Rallicross: Niclas Grönholm ajoi taas finaaliin


28.5.2018 09.50 

 

GRX Taneco -tallin molemmat Hyundai i20 Supercar -autot nähtiin Britannian rallicrossin MM-osakilpailun semifinaaleissa, joista toisen matka jatkui vielä finaaleihin saakka – jo toistamiseen tällä kaudella.

Niclas Grönholm ajoi finaalin viidenneksi vankistaen samalla seitsemättä sijaansa kuljettajien MM-pisteissä. Timur Timerzyanov on MM-pisteissä sijalla kymmenen.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Speedmachine Festival -tapahtuma keräsi paikalle viikonlopun aikana yli 27 000 fania.

Juuri ajetun Britannian osakilpailun myötä rallicrossin MM-sarjan kaudesta 2018 on nyt takana yksi kolmasosa, GRX Taneco ja Set Promotion ovat edistyneet hyvin.

Tallin molemmat autot selvittivät tiensä semifinaaleihin jo neljännen kerran tänä vuonna.
 
Grönholm sijoittui lauantaina ajetussa ensimmäisessä karsintaerässä lupaavasti kuudenneksi ja oli toisen erän jälkeen kokonaistulosissa kahdeksantena. 

Timerzyanovilla oli vaikeuksia löytää oikeaa vauhtia, mutta mies onnistui silti ajamaan ensimmäisessä erässä kympin sakkiin. Toisessa karsintaerässä hän oli kolmastoista, mikä tarkoitti jäämistä siinä vaiheessa kokonaistulosten sijalle 11.

Sunnuntain tavoite oli selvä: paikka semifinaaleissa, niin lähellä eturiviä kuin mahdollista.

Grönholm ajoi sunnuntain karsintaerissään sijoitukset 6 ja 7 varmistaen kahdeksannen sijan kokonaistuloksissa. Se merkitsi semifinaalissa lähtöpaikkaa toisessa rivissä. Timerzyanov puolestaan päätyi starttaamaan semifinaaliin aivan Grönholmin taakse kolmannesta rivistä.
 
– Minulla kävi tuuri, Grönholm sanoi semifinaalistaan.

Timmy Hansenilla oli ongelmia pyörän kanssa, joten nappasin kolmannen sijan ja pääsin finaaliin.
 
Finaalissa Grönholm teki kaikkensa, ja yhdessä vaiheessa näyttikin siltä kuin hän olisi kiinni kolmospaikassa. Lopulta mies joutui kuitenkin tyytymään viidenteen sijaan.

MM-sarja jatkuu jo vajaan kahden viikon kuluttua kauden viidennen osakilpailun merkeissä, Hell-Lanken radalla Norjassa.

Rallicrossin MM-sarja – Silverstone, Iso-Britannia – 4. osakilpailu
1. Johan Kristoffersson 4:00.899
2. Andreas Bakkerud 4:01.758
3. Sébastien Loeb 4:02.245
4. Mattias Ekström 4:02.848
5. Niclas Grönholm 4:04.731
6. Kevin Hansen 4:30.882
 
Kuljettajien MM-pisteet – Rallicrossin MM-sarja 2018 (osakilpailu 4/12)
1. Johan Kristoffersson – 105 pistettä
2. Sébastien Loeb – 91 pistettä
3. Andreas Bakkerud – 83 pistettä
4. Petter Solberg – 80 pistettä
5. Mattias Ekström – 80 pistettä
6. Timmy Hansen – 71 pistettä
7. Niclas Grönholm – 52 pistettä
8. Timmy Hansen – 41 pistettä
9. Janis Baumanis – 35 pistettä
10. Timur Timerzyanov – 34 pistettä
 
Tallien MM-pisteet – Rallicrossin MM-sarja 2018 (osakilpailu 4/12)
1. PSRX Volkswagen Sweden – 185 pistettä
2. EKS Audi Sport – 163 pistettä
3. Team Peugeot Total – 162 pistettä
4. GRX Taneco Team – 86 pistettä
5. Olsbergs MSE – 55 pistettä
6. GC Kompetition – 54 pistettä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän