.

Ulkoisten tekijöiden lisäksi riskikertoimia on nostanut kuljettajasta itsestään lähtöisin olevat syyt. Viidesosa kertoo joutuneensa vaaratilanteeseen, kun on ajanut kiireessä, ja joka kuudes väsyneenä ajaessaan.

*Suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia liikenteestä selvitettiin kyselytutkimuksella joulukuussa 2017. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Kantar TNS Oy. Vastanneita oli yhteensä 1530 henkilöä, joista autoilijoita oli 1212 eli 79 prosenttia.


JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän