Rallicross: SM-sarja käynnistyy lauantaina Jalasjärvellä

Etualalla Henri Haapamäki vuonna 2018. Kuva: AKK / Toni Ollikainen

Rallicrossin SM-kausi polkaistaan käyntiin lauantaina Jalasjärveltä. Taistelu Suomen mestaruuksista käynnistyy Murtoharjun radalla, kun SuperCar, SRC ja Autokrossi-luokkien autot päästetään irti ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Sarjan avausosakilpailun näyttämönä toimii siis Murtoharjun moottorirata Jalasjärvellä, jonka jälkeen jatketaan 15. kesäkuuta SM-sarjaan paluun tekevällä Joensuun radalla.

Jurvan Botniaringillä ajetaan kauden kolmas osakilpailu 27. heinäkuuta, jonka jälkeen kauden neljäs osakilpailu ajetaan Kouvolan Tykkimäellä 24.-25. elokuuta.

SM-sarjan ohessa Kouvolan viikonloppuna ajetaan myös RallyX Nordic -sarjan kauden kuudes osakilpailu. Kouvolassa nähdään myös viime kausilta SM-sarjasta tuttu RX Academy-luokka. Tänä vuonna kausi huipentuu 14. syyskuuta Honkajoella.

Nelivetoisen SuperCar-luokan osallistujalista on komeaa luettavaa. Viime kauden SM-kolmonen, Riku Tahko, starttaa nälkäisenä kirkastamaan mitaliaan viime vuoden päätöskilpailun pettymyksen jälkeen.

Yksi mielenkiintoisimmista nimistä kuitenkin lienee Autokrossi-luokkaa viime kaudella näytöstyyliin hallinnut Juha Rytkönen, joka väläytteli vauhtiaan SuperCarilla jo kauden päätöskilpailussa Tykkimäellä.

Paluun SuperCarien SM-sarjaan tekevät Jere Kalliokoski sekä Joni-Pekka Rajala eivät myöskään varmasti päästä ketään helpolla, kun kausi polkaistaan Jalasjärvellä käytiin.

SuperCar-luokkaan saatiin myös todellinen yllätysnimi aivan viime hetkillä, kun SRC-luokan hallitseva Suomen mestari Henri Haapamäki nähdään Ford Fiesta -SuperCarin ratissa Jalasjärvellä. Vielä ei tosin ole varmaa, ajaako Haapamäki tällä kaudella muita osakilpailuja ”kuninkuusluokassa”.

Haapamäki urakoi totta kai myös SRC-luokassa, jossa sastamalalainen lähtee puolustamaan viime vuoden mestaruuttaan.

Autokrossi-luokassa mestari vaihtuu, kun viime kauden ylivoimainen ykkösnimi Juha Rytkönen siirtyy SuperCar-luokkaan. Ennakkoon vahvimpina niminä voitanee nostaa viime kauden SM-hopeamitalisti Jonttu Rajala, SM-pronssille ajanut Tero Tukiainen sekä SM-nelonen Jori Seppälä.

Rajala on viime vuoteen verrattuna joutunut totuttelemaan SRC- ja SuperCar-luokkien osalta uusiin menopeleihin, mutta Autokrossi-luokassa autona on miehelle tuttu Datsun Finn.

Aikataulu 25.5.

10:00 Alkuerät 1, 2 ja 3

n. 15:00 Semifinaalit

n. 16:30 Finaalit

n. 17:15 Palkintojenjako

Paikka: Murtoharjun Moottorirata (Ikkeläjärventie 968)

Järjestäjä: Jalasjärven MK/UA

Rallicrossin SM-sarjan kilpailukalenteri 2019
25.5. Jalasjärvi
15.6. Joensuu
27.7. Jurva
24.-25.8. Kouvola
14.9. Honkajoki

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here