Ralli SM -sarjan viimeinen talvikisa houkutteli 121 osallistujaa lauantaiksi Joensuuhun

Lauantaina ajettavan Itärallin reitti on jälleen haastava ja nopea.

Ennen Itärallia SM1-luokkaa johtaa Eerik Pietarinen ja toisena on Marko Mänty. Emil Lindholm on kahden osakilpailun jälkeen kolmantena tasapisteissä Mikkelin SM Vaakuna-Rallin voittaneen Kalle Rovanperän kanssa.

17 pisteen sarjajohdossa SM2-luokassa reitille lähtee Esa Ruotsalainen. Ruotsalaisella on alla voitto kauden avauksesta. SM2-luokan SM-pisteissä toisena on Ville Hautamäki 32 pisteellään. Joonas Tokee on tasapisteissä Henrik Pietarisen kanssa, mutta Pietarisella luokkavoitto vie hänet kolmannelle ja Tokeen neljännelle sijalle.

SM3-luokan kärjessä ajaa Jaro Kinnunen. Kauden aiemmat osakilpailut voittanut Kinnunen lähtee pohjois-karjalaisille teille takuulla voitto mielessä. Kinnusen sarjajohto on peräti 19 pistettä ennen toisena ajavaa Niko Mäkistä. Kolmantena oleva Jussi Lindberg on jo 29 pisteen päässä.

SM4-luokassa pistejohdossa jatkaa Jussi Teppo. Kauden avauksesta maksimipisteet voitollaan saavuttanut Teppo johtaa kahden pisteen erolla Mikkelissä voittoisasti ajanutta Erno Kinnusta. Kinnuselta voitaneen kisassa odottaa vahvaa suorittamista, sillä kiteeläiselle kuljettajalle tiestön luonne on varmasti tuttua.

Ralli SM -sarjan 3. osakilpailu käynnistyy maaliskuun 3. päivä kello 10.00 Joensuun matkustajasatamasta, josta kuljettajat suuntaavat Pohjois-Karjalan legendaarisille erikoiskokeille.

Maalissa kilpailijat ovat samana päivänä kello 17.46.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

Hyvä kysymys!