Rallicross: Kaksi suomalaista neljän kärkeen Barcelonan RX2-kauden avauksessa

Jesse Kallio ajoi palkintopallille. Kuva: Jakub Nitka / OMSE.

Jesse Kallion debyyttikilpailu rallicrossin RX2-sarjassa viime viikonloppuna Espanjan Barcelonassa sujui erinomaisesti, kun ruotsalaista Olsbergs MSE -tallia edustava tuusulalainen taisteli tiensä finaaliin ja sijoittui lopulta värikkäiden vaiheiden jälkeen kolmanneksi.

Hallitseva RX Academy -voittaja Sami-Matti Trogen ajoi neljänneksi.

Rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2-sarjan kauden avausosakilpailu ajettiin viime viikonloppuna Barcelonassa, Espanjassa.

Jesse Kalliolle kilpailu oli ensimmäinen tässä luokassa ja kaiken lisäksi rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokan viime kauden pistekuutonen kilpaili nyt ensimmäistä kertaa urallaan nelivetokalustolla.

Kallion debyytti kovatasoisessa sarjassa oli onnistunut ja tuloksena oli lähes sensaatiomainen kolmas sija.

Barcelonassa Kallio ajoi kolmessa alkuerässä, semifinaalissa, sekä finaalissa hallitsevaa mestaria ja tallikaveriaan Oliver Erikssonia vastaan ja ruotsalainen oli niissä kaikissa edellä, mutta erot eivät olleet suuret.

Semifinaalilähdön toinen sija tiesi finaaliin toisen lähtörivin lähtöpaikkaa. Eturivistä starttasivat Kallion tallikaverit Eriksson, sekä Fraser McConnell ja Kallion vierestä kilpailun aloitti puolestaan Vasiliy Gryazin. Kolmannessa rivissä olivat Trogen, sekä Damien Meunier.

Sami-Matti Trogen ajoi neljänneksi. Kuva: Sami-Matti Trogenin tiedotus.

Eriksson otti startin ja ensimmäisen mutkan jälkeen johtopaikan haltuunsa, kun taas Kallio kävi kovaa taistelua kakkossijasta McConnellia vastaan.

Kun jamaikalainen onnistui säilyttämään paikkansa toisena, päätti Kallio suorittaa lisälenkin välittömästi ensimmäisellä kierroksella.

– Lisälenkin jälkeen piti vain yrittää ajaa kovia kierrosaikoja. Sain sitten edellä ajaneen kiinni ja siinä ehkä vähän meni aikaa, Kallio kommentoi tilannetta, kun hän nousi neljäntenä ajaneen Meunierin kantaan.

Meunier, sekä Gryazin menivät Kallion edestä pois lisälenkille toiseksi viimeisellä kierroksella ja Kallio nousi kolmanneksi.

Kun toisena ajanut McConnell suoritti lisälenkkinsä viimeisellä kierroksella, niin palatessaan radalle hän tuli Kallion rinnalle ja tallikaverukset kävivät huikean kaksintaistelun kakkossijasta.

– McConnell tuli ulkokautta kovempaa, koska lisälenkiltä tullessaan vauhti oli hänellä parempi. Molemmat mentiin vähän myöhäisellä jarrutuksella seuraavaan mutkaan ja liuttiin siinä rinnakkain. McConnell pääsi sitten seuraavaan mutkaan sisälle ja oli pakko ottaa hänen perään. Hienoa ja rehtiä taistelua, oli todella nautinnollista vetää tuollaista kovaa kilpailua, 0,3 sekunnin erolla kolmanneksi jäänyt Kallio hehkutti.

Olsbergs MSE kirjautti kilpailusta kolmen kuljettajansa voimin komean kolmoisvoiton, joten selvää oli, että varikolla ruotsalaistallin pilttuussa ilo oli kilpailun jälkeen ylimmillään.

RX2-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Spa’n radalla Belgiassa 11.-12. toukokuuta.

Barcelonan finaalin tulokset

1) Oliver Eriksson (SWE) 4.51,495
2) Fraser McConnell (JAM) 4.54,535
3) Jesse Kallio 4.54,892
4) Sami-Matti Trogen 4.55,550
5) Vasiliy Gryazin (RUS) 4.56,619
6) Damien Meunier (FRA) 4.57,989

Pistetilanne 1/7 osakilpailua

1) Oliver Eriksson (SWE) 30
2) Fraser McConnell (JAM) 26
3) Jesse Kallio 23
4) Vasiliy Gryazin (RUS) 20
5) Sami-Matti Trogen 19
6) Damien Meunier (FRA) 16

RX2 International kilpailukalenteri 2019

11.05.-12.05. Spa, Belgia
25.05.-26.05. Silverstone, Englanti
15.06.-16.06. Hell, Norja
06.07.-07.07. Höljes, Ruotsi
31.08.-01.09. Loheac, Ranska
09.11.-10.11. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka

// TILAA TÄSTÄ AUTOTODAYN UUTISKIRJE //

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here